perjantai 20. lokakuuta 2017

Kirppusirkus

Viime viikolla villi luonto pihallamme koetteli hermojani. Kotia saapuessani pihalla hääri kaupungin tuholaistorjuntapalvelu, suihkis sinne ja suihkis kukkaruukkuihin. Mies oli ihmetellyt koiramme kutinaa muttei ihmetellyt enempää kun pihalla kirput hyppivät pitkin jalkoja. Kirppujen karisteluoperaatio, sukat ja kengät pihalle ja soitto kaupungille. Onneksi kaupungin tuholaistorjunta on nopea. Kirppujen alkuperää ei tarvinnut kauan arvuutella.


Vähän aikaa sitten huomasin katumme toisessa päässä talon portissa lapun, joka meni jotenkin näin: Jos ajattelet yhtään asukkaita, älä laita talomme pihalle tai edustalle ruokaa kissoille, vain kuivamuonaa. Olemme juuri selvinneet kirppuongelmasta, kiitos. Pihallemme poikinut kissa todettiin kirppuongelman laukaisijaksi. Alueemme valtaisa kissapopulaatio kaduilla pitää kirppuongelman akuuttina, niin kauan kun kirput pysyvät ulkona, ollaan kuivilla mutta kun ne leviävät sisätiloihin, ollaan pulassa. Niin kävi meille muutama vuosi sitten.


Istuimme iltaa edellisessä kodissamme ennen muuttoa. Kiinnitin huomioni jalkalampun valossa nurkassa hyppiviin pisteisiin, kirppuja!!! Puolessa tunnissa olimme repineet miehen kanssa olohuoneesta kaikki mahdolliset tekstiilit muovikasseihin ja ne visusti kiinni, kirppusirkusta taltutetaan 90 asteen pesulla. Lähdimme sattumalta seuraavana aamuna tytön kanssa lomailemaan mutta mies jäi valvomaan kirppusirkusta, matot ja tekstiilit pesulaan. Asunto pestiin astetta vahvemmilla myrkyillä kahteen kertaan. Illan päätteeksi mies oli pyydystänyt viimeisen kirpun juuri ennen nukahtamista ja siihen loppui se sirkus. Hyppivien pisteiden alkuperä löytyi alakerran asunnosta, jossa erikoinen naapuri piti pientä eläintarhaa.



Viime viikolla tuholaistorjunnan mies vieraili pihallamme kahdesti. Kirput ovat kuulemma tähän aikaan vuodesta jo melko laimeaa kamaa joten toinen vierailu oli vain varmistus ja kirput oli kukistettu, tällä erää. Alex koira sai eläinlääkäriltä parasiittivahvistuksen karvoihinsa eikä kirppuja löydetty, tosin muutama puremajälki löytyi jaloista. Miten kissaperheelle kävi? Kissaperhe elelee edelleen pihallamme, kaupungin eläinlääkäripalvelu hakee ainoastaan loukkaantuneet kissat mutta erityisesti emonsa huomassa olevat pentueet emoineen se ohjeistaa jättämään rauhaan, oli sitten kirppuja tai ei. Palvelun huomissa on edelleen pihaltamme noudettu jalkansa loukannut kissa ja seuraavaksi suunnittelemme pihamme kahden tyttökissan sinne toimitusta leikattavaksi. Olisi ehkä hieman vähemmin kirppusirkusta ja elon tielle sortuvia kissanpentuja. Koulun talven ensimmäistä täivaroitusta odotellessa.....


Mukavaa viikonloppua, millaista sirkusta teillä on pidetty?

p.s Muutama viikko sitten minua haastateltiin Sisuradioon, vartin haastattelun voi kuunnella täältä : http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=185&artikel=6790033

lauantai 14. lokakuuta 2017

Ruoka on vakava asia

Olen kirjoittanut lukemattomia kertoja miten vakava asia ruoka on turkkilaisille. Suomalaisesta näkökulmasta touhu menee usein yli mutta sitä ei kannata kertoa täällä ääneen. Sanoin usein tytölleni mammalta oppiman tokaisun, ruualla ei leikitä mutta turkkilaisittain se voisi olla että ruuasta ei vitsailla. Ulkomaalaisten keskuudessa usein toistuva purkaantumisaihe ja vitsailun kohde onkin turkkilaisten fanaattinen suhtautuminen ruokaan ja sen valmistukseen, tekee älyttömän hyvää hekottaa valikoidussa seurassa ruokajutuille kun kukaan ei suutu.


Viime viikolla palatessani töistä kotiin löysin miehen paketoimista makkaroita, kymmeniä makkaroita. Turkissa anoppi oli alkanut makkaran tekoon ja lähetti meille kilokaupalla makkaraa, siellä ne nököttävät kaapissa kauniissa rivistössä. Olemme toisinaan vaihdelleet ystäväni kanssa anoppien lähetyksiä tyyliin, otatko muutaman purtilon kvittenihilloa kun sitä on taas tullut litroittain. Juu, kiitos ja mä voisin antaa sulle anopin tekemiä porkkanatankoja kun ei me ehditä niitä syömään.

Olimme miehen kanssa viime viikolla koulun vanhempainkokouksessa. Arvatkaa mikä oli ykkösaihe? Ruoka tietysti, 40 minuutin lounastunti on monen mielestä kovin lyhyt ja osaa mietityttää kuinka koota lapselle monipuolinen lounas. On hankalaa pakata aamulla mukaan keitto, salaatti ja pääruoka. Toinen taas kertoo että lapsen hakeminen päivittäin kotiin syömään on pulmallista sillä aika ei riitä. Me sämpylän tai muun helpoksi mielletyn ruuan pakkaajat pysyttelemme visusti hiljaa. Naapurinpoika juoksee päivittäin äidin kannoilla koulusta kotiin, pupeltaa nopeasti keiton, salaatin, papupadan ja pilahvin suuhun ja juoksee takaisin koululle pavut vatsassa hölskyen.

Ulkomaalainen tuttavani kertoi joutuneensa huonoon maineeseen juuri esikoulun aloittaneen tyttärensä koululla. Iltapäiväryhmän lounaslaatikon vaatimukset tuntuivat melkoisilta kun listalla luki maanantaina viininlehtikääryleitä, tiistaina linssipullia ja keskiviikkona tietynlaista börekiä. Vanhempainkokouksessa tuttavani oli neuvonut erästä äitiä hyvään kulmapuotiin, josta tuotteet voi hankkia valmiina. Valmiina?! Oletteko te työelämässä oli närkästynyt äiti kysynyt tuttavaltani. En mutta en tykkää ruuanlaitosta, oli tuttavani tokaissut. Emämoka, pudistelen päätäni. Onneksi olen oppinut muilta että töissä käyvä äiti aloittaa Turkissa jokaisen lauseen muistuttamalla olevansa töissä käyvä äiti.


Jututin eilen omalla työpaikallani tarhaan hyvin nihkeästi sopeutuvaa tyttöä, jota ei huvita leikit, piirustelut, enkuntunnit, pihaleikit eikä oikein mikään. Kyselin että mikä on hauskinta viikonlopuissa ja tytön ilme kirkastui kun hän kertoi kuinka koko perhe syö lauantaiaamuna boyoksia ( paikallisia erikoisuuksia leipomosta) ja mummon tekemiä hilloja, unohtamatta kertoa jokaista muuta aamiaispöydän tuotetta. Kyselin puistosta ja kavereista ja tyttö jatkoi kuvailua mummon lounasherkuista ja siirtyi lopulta illan menuuseen. Että sellaista, ruoka voi olla vakava ja iloinen asia jo pienestä pitäen jos kasvaa turkkilaisen suvun keskellä.

Meillä ruoka ei ole niin vakava asia mutta mukava asia se on. Viime viikolla vihanneslaatikon pohjalle oli unohtunut sekalainen erä vihanneksia, jotka alkoivat jo nahistua. Niistä tulikin erinomainen padallinen täytettyjä vihanneksia:


Täytetyt kasvikset

- Munakoisoa, kesäkurpitsaa, paprikoita, tomaattia.
- n. 200 g jauhelihaa (riippuu kasvisten määrästä)
- n. 2 dl riisiä ( riippuu kasvisten määrästä)
- 1 sipuli
- 1 tomaatti
- puristettuja valkosipulinkynsiä maun mukaan
- hienonnettua persiljaa tai/ja tilliä
- suolaa, mustapippuria, jeeraa, paprikamaustetta ja chiliä maun mukaan
- 2 rkl tomaattipyreetä


1. Pese valitsemasi kasvikset. Munakoiso ja kesäkurpitsa leikataan kahteen tai kolmeen osaan.  Kuori hieman pinnasta kuorta pois ja koverra sisus pois. Laita munakoisot noin puoleksi tunniksi suolaiseen veteen, näin niistä poistuu kitkeryys. Paprikoista leikataan hattu pois ja puhdistetaan sisus. Jos haluat täyttää tomaatteja, leikkaa lakki pois ja koverra sisus. Kaikkien koverrettujen kasviksien sisuksen voi käyttää halutessaan täytteeseen.

2. Sekoita kulhossa raaka jauheliha, raaka riisi, pieneksi hakattu sipuli, valkosipuli ja mausteet sekä yrtit. Voit lisätä halutessasi kasvisten sisuksen mukaan, munakoison ja kesäkurpitsan sisus kannattaa pyöräyttää pannulla pehmeäksi. Täytä kasvikset seoksella varovasti etteivät ne halkeile. Jätä jokaisen kasviksen yläosaan tilaa sillä riisi turpoaa valmistuessaan.


3. Leikkaa tomaatista paloja, joilla saat suljettua munakoisot ja kesäkurpitsat. Paprikoihin voi käyttää niiden omia 'hattuja' tai tomaattia. Asettele kasvikset kattilaan niin että hatut ovat ylöspäin eivätkä kasvikset pääse paljon liikkumaan kiehuessaan. Nopeasti valmistuvat tomaatit kannattaa laittaa päällimmäiseksi. Kiehauta toisessa kattilassa hieman öljyä, sekoita tomaattipyree ja vesi. Kaada liemi kasvisten päälle ja laita kattila kiehumaan alhaisella lämmöllä kannen alle. Jos kasvikset kiehuvat liikaa, vähennä lämpöä tai ne saattavat hajota. Kiehuta noin 30 minuuttia ja tarkista pehmeys, riippuen kasvisten koosta ja määrästä voit antaa niiden kiehua vielä 15 minuuttia lisää. Jos kasvikset tuntuvat liikkuvan kattilassa, aseta niiden päälle posliinilautanen painoksi.

4. Anna kasvisten vetäytyä noin vartti ja tarjoile jogurtin kanssa. Afiyet olsun! Tämän ruuan valmistusta ei kannata ottaa turhan vakavasti sillä kasviksia, suhteita ja mausteita voi tuunailla tilanteen ja makuhermojen mukaan.

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Kasvavan tytön kaksikielisyys


Kaksikielisen lapsen kielien kehitys on selvästi matka jossa on omat nousut ja laskunsa. Eka luokan aloittaminen jännitti sillä nyt turkin kieli on ottanut erilaisen roolin koulussa opetettavan aineen muodossa. Koulupäivästä osa täyttyy kirjainten opettelussa ja kotona piirrellään e- ja l-rivejä oikeankirjoitusvihkoon. Mihin menee suomen kieli, pyristeleekö se jossain vielä hengissä?


Kaksikielisyystutkija Soile Pitkäsen haastattelu osui ja upposi. Olen yrittänyt pitää suomen kielen luonnollisena osana arkeamme mutta välttelen yhä enemmin käskytystä kuten vastaa suomeksi tai nyt puhutaan suomea. Yksi kieli ja yksi vanhempi mentaliteetti puhtaana on lähes mahdoton yhtälö jos haluaa että perheenä tehdään jotain yhdessä mutta haittaako se? Aamiaispöydässä puhutaan sujuvasti turkkia ja suomea sekaisin. Mies ikävöi hirvenlihaa suomeksi, tyttö selittää eilisen korisharkkajutun turkiksi ja yöllisen unen suomeksi, itse taiteilen vuorotellen molemmilla riippuen kenelle puhun. Illalla syödään burgereita ja siinä vaiheessa päivää vuoropuhelu voi olla taas jo jotain ihan muuta. Yritän pitää omana ohjenuorana että suomen kielen ei tarvitse olla täydellistä vaan tytön kuuloista.


Koulusta on saatu onneksi melko vähän läksyjä mutta 6-vuotiaalle ihan tarpeeksi. E- ja l-rivit alkavat suorina ja siisteinä mutta usein kirjaimet kokevat kaatumisilmiön rivistön loppupuolella, tytöllä olla kiire leikkimään. Suomen kieli sai kesällä kuurin mummin ja ukin lomaillessa luonamme melkein pari kuukautta, sanastoon tuli piristystä ja tyttö tuntui nauttivan tänä kesänä tulkin pestistään. Ukki ja mummia neuvottiin lopettamaan turkin kielellä räpellys, antakaa kun minä hoidan asian sanoi neiti lihakaupassa ja kahvilassa. Tablettiin on ladattu ekapeli -sovellus, joka on osoittautunut hauskaksi ja hyödylliseksi suomen kielen tukemiseen. Iltasatu lukemisena on ollut Suomesta saatu Koiramäen kootut, jonka sanasto saa oman kielenikin solmuun. Yritän avata tytölle maatalouteen perustuneen Suomen sanastoa kuten äes, pirtti, päre ja heinäsavotta. Siinäpä savottaa mutta keskustelu lastenkirjan ympärillä on ihan parasta, tarina rönsyilee ukin lapsuuteen maalla ja sukulaisuussuhteisiin. Mikä on pikkuserkku ja kuka olikaan kenenkin mummo tai sisko.


Kiireen keskellä huomaan kaksikielisen lapsen vanhempana hölmöilyn. Ekana sadeaamuna pyydän tyttöä laittamaan jalkaan lenkkarit, ei siellä enää sada. Tullessani vessasta tyttö vaihtaa tuskaisena kumppareita jalkaan koska baba on pyytänyt laittamaan ne. Kohta sataa kuitenkin. Kommunikointi on toisinaan ihan syvältä ja tyttöä taatusti rassaa omien vanhempien rajallisuus kielipuolina. Väsyneenä ja kiireen keskellä on haasteellista olla kaksikielinen, hyppy turkista suomen kieleen saattaa ottaa hetken kun tarina kokoontuu mielessä, huomaan tytön työskentelevän hiljaa vilkkaasti ja laitan laukun alas ja muistutan itseäni että onneksi Turkissa myöhästyminen on synneistä pienin.
 
Tyttö on löytänyt koulusta hyvän kaverin, jonka kanssa vietetään välitunnit ja irtaannutaan monen halailun jälkeen kotikadun risteyksessä. Kävelemme tytön äidin kanssa kikattelevan parivaljakon jäljessä, koulu ja uusi kaveri ovat tuoneet tytön turkin kieleen sanoja, joita joudun arvailemaan ja tarkistamaan googlesta tai suoraan tytöltä. Me ollaan kankoja, sanoo neiti kotimatkalla, superystäviä ellet tiedä mitä se tarkoittaa. Paljon on oppimista, toisinaan vanhemmilla lasta enemmin.

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Turkkilainen koulu ja suomalainen malli

Olin kuuntelemassa viime viikonloppuna Anna-Kaisan esitelmää suomalaisesta koulutusmallista. Finlandiyali eğitim sistemi tapahtuma keräsi salin lähes täyteen ja osanottajat tuntuivat tekevän kynä tai tabletti savuten muistiinpanoja, suurin edustus taisi olla eri alojen opettajista joille suomalainen malli tuntuu useimmiten kaukaiselta unelmalta. Suomalainen koulutus on ollut monien huulilla viime vuosina Turkissa ja se onkin usein ensimmäinen asia mistä keskustellaan kun kotimaani käy uusille tuttaville ilmi. Anna-Kaisaa  kuunnellessa tuli aika ylpeä olo, siinä sitä kuunneltiin miten hienosti koulutus on järjestetty kotimaassani Suomessa.


Tytöllä on takana pari viikkoa turkkilaista valtionkoulua. Pari kertaa olen tainnut pärähtää mutta toisaalta kaikki on mennyt odotusten mukaisesti, luokkakoot ovat aavistuksen liian isot, vanhemmat pyrkivät notkumaan liikaa koululla ja tiedonkulku on useimmiten surkeaa. Opettaja vaikuttaa onneksi mukavalta mutta on jo ensimmäisten viikkojen aikana huokaillut taatusti tosi raskaasti vanhempien ristitulessa. Jaksoi sentään viikon vanhempien whatsapp ryhmässä kunnes jatkuva soittelu/viestittely/saman kysyminen viidesti vei mehut hänestäkin. Kuka sanoi ettei tyhmiä kysymyksiä ole olemassa? On niitä ja vielä usein toistona.


Ekalla viikolla saimme kirjat eli matematiikan, turkin kielen + kirjoitus ja lukeminen, musiikki sekä elämänkatsomustieto. Itse hankimme opettajan antaman listan mukaan kirjakaupasta noin 70 turkin liiralla ( 18 €) vihkoja ( se olikin tarkkaa, 40 sivua, viivat niin eikä näin), erilaisia värikyniä, muovailuvahaa, lyijykyniä, terottimia ja niin edelleen.  Tarvittiin myös uusi reppu, eväslaukku ja laatikko sekä tietysti ne kouluvaatteet. Maanantaisin ja perjantaisin pukeudutaan koulun pikee -paitaan ja shortsihameeseen sillä tällöin pidetään viikon avajais- ja päätöstilaisuus. Muina päivinä ollaankin verkkareissa ( jee, ei silitystä!). Tytön koulu siirtyi monien muiden tavoin pois kaksivuorosysteemistä ja nykyisin kaikki lapset menevät kouluun klo 9 ja pääsevät pois klo 14.30. Puoliltapäivin on 40 minuutin lounastauko ja aamun ensimmäinen välitunti on muita pidempi eli 30 minuuttia. Koululla ei lupailuista huolimatta ole ruokalaa ja maksullista lounasvaihtoehtoa vaan ainoastaan pieni kanttiini. Ekan viikon mies kiikuttikin tytölle ruuan ja tsekkasi kuinka ruokailu omassa luokassa onnistuu, nyt tytölle sitten pakataan lounas jo aamulla mukaan eikä eväslaatikon pakkaaminen ole vielä muodostunut raastavaksi ( koska mies on sen hoitanut).


Olen ollut koulun aloituksen suhteen hieman sivustaseuraajana sillä mies on vienyt ja usein hakenutkin tytön sekä hoitanut muonituspuolen järjestelyt. Ensi viikosta lähtien alan kuitenkin hoitaa ainakin tytön haun ja varmaan myös muonituspuolta osittain. Naureskelin ensimmäisellä viikolla miehen hermoiluille vanhempien juoruiluista ja sekaantumisesta koulutyöskentelyyn kunnes kävin tällä viikolla itse todistamassa asiaa. Osalle vanhemmista tuottaa selvästi suunnatonta tuskaa laskea lapsi irti, on tärkeää vahtia luokan ovenraosta tuntien etenemistä ja syöttää 6-vuotiasta lasta lusikalla. Asialle tuli jonkunlainen piste eilen jolloin koulun johtaja hermostui totaalisesti käytävissä ruokalootien kanssa norkoileviin äiteihin ja heitti heidät ulos porttikielto perässä. Luokalle valittu vanhempien edustaja ja hänen avustaja on jo ehditty vaihtaa viikon jälkeen koulun johtajan puhuttelun kautta, syynä rouvien välinen kinastelu ja nimittely lasten kuullen. Naurattaisi ellei itkettäisi.

Ilmainen valtion koulu on pieni vitsi sillä ei se kyllä ihan ilmainen ole. Kahden viikon aikana rahaa on valunut lisäkirjoihin, kouluvaatteisiin, kuukausimaksuun että esimerkiksi vessapaperia on tarpeeksi ja tulossa on ainakin uuden tietokoneen ja projektorin hankinta yhteistoimin hajonneiden tilalle. Suomalainen koulutusmalli tuntuu hyvin kaukaiselta kun katselen perjantaina koulun portilta viikon päättäneiden lasten järjestäytymistä jonoihin ennen Turkin kansallishymnin alkua. Rivit ovat suorat eikä kukaan hillu koulun johtajan valvovan katseen alla. Hilluminen alkaa porttien ulkopuolella vanhempien toimesta kun lapset siirtyvät hallituissa riveissä luokka kerrallaan kohti porttia. Väkirikkaassa maassa on opetettu olemaan eturivissä, maksoi mitä maksoi, koulun johtajan huutaminen mikkiin kaikuu kuuroille korville. Heipparallaa ja kohti uutta maanantaita, kuinkas teillä?

Mitä haluat kuulla koulumaailmasta minun näkökulmastani? Muonitus, viikko-ohjelma tai ehkä jotain muuta?