torstai 29. toukokuuta 2014

Kukkia ja künefea

Izmirin Karşıyakassa järjestettiin 16-19.5 kukkafestivaalit, markkinapaikka täyttyi kukista ja muista härpäkkeistä. Tapahtuman oli tarkoitus jatkua aina iltaisin konserteilla mutta Soman kaivosturman vuoksi ne oli peruttu. Turkkilaiset tuntuvat rakastavan erilaisia festivaaleja ja messuja. Luin äskettin lehdestä, että Turkissa järjestetään noin 800 erilaiset messut tai festarit vuoden aikana, useat niistä ruuan, jonkun tietyn hedelmän tai vihanneksen takia.

 

Ankarassa on suolakurkkufestarit, Adanassa vesimeloonifestarit, Muğlassa on kuzu köpeği- sienen kunniaksi järjestetyt messut ja Çanakkalessa sardiinifestivaalit. Mustallamerellä messuillaan tiheään hamsikalan merkeissä, eri alueiden ruokaerikoisuudet kuten katmer ja kaymak saavat ihan omat juhlallisuutensa. Erilaiset lahja- ja käsityömessut ovat suosittuja ja kokoavat paikalla turkkilaisten lisäksi käsityöläisiä muista maista. Lukuisista festareista erikoisimpina mieleen ovat jääneet tomaattifestarit ja maalaismessut, joiden suosituinta antia olivat paikalliset kilpailulajit, öljypaini ja kameliajokisat.

Trabzonin alueen juustoja ja kunnon voita.

Yleensä paikallisilla messuilla on hauskaa, sillä ruoka on lähes aina keskeinen osa tapahtumaa. Vaikka kyseessä olivat kukkafestivaalit, niin paikalle oli saapunut paljon muitakin kauppiaita, oli Trabzonin aitoa voita ja juustoa, makeanhimoon lokumia, maissikauppiaita, ruokakojuen tarjonta oli tällä kertaa Erzurumista, Artvinista ja Antakyasta.

Artvinin rouvilla oli tarjolla çığ köfteä, erilaisia rullia ja täytettyjä herkkuja sekä mezeitä.
Erzurumin erikoisuus eli çağ kebap.
Erzurumista oli tarjolla alueen çağ kebapia eli jogurtilla ja mausteilla marinoitua lampaanlihaa runsaalla rasvalla, kebap kypsyy sivuttain kun yleisempi tapa Turkissa on kypsyttää kebaprullaa pystyssä. Liha tarjoillaan erilaisten tulisten kastikkeiden ja happamien säilykkeiden kanssa. Itäiseltä mustaltamereltä oli tarjolla erilaisia dolmia eli täytettyjä taikinaherkkuja, kasviksia ja kääryleitä sekä kuymakia, jota tarjotaan monesti mustallamerellä jopa aamiaisella, maissijauhoista, voista ja tietystä juustosta keitellään juokseva seos.

Künefe

Festivaalikaverini pyynnöstä me skippasimme kuitenkin edelliset ja suunnistimme hänen suosikin, Antakyan alueen künefekioskille. Tämä makea turkkilainen herkku on niitä harvoja, joista täällä tykkään, baklavat tai muut leivonnaiset eivät lukeudu suuriin suosikkeihini mutta hyvä künefe vetää hiljaiseksi. Antakyan kioskilta sellaista saatiin, eikä ihme sillä aluetta pidetään suussasulavan herkun syntypaikkana. Künefeä on tarjoiltu jo Ottomaanihovissa ja harva turkkilainen valmistaa sitä kotona sen työlään valmistustavan vuoksi. Künefe valmistetaan ohuista nauhamaisista taikinanaruista, pehmeästä juustosta kera sokerin ja siirapin.

Miniananas
Kumkvatti
Mahat pullollaan kiertelimme katselemassa tuttuja ja tuntemattomia kukkia, pensaita ja puita. Oli marjapensaita ja hedelmäpuita kuten vadelmaa, miniananasta, kumkvattia ja mulperipuu. Erilaiset minimännyt tuntuivat olevan suosittuja ja ystävä kävikin ostamassa pikkupuun myöhemmin kotiinsa. Messuilla oli myynnissä myyjien omilla resepteillä valmistettuja hyönteismyrkkyjä, joita jokainen kauppasi omalla ihmeellisellä reseptillään. Samaisten festareiden yhteydessä järjestettiin Karşıyakan kaunein piha -kilpailu, jonka voittajat julkistetaan tulevana viikonloppuna.

Lokumia!

Lapsille messumuistot.
Itselleni ei paljoa tarttunut markkinoilta mukaan, ystävä osti tyttärillemme puukirjaimista tehdyt minivaunut, Trabzonin voi houkutteli mutta hellepäivänä idea ei tuntunut kovin viisaalta, kukkien katselu ja jälkiruoka riitti vallan mainiosti. Minä jään odottelemaan seuraavia messuja, oli siellä sitten aiheena kala, hedelmä, kansantanssi ja -perinne tai öljypaini niin tarjolla on taatusti hyvää ruokaa ja  sehän on tärkeintä!

Aloe

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Puhutaanko totta vai turkkilaista totta?

Ajan kanssa tulee selväksi että turkkilaisten käsitys rehellisyydestä poikkeaa usein siitä mikä on suomalaisen mielestä valehtelua ja mikä ei. En kyllä pidä suomalaisia sen rehellisempinä kuin muitakaan mutta suomalaisessa kulttuurissa on olennaisena arvona rehellisyys itselle ja muille, jonka ansiosta on helppo puhua totta, useimmiten. Turkkilainen kulttuuri taas on niin monimutkainen kokoelma ihmisten välisiä suhteita, merkityksiä ja palveluksia että totuus katoaa toisinaan sinne kaiken keskelle.


Se, mikä minulle on valehtelua, onkin monelle paikalliselle tapa pitää sukulaisuussuhteet balanssissa, olla nolaamatta vastapuolta tai tottumusta siihen, että tietty asema yhteiskunnassa oikeuttaa vilunkipeliin. Sehän on poliitikko, tottakai se huijaa ja valehtelee? Turkissa asuva on varmasti törmännyt ostarin vessoissa meikkaaviin nuoriin naisiin, jotka vaihtavat pitkiä housuja minareihin? Työkaverin alati sairasteleva lapsi/anoppi/muu sukulainenkin alkaa jossain vaiheessa kummastuttaa.

Turkkilaiseen perhedynamiikkaan kuuluu asioiden salailu. Vanhempia halutaan säästää murheilta ja ollaan usein paljastamatta mitään ikävää kuten työpaikan menetystä, lainataakkaa tai lapsen sairastelua. Sama homma puolisoiden välillä, naiset pyrkivät selvittelemään ongelmansa keskenään ja perheenpää taas rahalliset ongelmat yksin, muita huolestuttamatta. Joskus puolison bisneksien kaatuminen tai lapsen työpaikan menetys selviää vasta kun ulosotto on ovella tai lapset matkalaukkuineen oven takana. Turkkilainen taksikuski saattaa udella palkkaani mutta moni äiti ei tiedä omien lastensa palkkaa ja yrittää epätoivoisesti udella asiaa vaikkapa miniältä. Omaisuutta salaillaan, sillä siipeilijöitä löytyy monelta omastakin suvusta ja sukulaiselle on vaikea sanoa ei.


Työmaailmassa joutuu pitämään puolensa. Suurimman osan mielestä pomolle valehtelu on ihan ok, mitäpä sekään työntekijöistään välittää? Ilmoittaa usein palkat maksettua pienempinä sosiaalivakuutuksiin kiertääkseen työntekijämaksuja, teetätyttää lisätöitä ilman lisiä ja ajelee kuintekin itse hienolla autolla, tulee töihin kun huvittaa ja pitää tuntikausien teeistuntoja huoneessaan. Sairaslomatodistuksia haetaan mielellään fysioterapiakeskusten lääkäreiltä, sieltä kun saa sopivan pitkän saikun. Ellei myöhästelystä huomauteta, tulee moni turkkilainen taatusti joka päivä mieluummin myöhässä kuin ajoissa.

Yritimme varata heinäkuulle hotellia, teimme varauksen puhelimessa ja lupasimme maksaa yhdenyön etumaksun heti. Virkalija lupasi lähettää hotellin tilitiedot miehen sähköpostiin samana päivänä, kun viestiä ei kuulunut, soitteli mies perään useamman kerran. Joka kerran virkalija kertoi, että viesti on lähetetty, onkohan miehen sähköpostissa jotain vikaa? Seuraavana päivänä oli toinen virkailija ja sama meno jatkui, pomo oli aina jossain, sairaalassa tai ulkona. Kesti 5 päivää ennenkuin kolmas virkalija paljasti miehen patistelun jälkeen että heillä ei ole vielä uusia tilitietoja, koska kausi on vasta alkamassa. Varaus on kunnossa ja tiedot tulevat päivän päästä. Nauroin ettei hommassa taas ollut mitään järkeä, miehelle asia oli selvä kuin lomapaikan aurinkoinen päivä, näin Turkissa.


Miehen mielestä nettipohjaiset palvelut ja yritykset ovat usein epäilyttäviä, asioita ei voi hoitaa puhelimessa vaan aina on mentävä paikan päälle. Palvelun tarjoajaa pitää kuulostella ja tarkastella, jotta tietää voiko siihen luottaa. Joka paikasta pyydetään virkailijan tai myyjän nimi,  sillä siinä vaiheessa kun homma on ryssitty jonkun valehtelun tai laiskuuden takia, voi alkaa etsiä herra Barutia, joka lupasi hoitaa asian alunperin. Olen omasta mielestäni ihan hyvä ihmistuntija mutta kokemuksen takia myönnän miehen olevan huomattavasti harjaantuneempi huijaritutkassaan, ensin epäillään, sitten hiillostetaan ja vielä kerran epäillään.

Moni turkkilainen on surkea valehtelija. Usein vastapuoli tietää että toinen valehtelee niin, että korvissa soi mutta näytelmä viedään läpi samalla tutulla kuviolla kuin aina ennenkin. Henkeen ja vereen oikeudenmukaisuuteen ja rehellisyyteen uskova suomalainen voi olla Turkissa tuuliajolla, rehellisyyttä ei usein palkita vaan toisinaan on parempi hypätä mukaan näytelmään. Nyökytellä työkaverille, joka kertoo eilen olleensa sairaana vaikka tiedät tämän pitäneen krokulia, voivotella sukulaisen tyttären kamalaa opettajaa vaikka jokainen tietää tytön luntanneen kokeissa, monta kertaa on parempi pysytellä hiljaa valkoisista valheista ja pitää kuvio kasassa, ketään loukkaamatta ja nolostuttamatta. Sisäänhengitellen ja sammakot suussa. Paikallisten tv-uutisten totuudenmukaisuudesta nykyaikana ei varmasti tarvitse sanoa yhtään mitään?


perjantai 23. toukokuuta 2014

Helpot böreknyytit

Allekirjoittanut täytti viikolla vuosia ja kutsui muutan hyvän ystävän kahville ja kakulle eilen. Miehellä puhaltavat uudet tuulet työelämässä, joten tarjottavat loihditaan kera vauhdikkaan neidin. Sanomattakin on selvää, ettei kuusivaiheisia kakkuviritelmiä tai muuta hienosäätöä vaativia leivonnaisia harkita, pienet sormet käyvät joka kipon ja vatkaimen lähellä ja juuri kun luulit että neiti rauhoittui piirrettyjen äärelle, tytteli kirmaakin jo tahriintuneen vatkaimen osan kanssa kohti valkoista sohvaa. Jep.


Pakastimessa oli milföy-taikinalevyjä eli valmiita voitaikinalevyjä 5 kpl. Käytin nyyttien teon helpottamiseksi apuna muffinivuokaa. Pitkulaiset taikinalevyt puoliksi ja hieman sulaneina vuokaan, keskelle täyte ja sitten reunat kiinni, lopuksi hammastikulla nyytti kasaan. Täytettä voi vaihdella vaikka tyyliin mitä-kaapista-löytyy periaatteella. Jos omistat muffinivuuan, voit tehdä nyytit voideltuun vuokaan ja laittaa sen sellaisenaan uuniin. Homma onnistui loistavasti ihan uunipellilläkin.


Nyytit

5 kpl valmistaikinalevyjä, joista tulee puolitettuina 10 nyyttiä
Kuivaa ricotta-juustoa
Punainen paprika
Persiljaa
Vihreää tulisempaa paprikaa
Tomaatti
Kanamuna
Nigellan siemeniä
Hammastikkuja


1. Kuori tomaatti ja pilko pieneksi silpuksi, silppua persilja ja paprikat. Sekoita juusto ja kaikki ainekset sekaisin.

2. Laita neliön muotoinen levy muffinivuokaan ja täytä seoksella. Kuro reunat yhteen ja varmista vielä hammastikulla.

3. Voitele nyytit kanamunalla ja koristele nigellan siemenillä. Laita 175 asteiseen uuniin noin 20-30 minuutiksi. Tarjoile.


Loistava nopea hätävara vieraille, täytteissä voi kokeilla melkein mitä vain, erilaisia juustoja, mausteista makkaraa, jauhelihakastikkeen jämät, erilaisia kasviksia ja miksei makeana versiona vaikka omenaa ja kanelia. Nyyttien kanssa oli tarjolla Britakakku sekä tonnikalapiirakka.

Afieyt olsun ja makoisia viikonloppuja sopivan helteisestä Izmiristä!

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Foça numeroina

Izmiristä Foça, kuten moni muukin rantapaikka, on helposti saavutettavissa autoilijoille. Matkaa Foçaan on vain 69 km ja se sujuu osittain maantietä pitkin, loppu onkin sitten viehkoa kylätietä, jonka kiemurat saivat tytön matkapahoinvoinnin laukeamaan. Me autottomat matkasimme Foçaan mennessä kahdella bussilla ja tullessa bussilla ja metrolla. Joukkoliikenteeseen tottuneille melko vaivatonta. Paras reitti on hypätä metroon ja jäädä pois Hatunderen metroasemalla, josta on ainakin sesonkiaikaan puolen tunnin välein minibussikuljetus eski Foçaan aamusta iltaan. Kesällä minibussit kuulemma täyttyvät, joten kuljetus on hyvä varmistaa ainakin palatessa jo etukäteen.


Majoituimme Küçükdeniz pensionaatissa, joka sijaitsee ihan eski Foçan ytimessä. Pensionaatti oli rempattu ja sijainniltaan loistava, ovesta ulos astuttaessa oltiin suoraan kalasatamassa, joka paikkaan oli kävelymatka. Parvekkeita ei ollut, mikä oli pienoinen puute mutta suoraan satamaan aukeavat ikkunat toimivat ihan hyvin 4 päivän lomalla, tyttö jaksoi istua ihmettelemässä kalastajien touhuja. Pensionaatin väki oli ystävällistä, meille tuotiin pyynnöstä jääkaappi, naulattiin peili seinään ja avattiin viinipullo. Pensionaatin aamiainen tarjoiltiin läheisen hotellin kattoterassilla, kelpo buffet aamiainen, jolla jaksoi pitkälle.


Saimme tuttavalta vinkit ravintoloihin, 'syökää küçükdenizin puolella, ei linnoituksen alapuolella vaan vastakkaisella puolella, ei jahtisataman ravintoloissa'. Noudatimme neuvoja ja nautimme lounasta ja illallista pienissä paikoissa emmekä olleet kertaankaan pettyneitä. Ruoka oli hyvää ja tuoretta, kohtuuhintaista ja palvelu pelasi. Tilasimme usein erilaisia annoksia merenherkkuja ja salaattia, joita sitten syötiin porukalle, lapsille maistuivat friteeratut kalapallerot ja ranskalaiset, välillä haettiin huoneeseen lapsille linssikeittoa.


Rannoilla ei tähän aikaan vuodesta ollut juurikaan palveluita lukuunottamatta pieniä kioskeja. Saimme yksinoikeuden eikä tilasta tarvinnut tapella muiden kanssa, vedet ovat alueella todella puhtaat ja kirkkaat, merisiilien ja lasinpalojen takia uimakengät ovat ehdottomat. Pienillä kujilla on putiikkeja ja minimarketteja, ostokset rajoittuivat meillä rantapyyhkeisiin, uimapukuun ja sandaaleihin, ostoksia Foçaan on turha tulla tekemään sillä tarjontaa on rajallisesti ja hinnat hieman yläkanttiin.


Kameran akku kannattaa ladata sillä vanhat kunnostetut kivitalot ovat ihastuttavia, osissa toimii ravintoloita tai kauppoja mutta iso osa on ihan asukaskäytössä. Perheyritykset tuntuvat olevan vielä Foçassa yleisiä. Meitä kiinnosti myös asuntojen ja maapalojen hinnat eivätkä ne tuntuneet mielestämme kovin hinnakkailta, lomapaikan läheisyydessä olisimme odottaneet hintojen jo nousseen. Yeni Foçassa asunnot ovat vielä jopa edullisia kun taas eski Foçassa hinnat ovat korkeampia. Vanha kivitalo olisi varmasti todellinen remontoijan unelma.


Loma numeroina;

Pensionaatin hinta : 80 tl/huone vuorokausi ( sesonkina 150 tl!)
Lounas: Kalaleipä eli grillatulla kalalla täytetty leipä 6 tl, keitto 6 tl, kebapannos n.14 tl
Illallinen: 4 aikuista ja lapset söivät illallisen noin 100 tl ( ei juomia)
Juomat: Olut n. 10 tl, viinilasillinen 8-14 tl
Matkat: metromaksu 2 tl/ hlö, bussi 9 tl/hlö suuntaan


Sesonkina hinnat ilmeisesti hieman nousevat, kyseisen pensionaatin hinta lähes kaksinkertaistuu. Varasimme heinäkuun loppuun hotellin eski Foçasta 5 yöksi 170 tl/ huone vuorokausi parvekkeella ja aamiaisella. Huoneisiin mahtuu yleensä 3 aikuista ja lapsi nukkui pensionaatissa meidän vieressä. Kesäsesonkina nähdään sitten millaiseksi paikka muuttuu kun väki ja palvelut lisääntyvät.

Foça sopii pieniä paikkoja rakastaville, jotka eivät vaadi trendikkäitä menopaikkoja tai hienoja ravintoloita, ohjelmanumeroina on kalastajien touhujen seurailu, rannalla oleilu, kävelylenkit kauniilla kujilla ja muutamien historiallisten paikkojen tutkiminen, ruoka on kalapainotteista mutta tarjolla on toki muutakin kuten oliiviöljyruokia eli Egean alueen tyypilliset zeytinyağli herkut. Leikkipuistoja tai viihdekeskuksia ei ole lapsille, hiekkasangot ja lelut sekä pallo ostettiin rannalle, liidut ja paperia ravintolaan tosin hauskinta lapsista oli katsella kaloja ja tanssia elävän musiikin tahdissa, turkkilaiseen tapaan tarjoilijat huomioivat aina lapset ensin.

Majoitusta on tarjolla rajoitetusti eski Foçassa, hotellit ja pensionaatit ovat viehättäviä mutteivat hienoja, yeni Foçan puolella tarjontaa on enemmin. Touristi infosta saa kelpo kartan, johon on merkitty historialliset paikat ja rannat, sen avulla on helppo löytää perille. Foçan linnoitus kuuluu Unescon suojelukohteisiin. Satamasta pääsee meriretkille ja innokkaiden kalastajien kannattaa ehdottomasti osallistua kalastusreissuille, vedet ovat puhtaat ja kalaa tuntui nousevan kalastajilla hyvin. Eski Foça ei ole aktiivilomakeskus, sinne kannattaa ottaa rento vaihde päälle ja nautiskella hyvästä ruuasta, ystävällisistä ihmisistä, idyllisestä maisemasta ja yksinkertaisesta olemisesta. Kiireen voi jättää siihen kylätien mutkaan.

Turkin liiran kurssi: 1 € = n.2.8 tl

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Foça - hyvin säilynyt salaisuus

Foça on yksi massaturismin ulottumattomista olevista kohteista Turkissa. Foça ei kuulu turkkilaisten kaupunkilaisten vakiokohteisiin eikä sinne kapasiteetin riittämättömyyden vuoksi eksy paljon ulkomaalaisiakaan. Meidän onneksi. Olin kyllä kuullut kalastajakylän viehätyksestä mutta ihan näin autenttista ja kaunista paikkaa en osannut odottaa. Foça on kuin postikortti, hyvin säilynyt salaisuus ilman täyden palvelun keitaita, disconjumputusta ja eri kielillä samanlaisiin ravintoloihin huutelevia sisäänheittäjiä. Foçassa ei tönötetä trendikahviloissa kärpäslaseissa vaan juodaan rehellisesti rakıa puupenkeillä, kaikki on hyvää mutta vaatimatonta, kala maistuu kalalta ja arki rullaa huolimatta meistä lomalaisista. Kaupungin ala-aste on historiallisessa rakennuksessa, papat pulisevat kuppiloissa, kiireestä ei ainakaan tässä vaiheessa kesää ole tietoakaan.


Foça jakautuu kahteen alueeseen, eski Foçaan ja yeni Foçaan, alueiden välinen etäisyys on 23 km, ensimmäinen on kuhiseva kalastajakylä ja jälkimmäinen ranta-alue, jossa on paljon huoneistoja vuokrattavaksi kesälomailujen aikaan. Asukkaita kaupungissa on noin 30 000 ja kesäaikaan tuplaten kun kesäasukkaat ja lomalaiset saapuvat kaupunkiin. Foçassa on aistittavissa Kreikan läheisyys niin rakennusten kuin tunnelmankin muodossa. Upean luonnon ja eläinkunnan takia alueella on useita suojelukohteita, joka on rajoittanut Foçan muuttumista todelliseksi lomakohteeksi, rakennuslupia on vaikea saada. Alueella pesii sukupuuttoon kuolemassa oleva munkkihylje, joka on yksi alkeellisista hyljelajeista ja sen vuoksi vesistöt ovat suojeltuja. Yksilöitä on enää 400-500 ja lajin tulevaisuus hyvin epävarma. Foçassa toimii myös yksi maan tärkeimmistä laivastotukikohdista, jonka myötä maan osto-oikeus ja rakennusluvat ovat tarkan kontrollin alla. Meidän onneksi.


Izmiristä on Foçaan 69 km, maantieosuuden jälkeen tultiin kiemuraiselle pikkutielle, joka vei heti lomatunnelmiin, oltiin tultu kyläseudulle, jossa istuskellaan tienvarsikuppiloissa ja elämänmeno on verkkaista, lehmiä ja lampaita valuu pieniä mäkiä ylös ja alas, bussikuski tuntee nimeltä jokaisen tienvarresta kyytiin tulijan. Eski Foçassa kaikki on kävelymatkan päässä, bussiasemalta kävellen pensionaattiin, jonka ovesta ulos tultaessa ollaan kalastajakylän ytimessä.


Kalastajan rytmi siivittää parhaiten päivän aikatauluja, aamuyöllä unen läpi kuuluu tasainen putputput, aamupalalle mentäessä merikarhut perkaavat saalistaan ja selvittävät verkkojaan. Sen jälkeen antimet asetellaan myyntiin, perkausjätteet jaetaan lukuisille kissoille. Ravintoloihin kannetaan tuoreita mereneläviä ja kaupunkilaiset tinkaavat kalakiloistaan. Illalla laivankansilla kokoontuvat kalamiehet rakılasillisille, soittavat sitraa ja valmistautuvat taas lähtöön. Suora näkymä pensionaatin ja ravintoloiden puolesta kalastajien elämään oli parasta antia, lahden touhujen katsomiseen ei väsy. Ennen nukkumaanmenoa ja aamiaiselle lähtöä istutaan avoinaisen ikkunan äärellä ja katsellaan kalasataman menoa. Voi elämisen sietämätön keveys.


Kolmantena päivänä miehet suuntaavat kalaan ja me lasten kanssa rannalle, vesi on kylmää ja paikalliset nauravat takki päällä hulluille ulkomaalaisille, jotka uivat. Iltapäivällä suuntaamme ystävän kanssa ottomaanihautausmaalle, ystävällinen kioskipitäjä kertoo historiallisen alueen olevan kiinni joten kurkimme porttien välistä, hautakiviä koristavat erilaiset luontoon liittyvät symboolit, hautausmaa on ollut käytössä ottomaanien vuosisatojen aikana. Auringonpaisteelta suuntaamme viininlehtikatoksisille takakujille, joiden kivitalot, ovet ja ikkunanpielet saavat kameran laulamaan ja haaveilemaan eläkepäivistä, istahdamme viinille pieneen ravintolaan,  jossa seurataan kebaprullan valmistusta kun perheen äiti ja lapset hoitavat ravintolan muita juoksevia askareita. Syömme kalaleipiä, simpukoita, mustekalaa, grillattua mulloa ja hamsia, ihan joka ilta sillä kala on niin tuoretta kuin se vain voi olla. Tuoreiden merenelävien lisäksi Foçan ravintolat ovat kuuluisia herkullisista oliiviöljyruuistaan.


Kuvittelimme aluksi muutaman päivän olevan tarpeeksi pienessä paikassa, reissua pidennetään ja 4 päivän jälkeen olo on haikea, ketään ei huvita paluu kaupunkiin, voisiko tänne jäädä? Ehdimme testata paikan hammaslääkärin kun ystävän paikka tippuu, nuori lääkäri kehottaa saapumaan Foçaan syyskuussa, kesähulinat ovat ohi mutta illat samettisen pehmeitä ja päivät lämpimiä, tulkaa viikolla sillä viikonloppuina pienillä kujilla käy kuhina. Foçassa kaikki on hyvin, ruoka on tuoretta ja hinnat huokeita, kaikki on vieressä eikä mitään olla vailla. Leikkipuistoja on tasan yksi rutku mutta lapsista on paljon kivempaa leikkiä kaupungin rannalla, uida, seurata kalastajien kissoja ja meren kaloja, parasta antia on pappojen elävän musiikin pumppu iltaravintolassa. Lasten jamit on pakko jossain vaiheessa lopettaa kun uni tulee jo isoillekin.


Pienuudesta huolimatta Foçassa on riittäisi tekemistä, kalasataman vieressä on goulet-veneitä, joiden kyydissä voi lähteä meriretkelle, alueella on lukuisia koskemattomia poukamia, kauniin kirkkaat ja puhtaat vedet, Izmiriläiset suuntaavatkin tänne kalaan ja vapaan viettoon. Alueen historia juontaa pitkälle ja täällä ovat liikkuneet persialaiset, makedonialaiset, genovalaiset, ottomaanit ja kreikkalaiset, keskustan ottomaanilinnoitus ja athenan temppeli kiinnostavat varmasti historian ystäviä. Alueen asuttivat aikoinaan joonialaiset ja Foça tunnettiin nimellä Phokaia sen aikaisessa kaupunkiliitossa, asukkaita pidettiin taitavina purjehtijoina ja kauppiaina. Homeros on maininnut kaupungin Seireenit teoksessaan, lukuisten pienten saarien viuhuvat tuulet muistuttavat kuulemma edelleen kalastajia seireenien kutsusta.



Miehen ystävä on paljasjalkainen foçalainen ja antoi vinkit majoituksen ja ravintoloiden suhteen, ennen lomaa hän nauroi että vaikka olette nähneet Bodrumin, Antalyan, Kuşadasin, Çesmen, Kaşin ja monta muuta rantapaikkaa, ei mikään niistä ole verrattavissa Foçan taikaan. Ei ollut ollenkaan väärässä, istuisin mielelläni edelleen Foçan satamassa tuijottelemassa merelle. Tänne palaamme.

Toisessa postauksessa reissun kuluista, yhteyksistä kaupunkiin ja majoituksesta tarkemmin.

torstai 15. toukokuuta 2014

Soma kylä joka ei ole entisellään

Oli tarkoitus kirjoittaa ihanasta kalastajakylästä, jossa lomailimme. Soman kaivoskaupungin turma ja tähän mennessä 282 kaivoksesta nostettua kuollutta saivat kuitenkin lykkäämään juttua lomailoista. Turmilta ja katastrofeilta tuskin vältytään koskaan mutta se, että niitä sattuu ahneuden ja piittaamattomuuden takia on ihmishenkien hukkaamista. Isoissa kaupungeissa on protestoitu eilisestä asti, poliisi on taas vastannut kyynelkaasun ja vesitykkien voimin, eri ikäiset turkkilaiset ovat osoittaneet mieltään eri tavoin, opiskelijat etunenässä. Soman kaupunkiin saapuneet hallituksen miehet saivat vihamielisen vastaanoton, pääministeri pakeni lopulta paikalta. Ammattiliitot ovat ilmoittaneet lakoista ja useat organisaatiot tulevien päivien kokoontumisista. Tästähän se kesä taas pärähtää käyntiin.

Päivä on hiiltäkin mustempi, sydämemme on Somassa 13.5.2014.
Soman kaivoskaupungin 130 perheestä 115 on tavalla tai toisella kytköksissä kaivokseen, jossa tulipalo syttyi. Vain ylimmissä kerroksissa olleilla oli mahdollisuuksia pelastua, maskeja oli liian vähän eikä kilometrien syvyyksissä minkäänlaisia turvahuoneita tai pakomahdollisuuksia. Miehet, joista suurin osa iältään 25-35- vuotta, kuolivat myrkyllisiin kaasuihin. Pääministeri kertoi onnettomuustutkimuksen jo alkaneen mutta totesi samalla kaivosmiesten työn olevan riskialtista ja onnettomuuksien tapahtuvan. Lohdutti tuskin perheitä, jotka menettivät isiä, monin kappalein lapsia ja aviomiehiä. Soman kylässä 13.5. tapahtunut turma muutti elämän lähes joka talossa.

Kaivoksessa työskennellyt kaivosmies kertoi haastattelussa kaivoksen toimivan jokaisena päivänä 24 t/vrk. Miehen mukaan kapasiteetti on riittämätön ja riskit ovat olleet tiedossa. Kaivosmiehen palkka Amerikassa ja Australiassa on vuodessa 100 000 dollaria tai ylikin, Turkissa kaivosmiehen palkka parhaimmillaan on vuodessa 9230 dollaria, muutama hassu kymppi tunnissa. Töitä tehdään tauotta jotta tuotanto ja voitto olisi mahdollisimman korkea, voitoista vain muruset päätyvät kaivosmiehien kukkaroon. Turkissa kaivosmiesten riskit työpaikoilla ovat korkeampia kuin Kiinassa eikä työturvallisuudessa ole hurraamista monissa muissakaan paikoissa. Valtion virkamiesten etuuksista pidetään huolta mutta yksityinen sektori rehottaa ja elää omaa villiä eloaan. Kuinka surullista.

Sydämemme on musta, surumme on hiiltäkin mustempi.
Turkki on julistanut 3 päivän suruajan, konsertit on peruttu, mm. Aerosmithin konsertti. Urheiluottelut ja valtiolliset tapaamiset samoin, joka puolella suruliputetaan ja päiväkävelyllä alueellamme moni ravintola ja kauppa oli maalannut ilmoitustaululle suruvalitteluja, osa paikoista on laitettu pariksi päiväksi kiinni. Suurin osa mielenilmauksista on ollut hiljaisia ja kantaaottavia, kiukkua ja surua kanavoidaan eri tavoin. Suuret pankit ovat antaneet Soman kaupungin asukkaiden lainat anteeksi. Suruvalitteluita sataa Soman turman uhrien omaisille ympäri maailmaa. Johtajat puhuvat suuria mutta tällä kertaa niiden merkitys tuntuu mitättömältä kun seuraa yksittäisiä tarinoita kaivosturman uhreista ja näiden perheistä. Viime päivät ovat olleet Turkissa mustia kuin hiili.

tiistai 13. toukokuuta 2014

Totuus lapsiperheistä lomalla

Lapset ovat toisinaan rasittavia, ihan kuten aikuiset. Lapset ovat varmasti useimmiten sitä mieltä että aikuiset ne vasta rasittavia ovatkin, jätski on kortilla ja aina kun meno on villein pitää mennä syömään, nukkumaan tai hammaspesulle, plaah. Varo, ei saa, nyt loppui juokseminen tai kepeillä huiskiminen, ovat yhtä puuroa lapsen korvissa. Me aikuiseksi tulleet kun emme ole ammattilaisia vaan toisinaan hermoheikkoja huutajia, väsyneitä vanhempia. Lapsipsykologit älkööt vaivautuko.


Meidän perhekunta heittäytyy lomatunnelmaan kun saamme kylään kerran vuodessa toisen lapsiperheen Suomesta. Arjen keskellä otetaankin toinen vaihde päälle, tehdään miniloma, syödään liikaa, juodaan viiniä, tehdään kaikkea täysillä ja lapsiperheitä kun ollaan, lasten ehdoilla. Kavereista, miehestä ja itsestään tulee perheenisiä ja -äitejä vaikkei koskaan olisi uskonut. Ne ystävät joiden kanssa elettiin nuoruutta ovatkin samassa tilanteessa kuin itse ollaan nykyisin, harmi vaan että arki yhtyy liian harvoin.


Meidän lapsiperheissä on enemmin oksutautia, ruuasta kieltäytymistä, kiukkuilua kuin elokuvissa tai sellaisissa blogeissa, joissa lapsiarki on eloa rintamamiestalossa, jossa jokainen purkki ja tyyny on oikealla paikalla. Meillä ei ole siivottu viikkoon, matot on rullalla leikkien ja tahrojen tieltä, pyykki on vallannut takaparvekkeen lisäksi osan lastenhuonetta. Tänä vuonna päästiin helpolla ( sormet ristiin, muutama pvä on jäljellä) ja lapset ovat olleet terveinä, mustelmat, nenän valuminen ja kiukkuhirviökohtaukset ovat aika pientä. Lasten kanssa ollaan vaiheessa monessa mielessä mutta kaikilla on ollut kivaa, äideillä, iseillä ja lapsilla, huolimatta siitä että toinen on rauhallinen viilipytty ja toinen riehuva pippuri. Meitä on moneen junaan, aikuisia ja lapsia.


Joskus huudetaan, ei auta vaikka Sinkkonen kirjoittaisi mitä kolumnissa, nyökyttelen lukiessani mutta saan toisinaan raivarit kun päivä on pitkällä ja lapsi karjuu suklaata-maitoa-ei ruokaa, potkii ja hakkaa kepillä toista tiimiläistään päähän, olen aika varma että toisinaan sopivat lastenhuoneen teltassa keskenään että nyt laitetaan ranttaliksi ja ajetaan kääkät hulluuden partaalle. Eiköhän tuolle oveluudelle ole käyttöä tulevaisuudenkin maailmassa.


Kun kyläillään toisen luona, on tärkeää että autetaan ja tehdään asioita yhdessä, toisen koti ei ole hotelli joten ruokia tehdään porukalla tai vuorotellen, se tiskaa joka ehtii ja yksi vahtii kolttiaisten touhuja, pyykätään ja luututaan pahimmat tahrat.


Muutama totuus lapsiperheistä ja lomailuista yhdessä:
  • Jäätelössä ja suklaassa ei kannata kauheasti pihtailla jos haluaa säilyttää rauhan.
  • Ostetaan mansikoita, omenaa ja pakkanen täyteen jäätelöä, tilanne voi olla päällä milloin vaan.
  • Uhkaillaan ja lahjotaan tilanteen tullen, turha esittää että eihän meidän perhe jos halutaan säilyttää kauhun tasapaino.
  • Isien ja äitien kannattaa mennä keskenään jakautuneina välillä ostoksille, rauhoittavalle viinille, kalastamaan tai jalkahoitoon.
  • Leijoja, saippuakuplakoneita, tarroja ja muovailuvahaa ostetaan niin monin kappalein kun on lapsia.
  • Lapset jaksavat ihmeen paljon, matkustaminen bussilla, junalla, metrolla tai laivalla on suuri seikkailu.
  • Pullonkorkit, kalat joessa, kukkien kastelu tai pyykkien ripustus vie monesti voiton hienoista leluista. 
  • Parhaita viihdyttäjiä ovat kahvilan tädit ja illallisravintoloiden sedät.
  • Välillä on ihan ok istuttaa tenavat tietokoneen eteen ja laittaa piirretyt pyörimään.


Lomatunnelmissa paras sääntö on, että aikuisetkin saavat olla lapsia, leijan lennätys, jäätelön syönti, legoilla pelaaminen ja yleinen hilluminen tekee isoillekin hyvää. Myös lapset voivat poiketa arjen rutiineista ja laittaa homman aikuisten tavoin vähän ranttaliksi, lapsillakin on oikeus lomailla. Lapsen mieleen jää taatusti illallisravintolan bändi, jonka tahdissa on jorattu sekä kahvilan hauskat tädit, jotka vievät keittiöön ja tarjoavat herkkuja. Arkeen paluun jälkeen lisää tarinaa lomapaikasta, joka osoittautuikin maanpäälliseksi paratiisiksi, ruuasta ja kesäisestä Izmiristä, muutama päivä ollaan vielä arjen ulottumattomissa.