Minun Foça

Minun Foça oli paikallaan ja ihan samanlainen kuin aiemminkin. Pieni, lämmin, maukas, unelias ja iloinen. Sunnuntaina väkeä riitti jokaiseen kuppilaan ja ravintolaan, pöydän antimet noudattelevat monilla samaa; hellejuomia, äyriäisiä, mezeitä ja kalaa. Tällä Foçan reissulla meillä olikin syytä pieneen juhlintaan.




Uskaliaimmat uivat jo vaikka Foçan vedet ovat alueen viileimpiä, me tyydyimme seuraamaan sataman elämää ja nauttimaan siitä ettei tarvitse kuin olla ja rentoutua. En nyt keksi juuri parempaa paikkaa rentoutumiseen kuin foçalaisen rantakuppilan, kylmän juoman ja annoksen tuoreita mustekalarenkaita nenän alle.




Foçan ravintoloissa riitti sunnuntaina ruokailijoita, tänne tullaan siis vapailla syömään. Pienen paikan kaksi jäätelökioskia ovat tunnettuja herkullisista jäätelöistään ja molemmissa paikoissa jono kiemurteli pitkänä aina iltaan asti.




Foçassa on lupa syödä paljon mutta siellä emme vilkaisekaan muuhun kuin kalaan, äyriäsiin, alkupaloihin ja jäätelöön. Kotiin ostetaan tuliaisiksi Taşköyn oliiviöljyä. Jaksan ihailla loputtomiin sataman pieniä paatteja ja meren karaisemia kalastajia, jotka kattavat vaatimattoman purkin kannelle iltaisin illallisen. Päivän antimia, rakıa ja kauden tuotteita. Tällä hetkellä paikallisten herkku on erik, eli raa'at luumut, näitä kirpeitä pieniä vihreitä dipataan suolaan. Toinen herkku on Izmirin alueella tunnettu buzlu badem eli jäiset mantelit. Manteleita liotetaan vedessä, ne kuoritaan ja laitetaan kylmään, sen jälkeen ne tarjotaan kylmänä. Tuttu juttu paikallisten naposteltavana oluen seurana.




Ihastelimme päivän aikana tuoreita ja edullisia kalasaaliita niin kalastajien veneissä kuin kauppahallissakin. Mies pohti kuinka viedä pussillinen kalaa kotiin, bussissa matkaten ei mitenkään. Ratkaisimme pulman illastamalla pienessä Menendi ravintolassa, jonne voi ostaa hallista tai kalastajilta kalaa ja äyriäisiä, pienen perhen voimin pyörivässä paikassa antimet   valmistetaan ja tarjoillaan pientä maksua vastaan. Menendistä tilasimme pöytään mezet ja juomat. Mieli lepäsi ja maha nautti samettisessa illassa, taustalla loiski meri.




Yö nukuttiin kuin tukit niinkuin aiemminkin Foçassa, viimeinen ääni ennen unta oli kalastajapurkin put put ja samaan ääneen noustiin seuraavaan päivään. Seuraava päivä tiesi huiskutusta rauhalle ja rentoutumiselle, suuntasimme kiireellä kohti vilkasta Izmiriä ja muutaman viraston, pankin ja paperijuttujen jälkeen meistä tuli miehen kanssa oman kodin onnellisia omistajia. Viiden kuukauden urakka myydä asunto Ankarassa ja löytää uusi koti Izmiristä tuli päätökseen mutta siitä lisää seuraavassa tarinassa.

Kommentit

  1. Onnea uuden kodin johdosta! Tuntuu varmaan hyvältä :) Ja kiva paikka viettää lomaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylla on mukavan rauhoittunut olo ja sen kruunasi Foça, kiitos!

      Poista
  2. Onnea uudesta kodista!
    Ihanan tunnelmallisia kuvia ja kiva tarina. Aloin jo haaveilla kalakauppiasita ja tuollaisesta ravintolasta, jonne voi mennä ostosten kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Foçassa on ihana tunnelma, siita on tullut aika nopeasti suosikkini Turkin lomapaikoista, koska se on niin omanlaisensa. Kiitos!

      Poista
  3. Voi että mitä kuvia! Rakastan näitä sinun Turkkisi värejä, ihan kuin saduista. Ja mielettömän paljon onnea uudesta kodista. Sieltä se lopulta löytyi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Foça on kylla mullekin aina kun pieni satu kun sinne paasee :) Kiitos !

      Poista
  4. Tunnelmallisia kuvia. Turkissa on vielä käymättä. Sielläkin. Pieni herkku, buzlu badem, kuulostaa kivalta. Onnea uuden kodin odotukseen ja sitten sen kodiksi laittamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Turkkiin ja buzlu badem onnistuu varmaan kotonakin hyvin! Kiitos!

      Poista
  5. Onnea uudesta kodista! Ihania kuvia, muistoja omasta Turkin historiasta nousee mieleen.

    VastaaPoista
  6. Ihanan kesäisiä kuvia! Näistä sun Foçan tarinoista toi kaupunki on jäänyt mulle sellasena mieleen missä olis ihana käydä. Onnea uudesta kodista, mielenkiinnolla odotan juttuja siihen liittyen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muhun Foça on tehnyt lahtemattöman vaikutuksen, ehka sunkin pitaa kokeilla? Kiitos ja juttuja tulossa!

      Poista
  7. Hienot kuvat ja hinku eteläiseen eurooppaan on kova....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari, sun on kylla pian varattava matka valimerelle....:)

      Poista
  8. Onnea uudesta kodista ja onnea uuteen kotiin :)
    Ai että oli ihania kuvia! Kyllä se omakin sielu matkasi tuonne, vaikken ole koskaan käynytkään. Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos, kiva kun paasit tata kautta pienelle matkalle!

      Poista
  9. Onpa ihanaa, että oma koti löytyi! Onnea.

    Teidän reissu kuulosti ja näytti myös ihanalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tama reissu oli piste iin paalle kodin löytymisen jalkeen.

      Poista
  10. Aivan ihana paikka, tuonne olisi ihana päästä kuvaamaan!

    Onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Foça on kaikessa pienuudessaan kylla loistava kuvien ottamisen suhteen, jokaisen kulman ja kalastajan voisi ikuistaa! Kiitos!

      Poista
  11. Onnea uuden kodin johdosta! Mielenkiinnolla jään odottamaan, minne päädyitte!

    VastaaPoista
  12. Ihanaa kun uusi koti löytyi, onnea!

    Viivi

    VastaaPoista
  13. Lämpimät onnittelut uuden kodin löytymisen johdosta! Jäittekö Bostanliin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija, nergizin vanhalle puolelle eli ihan lahelle :) Tulet sitten kylaan tullessasi.

      Poista
  14. Onni on uusi koti! Kohta pääsette muuttopuuhiin ja järjestämään uutta asuntoa kodiksi. Hienoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjatta, kylla jo sormet syyhyaa muuttoa ajatellen, viela on vahan aikaa maltettava...

      Poista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit