Vain yhden rahkapurkin tähden

Edellisellä viikolla kiiri facebookin Turkin suomalaisten keskuudessa huhu maitorahkan saapumisesta Turkkiin. Mikä kuhina ja liikkeelle lähtö. Hyvin on pärjätty ilmankin. En ole nähnyt unia maitorahkapurkeista tai kuolannut rahkapiirakoita reseptisivuilta. Valutettu jogurtti yhdistettynä makeaan ricottaan tai kermaan, milloin mihinkin, on ajanut hyvin tehtävänsä. Mutta kun rahka saapuu Turkkiin, tulee herätys!


Loppuviikosta juoksin kurssin tauolla Karşıyakan kauppakujien pariin markettiin. Ei rahkaa. Myymäläpäällikkö neuvoi alueen isompaan kauppaan. Kotimatkalla pysähdyin fillarin kanssa jokaiseen markettiin. Ei rahkaa. Ennen kotiovea huhuilin vielä tutulle kauppiaalle jaksamatta nousta fillarin päältä, eikö sitä rahkaa ole täälläkään? Ei, mitä se on, tilataan jos haluat, hymyili kauppias. Ei kun nyt heti eikä huomenna tai ensi viikolla.

Rahkajahti jatkui tuloksetta torstaina. Kurvasin kurssimatkalla vielä yhteen markettiin, jossa sitä saattaisi olla. No ei ollut. Kaikenlaisia jogurtteja ja muita maitotuotteita löytyi kyllä taas pitkät rivit. Torstai-iltana kiristelin hampaita ja tutkin nettisivuilta valmistajan sivuja. Sen näköisiä purkkeja sitten mutta missä ne luuraavat?

Perjantaina jätin aiotun siivouksen väliin ja hyppäsin aamiaisen jälkeen fillarin selkään. Isolle kaupalle ja siellähän niitä rahkapurkkeja nökötti vielä muutama, mansikkaa, kaneli-omenaa ja päärynää, mustikka oli loppunut. Maustamatontakin kuulemma on. Mätin kaikki hyllyn purkit koriin. Kassalla edellä seisova rouva katseli kiinnostuneena purkkejani. Kotona söin heti yhden, hyvää oli tosin sitä maustamatonta versiota kyllä kaipaan. Tytön tuomio: yök pahaa. Miehen tuomio: maistuu vanukkaalta, liian makeaa. Aha. No eivät tule osingoille.

Viime sunnuntaina leivoin rahkapiirakan omenaversiosta, alle omenasiivuja ja rahkakuorrutus päälle. Nyt upposi miehelle ja tyttärellekin ja se on paljon kahdelta tyypiltä, joita ei yleensä mikään perustorttu tai kakku hetkauta. Rahkan metsästykseen liittyy myös itse purkin lisäksi ripaus kansallistuntoa. Mustikkarahka on pala Suomea Turkkilaisessa ruokakaupassa, ne kaikki purkit on ostettava. Ja syötävä. Viimeisen 14 vuodena aikana markettien valikoima on kokenut aikamoisen muodonmuutoksen, tarjonta on lisääntynyt huimasti niistä ajoista kun pikkukylässä oli kaksi minimarkettia ja tomaattimurskaa hamstrattiin hyllyistä. Rahkan lisäksi huomasin viime viikolla hyllyissä ekaa kertaa maustettuja tuorejuustoja sekä maustettua tonnikalaa. Osa tuotteista ei enää hetkauta mutta rahka sai kyllä jalkoihin vipinää. Hieman samoin kuin Suomen eilinen jääkiekkopeli, joka näytettiin myös turkkilaiselta tv-kanavalta. Mitähän seuraavaksi? Raejuustoa kaupan hyllylle ja jääkiekkostudiot jalkapallon tyyliin paikallisille kanaville?

Kaipaatko ulkomailla erityisesti jotain mitä ei ole marketeissa? Mikä tuote saa liikkeelle?



Kommentit

  1. Minä kaipasin Intiassa juurikin monia maitotuotteita. Rahkaa ei ollut ollenkaan saatavilla, ja kermakin oli jotenkin kummallista. Normi ruokakerma ei oikein kestänyt kuumentamista, ja vatkautuvaa kermaa myytiin vain yhdessä kaupassa, josta se oli usein loppunut, ja se maksoikin ihan hirveästi. Kunnon juustojakin oli ikävä, ja Suomesta tuli tuotua aina monta pakettia Oltermannia. :-) Suklaata kaipasin myös, ja maustekurkkuja. Ja varmaan paljon muutakin, mitä en juuri nyt muista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taalla oli jossain vaiheessa myynnissa ruokakermaa mutta eipa ole enaa, myytava kerma on paksua ja rasvaista mutta siita saa kylla vaahtoa ja toimii ruokiin ja leivonaisiin. Jogurtteja eri muodoissa sun muita maitotuotteita on kylla valtavat maarat, tykkaan myös paikallisista juustoista mutta kaipaisin kylla edullisempia tuontijuustoja.

      Poista
  2. Juoksisin minäkin:) Etsin aina hullunlailla maitotuotteita Kiinasta mm. raejuustoa, rahkaa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Meilla on hyvia maitotuotteita mutta raejuusto uupuu!

      Poista
  3. Kaipailen täällä Khartumissa niin monia tuotteita, etten viitsi edes oikein sitä tavallisesti ajatella. Ykkösenä tällä hetkellä taitaa olla kinkku ja porsaankylkykset! Mies tuli juuri Brysselistä laukku täynnä ruokaa, paljon oli laukussa gluteenittomia tuotteita jauhoista leipään, mutta ihan kivasti myös muun muassa kinkkua ja pekonia. Täältä Khartumista voi kuulemma jostain ostaa porsaanlihaa mutta ei mitenkään helposti - kaupoissa sitä ei ole lainkaan tarjolla. Olen viime aikoina vihdoin opetellut laittamaan lampaanlihasta ruokaa kun olen niin kyllästynyt naudanlihaan ja kanaan... Kalaa en täällä useimmiten tohdi ostaa kun en ole varma sen laadusta ja kuinka sitä on täällä kuumassa säilytetty. Kalaa ja possua tulee siis lomilla syötyä kaksin käsin! :)

    Viilistä ja rahkasta tykkäisin minäkin mutten osaa niistä oikein edes unelmoida. Toisaalta täällä on onneksi tosi laadukkaita maitotuotteita - hyvää maitoa, kermaa ja jugurttia - joten ihan hullusti eivät asiat ole. Paikallisista juustoista en välitä mutta onneksi jonkun verran löytyy myös eurooppalaisia juustoja. Kalliiseen hintaan tosin...

    Nauti rahkasta! Toivottavasti sitä alkaa löytyä laajemmaltikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turkissa on myynnissa porsaanlihaa osassa marketteja ja myös osassa ravintoloita. Ovat aika kalliita, onneksi en ole niita juuri kaivannut, olen enemmin naudanlihaa ja lampaanlihaa suosiva. Taallakin tuontijuustot on kalliita mutta paikalliset juustot on kylla musta myös hyvia. Hyvin parjaa paikallisella tuotannolla ja en vaihtaisi Turkin paikallista tuotantoa kokonaisuudessaan muuhun mutta kylla mustikkarahka maistui :)

      Poista
  4. Odottelen että rahat saapuvat lähikauppaan, uskomatonta että sitä saa pian täältäkin! Kaipaan täällä kovasti erilaisia valkohomejuustoja ja oikeaa mozzarellaa. Ei siis pelkästään suomalaisia ruokatarvikkeita vaan myös muista maista olevia joita Suomesta löytyy mutta Turkista ei.

    Viivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etniset vaihtoehdot on kalliita Turkissa, itse kaipaisin intialaisia mausteita ja muutamia aasialaisia juttuja mutta ovat vahissa ja kalliita.

      Poista
  5. Monia herkkuja kaipaan silloin tällöin, mutta ruokakermaa aivan päivittäin. Monet taitavat korvata sen puutteen tavallisella kermalla tai juustolla. Meidän maidottomaan keittiöömme ei ole hakemallakaan löytynyt mitään kasvipohjaista korviketta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voihan, alprolla oli ennen myynnissa Turkissa ruokakerma mutta ei tainnut kannattaa kun sita ei enaa taalla saa.

      Poista
  6. Yes, löytyisikö ehkä Kipasta? Itse olen kaivannut kermaa, josta voisi tehdä kunnon kermavaahtoa, monesti on Suomesta mukana ollut cremevispiä, turkkilainen vaihtoehto krem santi ei tyydytä edes turkkilaista miestäni, joka rakastaa suomalaista täytekakkua. Nytkin hän pyysi minua tullessani ottamaan mukaan cremvispiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) ma olen tottunut paikallisiin kermoihin ja niiden kayttöön, meilla ei olla oikein kakkuihmisia ja jos ollaan niin juustokakku on kaikkien suosikki. En usko etta on kipassa, ei taida myydas sekin tuotteita? Migroksessa on, mustikka on koko ajan lopussa!

      Poista
  7. Ihana millaiset mittasuhteet tuo rahkan etsintä saikaan. Mutta lopussa kiitos seisoi. Ja hassua, että siellä näytettiin jääkiekkoa, jotenkin se tuntuisi olevan laji, jolle ei ehkä katsojia sieltä löytyisi. Mutta toisaalta lapsen entinen joukkuekaveri kyllä jatkoi jääkiekkoharrastustaan heidän Turkkiin muuttonsa jälkeenkin.

    Venla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaakiekko elaa jonkunlaista pienta buumia Turkissa, joukkueita on Istanbulissa, Erzurumissa ja Izmirissa, jollakin suomalaisella valmentajallakin on katensa kai mukana pelissa. Turkkilaiset on urheiluhullua kansaa ja luulen etta jaakiekon nopea tempo viehattaa taalla. Mun mies tykkaa esimerkiksi tosi paljon jaakiekon katsomisesta.

      Poista
    2. Nytpä muistankin nähneeni kuvan, jossa hänellä on Saipan paita yllään :)

      Venla

      Poista
  8. Rahkaa?!?!? En ole tätä ilosanomaa edes kuullut. Pitääpä mennä kurkkimaan itsekin isoja marketteja. Tänään juuri kaipailtiin karjalanpiirakoita, viiliä, leipäjuustoa ja Vaasan jälkiuunipaloja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Migroksesta pitaisi löytya, mustikka on ollut vahan lopussa meidan lahikaupasta joten se taitaa olla suosittua ?

      Poista
  9. En ole minäkään kuullut, täytyypä lähteä metsästämään heti kun palailen Turkkiin. :) Mä rakastan rahkaa, yksi asioista mitä kaipaan Suomesta!

    VastaaPoista
  10. Mitä ei rahkan eteen tekisi....

    VastaaPoista
  11. Rahka:) Kiva että nyt löytyy. Täällä löytyy helposti ainakin venäläisten kaupoista,mutta täkäläinen ns.white cheese ajaa myös aika hyvin saman asian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ma olen kayttanyt aiemmin valutettua paksua jogurttia rahkan korvaajana mutta ei ole ihan sama. Rahka on kylla hyvaa herkkua :)

      Poista
  12. Kaipaan moniakin tuotteita, vaikka ilmankin pärjää, mutta kyllä ne vain helpottaisivat ja maustaisivat arkea :-) Tässä joitakin: ei rahka (sitä en niin osta Suomessakaan, Tai Euroopassa yleensä), vaan piimä ja hapankerma - hapankermaa on vaikea löytää Maputossa, ja piimää ei ole ollenkaan. Toinen mitä on vaikea saada on tuoremaito, joten maidon juonti lapsilla on vähentynyt huimasti, koska he eivät pidä iskukuumennetun maidon makeasta mausta. Tuoremaitoa siis kaipaan ehkä aktiivisimmin. Ylipäänsä maitotuotteita on täällä vähän, ja tuoremaitotuotteita vielä huonommin. Niinpä esim. ruuanvalmistuskermatkin ovat kaupoista usein lopussa, koska ulkomaalaisewt (luulen, että niiden kohderyhmä todella olemme me ukomaalaiset) hamstraavat niitä nähdessään, minäkin. Joskus ne ovat olleet valmiiksi pilalla, kylmäketju ei ole aina hyvä. Toinen mitä kaipaan on hyvä ja edullinen lohi. Markettien kalliit pakastelohet eivät useinkaan ole hyviä, ja olenkin lakannut ostamasta niitä. Vähän aikaa sitten toiN Etelä-Afrikasta kylmälaukussa, kylmäkallejen seassa, norjalaista lohta ja tunsin itseni hulluksi, mutta makuelämys palkitsi kotona. Samassa kylmälaukussa oli parmesaanijuustopala, joka myös kuuluu niihin vaikeasti saataviin, ja joskus olen tuonut kylmälaukussa sitä maitoakin! Marjoja kaipaan myös - olisi kiva tehdä marjapiirakkaa (rahkatäytteellä - heh heh) - mutta se on mahdottomuus. Leipävalikoima on myös aika rajoittunut, mutta huomaan että siihen olen jotenkin alistunut. Valikoimissa on toisiaan kovasti muistuttavia pehmeitä, jotenkin sienimäisiä paahtoleipiä, ehkä 3 merkkiä, vaaleaa ja tummempaa, ja vaaleita sämpylöitä/leipiä.Yksi ranskalaistyyppinen leipomo tekee croissantteja yms. ranskalaistyyliin, mutta kun viimemksi menin sinne hakemaan patonkia, siellä olikin tyhjät hyllyt - eivät olleet saaneet oikeanlaisia raaka-aineita. Luultavasti Suomessa saan halvauksen leipätiskien äärellä, ja kesälomalla on syötävä lohta koko vuoden edestä! Syömme nykyisin todella vähän kalaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teilla on Maputossa huomattavasti rajoittuneempaa kun vertaa tanne. Turkissa on tarjontaa todella hyvin mutta itse olen opetellut kayttamaan paaasiassa paikallisia tuotteita ja ostan tuontitavaraa harvoin silla se on tosi kallista. Parmesaania, italialaista salamia, kvinoaa jne. monia juttuja on tarjolla mutta hintakin on aika kova kun vertaa paikallisiin saman sarjan tuotteisiin. Turkki on kylla muuttanut vuosien varrella makutottumuksia ja ruuanvalmistusta todella paljon. Kerma ruuankaytössa on nykyisin todella harvinaista, samoin ns. yhden potin uuniruuat kuten makaroonilaatikko ja voileipien syöminen suomalaisittain. Tasta saisi varmaan yhden postauksen aikaan, kiitos vaan silla sun pitka ja mielenkiintoinen kommentti sai ajatukset laukkaamaan! Musta toi lohen ja parmesaanin tuonti kylmalaukussa ei kuulosta yhtaan hullulta mutta olenkin ulkosuomalainen, joten ymmarran hyvin :)

      Poista
    2. Voi marjat! Niitä minäkin ehkä ikävöin ihan kaikkein eniten. Mustikoita ja vadelmia menee kesälomalla taas varmasti kymmeniä kiloja :)

      Poista
  13. Rahkaa kyllä kaipaan. Sitä saa yleensä kyllä yhdestä ranskalaisesta ruokakaupasta (Carrefour), mutta harvemmin jaksan sinne mennä vain rahkan takia. Raejuuston takia (ei kyllä yhtä hyvää kuin Suomessa) käyn usein tietyssä kaupassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taalla myytiin joskus muinoin danonen maustettua rahkaa mutta se oli tooodella makeaa, tama nykyinen on vahan kevyempi versio. Voi raejuusto, sita ma kaipaan joskus eika sita taalta saa.

      Poista
  14. Täältä olen löytänyt ihan rahkantapaista, en tosin tarkalleen tiedä mitä, joka sopii tosi hyvin piirakkaan. Samoin maustettuja tuorejuustoja ja maustettua tonnikalaa löytyy kyllä ihan yleisesti. Mutta teinpäs minäkin uuden löydön pari viikkoa sitten: löysin uudesta supermarketista jääkahvia, jota en ole aikaisemmin täältä löytänyt. Tämä on vieläpä Algeriassa valmistettua ja tosi hyvää! Valikoimat on täällä kyllä yllättävän hyvät! En enää kaipaa Suomesta juuri mitään ruokatuotteita, vaikka tänne tullessamme olin tosi huolissani, kun luulin, että löytyy lähinnä vain perustuotteita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ma olen kayttanyt aiemmin rahkaa korvaavana valutettua, paksua jogurttia, olisiko se sita? Maustettuja tuorejuustoja taalla ei juuri ole ollut. Jaakahvia on ollut pitkaan ja nyt naytti tulleen uusi, edullisempi merkki viela kauppoihin. Kaikkea löytyy, jo vahan liikaakin :)

      Poista
  15. Mä just tunti sitten hamstrasin Skyr merkkistä (Islantilaista!?) mustikkarahkaa lähikaupasta kun oli vielä oikein tarjouksessa kaksi kahdella punnalla :-) Quark nimellä löytyy myös paria muuta rahkaa hyvinvarustetuista kaupoista. Jännä juttu että Suomessa en ollut niinkään rahkan perään mutta täällä kyllä maistuu ja rahkaa todella arvostaa kun sitä ei saakkaan niin helposti ;-) Omena rahkapiirakka kuulostaa ihanalta! Saksalainen ruisleipä on tyydyttänyt ruisleipähimon mutta vielä kun saisi kunnollisia suolakurkkuja!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit