Joka kodin tarpeelliset

Muuttaessamme miehen kanssa ekaan kotiimme Ankarassa omaisuutemme mahtui kahteen matkalaukkuun. Siitä oli hyvä alkaa laajentamaan repertuaaria jääkaapilla, verhoilla ja sängyllä, sillä olimme asuneet aiemmin yhdessä ystävän nurkissa ja kalustetussa asunnossa. Miehen mielestä eka ostos oli verhot ja omasta mielestäni sänky. Ne hommattiinkin aika pian mutta ilman jääkaappia, telkkaria, mattoja, ruokapöytää, uunia ja muita härpäkkeitä pärjättiin aika kauan.  Toasterilla saa valmistettua vaikka mitä ja juusto pysyy hyvänä ikkunan välissä. Turkkilaisen välttämättömät tavarat listaus on kuitenkin aika erilainen kuin suomalaisen. Juustohöylään, tölkinavaajaan ja perunasurvimeen oli vielä todella pitkä matka.



Missä matot on, kysyi anoppi ekalla vierailullaan. Entä painekattila ja silitysrauta? Oma isäni hankki kotiimme istuinjakkaran eteiseen, jossa saa kengät jalkaan ja sen ekan olkkarin maton. Anoppi suunnitteli joka nurkkaan sohvia ja tuoleja. Appi kaipaili teepöytiä tulppaanimukinsa alle. Suomalaisilta puuttui säilytystilat ja kaapit. Mies hankki aika pian telkkarin ja pian saatiin uuni ja jääkaappikin. Niin sitä tavaraa alkoi kertyä. Alussa oli 2 matkalaukkua ja Izmiriin muuttaessa omaisuus ei mahtunut pienempään muuttorekkaan vaan tarvittiin isompi. Muuttofirmalle vakuuttelimme, että tavaraa on vähän mutta tarkistuksen aikana muuttofirman edustaja pyöritteli päätään laskiessa astiakaapin sisältöä ja vaaterekkien riepuja.

Kun astuin ekaa kertaa turkkilaiseen kotiin, mietin koko ajan että täältä puuttuu jotain oleellista. Samanlainen fiilis on vallannut minut monta kertaa vuosien aikana anopilla ja ystävillä, poikkeuksena kuitenkin kaupunkilaisten nuorien kodit, jotka alkavat noudatella monissa asioissa samaa linjaa kuin missä tahansa Euroopassa. Tuttava jakaa facebookiin kuvan turkkilaisesta lauantai-illasta vanhempiensa kotona. Olohuoneen neljälle sohvalle on istahtanut noin 25 henkinen porukka tuttuja ja sukulaisia. Keskellä on pöytä, jossa keikkuu yhtä monta tulppaanikupillista teetä, viininlehtikääryleitä, rullabörekiä ja erilaisia pähkinöitä. Ei tauluja, trendikkäitä mattoja tai tyylikkäitä sisustusratkaisuja. Ei tuunattuja huonekaluja tai hauskoja sohvatyynyjä. Kukallisia eri värisiä sohvia ja kirjavia mattoja, telkkarin päällä pitsiliina ja tuhkakuppi.

Anoppi nostaa kotonaan sohvan istuinosan ylös ja nostaa sen uumenista esiin silitetyt vaatteensa aamulla. Koko taloudessa on vain yksi vaatekaappi ja perheen vaatteet mahtuvat hyvin pieneen tilaan, useimmiten suurin osa niistä on päällä, pyykissä tai odottamassa silitystä. Anoppi ei tuhlaa sellaisiin turhakkeisiin kuin kukkaruukkuihin vaan laittaa kukat peltisiin oliivipurkkeihin. Turkkilainen väreillä leikittely voi olla pohjoismaalaiselle aika uudenlainen elämys tosin nuorempi sukupolvi alkaa jo lannistua ja tuttujen uudet kodit näyttävät niin tutun harmaa-valko-mustilta. Turkkilainen estetiikka on asia, jonka tajuaa tai ei. Itselläni tämän rujon ja rouhean kauneuden löytämiseen kului vuosi jos toinenkin. Nykyisin kameran linssi etsiytyy juuri sinne, mistä on Ikea ja värien sommittelu kaukana.


Miksei turkkilaiset istu parvekkeillaan? on kysymys, jonka moni suomalainen on esittänyt. Siihen on monta syytä, kyllä he istuvat sellaisissa paikoissa kuten Bodrum tai Kuşadasi mutta Izmirissä siihen on työn kiireiden vuoksi harvemmin aikaa. Toisaalta turkkilaiset harvemmin jäävät vapaalla omalle parvekkeelleen, eihän siellä ole tarpeeksi porukkaa. Turkkilaiset löytää lähimmän puistonpenkiltä tai kuppilasta, mistä tahansa minne kansa kokoontuu. Koti on paikka, jossa nukutaan, syödään ja lisäännytään. Olohuone on parhaimmillaan, jos se on sopiva kestityspaikka isommalle seurueelle. Anopin sohvankätköissä on pahvilaatikoittain teekuppeja, lusikoita ja pieniä lautasia, koskaan kun ei tiedä jos ovelle tulvahtaakin isompi seurue.

Turkkilaisissa tuttavissani on usein pientä hamsterin vikaa mutta tavaraa kodeissa tuntuu olevan silti paljon vähemmin kuin suomalaisissa kodeissa. Mies säilöö vanhoja tietokoneita, piuhoja ja hajonneita dvd-nauhureita. Anoppi vieraiden kestitystavaroita kuten peittoja, astioita ja patjoja. Oma ylpeyteni markka-aikaan ostettu mekko saa miehen pyörittelemään  silmiä ja kyselemään että onko ollut kovassakin käytössä kaikki nämä vuodet. Nopea inventaario paljastaa, että itse olen hamstrannut liikaa kynsilakkoja, kirjoja, lautasliinoja, kangaskasseja ja laukkuja, takkeja sekä joulukoristeita. Vieraiden kestitsemiseen meillä on tavaraa epäilemättä liian vähän mutta teepöydät kyllä löytyy nykyisin teekuppien alle.

Mitä teillä hamstrataan tai karsitaan? Oletko joutunut törmäyskurssille uuden kotimaan sisustusmaailman kanssa?