Jännitysnäytelmästä toiseen

Heräsin aamulla ennen kellon soittoa ja kiskoin lenkkarit jalkaan mieli keveänä. Monen viikon valmistautuminen ja tarhan loppunäytös oli ohi. Lenkki rantaan Alexin kanssa karisti loputkin jumit niskoista, Izmirin lahteen jäi jännitys siitä muistaako Eren tulla oikeassa kohtaa lavalle ja kuinka monta pienistä pillahtaa itkuun nähdessään katsomossa mummonsa. Ehditäänkö ne kaikki lukuisat vaatteet vaihtaa lapsille oikeaan tahtiin ja päästäänkö kotiin ihmisten aikaan. Jännitys ei kuitenkaan ole vielä tältä viikonlopulta ohi, sunnuntaina suunnataan vaaliuurnille äänestämään sekä presidentistä että parlamentista. Tunnelma on kihelmöivä.



Nykyinen valtapuolue nousi valtaan samaan aikaan kun muutin Turkkiin. Olen saanut äänestää täällä vaaleissa vuodesta 2014 asti, jolloin sain kaksoiskansalaisuuden. Näihin neljään vuoteen on ehdittykin käydä uurnilla usein. Erilaiset lähtökohdat, kulttuuri ja valtavat erot ihmisten elämäntavoissa vaikuttavat myös politiikkaan. On ollut pakko ymmärtää, että ihmisten erilaiset ratkaisut kumpuavat hyvin erilaisista elämänpoluista.
 Näen ympärilläni izmiriläisen todellisuuden mutta siitä on pitkä matka maan moniin kolkkiin, joista meillä kaupunkilaisilla on vain pieni vainu. Vaaleihin tiivistyy niin paljon tunteita, toiveita ja pettymyksiä että pääpäivän lähestyvä tunnelma on käsinkosketeltavan jännittynyt. Kesälomille lähteneet naapurit ja tuttavat saapuvat tänään kaupunkiin ja sunnuntaina koko kulmakunta on jalkautunut hyvissä ajoin, parvekkeilla seurataan väen kulkua omille äänestyspaikoille ja jokaisessa kulmassa puhutaan politiikasta. Kuka sanoi ettei turkkilaisten kanssa kannata puhua politiikkaa? Sehän on paikallisten lempiaihe.


Yksityiskoulujen päätösjuhlat kouluilla ovat melkoisia stressinpaikkoja opettajille. Valtionkouluissa taas vuoden pääjuhla on huhtikuun Lastenpäivä. Esityslista on pitkä, sillä jokainen ryhmä esittää englannin, liikunnan ja draaman tuotoksia. Olen pitänyt touhua stressaavana ja turhana myös lasten kannalta mutta suurin osa lapsista tuntuu itsekin ajautuvan teatterin kulisseissa hurmostilaan, jonka avulla illan pienimpiä esiintyjiäkin pyörii teatterin pihalla täynnä virtaa kun valot sammuvat ja esirippu on laskeutunut.

Esiripun laskeutuminen saa huokaamaan helpotuksesta, lavalle vedetyt teippimerkit ovat unohtuneet kiireessä mutta esitykset on vedetty kunnialla loppuun. Neljän tunnin katkeamaton esitysvirta ja tuntien valmistelut ovat vieneet mehut kaikista. Yli 12 työpäivän jälkeen tukka on sekaisin ja varpaat hellinä seisomisesta. Haen tytön kotiin naapurista ja kiitän nöyrästi,
myös lihapullista ja börekistä. Syötiinkö me tänään, mietin ahmiessani naapurin ruokia ennen puoltayötä. Näen vielä yölläkin unta teatterin kulisseista.

Iltamyöhällä ajelemme teatterilta kotiin, avoinaisista ikkunoista käy tuulenvire. Vaalimainokset ja puolueiden viirit täyttävät kadut. Kaksi päivää vaaleihin. Työkaverini mies eksyy reitiltään ja löydämme itsemme asuinalueelta, jossa kukaan ei ole koskaan käynyt. Mustalaismusiikki luikertelee korttelissa ja kadunkulmassa tanssitaan villisti. Koko kulmakunta tuntuu olevan liikkeellä, kuppilat ovat turvoksissa ja jossain grillataan jotain herkullisen tuoksuista. Nauru raikaa ja musiikki soi, tuolla mustalaisrouva povaa nuoren miehen tulevaisuutta. Pimeässä illassa tuoksuvat sekaisin onni ja kurjuus.Työnnämme päät ulos ikkunasta ja tuoksuttelemme tämän meille tuntemattoman kulmakunnan menoa. Mitähän täällä äänestetään sunnuntaina vai äänestetäänkö ollenkaan?