Turkkilaisia rakkaustarinoita

Lukijoita tuli pyyntö kertoa rakkaustarinamme, olin asunut jo siinä vaiheessa aika kauan Turkissa eikä ihan valtavia kulttuurishokkeja tarvinnut käydä läpi, Turkkiin asettuminen oli meille myös itsestäänselvää, koska viihdyn täällä ja olin jo sopeutunut kulttuuriin, miehelle muutto Suomeen olisi sen sijaan ollut aikamoinen muutos, minä olen ollut aina enemmin sitä vastaan kuin hän, joka aika ajoin heittää ilmaan mahdollisuuden asua Suomessa.

Turkkilaisista rakkaustarinoista saa väärän kuvan, jos seuraa niitä vain Alanyassa. Lomakaupunki on turkkilainen utopia, jossa köyhistä idän oloista tuleva tarjoilija ja länsimaailmassa itsenäiseksi oppinut nainen rakastuvat, unohtavat realiteetit ja kauhovat monesti ilman yhteistä kieltä kohti viisuminhakemisprosessia, odotetaan että kunhan päästän Suomeen niin kaikki helpottuu. Tavallisessa turkkilaisessa arjessa liittoja harvemmin solmitaan yli sosiaalisten rajojen, turkittaret pitävät länsimaisia naisia tässä suhteessa täysin tärähtäneinä, alatte sitten elättämään miestä, joka on saapunut ilman penninpyörylää muovikassissa omaisuus rannikolle töihin? Hulluja nuo eurooppalaiset.

Rakkautta on maukas ruoka ja juoma.

Turkitar etsii itselleen miehen samasta sosiaaliluokasta, se on kaikille helpompaa koska maassa on suuria eroja naisten vapauksissa eri sosiaaliluokkien ja alueiden välillä. Paikallisten mielestä tulotason, koulutuksen ja perhetaustojen suoraan kysymisessä ei ole mitään noloa, niiden on täsmättävä jotta suhdetta voidaan edes suunnitella. Ongelmaksi ulkomaalaisliitoissa muodostuu monesti se, että turkkilainen mies on saanut miehenmallissa velvollisuuden hoitaa perheen asiat, laskut ja virastoasiat, kun maasta muutetaan puolison tuntemattomaan kotimaahan, ottaakin nainen asiat hoidettavaksi ja mies jää tyhjänpantiksi ainakin alussa. Tarvitaan todellista luonteenlujuutta ja sopeutumiskykyä jotta selvitään alkumainingeista.

Itseäni ärsytti alkuaikoina että monessa paikassa tarvittiin miestä hoitamaan asioitani, koska en ole maan kansalainen, nimmaria sinne ja varmistusta tuonne. Virastoissa puhuttiin miehelle eikä minulle,  nykyisin olen oppinut käyttämään sitä hyväksi. Liikkeissä voi sanoa kiusallisessa tilanteessa että mietin vielä ja juttelen ostospäätöksestä mieheni kanssa, emme osta mitään kiitos, mies ei ole kotona tai soittakaa myöhemmin kun mieheni on palannut, mies ei ole kotona joten ei ole rahaa jne.  Parasta on mennä tuttuun kauppaan ja sanoa että mies maksaa kun tulee käymään.

Turkkilainen nainen on tottunut siihen että miehet ovat pitkiä päiviä töissä, tiedän monia naisia, joita ärsyttää kun eläkkeelle jäätyään mies ei lähdekään tapansa mukaan aamulla töihin vaan jää kotiin notkumaan, teekutsut, korttipelikokoontumiset ja juoruhetket naisten kesken kärsivät kun mies pyörii nurkissa. Suomessa puolisot harrastavat ja viettävät monesti vapaa-aikaa enemmin yhdessä, täällä kyllä vieraillaan perheen voimina ja syödään ateriat yhdessä mutta aikaa on myös aina niin, että mies ehtii korttelin teetupaan ja nainen naapuriin juoruamaan. Mieheni perheessä anoppi toki laukkaa naapureissa minkä ehtii mutta appi ei teetuvassa, muutenkaan heillä ei toteudu joissakin kodeissa perinteinen naisporukka-miesporukka jako vieraiden saapuessa.

Kun ulkomaalainen tapaa turkkilaisen, hän harvoin kysyy mistä tämä kotoisin kuten turkkilainen tekisi tässä tilanteessa. Asuinpaikalla on paljon merkitystä, nyt kun olen asunut jo pitkään Turkissa, ymmärrän entistä selkeämmin että olisi sula mahdottomuus jos mieheni olisi kotoisin vuoristokylästä, kouluja käymätön ja täysin tietämätön Turkin ulkopuolisesta maailmasta. Utopiassa on kivaa elää aikansa mutta siinä vaiheessa kun arki tulee vastaan ja miehen mielestä on normaalia syödä kaikki ateriat lattialla, asua sukulaisten kanssa tai vähintään kestitä heitä viikko tolkulla, tulee ehkä mieleen että kuinkas tässä näin kävi. Vierailu mieheni vanhempien luona ainakin rauhoitti itseäni, tavallisia kaupunkilaisia, eivät kovin uskonnollisia ja ymmärsivät alusta asti että ulkomaalaisella on omat tavat. Joku sopeutuu varmasti suurempiin muutoksiin kun toinen, itselleni oli hankalaa, jos toisenlaisen kulttuurin lisaksi mies ja sukukin olisivat kovin erilaisia ajatusmaailmaltaan.

Turkkilaisissa rakkaustarinoissa kaikki käy usein nopeasti, tapaaminen, kihlaus ja avioituminen. Me asuimme avoparina monta vuotta, naapureillemme ja perheillemme se ei tuottanut ongelmia mutta monissa konservatiivisissa piireissä on toisin. Muutenkaan rakkaustarinassamme on edetty monessa mielessa suomalaisittan ja turkkilaisittain sekoitellen, ei nopeaa sekoamista ja naimisiin eika suuria sukujuhlia avioitumisen yhteydessa. Me itseasiassa ilmoitimme avioitumisesta edellisena iltana joten avioitumista oli todistamassa vain muutama ystava, huh ei siis tuhatpaista joukkoa tuijottelemassa tai showmiesta juontamassa kuka sukulainen ripustaa suurimpia seteleita morsiamen kaulaan. Tarinaamme ei liity suurta draamaa ja sen yksityiskohdat jaavat jaettavaksi vain meille, kahden kulttuurin liitossa on varmasti usein enemmin tyota kuin saman kulttuurin edustajien valilla, parhaimmillaan se opettaa molempia ihan jokaisena paivana.