Turkki jokotai

Tunnelma Turkissa on käsinkosketeltava, se on niin tiivis ja täynnä odotusta että Ankaran helteistä ilmaakin voisi  halkoa käsin. Yöllä uni ei meinaa tulla, sillä ajatukset karkailevat kattilankansimielenosoitusten ja auton tööttäilyjen mukana. Yksi minua Turkissa viehättänyt puoli on ollut aina se, että aina tapahtuu jotain, saa olla aitiopaikalla ihmettelemässä miten yhteiskunta muuttuu, tahti on joskus yhtä kiivas kuin tennisottelussa, verenpaine nousee ja poskia kuumottaa. Mitä seuraavaksi?

Ilmassa on ollut koko kevään syreenien tuoksun lisäksi aavistus siitä, että jotain tapahtuu. Turkkilaisille kaduille lähteminen ja mielenilmaisu on verissä, viime vuosina sen tekeminen on alkanut pelottaa monia mutta nyt rauhallinen mielenosoitus Istanbulissa sai aikaan lumipalloefektin, ei ole kyse enää muutamasta puusta vaan paljon suuremmasta.



Minulle Turkki on ollut aina kaikessa vaikeudessaan maa, jossa asuu eri asioihin ja erilailla uskovia ihmisiä, vähemmistöjä ja turkkilaisia, kaupunkilaisia ja maalaisia, viime aikoina kansa on jakaantunut entistä vahvemmin leireihin, kansan puheissa vilahtelevat nuo ja me. Muistan entisen kolleegan sanoneen että hänen lapsuudessaan ei ollut kurdeja ja turkkilaisia, lapset leikkivät yhdessä eikä etnisillä taustoilla tehty politiikkaa, kaikki muuttui hiljalleen. Viime aikoina liberaalien ja konservatiivien leirit ovat eriytyneet.

Olin eilen tytön kanssa leikkipuistossa, vaikka asumme vain muutamien kilometrien päässä mielenosoituksistsa, ei lähikulmilla näyttänyt normaalia lauantaipäivää erikoisemmalta. Puistossa minä, kylähuiviin pukeutunut isoäiti, huiviton äiti ja vahvasti hallituspuoleen kannattajaksi leimatuva leikitimme lapsia, leluja jaettiin eikä politiikasta puhuttu. Kun ohi ajoi bussilastillinen mellakkapoliiseja, kaikki hiljenivät.

Toissailtana mies ei meinannut päästä kotiin töistä, sillä tiesulkuja ja poliiseja oli joka puolella, lähin metropysäkkimme oli tuttavan mukaan eilen täyttynyt kyynelkaasusta, helikopteri lenteli kaupungin yläpuolella. Kansa kokoontui toissailtana Tunalin Kuğulupuistoon, josta yhteenotot jatkuivat kohti Kızılayta aina aamuntunneille, Kızılayn keskusta on kuvien ja juttujen mukaan kuin taistelukenttä. Ystäväni muutaman korttelin päästä soitti illalla ja kysyi koliseeko meidän kulmilla kattilat, vielä kahdeksan aikaan kilinä oli vaisua mutta kymmeneen mennessä koko kortteli kolisi ja kilisi, osa naapureista oli lähtenyt kaduille, autot tööttäilivät aina aamuntunneille asti, mies kertoi töistä palatessaan kansan valuvan kohti suljettuja keskusta-alueita, pariskuntia suumaskeissaan ja nuoria kaulaliinoilla varustautuneina. Kaasumaskit ja sitruunat on kuulemma loppuunmyyty moninpaikoin.

Turkille tulevat kuukaudet näyttävät mihin maa on matkalla, joka tapauksessa viime päivien tapahtumat ovat jonkun uuden alku ja jonkun loppu. Vuosien aikana olen nähnyt useampia mielenosoituksia, syömälakkoja ja valtataisteluita, viime päivissä on kuitenkin jotain uutta, vimma ja muutos leijuu ilmassa. Kansa on puhunut, sitä kannattaisi kuunnella.

Olemme laittaneet Karoliinan kanssa pystyyn Turkkitieto-sivuston, jolla on myös facebook-sivut, käy osoitteessa turkkitieto.blogspot.com, kokoamme sinne tietoa maahan matkaavalle, pysyvästi tai väliaikaisesti asumaan tulevalle tai muuten vaan Turkista kiinnostuneille. Sivut ovat vielä keskeneräiset ja päivittyvät koko ajan, laittakaa vinkkejä ja ideioita!

p.s Ellet vielä ehtinyt, niin käy lukemassa allaoleva postaus viininlehtikääryleistä ja kuinka ne päätyivät pihalta pataan!