#Blogisitarina
Ulkosuomalaisen äidin merkintöjä -blogin ensimmäinen postaus ilmestyi joulukuussa 2012. Tyttö oli reilun vuoden ikäinen ja asuimme Ankarassa. Muistan istuskelleeni tuona talvena olohuoneessa pikku-neiti sylissä ihmetellen lumikinosten kertymistä ikkunasta avautuvalla pihallamme. Turkissa olin asunut jo kauan mutta kotiäidiksi heittäytyminen oli uutta. Kinokset pihallamme kasvoivat ja päässä takoi monia kysymyksiä. Miten lapsi kasvaa kaksikulttuuriseksi ja mistä löytyy uusi suunta kotiäitiyden jälkeen?
Tänne kirjoitetaan tarinoita millaista on elää toisessa kulttuurissa ja kasvattaa lasta paikallisen miehen kanssa. Kuinka ammentaa parhaat palat suomalaisuudesta ja turkkilaisuudesta, kuinka pysyä itse tervejärkisenä kielten ja kulttuurien törmaysten sekamelskassa. Täällä kysellään, ihmetellään ja etsitään vastauksia, oikeaa tietä ja otetta arkeen. Tervetuloa matkalle! 8.12.2012
Blogin alussa keskityttiin raskauteen, pienen tytön kanssa liikkumiseen ja turkkilaisiin tapoihin. Raskausaikana ja tytön ollessa pieni luovimme miehen kanssa kulttuurisopassa ja väänsimme toisinaan rautalangasta omia tapojamme olla vanhempia. Ei, meille ei muuta sukua muutamaa kuukautta ennen laskettua aikaa eikä sen jälkeen, enkä aio poseerata rusettipannassa tunti synnytyksen jälkeen. Blogissa onkin sivuttu elämää osana turkkilaista sukua, hyvässä ja pahassa mutta positiivisella otteella. Sellainen sen vaikutus on minuun ollutkin.
Otin raskausaikana aika lunkisti, en juuri suunnitellut tulevaa enkä lukenut kasvatusoppaita. Eka viikot tytön kanssa olivat ihan kaoottisia, kun lähdimme synnytyssairaalasta, oli lapsi niin pieni että olin varma että se tukehtuu turvakaukaloon.14.1.2013
Ensimmäisen kahden vuoden aikana blogi täyttyi jutuista millaista on elämä ulkosuomalaisena, pienen taaperon, äitinä. Kuvailin paikallista raskaudenseurantaa, asuinympäristöämme, sairaalajaksoa ja sitä, miten sujahdin tai toisinaan en, puistojen äitilaumoihin ja kotiäitiyteen maassa, jossa uskomukset ja perinteet ovat tiukassa. Tytön kasvaessa elämään palasi taas muitakin sävyjä, ei pelkkää vaunulenkkiä Ankaran pystysuorissa rinteissä vaan myös omia kuvioita. Blogissa puitiin naisten työllistymisen ongelmaa, hoitovastuuta perheissä ja etsittiin töitä. Sitten edessä olikin paluu rannikolle kun muuttokuorma suuntasi Ankarasta Izmiriin. Sen jälkeen olen tarinoinut myös itse ihanasta Izmiristä ja lähialueista.
Olemmeko me ihan oikeasti palaamassa sinne, tennissukat varvassandaaleissa ihmisten alueille, kiroilevien basaarikauppiaiden ja ylihinnoiteltujen ravintoloiden luvattuun maahan? Kyllä vaan, siellä on niin paljon muutakin, siellä on ihan tavallisia antalyalaisia, alanyalaisia, izmiriläisiä ja bodrumilaisia ja paljon muitakin, siellä on myös arki ja turimin takana tavallinen elämä. Ennen kaikkea siellä on meidän paikka sillä ei meistä ankaralaisiksi taida olla. Kun viime talvena seurasimme tytön kanssa lumikinosten kertymistä ikkunan eteen, kirosin tuhannesti mielessäni tämän kaupungin, enhän minä Turkkiin muuttanut siksi, että saisin paketissa nekin asiat mitä en Suomesta kaipaa, helvetillistä talvea, kello kuuden jälkeen hiljetyneitä katuja ja ihmisiä oravanpyörässään. Ei kyllä minä kestän ne turistit ja helteet, temppuilevat lämmitykset ja sesonkivaihtelut kunhan saan ympärille luontoa ja merta sekä aimo annoksen sitä kuplivaa välimeren tunnelmaa. 22.2.2013
Blogin vetonaula aiheita ovat aina olleet suhdekiemurat eli ajatukset ulkomaalaisen miniän asemasta perheessä, suhteessa ja yhteiskunnassa, yleensä ne ovat keränneet eniten myös kommentteja. Millaista on olla naimisissa turkkilaisen miehen kanssa? Suhdesoppia käsiteltiin enemmin blogin alkuaikoina, nykyisin tarinaa on riittänyt enemmin paikallisen elämän nyansseista ja yleisesti sosiaalisten suhteiden tarkastelusta. Tytön tarhan aloitus ja oman sosiaalisen elämän vilkastuminen on tuonut minut taas uuden turkkilaisuuden äärelle. Alun turkkilaisuudesta kertomisen sijaan on ollut kivempi valottaa paikallista ajatusmaailmaa ja ratkaisuja tuttujen ja ystävien kautta. Yksityisyyden rajan veto on ollut omalta osaltani aina selkeää eikä sitä rajaa ole ollut tarvetta ylittää.
Tavallisessa turkkilaisessa arjessa liittoja harvemmin solmitaan yli sosiaalisten rajojen, turkittaret pitävät länsimaisia naisia tässä suhteessa täysin tärähtäneinä, alatte sitten elättämään miestä, joka on saapunut ilman penninpyörylää muovikassissa omaisuus rannikolle töihin? Hulluja nuo eurooppalaiset. 16.6.2013
Blogissa on sivuttu omaa historiaani Turkin kanssa. Blogin kautta Turkkia dilemmana on ollut helpompi pohtia kirjoittamisen kautta, rivien muotoutuessa asia hahmottuu usein vasta itsellekin. Miksi Turkki on niin ärsyttävä tai ihana, mikä saa monen mieleen nousemaan niin monia ristiriitaisia tunteita kun Turkki tai turkkilaiset nousevat puheenaiheeksi. Toinen pohdiskelun piiriin lukeutunut aihe on ollut ulkosuomalaisuus ja sen nostattamat reaktiot tutuissa ja lehdistössä. Onko ulkosuomalainen ulkopuolinen vai mikä? Miksi ulkosuomalaisen kritiikkiä ei aina haluta kuulla? Onko ulkosuomalainen ärsyttävä maanpetturi?
Basaarialueella maistellaan turkkilaista pizzaa, hieron turkinpippuria silmiini ja olen varma että näkö lähtee. Matkan jälkeen kerron vanhemmilleni, etten aio enää ikinä matkustaa Turkkiin ja kun muutan vanhempana ulkomaille, muutan Itävaltaan, niillä on niin kauniit vessatkin ravintoloissa, ihan kuin pienet huoneet. 26.3.2013
Turkki varsinkaan ei ole maa, joka herättäisi sympatioita monissakaan suomalaisissa joten aika helposti huomaa joutuneensa puolustuskannalle yrittäessään kertoa että ei, miehelläni ei ole aikomusta ottaa toista vaimoa ja se on täällä laissa kiellettyä eikä tyttärelle kukaan laita huivia päähän. Suomesta katsottuna voi olla vaikea hahmottaa Turkin monimuotoisuutta, lähes kaikissa asioissa palkasta uskontoon ääripäät ovat kaukana toisistaan, haitari pitkä ja venyvä, Turkissa voi elää niin monenlaisia elämiä, niin monella eri tyylillä. 8.2.2013
Ruoka on näytellyt hyvää sivuosaa ja innostus kokeilla paikallisia erikoisuuksia kotikeittiössä on lisääntynyt vuosien aikana. Viikon repertuaareihin kuuluu toki pinaattilettuja, spagetti bolognesea ja keitettyjä pottuja mutta blogiin pääsee esille turkkilainen keittiö sekä ajoittain myös ravintola-arvostelut.
Turkkiin asti minulle pähkinä oli pähkinä, mansikkahilloa oli kahtalaatua, marjoilla ja ilman, jauheliha tuli paketissa ja kanamunat kennoissa. Turkkilaisten myötä avautui ihan uusi maailma, jossa ruuan alkuperään suhtaudutaan melkoisella pieteetillä. 28.7.2014
Ennen blogin aloitusta olin innostunut seuraamaan monien ulkosuomalaisten blogeja ja lopulta innostuin kirjottamaan itsekin. Onneksi niin. Blogi on vertaistukea muihin ulkosuomalaisiin maailmalla, sen kautta muut bloggaajat maailmalla tuovat omaan touhuun järkeä ja tajun että asiat voi tehdä monin tavoin olematta luuseri. Blogi on saanut uskollisia seuraajia, joiden kommentteja lukee kuin vanhan tutun sanomisia.
Tuntuu hurjan jännältä ajatella, että siellä se toinen suomalainen asuu ja elää Saudi-Arabiassa tai Afganistanissa työskennellen, Sudanissa arka pyörittäen, korealaisessa pikkukaupungissa opettaen paikallisille pullan tekoa tai yksityisyrittäjänä Islannissa. Mahtavia tyyppejä, tekevät vaikka mitä. Syövät mielenkiintoisia ruokia minunkin puolesta, kertovat miltä arki näyttää siellä muualla, toreilla, aukioilla, sairaaloissa, kouluissa, työpaikoilla, metroissa ja lenkkipoluilla. 7.11.2014
Blogi on matkannut vauvavuosista tarhalaisen touhuihin, Ankarasta Izmiriin ja kokonaisesta kotiäidistä sitä-sun-tätä tekeväksi ja uutta suunnitelevaksi. Matkan varrella on iloittu mutta myös surtu. Turkkikin on nähnyt hyviä ja huonoja päiviä, tällä hetkellä ollaan aallonpohjassa mutta ehkä kohta taas noustaan. On ruodittu yhteiskunnan epäkohtia mutta myös suitsutettu kulttuurin parhaimpia puolia. Omasta syvästä kiintymyksestä Turkkiin on ammennettu monta juttua, on ihailtu rosoista ja rämää mutta niin rakasta. Tarinat syntyvät inspiksestä ja joskus niitä irtoaisi vaikka kuinka jos olisi aikaa. Toisinaan iskee tunne, ettei ole enää sanottavaa vaan kaikki on kerrottu. Kun astun ulos ovesta, keksin jo ainakin yhden jutun juuren siitä mitä näen, se voi alkaa juttutuokiosta talonmiehen kanssa tai ohikiitävästä roskienkerääjästä. Turkki on loputon aarreaitta joten tässä maassa riittää tarina vaikka joka päivälle.
Matka jatkuu mutta minne? Kiitos kun olet pysynyt mukana!
Vuosien saatossa silmä tottuu roskia pursuaviin pönttöihin, joiden kulmilla norkoilee tuttu pullonkerääjä ja lauma kissoja, lähes päähän osuva pikkumarketin räystäs alitetaan tottuneesti. Katse rekisteröi tottuneesti hauraat kaivonkannet ja montut, hoen tytölle monta kertaa päivässä 'katso jalkoihin'. Rakastan kadunvarsille raahattua hylättyjen tuolien näyttelyä ja paikallisten tapaa ottaa vanha ja ränsistynyt uuteen käyttöön rupattelupenkkinä. Kuluneet sohvat ja lohkoilleet tuolit kuuluvat paikalliseen sielunmaisemaani. Ränsistyneessä, sattumalta vierekkäin eksyneissä huonekaluissa ja suunnittelemattomuudessa löytyy päivittäisiä insipiraation lähteitä, kunhan niitä muistaa pysähtyä katsomaan. 31.12.2014
Sain blogisitarina haasteen kolmesta eri blogista eli Helenalta, Leilalta ja Terhiltä, kiitos! Itse heitän haasteen seuraaville blogitutuille:
Edustusrouvan päiväkirja
Kalaa&baliikkia&kalabaliikkia
Elämää Idän Pariisissa
Tänne kirjoitetaan tarinoita millaista on elää toisessa kulttuurissa ja kasvattaa lasta paikallisen miehen kanssa. Kuinka ammentaa parhaat palat suomalaisuudesta ja turkkilaisuudesta, kuinka pysyä itse tervejärkisenä kielten ja kulttuurien törmaysten sekamelskassa. Täällä kysellään, ihmetellään ja etsitään vastauksia, oikeaa tietä ja otetta arkeen. Tervetuloa matkalle! 8.12.2012
Blogin alussa keskityttiin raskauteen, pienen tytön kanssa liikkumiseen ja turkkilaisiin tapoihin. Raskausaikana ja tytön ollessa pieni luovimme miehen kanssa kulttuurisopassa ja väänsimme toisinaan rautalangasta omia tapojamme olla vanhempia. Ei, meille ei muuta sukua muutamaa kuukautta ennen laskettua aikaa eikä sen jälkeen, enkä aio poseerata rusettipannassa tunti synnytyksen jälkeen. Blogissa onkin sivuttu elämää osana turkkilaista sukua, hyvässä ja pahassa mutta positiivisella otteella. Sellainen sen vaikutus on minuun ollutkin.
Otin raskausaikana aika lunkisti, en juuri suunnitellut tulevaa enkä lukenut kasvatusoppaita. Eka viikot tytön kanssa olivat ihan kaoottisia, kun lähdimme synnytyssairaalasta, oli lapsi niin pieni että olin varma että se tukehtuu turvakaukaloon.14.1.2013
Ensimmäisen kahden vuoden aikana blogi täyttyi jutuista millaista on elämä ulkosuomalaisena, pienen taaperon, äitinä. Kuvailin paikallista raskaudenseurantaa, asuinympäristöämme, sairaalajaksoa ja sitä, miten sujahdin tai toisinaan en, puistojen äitilaumoihin ja kotiäitiyteen maassa, jossa uskomukset ja perinteet ovat tiukassa. Tytön kasvaessa elämään palasi taas muitakin sävyjä, ei pelkkää vaunulenkkiä Ankaran pystysuorissa rinteissä vaan myös omia kuvioita. Blogissa puitiin naisten työllistymisen ongelmaa, hoitovastuuta perheissä ja etsittiin töitä. Sitten edessä olikin paluu rannikolle kun muuttokuorma suuntasi Ankarasta Izmiriin. Sen jälkeen olen tarinoinut myös itse ihanasta Izmiristä ja lähialueista.
Olemmeko me ihan oikeasti palaamassa sinne, tennissukat varvassandaaleissa ihmisten alueille, kiroilevien basaarikauppiaiden ja ylihinnoiteltujen ravintoloiden luvattuun maahan? Kyllä vaan, siellä on niin paljon muutakin, siellä on ihan tavallisia antalyalaisia, alanyalaisia, izmiriläisiä ja bodrumilaisia ja paljon muitakin, siellä on myös arki ja turimin takana tavallinen elämä. Ennen kaikkea siellä on meidän paikka sillä ei meistä ankaralaisiksi taida olla. Kun viime talvena seurasimme tytön kanssa lumikinosten kertymistä ikkunan eteen, kirosin tuhannesti mielessäni tämän kaupungin, enhän minä Turkkiin muuttanut siksi, että saisin paketissa nekin asiat mitä en Suomesta kaipaa, helvetillistä talvea, kello kuuden jälkeen hiljetyneitä katuja ja ihmisiä oravanpyörässään. Ei kyllä minä kestän ne turistit ja helteet, temppuilevat lämmitykset ja sesonkivaihtelut kunhan saan ympärille luontoa ja merta sekä aimo annoksen sitä kuplivaa välimeren tunnelmaa. 22.2.2013
Blogin vetonaula aiheita ovat aina olleet suhdekiemurat eli ajatukset ulkomaalaisen miniän asemasta perheessä, suhteessa ja yhteiskunnassa, yleensä ne ovat keränneet eniten myös kommentteja. Millaista on olla naimisissa turkkilaisen miehen kanssa? Suhdesoppia käsiteltiin enemmin blogin alkuaikoina, nykyisin tarinaa on riittänyt enemmin paikallisen elämän nyansseista ja yleisesti sosiaalisten suhteiden tarkastelusta. Tytön tarhan aloitus ja oman sosiaalisen elämän vilkastuminen on tuonut minut taas uuden turkkilaisuuden äärelle. Alun turkkilaisuudesta kertomisen sijaan on ollut kivempi valottaa paikallista ajatusmaailmaa ja ratkaisuja tuttujen ja ystävien kautta. Yksityisyyden rajan veto on ollut omalta osaltani aina selkeää eikä sitä rajaa ole ollut tarvetta ylittää.
Tavallisessa turkkilaisessa arjessa liittoja harvemmin solmitaan yli sosiaalisten rajojen, turkittaret pitävät länsimaisia naisia tässä suhteessa täysin tärähtäneinä, alatte sitten elättämään miestä, joka on saapunut ilman penninpyörylää muovikassissa omaisuus rannikolle töihin? Hulluja nuo eurooppalaiset. 16.6.2013
Blogissa on sivuttu omaa historiaani Turkin kanssa. Blogin kautta Turkkia dilemmana on ollut helpompi pohtia kirjoittamisen kautta, rivien muotoutuessa asia hahmottuu usein vasta itsellekin. Miksi Turkki on niin ärsyttävä tai ihana, mikä saa monen mieleen nousemaan niin monia ristiriitaisia tunteita kun Turkki tai turkkilaiset nousevat puheenaiheeksi. Toinen pohdiskelun piiriin lukeutunut aihe on ollut ulkosuomalaisuus ja sen nostattamat reaktiot tutuissa ja lehdistössä. Onko ulkosuomalainen ulkopuolinen vai mikä? Miksi ulkosuomalaisen kritiikkiä ei aina haluta kuulla? Onko ulkosuomalainen ärsyttävä maanpetturi?
Basaarialueella maistellaan turkkilaista pizzaa, hieron turkinpippuria silmiini ja olen varma että näkö lähtee. Matkan jälkeen kerron vanhemmilleni, etten aio enää ikinä matkustaa Turkkiin ja kun muutan vanhempana ulkomaille, muutan Itävaltaan, niillä on niin kauniit vessatkin ravintoloissa, ihan kuin pienet huoneet. 26.3.2013
Turkki varsinkaan ei ole maa, joka herättäisi sympatioita monissakaan suomalaisissa joten aika helposti huomaa joutuneensa puolustuskannalle yrittäessään kertoa että ei, miehelläni ei ole aikomusta ottaa toista vaimoa ja se on täällä laissa kiellettyä eikä tyttärelle kukaan laita huivia päähän. Suomesta katsottuna voi olla vaikea hahmottaa Turkin monimuotoisuutta, lähes kaikissa asioissa palkasta uskontoon ääripäät ovat kaukana toisistaan, haitari pitkä ja venyvä, Turkissa voi elää niin monenlaisia elämiä, niin monella eri tyylillä. 8.2.2013
Ruoka on näytellyt hyvää sivuosaa ja innostus kokeilla paikallisia erikoisuuksia kotikeittiössä on lisääntynyt vuosien aikana. Viikon repertuaareihin kuuluu toki pinaattilettuja, spagetti bolognesea ja keitettyjä pottuja mutta blogiin pääsee esille turkkilainen keittiö sekä ajoittain myös ravintola-arvostelut.
Turkkiin asti minulle pähkinä oli pähkinä, mansikkahilloa oli kahtalaatua, marjoilla ja ilman, jauheliha tuli paketissa ja kanamunat kennoissa. Turkkilaisten myötä avautui ihan uusi maailma, jossa ruuan alkuperään suhtaudutaan melkoisella pieteetillä. 28.7.2014
Ennen blogin aloitusta olin innostunut seuraamaan monien ulkosuomalaisten blogeja ja lopulta innostuin kirjottamaan itsekin. Onneksi niin. Blogi on vertaistukea muihin ulkosuomalaisiin maailmalla, sen kautta muut bloggaajat maailmalla tuovat omaan touhuun järkeä ja tajun että asiat voi tehdä monin tavoin olematta luuseri. Blogi on saanut uskollisia seuraajia, joiden kommentteja lukee kuin vanhan tutun sanomisia.
Tuntuu hurjan jännältä ajatella, että siellä se toinen suomalainen asuu ja elää Saudi-Arabiassa tai Afganistanissa työskennellen, Sudanissa arka pyörittäen, korealaisessa pikkukaupungissa opettaen paikallisille pullan tekoa tai yksityisyrittäjänä Islannissa. Mahtavia tyyppejä, tekevät vaikka mitä. Syövät mielenkiintoisia ruokia minunkin puolesta, kertovat miltä arki näyttää siellä muualla, toreilla, aukioilla, sairaaloissa, kouluissa, työpaikoilla, metroissa ja lenkkipoluilla. 7.11.2014
Blogi on matkannut vauvavuosista tarhalaisen touhuihin, Ankarasta Izmiriin ja kokonaisesta kotiäidistä sitä-sun-tätä tekeväksi ja uutta suunnitelevaksi. Matkan varrella on iloittu mutta myös surtu. Turkkikin on nähnyt hyviä ja huonoja päiviä, tällä hetkellä ollaan aallonpohjassa mutta ehkä kohta taas noustaan. On ruodittu yhteiskunnan epäkohtia mutta myös suitsutettu kulttuurin parhaimpia puolia. Omasta syvästä kiintymyksestä Turkkiin on ammennettu monta juttua, on ihailtu rosoista ja rämää mutta niin rakasta. Tarinat syntyvät inspiksestä ja joskus niitä irtoaisi vaikka kuinka jos olisi aikaa. Toisinaan iskee tunne, ettei ole enää sanottavaa vaan kaikki on kerrottu. Kun astun ulos ovesta, keksin jo ainakin yhden jutun juuren siitä mitä näen, se voi alkaa juttutuokiosta talonmiehen kanssa tai ohikiitävästä roskienkerääjästä. Turkki on loputon aarreaitta joten tässä maassa riittää tarina vaikka joka päivälle.
Vuosien saatossa silmä tottuu roskia pursuaviin pönttöihin, joiden kulmilla norkoilee tuttu pullonkerääjä ja lauma kissoja, lähes päähän osuva pikkumarketin räystäs alitetaan tottuneesti. Katse rekisteröi tottuneesti hauraat kaivonkannet ja montut, hoen tytölle monta kertaa päivässä 'katso jalkoihin'. Rakastan kadunvarsille raahattua hylättyjen tuolien näyttelyä ja paikallisten tapaa ottaa vanha ja ränsistynyt uuteen käyttöön rupattelupenkkinä. Kuluneet sohvat ja lohkoilleet tuolit kuuluvat paikalliseen sielunmaisemaani. Ränsistyneessä, sattumalta vierekkäin eksyneissä huonekaluissa ja suunnittelemattomuudessa löytyy päivittäisiä insipiraation lähteitä, kunhan niitä muistaa pysähtyä katsomaan. 31.12.2014
Sain blogisitarina haasteen kolmesta eri blogista eli Helenalta, Leilalta ja Terhiltä, kiitos! Itse heitän haasteen seuraaville blogitutuille:
Edustusrouvan päiväkirja
Kalaa&baliikkia&kalabaliikkia
Elämää Idän Pariisissa
Kiitos. Vastailen viimeistään viikonloppuna:)
VastaaPoistaKavinkin jo lukemassa, kiva kun otit haasteen vastaan!
PoistaTämä oli mielenkiintoinen ja hienosti koottu kuvaus blogisi historiasta!
VastaaPoistaKiitos haasteesta. Tähän on kiva lähteä itsekin vastaamaan kun kerkeän taas istua koneen ääreen.
Kiitos Kata, oli kiva lukea itsekin niita ihan alkuaikojen kirjoituksia, en ole juuri vanhoihin juttuihin kirjoituksen jalkeen palannut. Kavinkin jo lukemassa kirjoituksesi, kiva kun otit haasteen vastaan!
PoistaVoi mikä runsaudensarvi tämä sinun postauksesi. Tekee mieli palailla lukemaan niitä vanhoja postauksiasi enkä varmaan ihan ensimmäisiä ole edes lukenut, kun löysin blogimaailmaan vasta 2013 keväällä.
VastaaPoistaItse olen aina pitänyt Turkista ja turkkilaisista. Voi kun ne yhteiskunnan ongelmat saataisiin selätetyksi niin siellä kuin koko Euroopassa. Turkki on ottanut valtavan määrän pakolaisia, ei voi moittia siinä suhteessa.
Hyvää jatkoa hyvälle blogille!
Sinun blogijutuistasi saisi työstetyksi kirjan. Anna ne kustantajalle tutkittavaksi.
Kiitos Marjatta, itsellekin tuli pakottava tarve palata niihin vanhoihin juttuihin. Voi kun saataisiin selvitettya, joskus tulee ihan tippa linssiin, eiköhan tatakin kansaa ole jo vahaksi aikaa taas koeteltu, tarvittaisiin pieni hengahdystauko. Kiitos myös rohkaisevista sanoista kirjan suhteen!
PoistaIhana juttu! Päädyin blogiisi vajaa vuosi sitten ja jokaisen postauksesi luen innolla! Niin mielenkiintoista, ruoasta lasten tarhajuttuihin ja turkkilais-suomalaisiin eroihin (ja yhtäläisyyksiin). :)
VastaaPoistaKiitos Maija ja kiva kuulla etta tykkaat lukemastasi, jatketaan pulinoita taalta :)
PoistaTaas niin kivaa luettavaa. Näitä kirjoituksia odottaa aina vaan enemmän ja enemmän. Samaa mieltä ekan kommentoijan kanssa kirjasta.
VastaaPoistaTerv liisa
Kiitos Liisa kivasta viestista, kylla nama lammittavat mielta!
PoistaOlinkin iloinen, kun näin Helenan blogissa haasteen sinulle, ja odottelin vastausta. Siihen sainkin sitten juuri niin kattavan vastauksen, kun blogissa voikin odotella. Ja vähän mielessäni toivoinkin haasteen sinulta jatkavan matkaansa Katalle :)
VastaaPoistaJoihinkin blogeihin vaan jää kerrasta koukkuun, sinun on yksi niistä.
Ja kirjoitustaitojasi kovasti ihailevana, alankin sitten odotella tuota kirjaasi. Minä voin heti laittaa yhden ennakkovaraukseen.
Venla
Ihanaa kun te vakkarikommentoijat olette siella ruudun takana ja kiitos sinullekin kivasta kommentista Venla!
PoistaHeippa, aivan ihana blogi! Löysin blogisi Elämää Idän Pariisissa-blogin kautta ja jäin heti koukkuun kirjoituksiisi. Onpahan siis kahlattavaa joksikin aikaa eteenpäin :). Mutta laitoin blogisi lukulistalleni, joten eiköhän tässä ajan saatossa tule kaikki tekstit luettua.
VastaaPoistaItse vietän Thaimaan Koh Samuilla perheeni kanssa sitä mahdollisimman "normaalia" arkea, joten samaistumispintaa löytyy ja on kyllä mukavaa lukea muitten ulkosuomalaisten äitien arjesta ja elämästä. Mukavaa syksyn jatkoa sinnepäin maailmaa!
Kiitos ja ihan mahtavaa kun kommentoit, nain mina löysin sinut. Olen pitkaan halunnutkin lukea jonkun ulkosuomalaisen blogia, joka asuu K-Aasiassa, nyt se löytyi! Olen ollut siella kulmilla aikoinaan vaihdossa ja myöhemmin oppaana. Mukavaa syksyn jatkoa ja pysyn kuulolla mita Koh Samuilla tapahtuu.
PoistaNämä haasteet on siitä kivoja, että usein niiden kautta löytyy itselle uusia blogituttavuuksia - niin kävi nytkin! Olen muuten luullut, että olisit kirjoittanut blogia pidempään.
VastaaPoistaMinakin löysin juuri uuden blogituttavuuden, onpa hauskaa tosiaan! Minustakin itseasiassa tuntuu etta taalla blogimaailmassa olisin ollut kauemminkin mutta vastahan siita tulee joulukuussa 3 vuotta.
PoistaOlipa ihanasti kirjoitettu :) Täytyy itsekin palata lukemaan alkuaikojen juttujasi. Tykkään tosi paljon kirjoitustyylistäsi, voi kun itsekin osaisi noin hyvin :)
VastaaPoistaKiitos paljon Minttu!
PoistaMiten mukavaa, että aloit blogata! Monia monia vuosia sinulle ja blogillesi edelleenkin.
VastaaPoistaKiitos ja sinun blogi oli niita ensimmaisia, joita seurasin jo ennen bloggaamisen aloitusta, yksi niista joka sai aikaan omankin innostuksen etta kiitosta vaan :)
PoistaOn ollut mukava olla mukanasi elämäsi käänteissä! Itse asiassa muistan, kun aloitit blogisi - asuin itse silloin Intiassa, ja jotenkin on jäänyt mieleeni, kun aloitit blogisi. :-)
VastaaPoistaViime aikoina olen tosin kommentoinut vähemmän - sattuneista syistä - mutta olen kyllä lukenut kaikki tekstisi. Pidä lippu korkealla; mukanasi on kiva olla! ♥
Mina muistan hyvin juttusi Intiasta, niita on ihan ikava. Oletko menossa pian lomalle Intiaan niin saataisiin taas lukea sen paan juttuja, tosin ihan yhta hauskoja ne Suomenkin tapahtumat on sinun kertominasi. Kiitos Satu!
PoistaKiitos kun otit haasteen vastaan! Olipa ihana lukea sinun blogisi vaiheista, tämä sinun sivustosi on tarjonnut ollut minullekin oikeaa vertaistukea.
VastaaPoistaKiitos itsellesi vertaistuesta, jatketaan taas virtuaalista vertaistukea :)
PoistaOlen seurannut blogejasi alusta alkaen, mutta vasta nyt uskaltauduin kommentoimaan. Ihailen kirjoitustyyliäsi ja olen samaa mieltä edellisten kanssa - se on kirjan paikka. Monet blogit saavat tunteet pintaan, odotan jo seuraavaa.
VastaaPoista