Alex ja sen kaverit

Hiili, Gigolo, Helmi, Pikkuleipä, Nakki, seassa pari jalkapalloilijaa kuten meidän Alex ja Ronaldo, Pippuri, Keksi ja kreikan mytologiasta ainakin Hera ja Herkules. Tervetuloa tutustumaan Alexin koirakavereihin ja porukkaan. Turkissa koirat nimetään monesti ruokien mukaan, toiset saavat nimensä odotettavasta ulkonäöstä joten mahtipontisia nimiä on usein kookkailla koirilla. Koiraporukat ja koirien omistajat ovat varsinkin Turkissa oma maailmansa. Kun muutimme 2008 Ankaraan, oli silloisilla kulmillamme todella vähän kotikoiria, vuosien varrella ne lisääntyivät ja mekin lyöttäydyimme läheisen puiston koiraporukkaan silloisen Helmi-koiramme kanssa. Monille turkkilaisille kotikoira karvoineen ja kuratassuineen on täysin mahdoton ajatus, ollaanhan maassa jossa kodin siisteys on kulttuurin ja uskonnon takia perheen käyntikortti. Koiraporukoissa ollaan sitten tosiaan omiemme joukossa, karvoineen, kurineen ja kirppupantoineen.

Helmi ei ollut tottunut peuhaamaan vapaasti missä tahansa koiraporukassa mutta Alexin kanssa halusin tehdä heti alusta asti toisin, niinpä lyöttäydyimme heti rannan koiraporukkaan, samoin kuin viereisen koirapuiston vakkarilaumaan. Rannan porukasta on muodostunut aamun tärkeä osa, tänä aamuna olimme poikkeuksellisesti paikalla normaalia aiemmin joten kavereita piti hieman odotella, molemmat jo kulmat kurtussa että missä ne nakit ja pikkuleivät nyt viipyvät? Tulivathan ne, kuten joka aamu. Koirat juoksevat, painivat ja ottavat mittaa toisistaan. Me omistajat lörpöttelemme koirista ja siinä sivussa hieman muustakin, toisten kanssa tullaan enemmin kavereiksi, ihan kuin koiratkin. Toisinaan todistetaan rähinöitä kun seuraan ilmoittautuu uusi tulija, siinä sitä tuumaillaan että otetaanko porukkaan vai ei. Koira siis.


Alex on koko perheemme koira mutta miehen tiukan työtahdin takia minä olen se, joka Alexin kanssa kirmaa kohti rantaa joka aamu ja usein muinakin aikoina, mies yrittää hoitaa eläinlääkärin, tilaa ruokaa ja täyttää kuppia. Pihalle ilmestyvistä kakkaläjistä vastataan porukalla.  Tytön ja Alexin kiloero on nyt kirinyt Alexin voitoksi 27-17 eli remmin päähän ei neitistä ihan hetkeen ole. Alussa hieroin silmiä aamutuimaan hieman kiukkuisena kun Alex nuoli jalkapohjia, nykyisin ei kiukuta yhtään.

Mitä tulee koiranomistajiin, kakkurat kyllä korjataan pussiin, aina. Jos joku meinaa jätöksi jättää, tulee kovaa tylytystä ohikulkijoilta ja eniten muilta koiranomistajilta. Koiranomistajia on tietysti laidasta toiseen, toisen koira on koulutettu ja kulkee rinnalla, toisen paapottu ja lihotettu. Koirien välillä havaitaan mustasukkaisuutta ja huonoja aamuja, on kavereita ja vähän parempia ja sitten ne hormoonitkin vielä. Meidän nakki tykkää porkkanasta, kalkkunaleikkeleistä ja omenasta, kertoo omistaja. Toinen koiranomistaja kuuntelee tyrmistyneenä. Yhden mielestä on sekopäistä ostaa 200 turkin liiran säkki koiranmuonaa kuukaudeksi, toisen mielestä taas huono ruoka tietää rahanmenoa tulevaisuudessa lekurissa. Meitä on moneksi, kulmakunnan koiraporukoissakin.

Kodin viereisessä puistossa on oma koira puisto, köpek parkı. Ongelmana on ollut pöllyävä soramaa, onneksi lähiaikoina on luvassa nurmimatto. Sadekelit ovat pian täällä joten kuralammikossa pyörivät koiralaumat eivät kuulosta kovin hauskalta. Aleximme on täysverinen katukoira, onnenkantamoisen kautta Ankaran kaduilta kotiimme saapunut. Vuosia sitten katukoiria näki vähemmin kotiin sopeutettuina mutta nykyisin moni kertoo ottaneensa koiran valtion eläintarhalta tai kadulta, enää ei sekoitukselle yritetä keksiä rotua tyyliin Siperianlyhytjalkainenlurppakorva. 

Koiraporukassamme on kaksi katukoiraa, joista molemmat on porukan jäsenten toimesta otettu hoivaan kerrostalojen vahtikoiriksi, naapurit ruokkiavat ja hoitavat yhteisvoimin rokotukset. Aamuisin kaverit saapuvat muiden mukaan peuhaamaan. Tämä on näitä asuinalueemme parhaita puolia, ihmisillä on yleisesti ottaen hieno suhtautuminen eläimiin. Joka mutkassa on ruokaa katueläimille, raikasta vettä ja rapsutuksia. Kaupungit kampanjoivat näkyvästi koiratarhan koirien puolesta sillä ihan liian usein joku hylkää kotikoiran kun huomataan ettei se olekaan verrattavissa pehmoleluun. Toisinaan tekisi mieli laittaa silmät kiinni facebookin paikallisten eläinjärjestöjen sivuja lukiessa, kuka kaikki kissat ja koirat pelastaa?


Koirapiireissä vaihdetaan myös uutisia eläinlääkäreistä. Yleinen vitsihän on, että Bostanlin boheemilla alueella joka toinen putiikki on kampaamo tai eläinlääkäri. Ei  nyt ihan mutta tarjontaa on riittämiin eivätkä kaikki lekurit ole luotettavia. Toisilla on mielessä rahastus, joten annettavien rokotusten ja hoitojen tarpeellisuudesta ja toimintatavoista on hyvä olla perillä. Kuinka usein annetaan tietty rokotus ja mitä annetaan? Kiloa kohti monta tablettia, merkki, antaako lekuri taatusti kaiken vai pimittääkö toiselle asiakkaalle ottaen kuitenkin täyden hinnan? Meillä on takanamme 4 eläinlääkäriä nykyisellä asuinalueella joista kahteen olemme pettyneet, 2 taas ovat olleet huippuja ja todellisia ammattilaisia.



Aamulla taas mennään, kulmakunnalla asuva vanha rouva Herakin tulee kun isäntä on vapailla. Arvatkaa odottaako Alex, tarjolla on myös herkkuluu. Toisinaan on vaikea valita mennäänkö rantaan peuhaamaan tyttökaveri Boncukin kanssa vai haistelemaan naapuripuistoon onko Lila paikalla, koiran elämän valintoja, joista kuitenkin päättää narun toisessa päässä oleva. Kumpi kirmaa innokkaammin kohti rantaa sen lähestyessä, Alex vai minä, arvaatteko?