Kamalaa kalabaliikkia

Suomen lomalla rikkomaton hiljaisuus metsissä ja jopa asuinalueilla oli käsittämätöntä. Melkein kuulin kun sydän löi ja aivot relasivat rauhasta, ihan kunnolla. Kotiin palatessa aivot eivät ehtineet ekana päivänä mukaan ja matka kentältä kotiin iltapäiväruuhkassa tuntui hermoja raastavalta. Liian monta liikkuvaa osaa yhdessä hetkessä, Seuraavana päivänä aivokapasiteettikin oli palannut hiljaisuudesta suurkaupunkin mökään, älämölöön, soiviin torviin ja jatkuvaan tuhansien autojen ja miljoonien ihmisten huminaan.


Vien tyttöä tarhaan fillarilla, aamulla on rauhallista ellei satu Karşıyakan metroaseman kohdalle juuri kun metrotunnelin uumenista kadulle syöksyy ihmislauma matkalla töihin, kouluun, ostoksille, joka suuntaan poukkoileva massa kaupunkilaisia. Iltapäivällä viimeistään fillarin kanssa saa olla jo tarkkana, väistellä vastaantulevia mopoja, oppilaslaumoja, stressaantuneita autonkuljettajia kapeilla kaduilla. Viuh ja vouh suhataan pitkin Karşıyakan katuja. Kieli keskellä suuta, samaan aikaan imien ihmisenergiaa. Rekisteröin kouluaisten uusia muotivirtauksia, missä kohtaa farkkuja on oltava reiät ja miten kouluasuja modifoidaan. Eläkeläisiä teellä suihkulähteellä, muutama turisti joukossa, minkähän maalaisia? Kahvilan terassien ruuhkapiikki ja taas eteen purskahtaa uusi ihmismassa ulos metron syövereistä.


Pikkukaupungin tytölle miljoonakaupungeissa asuminen on jatkuvaa ihmettelyä, siihen ei totu ihan kokonaan koskaan ja illalla nukkumaan mennessä ei kannata alkaa laskea monta ikkunaa omassa korttelissa on, entä asukasta, entä asuinalueella tai koko kaupungissa, voi olla ettei uni enää tulekaan. Miljoonakaupunki ei nuku koskaan, yön hiljaisimpinakin hetkinä joku tekee töitä, ajaa autoa, menee lenkille, tulee töistä, ilmastointilaitteet hurisevat, joku menee suihkuun, kuhina ja taustahäly on loputonta. Joku valvoo aina, jossain tapellaan, syödään, tampataan mattoja, istutaan parvekkeella, puhutaan, nauretaan ja itketään. Taustahälyä, jota ei rekisteröi ennenkuin on liian hiljaista, onko jokin vialla?


Jokaisessa korttelissa on oma maailmansa, lähellä on teetupia, kahviloita, kanamunakauppoja, mattopesuloita, kiinteistönvälittäjiä ja leipäkauppoja. Putiikeista kuuluu pulina eivätkä asuinalueet rauhoitu töistä paluun jälkeen, silloin ne vasta heräävät! Saadettin setä menossa leivän hakuun, Ismail talonmies perheineen kuskaamassa teetä etupihalle, naapurin kiinteistönvälittäjätoimiston pariskunta viittilöimässä kylään, yläkerran Hadise täti matkalla pesulaan, talon nuoria suunnistamassa internetkahvilaan. Portit kolisevat, ovet käyvät, jonkun parvekkeella huutaa radio. Kulmakaupassa vaihdetaan kuulumisia, kampaamossa juorutaan ja teetuvasta kaikuu tasainen nappuloiden pauke ja teekupin kilinä.


Rakastan suurkaupunkeja, niiden kahviloita, monenlaisia ihmisiä, joiden taustat ovat usein jossain muualla. Vaikkapa Lappeenrannan metsissä ja Saimaan rannalla. Sukeltaessani Karşıyakan ostoskadun ruuhkaan olen monia pidempi, kuikuilen kaiken kokoisia, värisiä ja muotoisia ihmisiä yläilmoista, ympärillä pyörivä ihmismassa virittää energiseen tilaan, meitä on paljon ja niin monenlaisia. Tunne on hykerryttävä. Tykkään Turkin isojen kaupunkien äänistä, simit-kauppiaan huudot, rukouskutsut, tulppaanilasissa lusikan kilinä, kulmakunnan lasten mekkala, vanhojen tavaroiden kerääjä kierroksellaan, uteliaiden naapurien huikat parvekkeilla. Suurkaupungissa värikkäät persoonat ja elämän kontrastit voimaannuttavat mutta melu ja hulina myös nakertaa väsyttävästi, rauhallinen soppi on löydettävä ajoittain. On pakko päästä hiljaiseen Foçaan lomakauden ulkopuolella, oman sohvan nurkkaan tai istumaan terassille sateeseen kun muut menevät sisälle.

Pahimpia sulloutumispaikkoja oppii välttelemään. Aamumetroon kannattaa mennä ennen 7.30 ja sen jälkeenkin kannattaa maltillisesti laskea ne vuorot ohi, joissa töihin mennään nenä ikkunaan liimautuneena, seuraava väljempi seuraa perässä. Lastenpäivänä tai voiton päivänä kannattaa unohtaa lauttamatka ja keskustan yleisötapahtuma ellei halua joutua tallotuksi ja tönityksi. Ei ostariin sunnuntaisin. Ei eläintarhaan viikonloppuna 11.00 jälkeen eikä suosituimpiin rantakuppiloihin sunnuntaina. Ei paluuliikenteeseen millään kulkuvälineellä kesäsunnuntaisin. Hiljaiset hetket kannattaa hyödyntää, aamulla aikaisin koiran kanssa voi lenkkeillä vasta heräämässä olevassa kaupungissa, sunnuntaisin tiet ovat tyhjiä ja fillarointi mutkatonta.  Aina on kiertoteitä ja väljempiä vaihtoehtoja. Kamalassa kalabaliikissa oppii liikkumaan väistellen ja ohitellen vasemmalta ja oikealta, tietää että turkkilainen ei kulje ja aja vain oikealla vaan luovii mistä sattuu.