Helena Liikanen-Renger: Maman Finlandaise -poskisuukkoja ja perhe-elämää Etelä-Ranskassa

Sain Helenan uuden kirjan luettavaksi jonkun aikaa sitten. Normaalisti olisin ahminut kirjan yhdessä illassa mutta hektisten viikkojen takia olen joutunut tyytymään lukuhetkeen juuri ennen unta. Helena vie lukijan Etelä-Ranskan kaksikulttuurisen perheen arkeen. Toisen ulkosuomalaisen äidin aallon huiput ja pohjat tuntuvat niin tutuilta että toisinaan unohdan Helenan asuvan Ranskassa eikä Turkissa. Nyökyttelen sivuja käännellessä ja hymisen itsekseni, noin minullekin kävi. Näen Helenan leveäpyöräisten isojen rattaiden kanssa tunkemassa niitä ranskalaiseen bussiin ja muistan tytön samanlaisten rattaiden olleen liian leveät Ankaran dolmukseen, moneen kahvilaan ja kaupan käytäville. Helenan rattaita kutsuttiin Ranskassa traktoreiksi, Turkissa omaamme kauhisteltiin jeepiksi.

'Kaikkihan tietävät miten vaarallista home on, miten täällä se ei tuntunut ketään kiinnostavan? Kirosin elämää, Ranskaa, ulkomaita . Ikävöin parkettilattiaa, tuulikaappia, kolminkertaisia ikkunoita ja saunaa . Kuka hullu täällä halusi asua? Minä haluan kotiin . Kotiin! '

Ulkosuomalaisen elämä maailmalla saattaa tuntua sateisessa marraskuussa ainaiselta auringonpaisteelta ja jatkuvalta rantakahvilassa notkumiselta. Totuus on kuitenkin toinen. Helena kuvailee kirjassaan matkaansa ranskalaiseen mieheen rakastuneesta naisesta kaksilapsisen perheen pyörittäjäksi Ranskassa. Ranskassa kaikki tehdään toisin, leipä on ihanan tuoretta aamuisin mutta kuherruskuukauden jälkeen paljastuu maan vanhoillinen puoli. Koulutusjärjestelmä, naisen työllistyminen ja lasten kasvatus ovat kaukana suomalaisesta maailmasta.

Yhtäkkiä apua kuitenkin oli tarjolla enemmän kuin osasimme odottaa .
 – Kuinka voitte?
 – Meille mahtuu kyllä jos on hätä .
 – Tarvitsetko lastenhoitoapua? 
– Löysin teille asunnon netistä! 

Asiat hoituvat toisinkin, Ranskassa ranskalaisittain. Helenan tyyli on letkeää ja suoraa, nyt ei turhia kaunistella. Samaistun moniin tilanteisiin ja kirjan lukeminen on nyökyttelyä, naurua ja itkun tuherrusta. Tilanteet, joissa ei ihan tiedä kuinka ollaan kuin paikallinen tai kun ei hyväksy kaikkia toimintatapoja suomalaisena ovat tuttuja. Tekisi mieli halata Helenaa, meitä samassa ulkosuomalaisten purkissa olevia on paljon. Olen varma, että aika moni muukin kirjaa lukeva nauraa ja itkee sekä nyökyttelee ja perheen muut osapuolet kummastelevat siihen ulkosuomalaisen maailmaan uppoutunutta.

 ' Tyttö vietti päivänsä ympäristössä, jollaisesta minulla ei ollut minkäänlaista omakohtaista kokemusta . Hän kertoi juttuja, joita en voinut ymmärtää täysin, koska en tunne sosiaalista kontekstia Hän puhui jo ranskaakin paremmin kuin minä .'

Ulkosuomalaisen osa on kaksijakoinen, se antaa valtavasti mutta ottaa myös paljon. Helenan yksi kantava teema kirjassa on kipuilu lasten kasvatuksen suhteen. Miten juurruttaa kaksikulttuurisiin lapsiin annos Suomea ulkomailla? Suomen annostelun lisäksi Helena tasapainoilee oman opitun ja uuden kulttuurin välillä, imetys, lääkärit, koulu ja kasvatus hoidetaan toisin, mistä löytyy oikea polku kahden kulttuurin puristuksessa. Maman Finlandaisessa päästään kirjailijan lähelle, Helena ei pelkää kertoa miten vaikeaa sopeutuminen toisinaan on muttei myöskään sitä että elämästä voi rakentaa omanlaisen myös Ranskassa. Sosiaalinen kulttuuri, uudet ystävät, työmahdollisuudet ja ranskalainen arki tulevat tutuiksi kirjailijan sanoin ja kokemuksin. Ulkosuomalaisen arjessa on nousuja ja laskuja kuten kenellä tahansa mutta ulkosuomalaiselle kurvit ovat alussa tuntemattomia.

Tätä se elämä on nyt . Matkalaukku, la valise, on kyllä laskettu antibesilaisen talon nurkkaan, mutta se pysyy puoliksi pakattuna . Tasapainottelu kulttuurien välissä on kummallista nuorallatanssia . Kahdessa paikassa on hyvä olla, mutta toisaalta ei ole hyvä kummassakaan .

Luen viimeiset sivut kyyneleet silmissä. Helenan tavoin yksi verkostoni on muiden ulkosuomalaisten tuki. Miten samanlaisia voivat ajatukset, arki ja yksittäiset tapahtumat olla Antibesissa asuvan ja Izmirissä asuvan arjessa. Kirjan jälkeen jää mukavan hykerryttävä olo ja lamppu syttyy. Me suomalaiset ulkomailla olemme monesti niin vahvasti suomalaisia että tuhansien kilometrien päässäkin kiinnitämme huomiomme samoihin iloihin ja suruihin. Katsomme muumeja satoja tunteja, keitämme puuroa, ajamme fillarilla ja teemme töitä vaikka helpommallakin pääsisi. Mutta kukapa helppoa elämää halusi ulkomaille muuttaessaan?

Helena Liikanen-Renger: Maman Finlandaise - poskisuukkoja ja perhe-elämää Etelä-Ranskassa

Atena kustannus

http://www.atenakustannus.fi/kirjailijat/kirja/845