perjantai 29. elokuuta 2014

Turkkilainen moussaka

Turkkilaista moussakaa ei oikeasti ole olemassakaan vaan sen nimi on alunperin etli patlıcan yemeğı, munakoisoa ja lihaa. Ihastuin ruokaan jo opasaikoina ja kävin joka maanantai löytämässäni lokantassa, jossa ruokaa valmistettiin aina markkinapäivän kunniaksi. Lokantassa valmistettu annos on usein todella öljyinen, kotiversiossa voi sitten halutessaan säädellä öljyn määrää ja lisätä hieman vettä.


Etli patlıcan yemeğı

300 g jauhelihaa
3 keskikokoista munakoisoa
2 tomaattia
1 sipuli
valkosipulia maun mukaan
2 paprikaa
(tuoretta chiliä)
1 rkl tomaattipyreetä
paistoöljyä
oliiviöljyä
vettä
suolaa
mustapipuria
chilirouhetta
(jeeraa, timjamia tai oreganoa)

1. Aikaa vievin homma on munakoisojen ruskistaminen. Leikkaa koisoista pituussuunnassa osa kuorta pois ja pilko munakoisot sopivan kokoisiksi suupaloiksi. Kuumenna pannulla paistoöljy (reilusti!) ja ruskista munakoisopalat osissa hyvin. Laita palat talouspaperin päälle kypsennettyinä, jotta liika öljy imeytyy pois.


2. Kun kaikki munakoisopalat on ruskistettu, silppua sipuli ja valkosipuli. Laita kasariin oliiviöljyä ja kuullota sipulit, lisää valkosipulit ja jauheliha. Anna jauhelihan ruskistua ja lisää pilkotut paprikat, hämmentele ja lisää kuoritut ja pilkotut tomaatit.


3. Anna tomaatin imeytyä hetken aikaa ja lisää ruokalusikallinen tomaattipyreetä ja tomaattien mehuisuuden mukaan vettä. Mausta. Anna hautua hetken aikaa, tarkista ettei vesi kiehu kokonaan pois. Kun vihannekset ovat kypsyneet ja tomaattinen liemi osittain imeytynyt, ruoka on valmista. Tarjoile jogurttikastikkeen ja tuoreen leivän sekä salaatin kanssa. Halutessasi tukevamman aterian, tarjoile munakoisoruuan kanssa riisiä.

Kasvisten määrää voi lisätä ja jauhelihan määrää vastaavasti vähentää. Tomattipyreen lisäksi on mahdollista lisätä paprikapyreetä, tomaattien ollessa mehukkaita pyreet voi jättää pois ja lisätä tomaattien määrää.


Afiyet olsun!

tiistai 26. elokuuta 2014

Hullunkuriset perheet

Löysin Turkissa itsestäni sisäisen kerrostaloasujan. Se on turvallista, edullista, mielenkiintoista ja kätevää. Kuulen naapurin vessanvedot ja suihkukäynnit, keittiön kuilussa raikaa ruuantekoaikaan perheiden naurut ja itkut, elämän ääniltä ei voi välttyä mutta niistä voi oppia pitämään. Miehen kotiutuessa joskus myöhään töistä, on rauhoittavaa nukahtaa yläkerran rouvan lapsenlapsen jalkojen tassutukseen tai naapurista kuuluvaan jäkätykseen. Turkkilaisessa kerrostalossa on pakko antautua naapurien äänille, tuoksuille ja välienselvittelyille, tietäen naapurinkin todennäköisesti oppineen rytmimme ja huonot hetkemme.


Ankaran kerrostalomme oli todella rauhallinen ja hiljainen verrattuna nykyiseen, ei suuria persoonia vaan söpöjä eläkeläismummoja, joiden kasseja kannoimme sekä perheitä, joista näkyi aamulla puvuntakin selkämys ja kuului illalla oven kolahdus. Izmirin kerrostalossa onkin sitten ollut ihmettelemistä ja erikoisia tilanteita senkin edestä, 10 huoneiston talon jokaisen oven takaa paljastuu mitä mielenkiintoisempia tapauksia. Keittiön sijaitseminen kuiluun johtavan ikkunan puolella takaa ruuantekemisen ohella parhaimman paikan salakuunnella naapureita askareissaan, voi vain arvailla minkä asunnon kaikuja kuunnellaan.


Eniten purnausta talossa on herättänyt naapurihuoneistomme opiskelijat. Viime syksynä ihmettelin tyttöä nukuttaessa outoa hyminää ja nousevia sekä laskevia loilotuksia, muutaman viikon jälkeen mies teki omat päätelmänsä ja oli varma naapuristossa majailevista lahkolaisista. Huoneistossa kävi vilkas liikenne, nuoria miehiä, eri maalaisia ja eri ikäisiä, tuli ja meni, miehen hermot alkoivat olla tiukilla. Eräs toinen talossa asuja selvitteli asiaa poliisituttaviensa kautta ja nuoret paljastuivatkin Adiyamanissa asuvan uskonoppineen seuraajiksi. Enpä olekaan ennen asunut lahkolaisten naapurissa, nyt on sekin koettu.


Muutama viikko sitten miehen saapuessa kotiin, alakerran  rouvan ovi oli avoinna. Sisältä kuului vikinää ja piipitystä, mies vilkaisi sisälle ja asunnon lattialla oli useita isokorvaisia kaneja, kilpikonnia, lintuja häkeissä ja osa vapaana, asunnosta leijaileva tuoksu oli sanoinkuvaamaton. Olin jo aikaa sitten ihmetellyt makuuhuoneen kautta asuntoon toisinaan hiipivää hajua, alakerran rouvan koti paljastui sitten eläintarhaksi ja käsityöpajaksi, kaiken keskellä kotia piti rouva perheineen. Asunnon takaosa ja -piha oli muutettu pajaksi, jossa liimattiin, sahattiin ja nikkaroitiin myyntiin meneviä tuotteita, muualla huoneistossa vaelteli myyntiin meneviä eläimiä. Sen jälkeen talossa levisikin kirppupaniikki, jonka myötä mieheni pesi, myrkytti ja puunasi asuntomme katosta lattiaan, matot pesetettiin ja tekstiilit pestiin. Voihan kirppusirkus. Alakerran rouva sai nimekseen kirppumummo. Viikko sitten kirppumummo muutti pois, lähtö oli unohtumaton. Auto oli pakattu täyteen tavaraa kun auton hälärijärjestelmä sekosi, lopulta kirppumummo kuitenkin starttasi autonsa ja suunnisti uuteen osoitteeseen hälytysäänien saattelemana. Hei hei kirput.


Alapuolella asuva mukava rouva Emine on nykyisen asuntomme entinen asukas. Hän muutti alakerrokseen isänsä kuoltua ja iäkkään äitinsä sairastuttua muistisairauteen. Emine asuu nykyisin äitinsä kanssa, toimii tämän 24 t tukena ja hoitaa samalla tyttärensä vauvaa. Tupakan ja rakın kuullottama käheä nauru raikaa ja aika usein myös Eminen ja huonokuuloisen äitinsä sanailu: oletpa sinä viisas! Olisit pyrkinyt pääministerin paikalle kun olet noin nokkela! Yleensä naurattaa mutta aamuvirkkujen rouvien kovaääninen sanailu joskus jopa säikäyttää. Takapihallaan Emine kuivattaa tomaatteja ja munakoisojaan, toisinaan hoidossa on vielä tyttären rotweiler, joten vahdittavaa rouvalla riittää. Pyykkinarulta tipauttamani kalsarit ja teepaidat Emine laittaa nätisti pinoon ja kiikuttaa kotiovelle.


Muuttomme jälkeen yläpuolellemme muutti kadun parturin anoppi. Rouvan lapset ja lapsenlapset käyttävät asuntoaan tasaiseen tahtiin ja toisinaan väkeä tuntuu olevan niin, että seinät paukkuvat. Muutama ilta sitten istuimme parvekkeella, kun mieheni sai niskaan tuhkaa, yläpuolella parvekkeella sauhutteleva vävymies oli unohtanut tuhkakupin olemassaolon. Sama toistui tunnin päästä, jolloin miehen kommentointi ei ollut enää kovin ystävällistä. Pisteenä iin päälle tuhkaa tipahti hetken päästä uudelleen, ylimmän parvekkeen kaiteen yli vilahtelivat punaiset kynnet, nuori tytär juorusi antaumuksella puhelimessa ja karisteli tuhkia sinne tänne. Tytär sai varmasti kuulla kunniansa isän tultua kotiin mutta monissa perheissä Turkissa partsilta voi karistaa leivänmurut, tuhkat ja pölyrätin alas sen kummempia ihmettelemättä.


Turkkilaiset ovat yökukkujia, erityisesti kesäkuumalla. Parvekkeilla istutaan aamuyön tunteihin asti. Vanhempani palasivat kotiin viime viikolla, taksin saapuessa kolmen aikaan yöllä puolissa talomme asunnoista oli täysi tohina. Partseilla kilisivät teemukit, telkkareiden valo loisti kesäyössä eikä nukkumisesta ollut tietoakaan. Opiskelijat, eläkeläiset, kotirouvat, työttömät ja töissä päivisin nuokkujat valvovat mielellään myöhään, talo ei siis täysin hiljene yön tunneiksi. Turkkilaiset eivät hiippaile tai supise käytävissä, korkokengät kopisevat klinklonk ja naapuri selostaa puhelimeen kantavalla äänellä tarinaa rasittavasta pomostaan.


Talossamme asustaa myös röyhkimys, joka on harvinaislaatuinen turkkilainen ja tervehtii muita nihkeästi, yksin asuva neiti, josta liikkuu enemmin juoruja kuin totuuksia. Perhe, jonka koira on niin säikky ettei sitä saa ulkolenkille kuin herkkupalalla houkuteltuna ja erinäisiä yksittäisiä tulijoita ja menijöitä, joiden osoitetta jokainen parvekkeella istuva yrittää arvuutella. Kerrostalossa ei Turkissa ainakaan ole tylsää. Kotiin saapuessa voi nuuhkia minkä oven takana valmistuu lampaanvatsakeitto, päivitellä alakerran Eminen kanssa elämänmenoa ja yrittää etsiä omaa postia ulko-oveen ripustetusta korista. Paikallisessa kerrostaloelämässä tulee parhaiten esiin yksi turkkilaisuuden hienoimpia piirteitä, kanssaelämisen taito. Talon häiriköt, ihmiset tai tuholaiset, ovat asukkaiden yhteisiä huolia, naapurin suru on yhteistä, samoin ilo. Unenlahjat ovat kehittyneet, eivätkä pienet karjahtelut, hulinoinnit tai vieraiden kestitykset enää häiritse. Pää kallistuu levollisin mielin tyynyyn kun tietää teelasin kilisevän yläparvekkeella ja jonkun aina valvovan.

lauantai 23. elokuuta 2014

Tomaatteja ja anopin tomaattikastike

Muistan ikuisesti eka kerran anopin aamiaispöydässä. Tulinen, valkosipulilla takamukseen potkaiseva tomaattikastike oli erikoinen elämys, ensin liian kitkeränhapan mutta maistettava oli vielä kerran, yksi kauhaisu lisää ja vielä kerran leivänkannikalla. Mitä ihmettä tämä on?


Kotikadullamme ajeleva tomaattiauto sai naapureihin liikettä, lopulta mieskin säntäsi kadulle. Näiden tomaattien on oltava hyviä kun kaikki niitä haluavat ja olivathan ne, erinomaisia. Alakerran rouva osti niitä 22 kg, me tyydyimme kuuteen. Olen ihaillut takapihalla kuivuvia tomaattilohkoja ja alakerran Emine kertoi valmistavansa niistä talveksi kuivattuja tomaatteja sekä kastiketta, osa itselle, osa lapsillensa. Tomaattilohkot suolataan ja annetaan kuivahtaa kunnolla auringossa, sen jälkeen osa hurrutellaan monitoimikoneessa rouheiksi lohkoiksi ja laitetaan pusseihin, osa jätetään sellaisiksi ja käytetään kokonaisina erilaisiin ruokiin tulevana talvena.


Tomaattikilojen huvetessa saimme idean tehdä turkkilaista tomaattikastiketta, sitä samaa mitä anoppikin valmistaa. Mies tutki netistä ohjeita ja lopulta soitimme vielä anopille. Etsimme tuloksetta pieniä tulisia tuoreita chilejä (cin biber), lopulta päädyimme ostamaan tulisia pitkiä turkinpippureita (kil biber). Kastikkeen teko on sinänsä todella helppoa ja tätä voi säveltää mieleisekseen vaivatta. Olen aiemmin valmistanut talven varalle pelkkää tomaattikastiketta loppu kesän mehukkaista tomaateista kalttaamalla, keittämällä, soseuttamalla ja purkittamalla kuumina.


Anopin tomaattikastike kulkee Turkissa yleensä nimellä acı kahvalti sosu eli tulinen aamiaiskastike ja monissa aamiaispöydissä on tarjolla kotitekoista tai kaupasta hankittua tomaattitahnaa, jota levitellään leivän päälle. Tulista tomaattikastiketta tarjoillaan myös mezenä eli alkupalana illallisella. Turkkilaisen perheeni kotona lounas on yleensä melko kevyt ja toisinaan anoppi tarjoaa tomaattikastiketta, lampaanmaitojuustoa ja paahdettua leipää. Tomaattikastike sopii loistavasti lihapullien tai kanaruokien kaveriksi, samoin antamaan pihviaterialle tulisuutta. Sitä voi kokeilla myös pizzapohjaan tai antamaan potkua alkupalana.


Anopin tulinen kastike:
3 kg tomaatteja
300 g tulisia chilipippureita
20-40 valkosipulinkynttä ( oman maun mukaan)
1 rkl sokeria
3 tl suolaa
1 tl omenaviinietikkaa
1.5 dl oliiviöljyä


1. Pese tomaatit hyvin ja raasta kattilaan. Jos haluat olla tarkka, voit kuoria tomaatit ensin mutta raastamalla kuori jää käteen ja sisus kattilaan. Tarkista vielä raastamisen jälkeen hämmennellen, ettei sekaan ole tipahtanut kuoren palasia.


2. Pese chilipippurit, leikkaa pitkät kahteen osaan ja lisää kattilaan. Kuori valkosipulit ja lisää kattilaan kokonaisina. Laita kattila tulille ja lisää sokeri, suola ja omenaviinietikka. Hämmentele ja keitä seosta noin 30 minuuttia.

3. Ota kattila liedeltä ja sekoita sekaan oliiviöljy viimeiseksi, sekoita ja purkita heti. Sulje purkkien kannet hyvin kun seos on kuumaa. Anna purkkien jäähtyä kunnolla, sen jälkeen purkit voi siirtää jääkaappiin tai viileään komeroon. Tomaattikastikkeen tulee tekeytyä pari päivää, sen jälkeen se on valmista nautittavaksi.



                                                                    Afiyet olsun!


keskiviikko 20. elokuuta 2014

Lapsen kanssa ravintolassa

Izmirillä ja kesällä on ollut rytmeihini kummallinen vaikutus, entisestä aamuvirkusta onkin kehkeytynyt ulkoilmaelämästä nautiskelija ja iltahämyä rakastava. Osansa on ollut myös vanhempieni pitkällä vierailulla, jonka myötä olemme käyneet miehen kanssa ulkona kaksin syömässä, terasseilla notkumassa, rannassa fiilistelemässä ja fillarilenkeillä. Luksusta. Kuumilla päivillä on puolensa ja niiden ansiosta Izmirin ilta on täynnä tunnelmaa ja ihmisiä, rentoilua vauvasta vaariin. Kun tuuli alkaa puhaltaa lahdelta, aurinko laskee, markiiseja rullataan ylös ja iloinen tunnelma täyttää ranta-alueet ja raflat, on päivän paras hetki. Hetkeen tiivistyy koko pitkän hidastetun päivän jättämä energia, hanat auki, nyt nauretaan, juostaan, syödään ja juodaan. Tuntuisi hullulta jättäytyä pois kaikesta tästä aamuvirkkuuteen vetoamalla.


Kesän aikana monta uutta ravintolaa on tullut tutuksi ja joistakin vanhoista tutuista on löytynyt uusia puolia, onko tämäkin paikka auki yhteen asti? Ja näin paljon pieniä lapsia? Jee, saako täältäkin olutta? Izmirin ranta-alueet on pyhitetty kansalaisille vapaa-ajan käyttöön, ei myyty yksityisille kalliilla rahalla. Karşıyakan puolen ranta-alueiden kahviloista ja ravintoloista suurin osa on kaupungin omistamia ja ylläpitämiä, hinnat ovat edulliset, palvelu pelaa ja mikä parasta ne sijaitsevat paraatipaikoilla. Vedenpäällä voi nauttia illallisen laiturilla, taustalla Izmirin lahden valot ja vieressä kalastajat, rantakahvilasta on esteetön auringonlaskun bongauspaikka ja villin lapsilauman kanssa voi valita aidatulla puistoalueella sijaitsevan ravintolan. Melkein kaikki sijaitsevat pyörätien reitillä, joka toimii meidän kannalta loistavasti. Kaupungin paikkojen ylläri on aina edullinen lasku ja hyvä ruoka, hintatason takia asiakaskunta on sekalaista, lapsiperheitä, sotaveteraaneja, nuorisoa, kaveriporukoita. Sopii meille.



Illalla kuuden aikaan saa viimeiset hyvät paikat, kahdeksalta saapuja joutuu jo kyselemään lisäpöytiä ja -tuoleja. Iltaelämä on todella vilkasta ja varsinkin viikonloppuisin alueen kadut muuttuvat pitkiksi rimpsuiksi ruokapöytiä, on vaikea hahmottaa mihin edellinen ravintola loppuu ja mistä seuraava alkaa. Siinä missä päivällä oli kenkäkauppa, onkin illalla ravintolanterassi. Viime sunnuntaina kiersimme miehen kanssa muutaman terassin ja sukelsimme ihmisvirran imuun, pöydän löytäminen myöhään oli työvoitto. Ah, huokasimme istuuduttuamme, kesäillan huuma vie voiton kotikissoilta.



Tyttöä ei tarvitse kahta kertaa kysellä ulos pitämään hauskaa illalla tai kahville, neiti on siihen aina valmis. Nukutaan päikät ja laitetaan hame päälle illaksi. Miehen kanssa kahdestaan olemme valinneet erikoisempia paikkoja porttikongeissa tai keikuttu kadunreunassa puutuoleilla, tytön kanssa kallistutaan ranta-alueille tai puistoihin, joissa on tilaa juosta ja taatusti kavereita. Turkkilaisissa ravintoloissa on harvemmin lasten ruokalistaa mutta aina on löytynyt jotain, alkupaloista sigara börek ja mustekalarenkaat ovat sopivan kokoisia, neitin lempparia linssikeittoa on aina tarjolla ja lämmin toast sekä nakkilautanen kurkuilla kuuluvat suosikkeihin. Ravintolan pöydässä istuminen pitkään on vilkkaalle mahdotonta mutta kesän aikana ravintolassa on opittu ruokailemaan, leikkien ollessa parhaimmillaan ohi juosten.


Izmirissä pienet lapset ovat ravintoloissa mukana yömyöhään. Alussa olin ihmeissäni, sen jälkeen arvuuttelin josko meidänkin tyttö viihtyisi ja tänä kesänä olen tyytyväinen että vaihdoimme rytmiä. Päiväaikaan kavereita ei helteellä juuri puistoissa näy, ilta tarjoaa tekemistä tytöllekin. Iso kiitos ravintolassa viihtymisestä kuuluu toki aina henkilökunnalle, että lapsea palvellaan aikuisten tavoin tärkeänä mutta katsotaan läpi sormien juoksua nurmikolla, jossa lukee kissankokoisin kirjaimin ei saa talloa. Tuttuun kahvilaan on varmasti kiva mennä senkin takia, että omistaja rouva nappaa tytön heti syliin ja vie katsomaan kilpikonnia tai että ravintolan tarjoilija jaksaa pelleillä ja naurattaa neitiä. Äiti, oli niin kiva ilta ennen unen tuloa riittää vakuuttamaan 3-vuotiaan sopivan paikalliseen ravintolamaailmaan. Mennäänkö huomenna taas?

lauantai 16. elokuuta 2014

Alşançak - missä Izmirin sydän sykkii

Kotikulmamme ovat rauhalliset, kadut leveitä ja tunnelma aamuaikaan jopa unelias. Täällä on hyvä lapsiperheen asustella, nauttia ulkoilumahdollisuuksista ja hyvistä palveluista. Kaupungin sydän sykkii kuitenkin toisella puolella lahtea eli Alşançakissa, jonka meno tempaa mukaan ihan erilaisella rytmillä.


Matkustaminen on mukavinta lautalla, vajaan puolentunnin matkalla ehtii juoda teet tai appelsiinimehut ja tyttö rouskuttaa simitin, maisemia on ihanan rauhoittavaa katsella, voisin kuvitella tälläisen matkanteon olevan yksi miellyttävin työmatkan muoto, ei stressiä autonratissa tai ruuhkissa, Narlideren suunnassa hohtavat vihreät vuoret, kirkuvat lokit ja kaupunginosien rimpsu vievät ajatukset taatusti kauas työkiireistä. Alşançakin lauttaterminaali on suoraan ytimessä, kordonin pitkä ketju tasokkaita ravintoloita jatkuu aina Konakiin asti ja täyttyy jo päiväaikaan lounasasiakkaista ja täällä ohikulkijoille saatetaan muutamasta ravintolasta huudella tervetulotoivotuksia, tuulahdus turismia siis. Alşançakin kärjessä sijaitsee risteilyaluksien satama, joten suurin osa risteilyturisteista saapuu päiväksi ostoksille ja syömään alueelle.


Ravintolarimpsu kannattaa jättää taakse ja sukeltaa suoraan kohti pieniä kujia, jotka johdattelevat vilkkaalle kävelykadulle, Cumhurriyet Bulvarille. Kadulla on vilinää aamusta iltaan, krääsäkauppoja, kahviloita, ravintoloita, katutaiteilijoita. Parasta antia itsestäni ovat viehättävät pienet kujat rantakadun ja kävelykadun välillä, persoonalliset baarit ja niissä istuskelevat boheemit ja värikkäät paikalliset, värejä ja omintakeista tyyliä vanhojen rakennusten keskellä. Olut on edullista, iso tuoppi ja pieni suolapala irtoaa noin 6 liiralla, viereisestä puljusta voi tilata kebaprullan vitosella, ellei suolakurkkukippo tai ranskalaiset riitä. Alşançakin kujilla on useita meyhane ravintoloita, joissa tunnelma on päivällä hiljainen mutta illan tullen puutuolit on miehitetty viimeiseen penkkiin asti. Yhden pienen kujan varrelta löytyy naamiomuseo, joka kannattaa tsekata!


Alşançakissa välittyy hyvin Izmirin henki, se on samaan aikaan moderni ja persoonallinen mutta myös perinteitä ja vanhaa kunnioittava. Täällä on tilaa olla ja hengittää vapaasti, pukeutua miten haluaa, ajatella mitä lystää, samaan aikaan vanhat rakennukset muistuttavat alueen pitkästä ja värikkäästä historiasta kuin sanoen ethän unohda ennen sinua täällä kulkeneita? Alşançakissa kannattaa muistaa vilkuilla ylöspäin, siellä täällä on upeita vanhoja rakennuksia ja pitsiparvekkeita, kapeilla kujilla puikkelehteminen liikenteen seassa on toisinaan vaivalloista (erityisesti rattaiden kanssa) mutta se on sen väärti. Osa vanhoista rakennuksista on restauroitu, osa jätetty rapistumaan.



Alue on ihanan rentoa, kävelykadun ja suuren Kültürparkin välillä on kaunis mutta melko hinnakas asuinalue, jossa on putiikkeja, jäätelöbaareja, bistroja sekä ravintoloita. Kültürpark on valtava puistoalue, suuruudeltaan 420 000 neliömetriä. Kauniin ja hyvin hoidetun puistoalueen lisäksi siellä on 14 näyttelysalia ja konferenssitilaa. Täällä pidetään kuuluisia Izmirin messuja vuoden ympäri. Puisto on perustettu jo 1930-luvulla, joten puut ovat kasvaneet suuriksi ja paksuiksi ja varjostavat ihanasti kuumina kesäpäivinä. Paikalliset lenkkeilevät puistoa kiertävällä juoksuradalla, jonka päällä lepää lehmuskatto varjostamassa auringolta, katujen kasvatit ovat saapuneet helteellä pulikoimaan suihkulähteisiin, puiston alueella on myös huvipuisto ja lampi, jossa voi ajella polkuveneellä. Aiemmin Izmirin eläintarha sijaitsi puistoalueella ja se siirrettiin 2006 nykyiselle paikalleen Şaşaliin.


Alşançak henkii monikulttuurisuutta ja muistuttaa kaupungin juurista ja monista kansoista, jotka alueella ovat kulkeneet. Lauttasataman ja kävelykadun väliin jää jyhkeä katolilainen kirkko, jonka jumalanpalveluksia johdetaan viikottain kolmella kielellä, alueella on myös ortodoksinen ja anglikaaninen kirkko. Nykyisellä vihannesbasaarialueella sijaitsee Havra sokağı eli alue, johon Espanjasta ja Portugalista 1400-luvulla saapuneet juutalaiset asettuivat asumaan, sen ympäristössä on 5 synagoogaa, joista hieman kauempana sijaitseva Bikur Halimin synagooga on ehdottomasti kaunein.


Ah Alşançak, hyppään lauttaan illalla sillä päivä venyy aina, on niin monta kivaa kahvilaa, mielenkiintoista oluttupaa ja herkkua maisteltavana, kulman takana uusi kaunis parveke tai mielenkiintoinen ovi. Loppumattoman suuri Kültürparkin varjoisa puisto ja vehreät kujat. Illaksi tuuli usein yltyy ja lautta keikkuu unettavasti kohti kotisatamaa. Monta katua, vanhaa kauppahuonetta ja taloa on vielä tutkimatta ja ravintoloita testaamatta. Izmirin kävijä, muista vierailla kaupungin sykkivässä osassa! Nauti merimatkasta lautalla, hyppää hevosvankkurin kyytiin rantkadulta ja ihastele kordonboyun ravintolarimpsua ja vanhoja rakennuksia, käyskentele kävelykadulla ja sukella polttavalta aurigolta sivukujille, nauti viilentävä juoma ja jatka Kültürparkin puistoon, päätä päivä yhteen kordonin rantabulevardin ravintoloista ja seuraile paikallista iltaelämää. Täydellinen päivä Izmirissä.



tiistai 12. elokuuta 2014

Millainen on suurkaupungin kesä?

Kesään turkkilaisessa suurkaupungissa ei kuulu järveä, rantasaunaa tai mustikkametsää, ei myöskään yöttömiä öitä tai suhisevia metsiä. Suurkaupungin kesä on hikinen, usein tuulinen mutta normaalia hiljaisempi, sillä mahdollisimman moni suuntaa kesä kuumalla mökille tai lomalle, johonkin missä liottaa varpaita meressä ja ottaa kuumuus vastaan tekemättä juuri mitään. Kuumimmat päivät ovat juuri nyt täällä kun päivälämpötila lähenee +40 ja öisin hikoillaan yli +20, tuuletin surraa tasaisen unettavasti. Merenrantakaupungissa onnea ovat merituulet, jotka pyörivät usein kerrostalojen välissäkin, jokainen puuska saa huokaisemaan ihastuksesta.


Monta kesää pois Suomesta on saanut unohtamaan että kesä voi olla toisenlainenkin. Ankaran jälkeen Izmirin kesä tuntuu mukavalta vaikka Ankaran parhaita puolia kesäkuumallakin ovat viilenevät yöt. Kaupungissa kesää viettävät izmiriläiset elävät iltaisin, kuuden aikaan kansa marssii kohti rantaa telttatuolein ja kylmälaukuin varustautuneena, rantaravintolat täyttyvät janoisista ja lapsilla on taatusti seuraa toisistaan, pyörätiellä on kuhinaa ja ilta venyy helposti puoleenyöhön asti. Eihän kesällä ole mihinkään kiire?


Huolimatta helteistä, suunnistamme sinnikkäästi tytön kanssa ulos, ihan joka päivä. Heinäkuussa huomaan meidän alkavan olla vähemmistössä puistoissa ja muutamme aikatauluja ja ohjelmaa. Aamulla aikaisin puistoon ja illemmalla uudelleen, kahville tyttö on aina valmis joten kaupungin kahviloissa on litkitty yksi jos toinenkin kylmä limonata varjon alla. Toisinaan vieraillaan tytön kaverilla kylässä tai etsitään toisen ulkomaalaisen äidin kanssa puistoa, jossa olisi eniten varjoa. Lauttamatka Alşançakin puolelle on aina hyvä idea, merimatkalla tuulet viilentävät ja toisella puolella lahtea on uutta touhua ja tekemistä, siitä lisää toisessa postauksessa!


Kuumuuteen tottuu. Kun päivä toisensa jälkeen mittari pysyy +38 ilman pilvenhattaraa, tuntuu ukkoskuurojen jälkeinen +25 viileältä, yöllä etsitään peittoa ja hytistään. Hattu päässä, +50 kerrointa iholla, vesipullot mukana ja asenteella selviää hyvin edelleen helteisistä kesistä Ankaran viileänilmanalanleirin jälkeen. Tosi kuumalla suunnataan ostarin leikkipaikkaan, kahvilaan ja kauppoihin hyörimään, vesihöyryä sumuttavat kahvilat ovat suosiossamme ja pakastikylmä olut maistuu illalla sanattoman hyvälle. Suomessa monen katse on jo syksyssä, alkavat koulut ovat merkki sen lähestymisestä. Meille elokuun lopun häämöttäminen tarkoittaa parhaimpien aikojen alkua, syys- ja lokakuu ovat omaan makuuni juuri sopivan lämpimiä samettisine iltoineen.

 Suomalaisten lehtien sivuilla kärisevät grillilihat ja makkarat, marjaherkut saavat kuolan valumaan, samoin järvikalat. Turkin helteissä ja perinteisessä pienessä izmiriläisessä kerrostalokeittiössä ei juuri huvita paistua. Grillaaminen parvekkeella ei ole kiellettyä muttei sitä kukaan harrasta muualla kuin takapihoilla. Napakka naapuri avaa taatusti suunsa ja grilli-illallinen saa ikävän lopun, grillaamista varten kaupungeissa on onneksi piknikpaikkoja ja marketeissa myynnissä kertakäyttögrillejäkin, lihatiskiin on taiteiltu erilaisia vartaita ja marinoitua lihaa. Meidän kesäruuat ovat kevyitä, aamiaista lukuunottamatta. Papuja, keittoja, salaatteja ja yleensäkin ruokaa, jonka voi heittää ohimennen painekattilaan ja kannen päälle. Muutaman kerran päässä on viirannut ja olemme hiki valuen ottaneet liian ison urakan ruuan suhteen. Räpellyksi on kauhottu naamaan vihaisina ja hikisinä.
Parasta Izmirin kesässä on ollut varhaiset fillarilenkit viikonloppuisin, piknikit rannalla ja laiturilla, iloinen kuhina illan laskiessa rantaravintoloissa, kylmä olut partsilla, reissut Foçaan, lauttamatkat lahden toiselle puolelle, vesimeloni ja kesän markkinatarjonta, hiljaiset kadut ja pitkät illat. Tieto siitä että helteiden jälkeen paras aika on vasta alkamassa.


Muiden kantakaupunkilaisten tapaan suunnittelemme jo tulevaa rantareissua, kyselemme ja kuulostelemme minne rannalle on helpoin suunnata julkisella, onko tieosuus kiemurainen, meneekö busseja metroasemalta tiheään vai kannattaako ottaa taksi. Tuttava kertoo survoneensa pienelle siivousparvekkeelleen lastenaltaan ja mittailen omaa parveketta samoissa aikeissa, toinen kehuu lautta-taksiyhdistelmän päässä olevaa hotellikylpylää, itse arvuuttelen tytön matkapahoinvointikestävyyttä. Mies selailee myytävänä olevia asuntoja ja maapaloja Izmirin lähialuiden rantapaikoista, hihkuu halpoja hintoja ja suunnittelee suuria ennen tylsiä suomalaisia realiteettejani. Kuumimmalla hellesäällä haaveilen tosin itsekin talosta merenrannalla, humisevista oliivipuista ja kanoista takapihalla.

torstai 7. elokuuta 2014

Miehen Meyhane pilahvi

Kun asuin alkuvuosina pienessä turistikylässä, oli paikallinen tunnelma usein aika hukassa. Kadun varsia reunustivat turistiravintolat sisäänheittäjineen ja krääsäkaupat, miehet kävelivät ilman paitaa ja naiset bikineissä. Suomalaiset kaverit kohottelivat hieman kulmiaan, mikä ihme tässä paikassa viehätti niin, että halusin kohteeseen oppaaksi kesä toisensa jälkeen. Eivät ihmetelleet enää paikallisessa meyhanessa käynnin jälkeen, sieltä se tunnelma löytyi.

Lomakylässä oli yksi ainoa turkkilaista elävää musiikkia tarjoava pieni mekka, johon kerääntyi paikallisia ilta toisensa jälkeen, pöytiin kannettiin melonia ja lehmänmaitojuustoa, porkkana- ja kurkkutikkuja sitruunasuolaliemessä, pähkinöitä, suolakurkkua ja juustokuutioita rakın kera. Kulmassa soitti paikallinen pumppu melankolisia biisejä, joka sai turkkilaiset surumielisiksi tai rytmikästä balkanin tempoa, joka vei suurimman osan väkeä tanssilattialle monimutkaisilta tuntuviin kuvioihin. Ei tarvitse varmaan sanoa että tunnelma oli katossa.


Myöhemmin olen vieraillut useammassa Meyhanessa ja turkkilaisissa musiikkibaareissa, ikinä en ole pettynyt. Meyhanessa tarjottava ruoka vaihtelee, osa on ruokaravintoloita, osa taas pelkkiä mezejä tarjoilevia paikkoja, joissa pääasiassa on musiikki ja ilonpito. Lähes kaikissa meyhaneissa on kuitenkin tarjolla rakın vaatimia ruokia kuten jogurttipohjainen haydari ja semizotu, munakoisosalaatti, jonkunlainen papumeze, melonia ja fetaa, çaçikia sekä juustoja. Rakıa ei koskaan tarjoilla ilman mezeä, joiden pitäisi olla mukavasti tasapainossa anisjuoman kanssa.


Yksi meyhane ruoka on nimensäkin mukainen meyhane pilahvi bulgurista. Meillä mies tykkää valmistaa kyseisen ruuan cacıkin kanssa ja mielestäni tämä on parhaimpia bulgureista. Monissa turkkilaisissa ohjeissa, kuten tässäkin, mittana käytetään tavallista juomalasia.


Meyhane pilahvi

2 juomalasillista bulguria
4 juomalasillista vettä
200 g naudan- tai lampaanpaistipaloja
1 iso sipuli
valkosipulia maun mukaan
2 tomaattia kuorittuna ja pieniksi lohkottuna
1 rkl tomaattipyreetä ( jos mahdollista sekoita mukaan hieman paprikasalcaa)
3 turkinpippuria tai yksi paprika ( voit sekoittaa mukaan maun mukaan chiliä)
1 tl suolaa
3 rkl voita
loraus öljyä
mustapippuria
paprikamaustetta
oreganoa
chiliä

1. Sulata voi kattilassa, lisää öjy ja kuullota sipulisilppu, turkinpippurit tai paprika ja puristetut valkosipulit siinä. Lisää lihapalat ja kypsennä, anna hautua hetki kannen alla. Lisää tomaattipyree ja hämmennä, lisää pienet tomaattilohkot. Hämmennä alhaisella lämmöllä niin kauan, että tomaatit pehmenevät ja mehu irtoaa.

2. Lisää kattilaan bulgurit, sekoita hetken aikaa ja lisää vesi. Mausta ja anna kiehua noin 20 minuuttia, tarkista kypsyys. Suurimman osan vedestä tulee imeytyä bulguriin. Tarjoile heti. Sopii hyvin cacıkin kanssa.


Turkkilainen cacık on kylmä jogurttikeitto, johon laitetaan täysrasvaista turkkilaista jogurttia, hieman vettä, raastetaan kurkkua ja valkosipulia ja maustetaan suolalla.

Hyvää ruokahalua!