Hullunkuriset perheet

Löysin Turkissa itsestäni sisäisen kerrostaloasujan. Se on turvallista, edullista, mielenkiintoista ja kätevää. Kuulen naapurin vessanvedot ja suihkukäynnit, keittiön kuilussa raikaa ruuantekoaikaan perheiden naurut ja itkut, elämän ääniltä ei voi välttyä mutta niistä voi oppia pitämään. Miehen kotiutuessa joskus myöhään töistä, on rauhoittavaa nukahtaa yläkerran rouvan lapsenlapsen jalkojen tassutukseen tai naapurista kuuluvaan jäkätykseen. Turkkilaisessa kerrostalossa on pakko antautua naapurien äänille, tuoksuille ja välienselvittelyille, tietäen naapurinkin todennäköisesti oppineen rytmimme ja huonot hetkemme.


Ankaran kerrostalomme oli todella rauhallinen ja hiljainen verrattuna nykyiseen, ei suuria persoonia vaan söpöjä eläkeläismummoja, joiden kasseja kannoimme sekä perheitä, joista näkyi aamulla puvuntakin selkämys ja kuului illalla oven kolahdus. Izmirin kerrostalossa onkin sitten ollut ihmettelemistä ja erikoisia tilanteita senkin edestä, 10 huoneiston talon jokaisen oven takaa paljastuu mitä mielenkiintoisempia tapauksia. Keittiön sijaitseminen kuiluun johtavan ikkunan puolella takaa ruuantekemisen ohella parhaimman paikan salakuunnella naapureita askareissaan, voi vain arvailla minkä asunnon kaikuja kuunnellaan.


Eniten purnausta talossa on herättänyt naapurihuoneistomme opiskelijat. Viime syksynä ihmettelin tyttöä nukuttaessa outoa hyminää ja nousevia sekä laskevia loilotuksia, muutaman viikon jälkeen mies teki omat päätelmänsä ja oli varma naapuristossa majailevista lahkolaisista. Huoneistossa kävi vilkas liikenne, nuoria miehiä, eri maalaisia ja eri ikäisiä, tuli ja meni, miehen hermot alkoivat olla tiukilla. Eräs toinen talossa asuja selvitteli asiaa poliisituttaviensa kautta ja nuoret paljastuivatkin Adiyamanissa asuvan uskonoppineen seuraajiksi. Enpä olekaan ennen asunut lahkolaisten naapurissa, nyt on sekin koettu.

Muutama viikko sitten miehen saapuessa kotiin, alakerran  rouvan ovi oli avoinna. Sisältä kuului vikinää ja piipitystä, mies vilkaisi sisälle ja asunnon lattialla oli useita isokorvaisia kaneja, kilpikonnia, lintuja häkeissä ja osa vapaana, asunnosta leijaileva tuoksu oli sanoinkuvaamaton. Olin jo aikaa sitten ihmetellyt makuuhuoneen kautta asuntoon toisinaan hiipivää hajua, alakerran rouvan koti paljastui sitten eläintarhaksi ja käsityöpajaksi, kaiken keskellä kotia piti rouva perheineen. Asunnon takaosa ja -piha oli muutettu pajaksi, jossa liimattiin, sahattiin ja nikkaroitiin myyntiin meneviä tuotteita, muualla huoneistossa vaelteli myyntiin meneviä eläimiä. Sen jälkeen talossa levisikin kirppupaniikki, jonka myötä mieheni pesi, myrkytti ja puunasi asuntomme katosta lattiaan, matot pesetettiin ja tekstiilit pestiin. Voihan kirppusirkus. Alakerran rouva sai nimekseen kirppumummo. Viikko sitten kirppumummo muutti pois, lähtö oli unohtumaton. Auto oli pakattu täyteen tavaraa kun auton hälärijärjestelmä sekosi, lopulta kirppumummo kuitenkin starttasi autonsa ja suunnisti uuteen osoitteeseen hälytysäänien saattelemana. Hei hei kirput.


Alapuolella asuva mukava rouva Emine on nykyisen asuntomme entinen asukas. Hän muutti alakerrokseen isänsä kuoltua ja iäkkään äitinsä sairastuttua muistisairauteen. Emine asuu nykyisin äitinsä kanssa, toimii tämän 24 t tukena ja hoitaa samalla tyttärensä vauvaa. Tupakan ja rakın kuullottama käheä nauru raikaa ja aika usein myös Eminen ja huonokuuloisen äitinsä sanailu: oletpa sinä viisas! Olisit pyrkinyt pääministerin paikalle kun olet noin nokkela! Yleensä naurattaa mutta aamuvirkkujen rouvien kovaääninen sanailu joskus jopa säikäyttää. Takapihallaan Emine kuivattaa tomaatteja ja munakoisojaan, toisinaan hoidossa on vielä tyttären rotweiler, joten vahdittavaa rouvalla riittää. Pyykkinarulta tipauttamani kalsarit ja teepaidat Emine laittaa nätisti pinoon ja kiikuttaa kotiovelle.

Muuttomme jälkeen yläpuolellemme muutti kadun parturin anoppi. Rouvan lapset ja lapsenlapset käyttävät asuntoaan tasaiseen tahtiin ja toisinaan väkeä tuntuu olevan niin, että seinät paukkuvat. Muutama ilta sitten istuimme parvekkeella, kun mieheni sai niskaan tuhkaa, yläpuolella parvekkeella sauhutteleva vävymies oli unohtanut tuhkakupin olemassaolon. Sama toistui tunnin päästä, jolloin miehen kommentointi ei ollut enää kovin ystävällistä. Pisteenä iin päälle tuhkaa tipahti hetken päästä uudelleen, ylimmän parvekkeen kaiteen yli vilahtelivat punaiset kynnet, nuori tytär juorusi antaumuksella puhelimessa ja karisteli tuhkia sinne tänne. Tytär sai varmasti kuulla kunniansa isän tultua kotiin mutta monissa perheissä Turkissa partsilta voi karistaa leivänmurut, tuhkat ja pölyrätin alas sen kummempia ihmettelemättä.

 

Turkkilaiset ovat yökukkujia, erityisesti kesäkuumalla. Parvekkeilla istutaan aamuyön tunteihin asti. Vanhempani palasivat kotiin viime viikolla, taksin saapuessa kolmen aikaan yöllä puolissa talomme asunnoista oli täysi tohina. Partseilla kilisivät teemukit, telkkareiden valo loisti kesäyössä eikä nukkumisesta ollut tietoakaan. Opiskelijat, eläkeläiset, kotirouvat, työttömät ja töissä päivisin nuokkujat valvovat mielellään myöhään, talo ei siis täysin hiljene yön tunneiksi. Turkkilaiset eivät hiippaile tai supise käytävissä, korkokengät kopisevat klinklonk ja naapuri selostaa puhelimeen kantavalla äänellä tarinaa rasittavasta pomostaan.


Talossamme asustaa myös röyhkimys, joka on harvinaislaatuinen turkkilainen ja tervehtii muita nihkeästi, yksin asuva neiti, josta liikkuu enemmin juoruja kuin totuuksia. Perhe, jonka koira on niin säikky ettei sitä saa ulkolenkille kuin herkkupalalla houkuteltuna ja erinäisiä yksittäisiä tulijoita ja menijöitä, joiden osoitetta jokainen parvekkeella istuva yrittää arvuutella. Kerrostalossa ei Turkissa ainakaan ole tylsää. Kotiin saapuessa voi nuuhkia minkä oven takana valmistuu lampaanvatsakeitto, päivitellä alakerran Eminen kanssa elämänmenoa ja yrittää etsiä omaa postia ulko-oveen ripustetusta korista. Paikallisessa kerrostaloelämässä tulee parhaiten esiin yksi turkkilaisuuden hienoimpia piirteitä, kanssaelämisen taito. Talon häiriköt, ihmiset tai tuholaiset, ovat asukkaiden yhteisiä huolia, naapurin suru on yhteistä, samoin ilo. Unenlahjat ovat kehittyneet, eivätkä pienet karjahtelut, hulinoinnit tai vieraiden kestitykset enää häiritse. Pää kallistuu levollisin mielin tyynyyn kun tietää teelasin kilisevän yläparvekkeella ja jonkun aina valvovan.