Millainen on suurkaupungin kesä?

Kesään turkkilaisessa suurkaupungissa ei kuulu järveä, rantasaunaa tai mustikkametsää, ei myöskään yöttömiä öitä tai suhisevia metsiä. Suurkaupungin kesä on hikinen, usein tuulinen mutta normaalia hiljaisempi, sillä mahdollisimman moni suuntaa kesä kuumalla mökille tai lomalle, johonkin missä liottaa varpaita meressä ja ottaa kuumuus vastaan tekemättä juuri mitään. Kuumimmat päivät ovat juuri nyt täällä kun päivälämpötila lähenee +40 ja öisin hikoillaan yli +20, tuuletin surraa tasaisen unettavasti. Merenrantakaupungissa onnea ovat merituulet, jotka pyörivät usein kerrostalojen välissäkin, jokainen puuska saa huokaisemaan ihastuksesta.


Monta kesää pois Suomesta on saanut unohtamaan että kesä voi olla toisenlainenkin. Ankaran jälkeen Izmirin kesä tuntuu mukavalta vaikka Ankaran parhaita puolia kesäkuumallakin ovat viilenevät yöt. Kaupungissa kesää viettävät izmiriläiset elävät iltaisin, kuuden aikaan kansa marssii kohti rantaa telttatuolein ja kylmälaukuin varustautuneena, rantaravintolat täyttyvät janoisista ja lapsilla on taatusti seuraa toisistaan, pyörätiellä on kuhinaa ja ilta venyy helposti puoleenyöhön asti. Eihän kesällä ole mihinkään kiire?


Huolimatta helteistä, suunnistamme sinnikkäästi tytön kanssa ulos, ihan joka päivä. Heinäkuussa huomaan meidän alkavan olla vähemmistössä puistoissa ja muutamme aikatauluja ja ohjelmaa. Aamulla aikaisin puistoon ja illemmalla uudelleen, kahville tyttö on aina valmis joten kaupungin kahviloissa on litkitty yksi jos toinenkin kylmä limonata varjon alla. Toisinaan vieraillaan tytön kaverilla kylässä tai etsitään toisen ulkomaalaisen äidin kanssa puistoa, jossa olisi eniten varjoa. Lauttamatka Alşançakin puolelle on aina hyvä idea, merimatkalla tuulet viilentävät ja toisella puolella lahtea on uutta touhua ja tekemistä, siitä lisää toisessa postauksessa!


Kuumuuteen tottuu. Kun päivä toisensa jälkeen mittari pysyy +38 ilman pilvenhattaraa, tuntuu ukkoskuurojen jälkeinen +25 viileältä, yöllä etsitään peittoa ja hytistään. Hattu päässä, +50 kerrointa iholla, vesipullot mukana ja asenteella selviää hyvin edelleen helteisistä kesistä Ankaran viileänilmanalanleirin jälkeen. Tosi kuumalla suunnataan ostarin leikkipaikkaan, kahvilaan ja kauppoihin hyörimään, vesihöyryä sumuttavat kahvilat ovat suosiossamme ja pakastikylmä olut maistuu illalla sanattoman hyvälle. Suomessa monen katse on jo syksyssä, alkavat koulut ovat merkki sen lähestymisestä. Meille elokuun lopun häämöttäminen tarkoittaa parhaimpien aikojen alkua, syys- ja lokakuu ovat omaan makuuni juuri sopivan lämpimiä samettisine iltoineen.

 Suomalaisten lehtien sivuilla kärisevät grillilihat ja makkarat, marjaherkut saavat kuolan valumaan, samoin järvikalat. Turkin helteissä ja perinteisessä pienessä izmiriläisessä kerrostalokeittiössä ei juuri huvita paistua. Grillaaminen parvekkeella ei ole kiellettyä muttei sitä kukaan harrasta muualla kuin takapihoilla. Napakka naapuri avaa taatusti suunsa ja grilli-illallinen saa ikävän lopun, grillaamista varten kaupungeissa on onneksi piknikpaikkoja ja marketeissa myynnissä kertakäyttögrillejäkin, lihatiskiin on taiteiltu erilaisia vartaita ja marinoitua lihaa. Meidän kesäruuat ovat kevyitä, aamiaista lukuunottamatta. Papuja, keittoja, salaatteja ja yleensäkin ruokaa, jonka voi heittää ohimennen painekattilaan ja kannen päälle. Muutaman kerran päässä on viirannut ja olemme hiki valuen ottaneet liian ison urakan ruuan suhteen. Räpellyksi on kauhottu naamaan vihaisina ja hikisinä.
Parasta Izmirin kesässä on ollut varhaiset fillarilenkit viikonloppuisin, piknikit rannalla ja laiturilla, iloinen kuhina illan laskiessa rantaravintoloissa, kylmä olut partsilla, reissut Foçaan, lauttamatkat lahden toiselle puolelle, vesimeloni ja kesän markkinatarjonta, hiljaiset kadut ja pitkät illat. Tieto siitä että helteiden jälkeen paras aika on vasta alkamassa.


Muiden kantakaupunkilaisten tapaan suunnittelemme jo tulevaa rantareissua, kyselemme ja kuulostelemme minne rannalle on helpoin suunnata julkisella, onko tieosuus kiemurainen, meneekö busseja metroasemalta tiheään vai kannattaako ottaa taksi. Tuttava kertoo survoneensa pienelle siivousparvekkeelleen lastenaltaan ja mittailen omaa parveketta samoissa aikeissa, toinen kehuu lautta-taksiyhdistelmän päässä olevaa hotellikylpylää, itse arvuuttelen tytön matkapahoinvointikestävyyttä. Mies selailee myytävänä olevia asuntoja ja maapaloja Izmirin lähialuiden rantapaikoista, hihkuu halpoja hintoja ja suunnittelee suuria ennen tylsiä suomalaisia realiteettejani. Kuumimmalla hellesäällä haaveilen tosin itsekin talosta merenrannalla, humisevista oliivipuista ja kanoista takapihalla.