Millainen on suurkaupungin kesä?

Kesään turkkilaisessa suurkaupungissa ei kuulu järveä, rantasaunaa tai mustikkametsää, ei myöskään yöttömiä öitä tai suhisevia metsiä. Suurkaupungin kesä on hikinen, usein tuulinen mutta normaalia hiljaisempi, sillä mahdollisimman moni suuntaa kesä kuumalla mökille tai lomalle, johonkin missä liottaa varpaita meressä ja ottaa kuumuus vastaan tekemättä juuri mitään. Kuumimmat päivät ovat juuri nyt täällä kun päivälämpötila lähenee +40 ja öisin hikoillaan yli +20, tuuletin surraa tasaisen unettavasti. Merenrantakaupungissa onnea ovat merituulet, jotka pyörivät usein kerrostalojen välissäkin, jokainen puuska saa huokaisemaan ihastuksesta.


Monta kesää pois Suomesta on saanut unohtamaan että kesä voi olla toisenlainenkin. Ankaran jälkeen Izmirin kesä tuntuu mukavalta vaikka Ankaran parhaita puolia kesäkuumallakin ovat viilenevät yöt. Kaupungissa kesää viettävät izmiriläiset elävät iltaisin, kuuden aikaan kansa marssii kohti rantaa telttatuolein ja kylmälaukuin varustautuneena, rantaravintolat täyttyvät janoisista ja lapsilla on taatusti seuraa toisistaan, pyörätiellä on kuhinaa ja ilta venyy helposti puoleenyöhön asti. Eihän kesällä ole mihinkään kiire?


Huolimatta helteistä, suunnistamme sinnikkäästi tytön kanssa ulos, ihan joka päivä. Heinäkuussa huomaan meidän alkavan olla vähemmistössä puistoissa ja muutamme aikatauluja ja ohjelmaa. Aamulla aikaisin puistoon ja illemmalla uudelleen, kahville tyttö on aina valmis joten kaupungin kahviloissa on litkitty yksi jos toinenkin kylmä limonata varjon alla. Toisinaan vieraillaan tytön kaverilla kylässä tai etsitään toisen ulkomaalaisen äidin kanssa puistoa, jossa olisi eniten varjoa. Lauttamatka Alşançakin puolelle on aina hyvä idea, merimatkalla tuulet viilentävät ja toisella puolella lahtea on uutta touhua ja tekemistä, siitä lisää toisessa postauksessa!


Kuumuuteen tottuu. Kun päivä toisensa jälkeen mittari pysyy +38 ilman pilvenhattaraa, tuntuu ukkoskuurojen jälkeinen +25 viileältä, yöllä etsitään peittoa ja hytistään. Hattu päässä, +50 kerrointa iholla, vesipullot mukana ja asenteella selviää hyvin edelleen helteisistä kesistä Ankaran viileänilmanalanleirin jälkeen. Tosi kuumalla suunnataan ostarin leikkipaikkaan, kahvilaan ja kauppoihin hyörimään, vesihöyryä sumuttavat kahvilat ovat suosiossamme ja pakastikylmä olut maistuu illalla sanattoman hyvälle. Suomessa monen katse on jo syksyssä, alkavat koulut ovat merkki sen lähestymisestä. Meille elokuun lopun häämöttäminen tarkoittaa parhaimpien aikojen alkua, syys- ja lokakuu ovat omaan makuuni juuri sopivan lämpimiä samettisine iltoineen.

 Suomalaisten lehtien sivuilla kärisevät grillilihat ja makkarat, marjaherkut saavat kuolan valumaan, samoin järvikalat. Turkin helteissä ja perinteisessä pienessä izmiriläisessä kerrostalokeittiössä ei juuri huvita paistua. Grillaaminen parvekkeella ei ole kiellettyä muttei sitä kukaan harrasta muualla kuin takapihoilla. Napakka naapuri avaa taatusti suunsa ja grilli-illallinen saa ikävän lopun, grillaamista varten kaupungeissa on onneksi piknikpaikkoja ja marketeissa myynnissä kertakäyttögrillejäkin, lihatiskiin on taiteiltu erilaisia vartaita ja marinoitua lihaa. Meidän kesäruuat ovat kevyitä, aamiaista lukuunottamatta. Papuja, keittoja, salaatteja ja yleensäkin ruokaa, jonka voi heittää ohimennen painekattilaan ja kannen päälle. Muutaman kerran päässä on viirannut ja olemme hiki valuen ottaneet liian ison urakan ruuan suhteen. Räpellyksi on kauhottu naamaan vihaisina ja hikisinä.
Parasta Izmirin kesässä on ollut varhaiset fillarilenkit viikonloppuisin, piknikit rannalla ja laiturilla, iloinen kuhina illan laskiessa rantaravintoloissa, kylmä olut partsilla, reissut Foçaan, lauttamatkat lahden toiselle puolelle, vesimeloni ja kesän markkinatarjonta, hiljaiset kadut ja pitkät illat. Tieto siitä että helteiden jälkeen paras aika on vasta alkamassa.


Muiden kantakaupunkilaisten tapaan suunnittelemme jo tulevaa rantareissua, kyselemme ja kuulostelemme minne rannalle on helpoin suunnata julkisella, onko tieosuus kiemurainen, meneekö busseja metroasemalta tiheään vai kannattaako ottaa taksi. Tuttava kertoo survoneensa pienelle siivousparvekkeelleen lastenaltaan ja mittailen omaa parveketta samoissa aikeissa, toinen kehuu lautta-taksiyhdistelmän päässä olevaa hotellikylpylää, itse arvuuttelen tytön matkapahoinvointikestävyyttä. Mies selailee myytävänä olevia asuntoja ja maapaloja Izmirin lähialuiden rantapaikoista, hihkuu halpoja hintoja ja suunnittelee suuria ennen tylsiä suomalaisia realiteettejani. Kuumimmalla hellesäällä haaveilen tosin itsekin talosta merenrannalla, humisevista oliivipuista ja kanoista takapihalla.

Kommentit

  1. Palasimme juuri lomalta, joka sisälsi myös muutaman päivän ihanassa Izmirissä. Ei voi kyllä muuta sanoa kuin wau, ymmärrän nyt kun paikalliset ystävät kutsuvat Izmiriä Turkin eurooppalaisimmaksi kaupungiksi! Vaikkei nähtävää olekaan yhtä paljon kuin täällä Istanbulissa, niin kyllä sitten muuta ihmeteltävää riitti! Papat iltapäiväolusilla, naiset kesävaatteissa, ruuhkaa ei juurikaan, rakennukset tasaisissa riveissä, ihmiset parvekkeillaan, vilkas yöelämä sunnuntainakin, siistit kadut ja mitä parasta ihmiset eivät juurikaan tuijottaneet!? Turkkilainen puolisonikin oli ihmeissään! Istanbul tuntuu taas kyllä harvinaisen sekavalta "kylältä"..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi kiitos kommentistasi, olen aikeissa kirjoittaa tasta aiheestakin viela silla olen ihan yhta ihmeissani viela vuoden jalkeenkin taalla. Olin kuullut Izmirista mutten osannut arvata sen olevan nain ihana, moderni ja monipuolinen, kunpa olisimme tulleet tanne jo vuosia aiemmin? Ihana kaupunki, kerrassaan, miinuspuolia on ihan havettavan vahan. Tervetuloa uudelleen!

      Poista
  2. Kuumaa on ollut täällä Helsingissäkin, siis ihan oikeasti kuumaa, sillä ilmankosteus on heinäkuusta saakka ollut tosi korkea. Hellettä on piisannut jo yli kuukauden ja lämpöä ollut parhaimmillaan 30-32 useana päivänä. Ilmankosteus vaan tekee jo kolmestakympistäkin tuntumaan aika tukalan...Öisinkin on ollut selvästi yli 20-asteen jo viikkoja, meteorologit hehkuttavat näitä öitä ''trooppisina öinä.'' Nyt näyttäisi vähän viilenevän sadekuuroineen (täällä niin kuivaa että puut ja nurmikot ovat palaneet karrelle), mutta kesäistä näyttäisi toki olevan ja jatkuvan :D
    Kiva blogi sinulla!

    t. toinenkin anonyymi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepa se, Suomessa kosteusaste on tosi korkea kun lampötila lisaantyy, taalla on suhteellisen kuivaa ja kuumuuden kestaa erilailla, tosin ihan yhta vaarallinen seuralainen aurinko on silloinkin. Kiitos sinulle kommentistasi ja terkut Helsinkiin!

      Poista
  3. Hitsi, nyt rupesi tekemään mieli lomalle etelään. Mieluusti istuisin parvekkeella, pimenevässä mutta lämpimässä illassa, kylmä olut edessäni. :-)

    On kyllä ihan totta, että kuumuuteen tottuu, jopa ihan täällä Suomessa. Vähän kauhulla odotan sitä päivää, kun lämpötila laskee alle kahdenkymmenen - miten ihmeessä sitä tarkenee? Mutta sitten voi ruveta vaikka valittamaan kylmästä. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerro kun olet taalla, laitan oluet pakkaseen :D

      Nyt alkaa jo mieli olla syyskuussa ja ihanissa illoissa, mistahan ma sitten valitan? Jostain ihan varmasti.

      Poista
  4. Tosi kivasti kirjoitettu teksti taas. Ja tosi kivan näköinen toi ensimmäisen kuvan värikäs kerrostalo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ja piti sanomani, että mäkin huomasin kun palasin neljän viikon Suomenlomalta (jolloin kuitenkin oli helle lähes joka päivä) etten kestänyt kuumaa samalla tavalla kuin ennen lomaa. Mutta, nyt alan olemaan taas aklimatisoitunut :-)

      Poista
    2. Tuo eka kuvan kerrostalo on Alşançakista eli keskustan rantakadulta, vanhaa mutta ihanaa aluetta, tykkaan kovasti alueesta. Mulle vaikeinta on ollut aina se kova kosteus, esim aasiassa karsin siita vaikka siihenkin tottuu, kuumaan tottuu jotenkin.

      Poista
  5. Syys-lokakuu on minunkin lempikuukaudet, sopivan lämmintä ja illat viileitä :) Harmi etten pääse niistä nyt nauttimaan, vaan suoraan sadekauteen vaan, heh. Suomessakin odottelen jo syksyä mielelläni, täällä tosiaan niinkuin joku aikaisemmin sanoikin, on ilmankosteus jo niin korkea ja sisällä kuumempi kuin ulkona, että ainakin minulle saa jo riittää... Kauniita kuvia taas Izmiristä, toivottavasti pääsen siellä käymään jonain päivänä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, sadekauteen, millon tuletkaan Turkkiin? Joka vuosi on taallakin uudet tuulet saan suhteen, ikina ei tieda millainen talvi on tulossa, jannataan siis seuraavaa. Tervetuloa Izmiriin, ihana kaupunki!

      Poista
    2. Marraskuun alussa tulen! :)

      Poista
    3. Marraskuussa voi olla viela ihan kivat kelit, ainakin taalla oli viime vuonnakin, joulukuussa alkoi tarvita lammitysta kun ulkona sateli ja oli kosteaa.

      Poista
    4. Toivottavasti on! Viime vuonna lokakuun lopussa jo satoi paljon Içmelerissä.. noh saa nähdä, eipä se minua niin kovasti haittaa :)

      Poista
  6. Laittaisitko tänne (seuraavaan postaukseen) ruokaohjeen Dolmasta? Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Tassa olisi aiemmasta postauksesta biber dolman ohje, tarkoititko naita: http://ulkosuomalainenaiti.blogspot.com.tr/2014/03/biber-dolma-eli-turkkilaiset.html

      Ma voin laittaa tassa lahiaikoina viela jotain muita dolman ohjeitakin jos haluat?

      Poista
  7. Noita fillarilenkkejä kadehdin! Ihanat maisemat. Minulle kuumuuteen tottuminen on aika vaikeaa. Lämpöiset Etelä-Ranskan illat on ihania, mutta kun aurinko porottaa jo aamulla niin täysillä, että pää palaa ja kengät sulavat asfalttiin kiinni. Yhtään ei auta se, että mäessä on työnnettävä tuplarattaita... Mutta ehkäpä jonain päivänä tämäkin tuntuu omalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin monta vuotta haaveilimme pyörailysta ja nyt kun se on mahdollista, niin osaamme kylla nauttia siita taysilla! Kestan kylla kuumuuden mutten voi sanoa nauttivani +40 lahentelevina paivina, voikohan kukaan? Tieto pian alkavasta ihanasta syksysta on kylla aika mukava....Taalla ei ole makia mutta Ankarassa jalkalihakset saivat töita kun työntelin rattaita makia ylös ja alas, huh, tsemppia!

      Poista
  8. Kuulostaa ihanan tunnelmalliselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naissa illoissa ja paivissakin nain kesalla on jotain taikaa ?

      Poista
  9. Italiassa kuumuus on kosteata, mä kestän +35° asteeseen ihan hyvin, +40°
    alkaa oleen liikaa.Rakastan kuumia pimeitä kesäiltoja..:) Ensi viikolla rantalomalle Riccioneen..aah! Makaan vaan, luen kirjaa tai juorulehteä ja siemailen kylmää juomaa. Ruuasta pitää huolen hotellin perheen täyshoito..;):)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mİnakin haluan rantalomalle, heti! Nama kesaillat on kylla ihania, se tunnelma ja laskeutuva pimeys, sirkkojen siritys....

      Poista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit