Hullunkuriset perheet

Löysin Turkissa itsestäni sisäisen kerrostaloasujan. Se on turvallista, edullista, mielenkiintoista ja kätevää. Kuulen naapurin vessanvedot ja suihkukäynnit, keittiön kuilussa raikaa ruuantekoaikaan perheiden naurut ja itkut, elämän ääniltä ei voi välttyä mutta niistä voi oppia pitämään. Miehen kotiutuessa joskus myöhään töistä, on rauhoittavaa nukahtaa yläkerran rouvan lapsenlapsen jalkojen tassutukseen tai naapurista kuuluvaan jäkätykseen. Turkkilaisessa kerrostalossa on pakko antautua naapurien äänille, tuoksuille ja välienselvittelyille, tietäen naapurinkin todennäköisesti oppineen rytmimme ja huonot hetkemme.


Ankaran kerrostalomme oli todella rauhallinen ja hiljainen verrattuna nykyiseen, ei suuria persoonia vaan söpöjä eläkeläismummoja, joiden kasseja kannoimme sekä perheitä, joista näkyi aamulla puvuntakin selkämys ja kuului illalla oven kolahdus. Izmirin kerrostalossa onkin sitten ollut ihmettelemistä ja erikoisia tilanteita senkin edestä, 10 huoneiston talon jokaisen oven takaa paljastuu mitä mielenkiintoisempia tapauksia. Keittiön sijaitseminen kuiluun johtavan ikkunan puolella takaa ruuantekemisen ohella parhaimman paikan salakuunnella naapureita askareissaan, voi vain arvailla minkä asunnon kaikuja kuunnellaan.


Eniten purnausta talossa on herättänyt naapurihuoneistomme opiskelijat. Viime syksynä ihmettelin tyttöä nukuttaessa outoa hyminää ja nousevia sekä laskevia loilotuksia, muutaman viikon jälkeen mies teki omat päätelmänsä ja oli varma naapuristossa majailevista lahkolaisista. Huoneistossa kävi vilkas liikenne, nuoria miehiä, eri maalaisia ja eri ikäisiä, tuli ja meni, miehen hermot alkoivat olla tiukilla. Eräs toinen talossa asuja selvitteli asiaa poliisituttaviensa kautta ja nuoret paljastuivatkin Adiyamanissa asuvan uskonoppineen seuraajiksi. Enpä olekaan ennen asunut lahkolaisten naapurissa, nyt on sekin koettu.


Muutama viikko sitten miehen saapuessa kotiin, alakerran  rouvan ovi oli avoinna. Sisältä kuului vikinää ja piipitystä, mies vilkaisi sisälle ja asunnon lattialla oli useita isokorvaisia kaneja, kilpikonnia, lintuja häkeissä ja osa vapaana, asunnosta leijaileva tuoksu oli sanoinkuvaamaton. Olin jo aikaa sitten ihmetellyt makuuhuoneen kautta asuntoon toisinaan hiipivää hajua, alakerran rouvan koti paljastui sitten eläintarhaksi ja käsityöpajaksi, kaiken keskellä kotia piti rouva perheineen. Asunnon takaosa ja -piha oli muutettu pajaksi, jossa liimattiin, sahattiin ja nikkaroitiin myyntiin meneviä tuotteita, muualla huoneistossa vaelteli myyntiin meneviä eläimiä. Sen jälkeen talossa levisikin kirppupaniikki, jonka myötä mieheni pesi, myrkytti ja puunasi asuntomme katosta lattiaan, matot pesetettiin ja tekstiilit pestiin. Voihan kirppusirkus. Alakerran rouva sai nimekseen kirppumummo. Viikko sitten kirppumummo muutti pois, lähtö oli unohtumaton. Auto oli pakattu täyteen tavaraa kun auton hälärijärjestelmä sekosi, lopulta kirppumummo kuitenkin starttasi autonsa ja suunnisti uuteen osoitteeseen hälytysäänien saattelemana. Hei hei kirput.


Alapuolella asuva mukava rouva Emine on nykyisen asuntomme entinen asukas. Hän muutti alakerrokseen isänsä kuoltua ja iäkkään äitinsä sairastuttua muistisairauteen. Emine asuu nykyisin äitinsä kanssa, toimii tämän 24 t tukena ja hoitaa samalla tyttärensä vauvaa. Tupakan ja rakın kuullottama käheä nauru raikaa ja aika usein myös Eminen ja huonokuuloisen äitinsä sanailu: oletpa sinä viisas! Olisit pyrkinyt pääministerin paikalle kun olet noin nokkela! Yleensä naurattaa mutta aamuvirkkujen rouvien kovaääninen sanailu joskus jopa säikäyttää. Takapihallaan Emine kuivattaa tomaatteja ja munakoisojaan, toisinaan hoidossa on vielä tyttären rotweiler, joten vahdittavaa rouvalla riittää. Pyykkinarulta tipauttamani kalsarit ja teepaidat Emine laittaa nätisti pinoon ja kiikuttaa kotiovelle.


Muuttomme jälkeen yläpuolellemme muutti kadun parturin anoppi. Rouvan lapset ja lapsenlapset käyttävät asuntoaan tasaiseen tahtiin ja toisinaan väkeä tuntuu olevan niin, että seinät paukkuvat. Muutama ilta sitten istuimme parvekkeella, kun mieheni sai niskaan tuhkaa, yläpuolella parvekkeella sauhutteleva vävymies oli unohtanut tuhkakupin olemassaolon. Sama toistui tunnin päästä, jolloin miehen kommentointi ei ollut enää kovin ystävällistä. Pisteenä iin päälle tuhkaa tipahti hetken päästä uudelleen, ylimmän parvekkeen kaiteen yli vilahtelivat punaiset kynnet, nuori tytär juorusi antaumuksella puhelimessa ja karisteli tuhkia sinne tänne. Tytär sai varmasti kuulla kunniansa isän tultua kotiin mutta monissa perheissä Turkissa partsilta voi karistaa leivänmurut, tuhkat ja pölyrätin alas sen kummempia ihmettelemättä.


Turkkilaiset ovat yökukkujia, erityisesti kesäkuumalla. Parvekkeilla istutaan aamuyön tunteihin asti. Vanhempani palasivat kotiin viime viikolla, taksin saapuessa kolmen aikaan yöllä puolissa talomme asunnoista oli täysi tohina. Partseilla kilisivät teemukit, telkkareiden valo loisti kesäyössä eikä nukkumisesta ollut tietoakaan. Opiskelijat, eläkeläiset, kotirouvat, työttömät ja töissä päivisin nuokkujat valvovat mielellään myöhään, talo ei siis täysin hiljene yön tunneiksi. Turkkilaiset eivät hiippaile tai supise käytävissä, korkokengät kopisevat klinklonk ja naapuri selostaa puhelimeen kantavalla äänellä tarinaa rasittavasta pomostaan.


Talossamme asustaa myös röyhkimys, joka on harvinaislaatuinen turkkilainen ja tervehtii muita nihkeästi, yksin asuva neiti, josta liikkuu enemmin juoruja kuin totuuksia. Perhe, jonka koira on niin säikky ettei sitä saa ulkolenkille kuin herkkupalalla houkuteltuna ja erinäisiä yksittäisiä tulijoita ja menijöitä, joiden osoitetta jokainen parvekkeella istuva yrittää arvuutella. Kerrostalossa ei Turkissa ainakaan ole tylsää. Kotiin saapuessa voi nuuhkia minkä oven takana valmistuu lampaanvatsakeitto, päivitellä alakerran Eminen kanssa elämänmenoa ja yrittää etsiä omaa postia ulko-oveen ripustetusta korista. Paikallisessa kerrostaloelämässä tulee parhaiten esiin yksi turkkilaisuuden hienoimpia piirteitä, kanssaelämisen taito. Talon häiriköt, ihmiset tai tuholaiset, ovat asukkaiden yhteisiä huolia, naapurin suru on yhteistä, samoin ilo. Unenlahjat ovat kehittyneet, eivätkä pienet karjahtelut, hulinoinnit tai vieraiden kestitykset enää häiritse. Pää kallistuu levollisin mielin tyynyyn kun tietää teelasin kilisevän yläparvekkeella ja jonkun aina valvovan.

Kommentit

  1. mainio juttu. lampaanvatsakeitto? t. lets'go / Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maistuis varmaan sullekin...:) Tuskin! Taalla on marketeissa ja lihakaupoissa lampaanvatsaa myytavana joten keiton teko onnistuu helposti, haju on aika sanoinkuvailematon mutta suurin osa turkkilaisista rakastaa sen makua.

      Poista
  2. Olen muutaman kerran lueskellut blogiasi, tämä oli mainio postaus. Tykästyimme koko perhe turkkilaisiin ja Turkkiin muutama vuosi sitten lomalla. Sanoin silloin miehelleni, että muutamme Turkkiin eläkepäivillä. :) Tällä hetkellä tie on kuitenkin vienyt Yhdysvaltoihin.

    Eipä silti, asumme monikulttuurisella seudulla kerrostalossa ja ympärivuorokautisen elämän äänet ovat käyneet tutuiksi täälläkin. Rakentaminen on erilaista, ehkä siksi kun kylmää ei tarvitse pelätä, ja on aivan tavallista herätä aamukuudelta siihen, että naapuri menee suihkuun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos S! Tervetuloa tanne elakepaivilla. Rakentaminen on tosiaan toisenlaista kun ilmasto on erilainen, Ankarassa on talvi joten siella asunnot on tehty vahan vankemmin mutta varsinkin taalla rannikolla ne on tehty etela-eurooppalaisittain niin etta moni asia kuuluu naapurista :D

      Poista
  3. Kiva postaus taas! Kun olisin käynyt paikalla kurkkimassa talosi elämää..me asutaan nyt omakotitalon yläkerrassa missä alakerrassa ruokakauppa..mutta mun kotini pienessä kerrostalossa, missä elettiin samalla tyylillä, kesäisin jopa ulko- ovet selällään, ihmisiä tuli ja meni toistensa asuntoihin..:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sulla on sitten lyhyt matka kauppaan, onko teilla korit kaytössa partseilla kuten taalla, eli huikkaatko vaan alakertaan jos haluat jotain kaupasta ja myyja tayttaa korin ? Musta se on hauska tapa!

      Poista
  4. Loistava ja hauska juttu, naurattaa vieläkin. Varmasti suvaitsevaisuus on kerrostaloelämisen tärkein sana, muuten tässä tulisi hulluksi itse kukin. Meillä ihmetystä ja hauskuutta naapureille tarjoaa taatusti oma Kiljusen perheemme. Muut ovat iäkkäämpiä ja hillitympiä, meillä ääni raikaa välillä liiankin kanssa. Ranskalaiset eivät kaikkea siedä, helposti tullaan sanomaan jos kolina ja meteli menee liian rajuksi. Onneksi lapset ovat vähitellen oppineet, ettei sisällä pelata palloa eikä hypätä hyppynarulla. Välillä ahistaa, mutta silloin pitää lähteä puistoon ottamaan happea. Teillä tuntuu olevan ehdottomasti hauskempaa kuin meillä, mitä naapureihin tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turkkilaiset ovat yleensa hanakoita sanomaan ja kommentoimaan mutta kerrostaloissa katsotaan kylla paljon sormien valista, luulen etta moni petaa silla omaa elamöintiaan, kun antaa muiden vahan elamöida niin ei ole kukaan heti ovella naputtamassa pitkaksi venyneista illanistujaisista tai pienesta mökasta. Meidan tyttö pitaa aikamoista eloa palloin ja hakkaa palikoilla seinia ja lattiaa, alakerran rouvaa ei onneksi haittaa. Naapurit Turkissa on kylla taatusti aina pari pahkahullua mutta onpahan mita seurata :D

      Poista
  5. Ihania tarinoita :)

    Me ollaan viime viikkojen aikana ruvettu epäilemään, onko naapurissa joku AirBnB tai vastaava turistikämppä, kenties laiton. Tuntuu väki vaihtuvan niin tiuhaan tahtiin, nuoret ja vanhat, mutta ranskalaisia kaikki. Joskus saattaa nuorisolla soida musiikki liian kovaa yötä myöten, jolloin pitää huomauttaa, että meidän makkari on muuten siinä seinän takana. Alakerran asukki väittää, että täällä liikutaan koroilla ja hän ei saa siestaa nukuttua. Että niin.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylla naapureita on joka lahtöön, kerrostaloelama siis varmaan myös kasvattaa ja opettaa kun nakee kaikenmoisia touhuajia...:)

      Poista
  6. Tosi kiva blogi ja mielenkiintoista lukea ja katsella kuvia elmästäsi Turkissa! Minä asun Roomassa, mutten keskustassa, vaan omakotitaloalueella Rooman kehätien Raccordo Anularen ulkopuolella. Minullakin on blogi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minapa tulen heti kurkkimaan blogiisi! Kiitos Pia!

      Poista
  7. Ihania tarinoita, ei sais yhtä hauskaa kirjoitusta aikaiseksi meidän naapureista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voihan, onko teidan naapureiksi paatynyt tylsimyksia vai perati ikavyksia?

      Poista
    2. Täytyy katsoa mitä tästä syntyy... yritänpä kirjoittaa aiheesta vielä tällä viikolla :)

      Poista
  8. Ihana eläväinen kirjoitus!

    Minäkin pidän kerrostaloasumisesta. On lohduttavaa ja turvallista kun ympärillä on ihmisiä ja elämän ääniä. Tosin täällä Khartumissa kerrostalossa hermostuttavat jatkuvat sähkökatkot joiden vuoksi en uskalla enää käyttää hissiä. Aikamoista on vaeltaa lasten kanssa ylös neljänteen kerrokseen päivästä toiseen.

    No, kohta muutetaan omaan kotiin. Kiva sinänsä tietysti, mutta minulta kestää aina kauemmin totutella asumaan talossa kuin kerrostaloasunnossa, ihmettelen kaikkia outoja ääniä kun kerrostalossa ne voi huoletta laittaa muiden asukkaiden piikkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liian hiljaisessa paikassa alan kuulostelemaan kun olen tottunut vuosien aikana jatkuviin aaniin kerrostalossa, se luo turvallisuudentuntua etta seinan takana ollaan kotona, etta ei taalla ihan yksin kököteta. Turkissa oli ennen tosi paljon sahkökatkoja mutta onneksi ne ovat vahentyneet ihan minimiin. Niin ja hissi...sellainen on harvinaisuus vanhoissa paikallisissa kerrostaloissa, sen kylla tuntee selassa kun on 3v raahannut rattaita ees taas lahes paivittain....

      Poista
  9. Hupaisan mielikuvaelokuvan pääsin nauttimaan kirjoituksesi myötä. Talonne voisi olla ihan hyvin tv-sarjan keskiö. Kiitos taas, piristävä juttu.

    Venla

    VastaaPoista
  10. Hauskat naapurit;D no tuo rouva eläimineen ja hajuineen ei taida olla kauhean kiva..
    Omasta 7.kerroksisesta asuintalosta tulee mieleen lähinnä yläkerran vanhahko rouva,joka polttaa ketjussa ja jättää niitä stumppeja minne sattuu....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kirppumummo muutti pois, tosin kamppa on edelleen aika hurjassa kunnossa eika ole oikein selvyytta kuka siina asuu vai asuuko kukaan....

      Poista
  11. Aika hauska! Varmasti on erilaista asua kerrostalossa Turkissa kuin Suomessa. Suomessa joissakin kerrostaloissa ei lapsista saisi kuulua pihaustakaan! Olimme kerran kylässä eräässä suurperheessä, jonne naapuri soitti poliisin, kun lapset leikkivät! Mitään erityistä mekkalaa ei ollut eikä ollut ensimmäinen kerta :( ! Itseäni on mm. tästä syystä ahdistanut kerrostaloasuminen. Tällä hetkellä meillä on tosin Helsingissä suurimmaksi osaksi ihanat naapurit, mutta valitsinkin asunnon alhaalta, ihan siitäkin syystä, ettei alakerran tarvitse kuunnella lastemme ääniä. Ja halusin ehdottomasti oman pihan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylla on aika erilaista, Suomessa kerrostalot ovat hiljaisia, siisteja ja steriilinoloisia, Turkissa niita on joka lahtöön, pyykit partseilla, asukkaita pihalla ja partseilla ja kaikki vahan niin ja nain. Suomessa kerrostalossa seinanaapurina minulla oli aikoinaan vanhempi rouva, joka vahti yöta paivaa tekemisiani, tuli joskus yölla pimputtelemaan ovelle tehdakseen tarkastuksen onko asunnossa lisakseni muita! Oma piha olisi meillakin haaveissa joten kerrostalon eka asunto olisi kiva.

      Poista
  12. Petra, käy lukaisemassa http://tahdonasiat.blogspot.com/2014/08/yhdeksan-taloa-ja-toistakymmenta.html

    VastaaPoista
  13. Ihmiset on aina mielenkiintoisia. Olen tykännyt asua kerrostalossa, mutta onhan tässä omakotitalossakin puolensa:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikessa on puolensa, Turkissa omakotitalo asuminen on erilaista kuin Suomessa, kulut ovat ihan alyttömat ja turvajarjestelmatkin ovat omaa luokkaansa.

      Poista
  14. Ihana kirjoitus jälleen kerran. Kuin olis itse ollut paikan päällä. Noihin samaisiin kerrostalotyyppeihin pääsen minäkin tutustumaan kolmen viikon päästä kun tuun sinne pikavisiitille. Sinunkin tuntema, rakas ystäväni rouva D jo odottelee kovasti. Sekä lapset B ja A :)

    VastaaPoista
  15. Teidän talostahan saisi aikaiseksi vaikka elokuvan tai saippuasarjan, Turkin Salkkarit :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika monesta paikallisesta talosta saisi kylla kaikenmoisia sarjoja kasaan....:D

      Poista
  16. Ottavatko ihmiset nokkiinsa helposti jos heille valittaa jostain? Oma kokemukseni Suomen naapureista on se, että jos uskallat mennä edes ystävällisesti mainitsemaan häiriöstä niin saat kyseisetä naapurista ikuisen vihollisen :D
    - Jansu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti sellaisiakin on jotka ottavat, toisekseen ihan herkasti ei Turkissa lahdeta sanomaan mistaan, hiljaisuus klo 23 on tuntematon kasite. Me kylla sanottiin pariinkiin otteeseen Ankarassa ylakerran mökasta ja ihan asiallisesti he siihen suhtautuivat, turkkilaisilla on usein myös tapana mölista kovaan aaneen esim. parvekkeella jostain asiasta mika arsyttaa, ikaankuin vinkkina arsyttavalle tyypille :D

      Poista
  17. Huhhuh, mä en taitaisi kauan kestää tuossa talossa. Vaikka olenkin nykyään oppinut nukkumaan ilmastoinnin huminaan ilman korvatulppia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ma en kauheasti aanista hairiinny ja tamahan on ihan suht normaalia paikallista settia, ei jattikokoisia perheita tai ihan ylenmaaraista melua :D

      Poista
  18. Ihanan eläväinen postaus! Taidan olla enemmänkin omakotitaloeläjä kun pääsee heti ovesta ulos. Karsiyakan matalammat kerrostalot kunnon parvekkeella vaikuttavat kyllä kivoilta. Pienempiä, kohtuu kuluisia ja turvallisia omakotitaloja kun ei siellä taida olla ihan joka nurkassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omakotitalot on tosi kalliita ja ma kylla tykkaan kerrostaloasumisen helppoudesta ja turvallisuudesta. Omakotitaloalueet ovat taalla niin suljettuja ja tarkoitettu todellakin vain yhteiskunnan ylimmilla portailla olijoille.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit