lauantai 8. huhtikuuta 2017

Tunteepurkauksia keittiön kuilussa

Lastaan maitopurkin, appelsiinit ja juuston kassalle ja olen ojentamassa kanta-asiakaskorttiani. Samassa kassa saa kohtauksen, karjahtaen naapurikassalle kuihtuvansa nälkään ellei pääse pian tauolle. Heiluttelen korttia mutta kassa jatkaa sanovansa itsensä pian irti jos palkka on vielä kerrankin myöhässä. Seison vaivautuneena jonossa, pitäisikö nuo asiat puhua jossain muualla, mietin. Otitko tuon juuston alekorista, kysyy vihainen kassa? Joo-o, se on aivan surkeaa, vie se pois.



Laittaessani iltapalaa keittiössä en voi olla kuulematta yläkerrasta kuilun kautta kaikuvaa tappelua. Miksi ne huutaa keittiössä tietäen että kaikki kuulee, ihmettelen. Sovinnaisena suomalaisena laittaisin ainakin kuiluun johtavan ikkunan kiinni jos tekisi mieli karjua. Töissäkään en ala purkautua epäkohdista ensimmäiselle vastaan tulevalle ihmisille. Puren hammasta, mietin hetken ja painelen vasta pahimman kiukun laskeuduttua pomon juttusille. Mieheni on kyllä kehoittanut painelemaan juttusille juuri kiukun ollessa pahimmillaan, silloin sinut otetaan vakavasti. Eivät turkkilaiset huutoa pelkää, enemmin täällä pelätään painostavaa hiljaisuutta.



Itselleni suomalaiset kirosanat tehoavat parhaiten kun pinna on palanut totaalisesti, turkkilaisten solvaukset ovat kuitenkin toiselta planeetalta. Pahin loukkaus on sanoa jotain kamalaa vastapuolen sukulaisista. Toisinaan kiukku saa äärettömät mittasuhteet, muistan opasajoilta bussinkuljettajan jolla oli tapana heilutella penkin alla olevaa vasaraa kiilaaville kuljettajille. Tai tapauksen minibussissa, jossa loputonta puolihuutoa kännykkään puhunut matkustaja ei muiden pyynnöistä huolimatta madaltanut desibelejään ja menetti lopulta puhelimensa pöpelikköön vieressä istuvan toimesta. Purkautumisen jälkeen paikallinen kiukku kuitenkin laantuu nopeasti. Edellisenä iltana toisille solvauksia huutaneet naapurimme istuvat seuraavana aamuna sulassa sovussa parvekkeella aamiaisella ja vilkuttelevat töihin lähteville naapureille. Kukaan ei enää muistakaan keittiönkuilun kautta kaikuvia ilkeitä sanoja.



Nykyisin tiedän että työpaikalla myrskyn merkkinä kilahdellut työkaveri ei uhkailuista huolimatta ole ottanut lopareita ennen seuraavaa päivää. Seuraavana aamuna työkaveri tulee avaamaan oveen aurinkoisena eikä eilistä muistella. Jatkan ravintolassa rauhassa kebapin syömistä kun samaan aikaan keittiössä kokki karjuu tunkevansa lihantoimittajan surkeat tuotteet sinne minne ei aurinko paista. Tiedän myös että jokainen karjahdus ei tarkoita sen pahempaa vaan kyseessä on paikallisittain melko normaali tunteiden purkaus keittiön kuilusta, kaupan kassalla, ravintolassa tai bussissa. Hei me huudetaan ja riehutaan!





18 kommenttia:

  1. Ensimmäisessä ulkomaisessa kesätyöpaikassani hämmennyin perinpohjaisesti, kun eräs työntekijä ja esimieheni huusivat toisilleen pitkään ja hartaasti (kielellä, jota en ymmärtänyt). Eihän se sitten mikään suuri hätätilanne ollutkaan,vain joku erimielisyys, jonka jälkeen työt jatkuivat. Kesän lopuksi sain työpaikasta mukaani kehuvan työtodistuksen, jossa kuitenkin mainittiin 'hiljainen persoonallisuus'. Sittemmin olen opetellut hiukan värikkäämpää ilmaisua ja puhumaan muutenkin kuin kysyttäessä. Huutaminen työasioissa ei silti vieläkään kuulu valikoimaan.

    Loistava blogi tämä, eksyn aina välillä lukemaan, vaikkei minulla ole mitään yhteyttä Turkkiin. Kivaa nojatuolimatkailua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan myös työpaikalta alkuajoilta kokemuksen, jolloin olin joutunut tekemaan valituksen työkaverista. Paikallinen pomo lupasi selvittaa asian. Seuraavana paivana istuin korvat punaisena kun pomo piti työkaverille huutokonserttia. Apua. Sellainen hiljainen mollotus on Turkissa helposti vahaalyisen merkki joten yritan myös saada itseeni aina lisaenergiaa erityisesti työkuvioissa :D

      Poista
  2. Saksalaisia pidetään hyvin kohteliaina mutta tänään seurasin taas eläkeläismummon revittelyä lentokoneessa. Täällä ei niinkään huudeta, vain ilmaistaan hyvin nopeasti ja kiukkuisesti epäkohdat ja toisen virheet. Ei ole niin pientä asiaa, ettei siitä voisi valittaa, sanoo saksalainen, ja valittaa seuraavana päivänä lisää. Sinänsä tuo turkkilaisten mentaliteetti kuulostaa siis sympaattiselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo valitus, huh, sen olen opetellut mutta ei se minusta kivaa ole kuten vaikuttaa monesta turkkilaisesta olevan. Erityisesti kaupassa saalin monesti työntekijöita jos joutuvat mummojen jyraamiksi.

      Poista
  3. No joskus kaipaisin, että saisi kilahtaa ihan vapaasti ja sitten taas antaa ja saada anteeksi. Luonnollisessa rytmissä ja välittömästi, juuri tuohon tapaan. Suomalaisena sitä hillitsee itsensä ihan vimpan päälle ja pidättelee kaikkia kiukun ja tyytymättömyyden ilmaisuja painekattilassa, ja jos kerran erehtyy sanomaan vähän vihaisesti tai jopa päästämään yhden kyyneleen julkisudessa, niin ai että hävettää vuoden verran ja annetaan ymmärtää, että sopiikin hävetä, koska näytti yhden pienen siivun tunteistaan. Että jos edes joku kultainen keskitie olisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turkkilaiset eivat oikeastaan kayta sellaista ilmaisua etta hapeaisit nyt tai eikö haveta. Kyllahan se varsinkin kiireisessa elamanmenossa valilla helpottaa etta saa vapaasti pistella menemaan eika tarvitse pelata etta ihmiset kaikkoavat seuraavana paivana ymparilta :)

      Poista
  4. Ah, mulla on siis turkkilainen tempperamemtti, en tiennytkään! Kilahdan välillä (tai noh, aika useinkin...) kunnolla, mutta en todellakaan ole pitkävihainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheee, joo tuo kilahdan usein ja unohdan heti sopii tanne kuin nakutettu.

      Poista
  5. Luulisin, että tuo varmasti säikäyttäisi.
    Mutta kuulostaa loistavalta, että tilanteen tasaannuttua ihmiset ovat taas ystäviä ja varmaan katkerat panettelut selän takana puuttuvat.

    Vähän kuin ilmaa puhdistava ukkoskuuro.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turkkilaiset eivat ilmeisesti pienesta saikahda silla ovat aika monissa huutokonserteissa pyörineet, puhdistava ukkoskuuropa hyvinkin :)

      Poista
  6. Unkarissa kuuli välillä sitä toistakin, eli kun kaikki oli ihanaa ja rakastettiin elämää. Toivottavasti sielläkin. Eläköön keittiökuilut ja yhteisparvekkeet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, taalla myös! Nyt meidan ylapuoleisessa asunnossa ei olla juuri koskaan kotona mutta kaikissa muissa asunnoissa on kuunneltu myös sita rakkautta :) Aika usein naissa tapauksissa ylakerrassa ovat asuneet viela nuoret ja vanhat sekaisin mutta rakkaushan on taalla niin normaali asia pariskunnan valilla etta taitaisivat huolestua enemmin ellei aania kuuluisi.

      Poista
  7. Minä olen varsinkin kotioloissa hyvinkin temperamenttinen, ja enenevässä määrin nykyään myös kodin ulkopuolella. Minun kanssani eivät läheiset pitkään joudu ihmettelemään mistä tuulee! Se on mielestäni sinänsä ihan hyvä ominaisuus. Pidän muissakin ihmisissä arvossa kykyä hahmottaa omat ajatukset ja tunnelmat, hyvät siinä kuin huonotkin, ja rohkeutta jakaa ne asianomaisten kanssa. Toisaalta olen kyllä siinä määrin perinteisen suomalainen, että kun olen saanut ärähtelyni ärähdettyä jään vähän nolona miettimään kuulivatkohan naapuritkin purkaukseni... Se ei kuitenkaan toisaalta mitenkään hillitse minua kun seuraavan kerran menetän malttini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylla minakin kilahtelen ja olen aina kilahdellut mutta en ihan turkkilaisittain, mietin hetken mutta pitaisi varmaan jattaa se valiin ja katsoa mita tapahtuu jos en miettisi? Ja kylla nolottaa ainakin hieman jos olen jossain julkisesti meuhkannut.

      Poista
  8. Myös täällä Alankomaissa näyttää olevan tapana sanoa asioista suoraan ja kovaäänisesti.

    Oma lukunsa on sitten todella raivostuneena huudettavat kiroukset, jotka toivottavat toiselle kamalia sairauksia, esim. krijg de kanker! eli sairastu syöpään tms. Aika kamalaa. Hollannin kieli sinänsä kuulostaa raivokkaasti karjuttuna hurjalta kurkkuäänteineen kaikkineen, joten vaikuttavuus on kyllä taattu. Tällaisen hillitymmän suomalaisen nenä valkenee jo paljon vähemmästäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taallakin kirotaan ihan kauheita juttuja, huh, en kylla ikina parjaisi sellaisessa sanallisessa taistelussa paikallisille. Kurkkuaanne onkin varmasti tehokas kiroamisen vahvistaja :)

      Poista
  9. Eipähän ole padottuja tunteita, josta tarvisi kärsiä:D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole padottuja tunteita, kylla ne aika ajattelematta taalla lasketellaan kaiken kansan kuultavaksi :)

      Poista

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!