maanantai 27. helmikuuta 2017

Tasapainoilua

Viime viikko kului oppien ottamaan uudenlaisesta arjesta kiinni, välillä hyvin ja toisinaan hieman huonommin. Turkissa asiat tuntuvat tapahtuvan nopeasti, niin yhteiskunnallisissa kuin myös omalla ruohonjuuritasolla. Tilanne eskaloituu vauhdilla mutta hyviä asiotakin tapahtuu jatkuvasti. Joskus on vaikea tehdä eroa positiivisen ja negatiivisen suhteen kun liikutaan niin nopeasti tilasta seuraavaan, kuten reilu viikko sitten työpaikkani vanhempainkokouksen jälkeen.


Pidemmästä työpäivästä oli ollut puhetta muutaman kerran jo aiemmin tarhalla mutten ottanut asiaa kovin vakavasti. Ei nyt ainakaan tänä keväänä, please. Vanhempainkokouksen jälkeen pääsin pomon kyydillä kotiin ja 10 minsan matkan aikana olin puolivahingossa lupautunut kokeilemaan uudenlaista työkuvioita klo 9-16. Tytön hoitosysteemit ja tulevaisuuden oli pomo miettinyt valmiiks kun kähisin takapenkillä että katsellaan ja pomo nyökkäili taustapeilin kautta että kaikki järjestyy kuten palkka-vakuutus-lomat-lapsen hoito. Seuraava viikko aloitettiin siis uusin kokeiluin, jotka menivät hyvin ja huonosti. Ensimmäisen päivän jälkeen tiesin että 7 t on liikaa joka suhteessa minulle, perheelleni, työkavereilleni ja tarhalaisille. Seurasi lukuisia rakentavia ja ei-rakentavia keskusteluja ja muistin taas mitä en ollut ikävöinyt turkkilaisessa työmaailmassa. Holtittomuutta, suunnitelmien puutetta ja vääntämistä.


Neuvottelut palkasta, työajoista, lomista ja tehtävistä ovat loputonta kisailua, jossa puolien pitäminen on tiukkaa taistelua. Olet osa meidän työperhettämme, onko sinulla flunssa? Pyydetään keittäjää valmistamaan sinulle heti inkivääri-sitruuna-minttu tee, me haluamme pitää sinusta huolta! Ai, palkka? Ei huolta, järjestyy. Puhutaan siitä huomenna. Haluatko tyttäresi alueen parhaimpaan kouluun, voimme järjestää. Työaika 9-15 sopiiko? Eikö me sovittu kuitenkin jo 10-15.30? Voi voi voi, miten vaikeaan tilanteeseen nyt joudummekaan. Niin joudun minäkin pomoseni, kuka vie koiran iltapäiväpissalle ja kuka jaksaa tehdä iltasafkat? Milloin teen toisen duunini hommat ja onko palkka suhteessa työtuntiini? Turkkilaisessa työmaailmassa on muistettava että olet sen arvoinen millaiselta näytät työnantajan silmissä, nöyristelyä ja kiltteyttä ei palkita ainakaan palkkapussissa. Tarvitsette minua enemmin kun minä teitä -asenteella on pakko yrittää porskuttaa. Vaatii ainakin kohdallani pientä taistelutahdon nostatusta ennen itse neuvottelua.


Lopulta sain kasaan itseäni miellyttävän ohjelman, jonka sain puhuttua läpi myös tarhan omistajille. Muutamat äänenkorotukset, päälle puhumiset ja möykät siihen tosi tarvittiin. Teen töitä 2 t aamupäivällä ja 2 tuntia iltapäivällä, välissä tunnin tauko kun käyn hakemassa tytön koululta omalle työpaikalleni lounaalle ja osallistumaan iltapäivän toimintaan. Eilen shakkia ja huomenna draamaa, joskus äidin enkuntunteja ja jos silmä luppaa, menee neiti tarhan tyynykasaan lukemaan kirjaa. Kolmen aikaan haemme keittäjältä maistiaiset iltapäivän välipalasta ja suuntaamme juoksujalkaa ulos aurinkoiseen iltapäivään, silloin ehtii vielä puistoon ja kavereita tapaamaan. Miinuspuolena on että työaikani menee aiempaa enemmin ristiin miehen töiden kanssa ja tapaamme iltapäivisin viikolla eteisessä kun toinen saapuu ja toinen lähtee. Aikansa kutakin ja Turkissa kaikki on aina liikkeessä, niin myös työmaailma. Tänään näin ja huomenna kuviot saattavat olla jo uudet.



Viikko hujahti ja toinenkin alkoi, ehdin tänään paneutua seuraamissani ulkosuomalaisten arkea käsittelevissä blogeissa vellonutta keskustelua äidin roolista perheessä. Omasta näkövinkkelistä tuntuu hassulta arvostella erilaisia ratkaisuja. Tapaan päivittäin lapsia, jotka viettävät viikot isovanhemmilla vanhempien töiden vuoksi ja aion laittaa tytön isovanhempien kanssa rantalomalle kesällä aikajaksolla jolloin olemme miehen kanssa töissä. Roudaan neitiä mukaan töihin vaikka toisinaan hieman väsyttääkin. Olemme tiukkailleet pussin nyörejä vuosien aikana niin että mies on pystynyt viettämään kuukausia perheen kanssa enkä itse joutunut lähtemään töihin tytön ollessa vauva. Kaikki on tehty aina tasapainoillen työn, rahan, oman jaksamisen, lapsen parhaan ja muutamien muiden vaikuttavien seikkojen suhteen. Muutoksessa piilee aina uuden voima, joka on ainakin meille ihan tervetullutta. Nyt taas tasapainoillaan mutta toisen viikon alkaessa käytäntö alkoi vaikuttaa edellistä viikkoa sujuvammalta, eiköhän tämä tästä suttaannu.


Mukavaa alkanutta viikkoa, miten sinä tasapainoilet?




maanantai 20. helmikuuta 2017

Kissan päivät

En ollut taas kerran varma oliko meistä miehen kanssa enemmin apua vai haittaa terassimme katolle asettuneelle kissalle poikasensa kera. Juuri ennen kylmiä ilmoja se toi poikasensa ensi kertaa tutustumaan pihaan. Reitti kulki ylös alas persikkapuun oksia ja runkoa. Pakkaslukemien noustessa teimme pihaliiterin katoksen alle lämpimän suojan, johon kannoimme hytisevän pikkukissan tonnikalapurkin äärelle. Sen sijaan että äiti olisi seurannut perässä, se jäi vahtimaan meitä epäluuloisena, jonka aikana pikkukissa oli ehtinyt kadota! Lopulta juoksimme äitikissan kanssa ympäri pihaa etsimässä kadonnutta pikku kissaa. Ei ollut ensimmäinen kerta kun sormeilimme ekosysteemiä, manasi mies. Ei tosiaan. Vahingoittunut villilintukin on parempi jättää kissoille lounaaksi kuin raahata saamaan sydänkohtaus olohuoneen lattialle.



Katukoiriin ja -kissoihin liittyviä ongelmia ei voi sivuuttaa Turkissa. Kaupungin puolesta puistoissa on tarjolla suojia mutta suurimman työn tekevät yksittäiset ihmiset. Kävellessäni töihin tarkkailen kotikatumme kissasuojia, kaupungin rakentamia kissataloja puistoissa, ruokatilannetta, pentujen jaksamista ja tuttuja kulkukoiria omilla paikoillaan. Omalla asuinalueellamme suhtautuminen kulkueläimiin on positiivista mutta tiedän etteivät kaikki ajattele samoin. Olen tottunut siihen, että aamulla roskiksista pengotut jätteet on levitelty eläinten toimesta ympäriinsä ja jalkakäytäviä reunustavat tyhjät purkit, pahvikipot, luut ja kalanruodot. Vakituinen kadunlakaisija kotikadullamme kiertää talon edustan pahviset kissakodit ja jättää ruokakipot rauhaan. Roskiksesta kurkistaa kissa suussaan kalanpää, viereisen roskiksen kimpussa häärii roskienkerääjä, joka heittelee mukana kulkevalle koiralle parhaat palat.




Kissat ovat olennainen osa turkkilaisten suurkaupunkien katukuvaa. Monilla alueilla niitä on tuhansittain, portinpielissä, ikkunalaudoilla, parvekkeilla, pihoilla ja jalkakäytävällä auringossa kylpemässä. Turkkilaisten suhtautuminen ulkokissoihin on usein melko mutkaton, kissat pitävät hiiret loitolla ja niille tuodaan ruokaa ja suojia. Niille jutellaan ja niiden menoa väistetään tottuneesti. Kissat ovat aina olleet täällä ja tulevat olemaan, nyökyttelee puistossa pappa, jolla on aina mukanaan pussissa kissoille ruokaa. Talomme asukkaista noin puolet rakentaa kissoille syksyllä suojia ja ruokkii niitä. Taloyhtiön kokouksen yksi puolivirallinen aihe ovat aina pihayhteisömme kissat.




Ensimmäisinä vuosina Turkissa olin kauhusta kankeana kuunnellessani lasten huutoa ulkoa, mitä kamalaa lapselle on tapahtunut kun huuto on noin kamalaa? Pian huomasin että kyseessä ovatkin ulkokissat. Suomessa tutuiksi tulleisiin kotikissoihin verrattuna nämä villieläimet ovat oma rotunsa, omine sääntöineen. Osa villeistä saattaa tulla jopa ihmisten ja varsinkin koirien päälle. Omassa pihayhteisössämme asustavat olemme nimenneet esimerkiksi seuraavasti; Killer, Aslan ( Leijona), Genç Tarzan (nuori Tarzan) ja King. King on se pikku kissa, joka syntyi terassimme katolle.



Viime viikolla olimme miehen kanssa vuorotellen vahtimassa kyseistä katolle syntynyttä pikku kissaa. Emo hylkäsi sen lopulta liian pienenä ja pienokainen sai muutaman nuoren kollin kimppuunsa. Kissojen yhteisössä vallitsevat selvästi kovat lait sillä olemme keränneet pihalta lukuisia toisten kissojen kuristamia pieniä poikakissoja keväisin. Syötimme pikkuista ja rakensimme sille suojan, jossa saa olla rauhassa. Hätistelimme naapuripihalta saapuvia nuoria kollikissoja, joille pienet poikakissat ovat selvästi haaste. Kylmien ilmojen palattua kissa kuitenkin vilustui ja muutti naapurin rouvan terassille. Terassilta naapuri lopulta noukki kissan hoiviinsa ja lääkitsi kissaa muutaman päivän tyttäreni flunssalääkkeillä. Toivoa on että pikku kissasta saadaan kasvatettua vielä pihapiirin kunkku vaikka pienenpuoleinen onkin. Olen toisinaan vakuuttunut että kissat kokevat meidät ihmiset yhteisönsä sivujäseniksi eikä toisinpäin kuten saatamme kuvitella.



Asuuko teillä kissoja kotona tai ulkona?

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Talven paras keitto

Olen keittohullu, myönnän, mutta pitäydyn usein niissä tutuissa eli linssikeitto kahdella tavalla, tarhana, parsakaalikeitto tai kalakeitto. Talvi on ollut Izmirin mittapuulla harvinaisen kylmä, joten kuumat keitot chilillä ovat maistuneet. Kyllästyneenä samoihin keittoihin, etsin siis jotain uutta näihin viimeisiin talven ja kevään välipäiviin. Niihin kun on viikko nautittu +15 lämmöistä ja käännetty lämmitykset kiinni ja sitten saadaankin kylmää ilmavirtaa Egean täydeltä.


Löysin bulgurkeiton, joka on nimenomaan egeanalueelle tyypillinen eli tomaattinen bulgurkeitto kikherneillä. Modifoin itse keittoa hieman mausteilla ja pinaatilla ja siitä tuli niin hyvä että pakkohan se on jakaa. Tehkää, syökää ja nauttikaa. Tämä on minun uusi suosikki keittorintamalla.

Bulgurkeitto pinaatilla ja kikherneillä


  • 1 sipuli
  • 1 tomaatti
  • 3 valkosipulinkynttä
  • kourallinen pinaatinlehtiä tai hieman enemmän maun mukaan
  • 1, 5 dl hienoa bulguria
  • 1 dl liotettuja kikherneitä (tai purkista)
  • oliiviöljyä
  • voita
  • 1 rkl tomaattipyreetä
  • chiliä ( reilusti!)
  • mustapippuria
  • suolaa
  • minttua
  • oreganoa
  • paprikamaustetta
  • vettä reilu litra tai kanalientä ( vihannesliemi sopii myös) 
1. Kuullota pieneksi paloiteltu tomaatti ja sipuli oliiviöljyssä ja voissa. Lisää bulgurit, pinaatit ja kikherneet. Sekoita tomaattipyre seokseen. Lisää valkosipuli ja neste.


HUOM! Ellei hienoa bulguria ole saatavilla, voit jauhaa tavalliset silppurissa pieneksi. Toinen vaihtoehto on soseuttaa keitto siinä vaiheessa kun on lisätty tomaatti, sipuli ja bulgurit.

2. Sekoittele ja lisää pieneksi pilkottu pinaatti. Lisää mausteet, chiliä jokaisen maun mukaan. Keitä niin kauan että kikherneet ovat pehmeitä. Tarjoa tuoreen leivän kera ja jos tuntuu niin lisää chiliä lautaselle. Kyllä se kevät tulee!

Afiyet olsun!


lauantai 11. helmikuuta 2017

Maistuuko pinaatti?

Tyttö on mittapuuni mukaan semi hyvä syöjä, hänellä on ne lempparinsa ja inhokkinsa. Jälkimmäisten lista on pidempi. Irvistys tulee useimmiten kukkakaalille, jogurtille, keitetyille potuille, leivälle jonka päälle on levitetty jotain. Ja vinolle pinolle muuta epäilyttävää kuten viime sunnuntain aamiaisella juustolle, joka oli upotettu marjahilloon. Miten minä en ennen tykännyt tästä, hihkuin kaapiessani kippoa ja tyttö totesi olevansa edelleen siinä vaiheessa ettei tykkää.


Söin perjantaina tarhalla lounaan ennen lähtöä sillä olin menossa hoitamaan töistä suoraan asioita. Neljävuotiaiden porukka pisteli innokkaasti poskeensa salaattia, pinaattimuhennosta, kikherne-riisiä ja lisukkeena jogurttia. Lautaset tyhjenivät vauhdikkaasti, kukaan ei sanonut yök pinaatille tai kipolliselle maustamatonta jogurttia. Lapsilla on tarhalla kolme kertaa päivässä ruoka ja yleensä joka toinen päivä on kasvispäivä. Viime viikkoina olemme harjoitelleet lasten kanssa ruokasanastoa, oma lempiruoka on opeteltu esimerkiksi kertomaan englanniksi. Tarhana keitto, lampaanvatsakeitto, manti, jogurtti, täytetyt munakoisot ja erilaiset börekit ovat listan kärjessä. Omalle suosikilleni turkkilaiselle aamiaiselle saan pienien päiden hyväksyvän nyökyttelyn.



Kun tyttö oli hyvin pieni ja söi soseita, söi tutun vauva samaan aikaan melkein samaa aamiaisella kuin vanhemmat. Eteen oli koottu lautasellinen vähän kaikkea, jota kauhistelin ja kertasin mielessäni neuvolan, turkkilaisen lääkärin ja erilaisten opusten ohjeistuksia. Kanamunaa, jogurttia, erilaisia juustoja, oliivia, hunajaa, leipää ja vihanneksia. Puolivuotiaalle vauvalle ohjeistettiin antamaan melkein kaikkea, niin lapset oppivat, nyökytteli lääkäri. Oletko kokeillut jo linssikeittoa? Hulluja nuo turkkilaiset, ajattelin. Mulkaisin anoppia, joka yritti tyrkyttää lapselle fetaa ja teetä.


Kun tyttö kasvoi tuntui monesti helpommalta laittaa lapselle 'lapsille sopivaa' ruokaa kuin sellaista ruokaa, jota itse halusin. Hieman tökkäilin itseäni jälkikäteen sormella kun katselin tytön irvistelyä selleri-porkkana ruualle lapsen kaverin popsiessa ruokaa kuin se olisi ollut spagetti bolognesea. Miksi on oudompaa tarjota pienelle lapselle purjoa kuin nakkia?

Ensimmäisillä kaverisynttäreillä kuiskasin tytölle että ei sun tartte tyhjentää lautasta vaikka vieressä seisova äiti niin komensikin lapselleen, meillä kun viininlehtikääryleet, linssipullat tai tahini-börekit eivät olleet kodin ruokalistalla niin kovin tuttuja. Meillä syötiin makaroonilootaa, lettuja, lihapullia, pilahvia, linssikeittoa, nuudeleita, kalaa, täytettyjä paprikoita ja kanaa kookosmaidossa. Pään sisällä asuvasta suomalaisesta tuntui oudolta että parivuotias voisi nauttia viininlehtien syömisestä vaikka itse nautinkin.


Turkkilaisen kulttuurin ja meidän keittiön ristipaineessa 5-vuotias tyttö on oppinut onneksi syömään tyytyväsesti kaikenlaista. Onneksi turkkilainen isä vei tytön jo pienenä syömään sorkkakeittoa ja kuljetti mukanaan kalatoreilla ja luennoi lihakaupan ikkunassa roikkuvista retaleista. Kokkasi kotona papuja tomaatti-valkosipulissa ja paistoi pannulla sisäelimiä. Kaksi vuotta ruokailua tarhassa opetti syömisen ryhmäkurin, jos naapurikin vetelee voi-hunaja leipää niin miksen minäkin.


Aika useana aamuna tytön eväslistassa esikouluun lukee juoman kohdalla ayran eli jogurttipiimä, yööök, kuului koko syksyn. Vuoden vaihteen jälkeen neiti kertoi juoneensa ayrania ja eihän se pahaa ollutkaan, paras kaverikin kun tykkää siitä.Talvilomalla tyttö oli kaverinsa luona kylässä ja palautuksen yhteydessä kaverin äiti kertoi tyttöjen syöneen mahat täyteen. Ruokana oli ollut kaikkea mistä neiti ei juuri pidä kuten jogurttikeittoa ja sigara börekiä valkoisella juustolla, onneksi myös bulguria mutta pinaatilla ja yrttisalaattia. Oli kuulemma hyvää ja lautanen tyhjentyi.




Kun kerron uusille tuttavilleni mieheni työskentelevän useimmiten iltaisin, on ensimmäinen kommentti vakio: teillä ei siis syödä perheen yhteistä illallista, voi harmi. Illallinen perheen kesken kuuluu oleellisesti kulttuuriin, pöytä täynnä kippoja ja kuppoja ilman kiirettä. Viikolla meillä ei ehditä juuri gurmeilla mutta vapailla yritetään senkin edestä. Uskon että jokainen ravintolaan, laadukkaaseen pähkinäkauppaan tai kylämuniin tuhlattu pennonen maksaa itsensä takaisin.

En tiedä perityykö makuaisti mutta ruokailutottumukset varmasti. Söin aika erilaista ruokaa lapsena mitä tyttö syö ja tunnistan tytön nirsoilusta itseni lapsena. Turkissa  ruokailutottumukset ovat säilyneet aika muuttumattomina läpi vuosikymmenien, toisin kuin Suomessa jossa kavereiden lapset maistelevat rohkeasti sushia ja vihersimpukoita. Mies kokkaa papupadan täsmälleen kuten äitinsä ja valitsee listalta mielellään tutun suosikin. Jospa neiti tässä hernekeiton ja munakoisopyreen välimaastossa oppisi sen tärkeimmän eli nauttimaan hyvästä ruuasta ja ottamaan ilon irti erilaisista raaka-aineista.


Miten teillä syödään, syövätkö lapset kaikkea? Edes jotain? 

maanantai 6. helmikuuta 2017

Lapsi lomalla ja vanhemmat töissä

Kun otin osa-aikaisen työni vastaan tarhassa, en tajunnut kuinka paljon yksityisen tarhan lukujärjestys poikkeaa valtion puolen kouluista. Kesäloma on vielä iso kysymysmerkki, samoin tytön koulun loppumisen jälkeinen aika. Viimeiset 2 viikkoa lapset ovat olleet Turkissa talvilomalla, ensimmäisen lukukauden todistukset saatiin 2 viikkoa sitten ja tänään alkoi toinen lukukausi, joka jatkuu kesäkuun alkuviikoille. Omalla tarhallani lomia ei vietetä joten tytön lomapäivien ohjelma on ollut pieni järjestelykysymys.


Ekalla lomaviikolla yritin järjestää jokaiselle iltapäivälle töiden jälkeen ohjelmaa, harmi vaan että 3 päivää satoi. Treffit kavereiden kanssa peruuntuivat flunssan takia eikä sateella huvittanut mennä ulos. Seurasin facebookin feedistä tuttujen lähtöä lomille, terkut Tekirdağsta ja lomakuvia Istanbulista. Järjestelimme tytön huoneen uuteen uskoon, leikimme ja piirtelimme. Mies nousi hieman lyhyiden yöunien jälkeen 07 ylös koiran kanssa, nukkui pari tuntia ja nousi taas ylös lähtiessäni töihin. Kotia saapuessani koira halusi ulos, toiset työt pyörivät hyrränä mielessäni, tyttö pyöri yökkärissä ja miehen silmät verestivät. Ekan viikon jälkeen telkkarin leffapakettia oli katsottu selvästi liikaa ja vanhempien kanssa touhuilu näytti riittävän.


Lapsen loman aikana on mietitty lapsenhoitoon liittyviä juttuja. Tyttö menee ensi syksynä kouluun, joka näillä näkymin tulee olemaan puolipäivää iltapäivisin. Iltapäivisin! Alun järkytyksen jälkeen on mietitty kuinka arki saadaan silloin parhaiten toimimaan, kuka hakee, kuka vie ja kuka on milloinkin kotona. Niin ja tarvitaanko kohta oikeasti jotain ulkopuolista hoitoapua? Miksi sitä on niin vaikea hankkia? Tuntematon henkilö lastenhoitopalvelusta? Naapuri? Puolituttu? Vanhempi nainen vai nuori nainen, ehkä turkkilainen pappa? Lastenhoitajan hankkiminen kotiin tuntuu kovin vieraalta ratkaisulta ja mistä löytää hoitaja joka tulisi toimeen 35 kg villin ja kotiväkeään leijonan tavoin vartioivan koiran kanssa?


Koulujen aamu- ja iltapäivävuorolaisten arkea helpottamassa ovat Etüt merkezit, jotka toimivat iltapäiväkerhojen tapaan. Paikat ovat kaupunkien ylläpitämiä ja kohtuuhintaisia, kerhopaikkoja löytyy ihan meidän kodin läheltäkin. Tällä hetkellä olemme miehen kanssa eri aikaan töissä, joten sairaalle lapselle on aina jompikumpi seurana, tilanteen mahdollisesti muuttuessa joudutaan varmasti keksimään uusia ratkaisuja. Olen tottunut kuljettamaan tyttöä mukana hieman kummallisemmissakin paikoissa kuten mukana töissä tai virallisilla kokkareilla mutta jonkunlainen plan B olisi hyvä keksiä.

Loppusaldo kahden viikon talvilomasta oli lopulta hyvä. Mies piti vapaan viikolla, jolloin kaksikko sai yhteistä aikaa, kaverit paranivat flunssasta ja ilmatkin alkoivat suosia. Tytön toisella lomaviikolla apuun tuli yläkerran pappa. Tyttö lähti hyvän kaverinsa kanssa yleensä ollessani töissä ja palasi iltapalan aikaan. Kaverin pappa vei tyttöjä teatteriin, elokuviin ja puistoon. Välillä syötiin mummon tekemää ruokaa ja välipaloja, sitten taas leikittiin. Yläkerran papasta ja mummosta oli sen verran paljon apua että huomenna on leivottava jotain kiitokseksi. Mistähän saisimme tuollaisen vuokrapapan palkattua?


Tuottaako lastenhoito toisinaan päänvaivaa ja monenlaisia järjestelyjä?