Joka kodin tarpeelliset

Muuttaessamme miehen kanssa ekaan kotiimme Ankarassa omaisuutemme mahtui kahteen matkalaukkuun. Siitä oli hyvä alkaa laajentamaan repertuaaria jääkaapilla, verhoilla ja sängyllä, sillä olimme asuneet aiemmin yhdessä ystävän nurkissa ja kalustetussa asunnossa. Miehen mielestä eka ostos oli verhot ja omasta mielestäni sänky. Ne hommattiinkin aika pian mutta ilman jääkaappia, telkkaria, mattoja, ruokapöytää, uunia ja muita härpäkkeitä pärjättiin aika kauan.  Toasterilla saa valmistettua vaikka mitä ja juusto pysyy hyvänä ikkunan välissä. Turkkilaisen välttämättömät tavarat listaus on kuitenkin aika erilainen kuin suomalaisen. Juustohöylään, tölkinavaajaan ja perunasurvimeen oli vielä todella pitkä matka.



Missä matot on, kysyi anoppi ekalla vierailullaan. Entä painekattila ja silitysrauta? Oma isäni hankki kotiimme istuinjakkaran eteiseen, jossa saa kengät jalkaan ja sen ekan olkkarin maton. Anoppi suunnitteli joka nurkkaan sohvia ja tuoleja. Appi kaipaili teepöytiä tulppaanimukinsa alle. Suomalaisilta puuttui säilytystilat ja kaapit. Mies hankki aika pian telkkarin ja pian saatiin uuni ja jääkaappikin. Niin sitä tavaraa alkoi kertyä. Alussa oli 2 matkalaukkua ja Izmiriin muuttaessa omaisuus ei mahtunut pienempään muuttorekkaan vaan tarvittiin isompi. Muuttofirmalle vakuuttelimme, että tavaraa on vähän mutta tarkistuksen aikana muuttofirman edustaja pyöritteli päätään laskiessa astiakaapin sisältöä ja vaaterekkien riepuja.


Kun astuin ekaa kertaa turkkilaiseen kotiin, mietin koko ajan että täältä puuttuu jotain oleellista. Samanlainen fiilis on vallannut minut monta kertaa vuosien aikana anopilla ja ystävillä, poikkeuksena kuitenkin kaupunkilaisten nuorien kodit, jotka alkavat noudatella monissa asioissa samaa linjaa kuin missä tahansa Euroopassa. Tuttava jakaa facebookiin kuvan turkkilaisesta lauantai-illasta vanhempiensa kotona. Olohuoneen neljälle sohvalle on istahtanut noin 25 henkinen porukka tuttuja ja sukulaisia. Keskellä on pöytä, jossa keikkuu yhtä monta tulppaanikupillista teetä, viininlehtikääryleitä, rullabörekiä ja erilaisia pähkinöitä. Ei tauluja, trendikkäitä mattoja tai tyylikkäitä sisustusratkaisuja. Ei tuunattuja huonekaluja tai hauskoja sohvatyynyjä. Kukallisia eri värisiä sohvia ja kirjavia mattoja, telkkarin päällä pitsiliina ja tuhkakuppi.


Anoppi nostaa kotonaan sohvan istuinosan ylös ja nostaa sen uumenista esiin silitetyt vaatteensa aamulla. Koko taloudessa on vain yksi vaatekaappi ja perheen vaatteet mahtuvat hyvin pieneen tilaan, useimmiten suurin osa niistä on päällä, pyykissä tai odottamassa silitystä. Anoppi ei tuhlaa sellaisiin turhakkeisiin kuin kukkaruukkuihin vaan laittaa kukat peltisiin oliivipurkkeihin. Turkkilainen väreillä leikittely voi olla pohjoismaalaiselle aika uudenlainen elämys tosin nuorempi sukupolvi alkaa jo lannistua ja tuttujen uudet kodit näyttävät niin tutun harmaa-valko-mustilta. Turkkilainen estetiikka on asia, jonka tajuaa tai ei. Itselläni tämän rujon ja rouhean kauneuden löytämiseen kului vuosi jos toinenkin. Nykyisin kameran linssi etsiytyy juuri sinne, mistä on Ikea ja värien sommittelu kaukana.


Miksei turkkilaiset istu parvekkeillaan? on kysymys, jonka moni suomalainen on esittänyt. Siihen on monta syytä, kyllä he istuvat sellaisissa paikoissa kuten Bodrum tai Kuşadasi mutta Izmirissä siihen on työn kiireiden vuoksi harvemmin aikaa. Toisaalta turkkilaiset harvemmin jäävät vapaalla omalle parvekkeelleen, eihän siellä ole tarpeeksi porukkaa. Turkkilaiset löytää lähimmän puistonpenkiltä tai kuppilasta, mistä tahansa minne kansa kokoontuu. Koti on paikka, jossa nukutaan, syödään ja lisäännytään. Olohuone on parhaimmillaan, jos se on sopiva kestityspaikka isommalle seurueelle. Anopin sohvankätköissä on pahvilaatikoittain teekuppeja, lusikoita ja pieniä lautasia, koskaan kun ei tiedä jos ovelle tulvahtaakin isompi seurue.

Turkkilaisissa tuttavissani on usein pientä hamsterin vikaa mutta tavaraa kodeissa tuntuu olevan silti paljon vähemmin kuin suomalaisissa kodeissa. Mies säilöö vanhoja tietokoneita, piuhoja ja hajonneita dvd-nauhureita. Anoppi vieraiden kestitystavaroita kuten peittoja, astioita ja patjoja. Oma ylpeyteni markka-aikaan ostettu mekko saa miehen pyörittelemään  silmiä ja kyselemään että onko ollut kovassakin käytössä kaikki nämä vuodet. Nopea inventaario paljastaa, että itse olen hamstrannut liikaa kynsilakkoja, kirjoja, lautasliinoja, kangaskasseja ja laukkuja, takkeja sekä joulukoristeita. Vieraiden kestitsemiseen meillä on tavaraa epäilemättä liian vähän mutta teepöydät kyllä löytyy nykyisin teekuppien alle.

Mitä teillä hamstrataan tai karsitaan? Oletko joutunut törmäyskurssille uuden kotimaan sisustusmaailman kanssa?

Kommentit

  1. Heheh...suupielet kummasti taittuivat hymyyn, kun tulin tuohon kohtaan mitä miehesi ja ennen kaikkea mitä sinä hamstraatte... meilekimpä meidän perheen listalta kuullosti..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, onko sullakin kamala kasa kynsilakkoja, joita ei juuri tule käytettyä :D Joku hamstrauksen kohde on kai aina oltava...

      Poista
  2. Kiva postaus! Minua joskus ärsyttää, miten Suomessa keskitytään vieraiden tullessa ihan liikaan siihen, että koti on tiptop ja että on kunnon tarjottavia. Kun pääasia olisi kuitenkin se vieraiden kanssa yhdessäolo. Mutta niin ovat kulttuurit erilaisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turkkilaisten koti on monesti tiptop sillä siivouskäsitys on jotain ihan muuta kuin suomalaisilla. Toisaalta nuorilla alkaa olemaan rennompi ote hommaan eikä joka paikan pidä kiiltää. Koti on kuitenkin aina ikäänkuin odottamassa yllätysvierailua ja kaikki ovat aina tervetulleita.

      Poista
  3. Tätä lukiessa tuli mieleen, että koti ja se mitä se edustaa saattaa olla sellainen asia, jossa kulttuurierot vielä toistaiseksi näkyvät parhaiten. Toki saman kulttuurin sisällä on varmasti eroavaisuudet isoja maaseudun ja isojen kaupunkien välillä. Minulle helsinkiläisenä koti on levähdyspaikka ja yksityisyyden keidas. Enkä todellakaan ilahdu, jos ovelle ilmaantuu yllätysvieras. Yllätysvieraan pitää antaa ihan vähintää 20min varoitusaikaa, jotta ehdin henkisesti valmistautua ja vaihtaa aamutakin johonkin edustavampaan. Vieraat ovat kivoja, mutta kyllä se koti on ensisijaisesti rauhoittumispaikka minulle.

    Aikoinaan Tokiossa selvisi, että kukaan ei ikinä kutsunut ketään kotiinsa. Syynä oli yleinen tilojen ahtaus. Lisäksi ruoka oli kaupoissa melkein yhtä kallista kuin tavallisissa kortteliravintoloissa. Miksi nähdä kokkaamisen ja jälkien siivoamisen vaiva kun melkein samalla hinnalla syö ulkona? Yksi työkavereistani ei ollut aikuisella iällä käynyt kenenkään ystävänsä kotona ja meinasi pudota tuolilta, kun kutsuin luokseni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, kulttuurista kertoo paljon juuri koti ja sen asema. Meille suomalaisille se on tosiaan usein oma pesä, jonne sulkeudutaan lataamaan akkuja ja rauhoittumaan, ovathan suomalaiset kodit moneen maahan verrattuna todella hyvin varusteltuja keskuksia, joissa viihdytään vaikka koko viikonloppu. Turkkilaisilla on yleisesti ottaen ihan eri käsitys kodista ja sen rajoista, oma koti voidaan helposti laajentaa vaikka jalkakäytävälle kantamalla sinne tuoli ja pöytä ellei seuraa ole kotona. Vieraat ovat aina tervetulleita ja heidän kestitys on tietynlainen mitta perheen taidoista ottaa muut huomioon. Toisaalta kulttuurikin muuttuu, nuoret kaupunkilaiset sopivat yhä enemmin treffejä ulkona kun arki on kiireistä eikä kenenkään tarvitse silloin leipoa tai nähdä vaivaa.

      Poista
  4. Kuulostipa moni asia samanlaiselta, kuin Thaimaassakin! Mulle kotona tärkeää on kodikkuus, vaikka kyllä meidänkin koti täällä on paljon riisutumpi, kuin oli Suomessa. Monia asioita sanelee käytännöllisyys. Ei kannata olla isoja topattuja sohvia, jos elää ilman ilmastointia! Meillä hamstrataan kirjoja. Ja minä mukeja. Vaikka väitänkin, että tilanne on tällä hetkellä hallinnassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, ilmasto ja moni muu asiakin määrittelee kotia ja esim. kesäisin vieraita kutsutaan harvemmin kovilla helteillä sillä hikoileminen ulkotiloissa on kätevämpää. Olen ollut töissä ja muutenkin paljon Thaimaassa ja muistan sieltä että monet kodit ovat riisuttuja verrattuna vaikka Suomeen, siellä eletään kuitenkin paljon ulkona ja syödäänkin ulkona.

      Poista
  5. Mua niin hymyilytti tuo anoppisi sohva, josta löytyy teeastiasto ja majoitustarpeet isollekin sakille! Juuri sellainen kuva minulla on turkkilaisista isoäideistä ollutkin :) Minulta löytyy myös yllättävän monta peittoa ja patjaa, sillä kun Suomesta tulee kavereita niin ne pitää myös pystyä majoittamaan. Vielä ei ihan turkkilaismamman tasolla olla kuitenkaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turkkimammojen taso on kyllä jotain aika kovaa tässä asiassa, muistan järkytyksen kun aikoinaan ekaa kertaa näin erään mummon patja- ja peittovaraston :D

      Poista
  6. Mun on pakko tunnustaa, että hamstraan itsekin kynsilakkoja, kunhan niissä on glitteriä. Ja niitä glitterlakkoja täältä Thaimaasta saa paikallisilta markkinoilta viidellä kymmenellä sentillä. Toinen ja ehkä vielä huvittavampi hamstrauksen kohde on unisiepparit :). Ja kun mies on muusikko, niin jostain kumman syystä seinät täyttyvät kitaroista. Muulla ei niin väliä.
    Muakin nauratti mummon sohvanaluslaatikko, melkein toivoisin olevani yhtä hyvin varustautunut mahdollisten vieraitten tuloon. Yleensä huomaan että tämän sarjan laseja onkaan vain yksi ehjä jäljellä, eikä sitä toistakaan sarjaa löydy kuin ehkä kaksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unisieppareita voisikin alkaa hamstraamaan. Unohdin myös meidän älyttömän lasikokoelman, mies on ollut ikänsä alalla joten meillä on enemmin baariin kuuluvia laseja kun normaalissa ravintolassa ja aika harvoin sitä arsenaalia shampanja tai shottilaseja tms. tarvitaan, onneksi viskilasit on myös oivia arkijuomalaseja :D

      Poista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit