Suomettomat vuodet

Muutetaan Suomeen. 
Minä haluan mennä huomenna suomalaiseen kouluun. 
Suomessa on kaikki paremmin. 
Suomessa voisin kävellä itse kouluun ja mulla olisi oma puhelin.

Tälläinen, melko yksipuolinen, pöytäkeskustelu saatiin aikaiseksi eilen kun kerroin tytölle koulujen alkaneen Suomessa. Sen sijaan, että tyttö olisi hihkunut innosta oman loman jatkuessa vielä kuukauden, vedettiinkin esiin suomi-kortti. Emme ole käyneet Suomessa kolmeen vuoteen, joten tytön ikäisen maailmassa toisen kulttuurin kotimaa perustuu nyt osittain suomi vieraidemme habitukseen, juttuihin ja muistojen verkkoon aiemmilta vuosilta. Suomi on kesäloman hiljaiset kadut, mökkirannat, isot pihat, marjat pusikoista ja hieman erilaiset tavat. Osansa on myös varmasti suomalaisilla tubettajilla, joita on seurattu kesän aikana.

 

Olemme kyllä olleet aikeissa mennä Suomeen joka kesä mutta syy olla menemättä on paikallisen valuutan syöksy, joka tekee meille Suomesta järjettömän hintaisen. Joku voisi ajatella, että kotimaan lomia ei voi mitata rahassa mutta kyllä voi, ainakin itse teen niin. Lippujen tilaaminen on tyssännyt siihen, kun olen alkanut pohtia kuluja. Paljon maksaa kahvikuppi ja munkki liiroissa? 100 liiraa? Samalla hinnalla vuokramme bungalowin  yöksi kolmelle kera koiran Mordoğanin niemimaan poukamasta. Toiseksi ongelmaksi nousee liikkuminen, sillä olisi kiva nähdä sukulaisia ja ystäviä Lappeenrannassa, Helsingissä, Lahdessa ja poiketa vielä useampaan syrjäseudulla sijaitsevaan mökkipaikkaan. Koko yhtälö alkaa tuntua kalliilta ja hankalalta, joten siirrän suunnitelmat taas seuraavaan vuoteen.

Ulkosuomalaisten blogeissa on käyty viime aikoina vilkasta keskustelua siitä, miten kotimaan lomat koetaan omasta ja lapsen näkökulmasta. Toisille ne ovat henkireikiä ystävien ja läheisten kanssa, ja toisille stressaavaa pakkopullaa kaasuteltaessa sukulaisista toisille. Kun seuraa oman lapsen kehitystä kahden kielen ja kahden kulttuurin maastossa, tajuaa ettei niiden yhdistäminen tule aina helpolla. Murteella suomea puhuva lapsi hermostuu toisinaan ihan aiheesta kun hänet ymmärretään väärin. Hyppy turkkilaisesta sosiaalisia taitoja korostavasta vaikutuspiiristä ihan toisenlaista tempoa vaativaan suomalaisporukkaan on pitkä. Kadun kaveriporukassa tyttö on ainoa, jolla on kypäräpakko pyöräillessä, ja olen ihan varma että joskus on rassaavaa selitellä miksi. Miksi meillä tehdään asiat puoliksi toisin kuin muilla.



Ulkomaanvuosien jälkeen ruisleipä ei maistu samalta kuin ennen mutta syynä on varmasti monissa asioissa tunnetila, ei pelkkä maku. Suomesta roudattu ruisleipä pakkasessa istuu yhtä hyvin aamiaispöytääni kuin suomalaiset tavat Izmirin kuhiseville kujille. Niille ei ole useimmiten tilaa. Tyttäreni tuntee varmasti olevansa toisinaan sekalaisten sääntöjen viidakossa, jossa suomalainen toppuuttelee liian hurjaksi yltyvää pyörän vauhtia turkkilaisen kehuessa rohkeutta. Ihan samoin moni ulkosuomalainen vanhempi kokee kuljettaessaan lapsiaan kulttuurien rajojen yli. Toisella puolella saa puhua kovaa ja keskeytellen, jos haluaa tulla nähdyksi ja toisella puolella taas ei.



Ulkosuomalaisena äitinä olen ajautunut aitiopaikalle seuraamaan miten eritavoin me aikuiset suhtaudumme lapsen iloon, kiukkuun, yrittämiseen ja tahtotiloihin riippuen kulttuurista ja omista lähtökohdista. Siinä missä turkkilainen lähtee lapsen kujeiluun mukaan, alkaa suomalainen tietyn rajan ylitettyä toppuutella. Eiköhän nyt riitä? Turkkilaisilla taas on rajoja siellä, mitä suomalainen ei tiedosta ja toisinpäin. Ehkä kahden kulttuurin kasvatti oppii tiedostamaan ne automaattisesti, toisin kuin sen äiti?



Kello on kohta kymmenen, nyt valitsemaan iltasatua. 
Miksi pitää mennä nukkumaan jo nyt?
Ei Yasemin ole vielä mennyt, se ajaa pyörällä pihalla.

Naapurista kantautuu lasten ääniä, ja osa hilluu puistoissa vielä useamman tunnin. Kahden kulttuurin tantereella lapsella tuntuu olevan iän karttuessa enemmin kysymyksiä ja itsellä aina vain vähemmin hyviä vastauksia.



Kommentit

  1. Nelivuotias Englannin prinsessa Charlotte oli näyttänyt kieltään yleisölle. Brittiyleisö nauraa. Suomalaiset innostuivat kirjoittamaan 107 moralisoivaa kommenttia" huonosti kasvatetusta" lapsesta ja äidin tilanteessa tekemästä virheestä. Mikä parasta, osa suomalaisisat antoi seikkaperäiset ohjeetkin "oikeaan" kasvatukseen.
    Lomalle ja lentokoneeseenkaan ei lasta saisi ottaa mukaan, eikä muutenkaan "ihmisten ilmoille".
    Itse en muuten raahannut lapsiani ympäriinsä sukulaisten ja tuttavien luona Suomen lomilla. Kutsuin vieraakseni kotonani ja asemapaikassani Suomessa. Ei se sopinut. Suomi on ahdasmielinen monokulttuurinen maa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa osa ihmisistä tosiaan ajattelee , että lapsia ei saisi viedä esim ravintolaan ennenkuin ovat isoja . Ero on iso tänne, jossa lapset kulkevat vaikka missä mukana jo ihan hoitojärjestelyjen takia.

      Poista
    2. Omana kokemuksenani Suomi ei ole ahdasmielinen eikä monokulttuurinen. Suomessa on erittäin vapauttavaa ja rentouttavaa viettää aikaansa varsinkin kymmenien Saksassa asuttujen vuosien jälkeen. Suomessa vain ovat omat tapansa kuten Saksassa ja jokaisessa maassa omansa. Tavoissa on alueellisia eroja jopa maan sisällä. Kaikkialla on ihmisiä, jotka hermostuvat riehuviin ja kiljuviin lapsiin julkisissa tiloissa. Sitä ei vain kuulu tuoda esille. Suljetaan silmät kuten monilta muiltakin asioilta, niitä ei vain kuulu nähdä eikä niihin kuulu reagoida. Jotkut kutsuvat sitä suvaitsevaisuudeksi. Suomalaisethan matkustavat paljon lasten kanssa.
      En ymmärrä miksi pitää ottaa itseensä, jos jossain maassa, suomalaisille usein Suomessa, ihmiset toimivat toisin kuin mitä itse sattuu odottamaan.
      Suomeen en kaipaa saksalaista pingelig-mentaliteettia enkä myöskään viime vuosina levinnyttä "monikulttuurisuuden" muotoa. RT

      Poista
    3. Tämä on sellainen loputon keskusteluketju kun toiseten mielestä suomalaisten suhtautuminen lapsiin on väärä ja toisten mielestä taas ei. Kaikkihan riippuu vain henkilökohtaisista kokemuksista ja odotuksista. Itse jutussa en ota kantaa koko asiaan vaan periaatteessa siihen, miten lapsi kokee kahden kulttuurin maaston haasteet ja kuinka se välittyy meille vanhemmille. Mikä on muuten pingelig-mentaliteetti? Entä viime vuosien monikulttuurisuuden muoto?

      Poista
    4. Kirjoituksesi ovat erittäin mielenkiintoisia ja objektiivisia, käsittelevät ne sitten turkkilaista tapa- tai ruokakulttuuria tai monikulttuurista lapsuutta. Nimenomaan siksi kun et arvota eri maiden tapoja tuomitsemalla tai kehumalla vaan tuot vain esille mitten maassa toimitaan. Toivotan hyvää jatkoa.
      Kannanottoni koskee ensimmäistä kommentia ja halusin tuoda esille oman subjektiivisen kokemukseni Suomesta ja suomalaisuudesta. Elän itsekin ulkosuomalaisena pääasiassa Saksassa ja saksalaisuuteen liittyvä pingelig (pikkumaisuus, ylikorrektius, saivartelu, pedantisuus ...) on tullut varsin tutuksi. Siksi on mukava viettää kesää vähän rennommassa Suomessa. Uusi "monikulttuurisuus" negatiivisine seurauksineen alkoi muodostua jokseenkin 2015 jälkeen ja sen tietää jokainen Saksassa asuva. Siihen voi halutessaan perehtyä esimerkiksi seuraamalla maan erilaisia tiedotusvälineitä. RT

      Poista
    5. Kiitos sinulle mielenkiintoisista kommenteista. Minusta tuntuu, että monelle ulkosuomalaiselle ne negatiiviset kokemukset kotimaasta tai uudesta kotimaasta kumpuavat ihan vain niiden välisistä törmäyksistä ja henkilökohtaisista kokemuksista. Sellainen objektiivinen tarkastelu on toisinaan vaikeaa ja jotenkin ymmärrän sen äitinä, joskus tekisi mieli mennä väliin kun näkee ettei lapsi osaa reagoida ympäristön vaatimalla tavalla kahden kulttuurin murroksessa. Parasta taitaa kuitnekin olla antaa lapsen vain oppia suurin osa niistä asioista itse. Kiitos tuon pingelig-mentaliteetin avaamisesta :) Kaikissa kulttuureissa on niitä puolia, jotka eivät istu omaan ajattelumaailmaan.

      Poista
  2. Loppujen lopuksi se on niin, että joka maassa on hyvät ja huonot puolet. Ja jokaisessa maassa lopulta perhe, joka kasvattaa juuri sitä heidän lastaan. Onnellinen se vanhempi, joka on sinut itsensä kanssa ja luottaa itseensä vanhempana. Meillä tehdään näin, koska näin on meistä sinulle parasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen on tosiaan oltava se linja, että asiat tehdään parasta ajatellen. Toisinaan tarvitsisi kristallipalloa, jotta osaisi arvata vaikuttavatko ne ratkaisut negativiisesti vai positiivisesti lapsen tulevaisuuteen.

      Poista
  3. En oikein osaa sanoa tähän mitään, kun itselläni ei ole asiasta omakohtaista kokemusta, mutta ei varmasti ole helppoa, kun lapsi saa toisesta maasta ikään kuin vain ne parhaat palat (rusinat kakusta) loma-ajoilta ja läheisten vierailuista, ja sitten taas toisesta maasta hän saa selkeän kokonaiskuvan, johon kuuluvat myös ne huonot puolet. Samaan tyyliinhän sitä moni aikuinenkin ajattelee – paetaan ankeaa Suomea ja muutetaan jonnekin aurinkoiseen Espanjaan, ja sitten jonkin ajan päästä huomataan, että ei se elämä siellä Espanjassakaan pelkkää auringonpaistetta ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä ole ei, ei niin missään. Musta on myös vaikeaa seurata miten lapsen touhuihin reagoidaan, Suomessa ja Turkissa käytössäännöt on erit eikä niitä opi kuin kokeilun ja erehdyksen kautta.

      Poista
  4. Minäkin tykkään kovasti näistä neutraaleista kultturierojen pohdiskeluista.
    Sellainen on mietityttänyt jo pidempään, että mitem tuo lasten myöhään valvominen oikein onnistuu käytännössä? Siis nukkuvatko lapset sitten vuorostaan pidempään tms.? Tuskin unentarve nyt kuitenkaan niin radikaalisti on erilainen ja "etelässä" lapset tuntuvat olevan ihan eri määrin illalla liikenteessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurimmalsi osaksi koulujen aikaan meidän tuttujen lapset käyvät suhteellisen ajoissa nukkumaan mutta kesäisin ja viikonloppuna sitten valvotaan ja nukutaan pitkään. Kiitos kommentista!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit