Mikä turkkilaisissa pelottaa?

Viime aikoina Turkki on komeillut kyseenalaisessa maineessa normaalia vilkkaammin suomalaistenkin lehtien otsikoissa. Politiikan tapahtumat puhuttavat suuren maan rajojen ulkopuolella ja onhan Turkki mielenkiintoinen maa niin sijainnin kuin värikkään kulttuurinsakin puolesta. Uutiset Turkista keräävät aina kommentteja ja kuten arvata saattaa, eivät ne yleensä ole kovin positiivisia. Turkkilaisia kutsutaan usein sivistymättömiksi ja huijareiksi, maan politiikkaa ja päämääriä epäillään vahvasti islamilaisiksi ja sanoma niin suomalaisten asunnonostoon kuin korruptioepäilyihin liittyvissä uutisten kommentoinneissa on sama: kannattaa pysytellä kaukana Turkista.


Täältä käsin tuntuu aina yhtä kummalliselta mistä kumpuaa se pelonsekainen ärsyyntyminen Turkkia kohtaan? Turkissa on omat ongelmansa, joiden kanssa maa on kamppaillut vuosikymmeniä, samankaltaisia ongelmia on monissa muissakin maissa, korruption suhteen voimme liittyä yhteen iloiseen rimpsuun muiden välimeren pohjoispuolen valtioiden kanssa. Turkkiin liittyvissä kommenteissa jaksetaan aina muistuttaa ettei se ole Eu-kelpoinen, ei olekaan kuten ei taida olla moni jäsenvaltiokaan. En tunne yhtään turkkilaista, jonka mielestä Turkki olisi valmis lähiaikoina liittoon, Turkille tie on ollut tässä asiassa määränpäätä tärkeämpää.

Keskustelut ja kommentoinnit Turkista noudattavat usein samaa puuduttavaa litaniaa, naisten oikeudet ovat olemattomia, maassa riehuu sissisota, ethän unohda pommien vaaraa, maan tulevaisuus on epävarma, ihmisoikeuksia tallotaan. Kaikki on totta mutta suuressa maassa asiat kannattaa laittaa oikeisiin mittasuhteisiin, ravistella ja pyöritellä asioita. Huivi päässä kävelevä nainen ei ole sama kuin alistettu, paremmin turkkilaista perhedynamiikkaa tuntevat tietävät että yllättävän monessa kodissa päätösvalta perheen tärkeissä asioissa kuuluu rouvalle ihan yhtälailla kuin miehellekin. Perheväkivalta tilastot ovat rumia mutta osasyy siihen mikseivät ne näytä kauniimmilta jos verrataan aiempaan on ilmoituksissa, väkivallasta puhutaan enemmin, se on mediassa esillä ja saa yhä useamman hakemaan apua. Turkki on epävarma maa, hyvässä ja pahassa, koskaan ei tiedä aamulla herätessä meneekö kahvit väärään kurkkuun kun avaa uutiset. Jokainen paikallinen varmasti toivoo että voisi nousta bussiin tarkkailematta yksinäisiä urheilukasseja, niin karua kuin se onkin, ei sissisota näy monissa osissa Turkkia, elämme toivossa ettei sitä jonain päivänä enää näy koko maassa.

Suurin osa paikallisista on islaminuskoisia, kuka vahvemmin ja toinen löyhemmin, näin on ollut iät ja ajat. Olen kymmeniä kertoja rustaillut eri virastoissa kaavakkeisiini kristitty uskontokunnan kohdalla, kukaan ei ole koskaan asiaa kyseenalaistanut, ei virastossa eikä perhepiirissä. Uskonto ei ole koskaan ollut keskustelun avauksen aihe, lukuunottamatta muutamaa jehovan todistajaa, jotka ovat jakaneet lappusiaan sen enempää niitäkään tuputtamatta. Ja näitä turkkilaisia islamisteja pitäisi pelätä? Kaikki tapaamani paikalliset, niin uskovaiset kuin tapa-sellaisetkin, ovat aina suhtautuneet kunnioittavasti minua kohtaan, ihan samoin kun minäkin heitä kohtaan. Kannattaa tutustua tavallisiin ihmisiin ja unohtaa hetkeksi politiikka, ruohonjuuritasolla eletään tavallista arkea ilman suuria puheita.

Sivistymättömät turkkilaiset kalskahtaa korvaani ehkä pahiten ja laittaa miettimään mitä sellaista suustaan suoltava mahtaa tarkoittaa, kirjaviisautta, sydämen sivistystä, hyviä käytöstapoja, kulttuurinsa tuntemusta vaiko mahdollisesti sosiaalista älykkyyttä? Kaikkea edellistä olen tavannut turkkilaisissa, kaikkea yhdessä ja erikseen. Sosiaalisella älykkyydellä ja käytöstavoilla moni turkkilainen peittoaa usean eurooppalaisen. Kaikilla ei ole mahdollisuutta hankkia kirjaviisautta jos on syntynyt köyhemmissä oloissa, se ei kuitenkaan tee ihmisesta sivistymätöntä. Korkea koulutuskaan kun ei aina tee ihmisestä sivistynyttä.

Muistan aikoinaan istuneeni Suomessa seurueessa, jossa yksi henkilöistä oli intohimoinen Kreikan matkaaja. Kun rouva kuuli että asun Turkissa, oli kuin kaikki näiden kahden kansan välillä tapahtuneet sotimiset, pakkosiirrot ja molemmin puoliset vähättelyt olisivat tulleet väliimme. Kuinka joku voi asua Turkissa, raakalaisten maassa, joka edelleen miehittää ja sortaa tätä länsimaailman kulttuurin kehtoa? Tietävätköhän monet paikalliset Turkissa ja Kreikassa kuinka intohimoisesti jokavuotinen matkaaja Rodokselle tai Alanyaan suhtautuu tähän asiaan kaukaisessa Suomessa? Voin myöntää itsekin nousevani takajaloilleni jos joku solvaa Turkkia väärin perustein, kylvää turhaa pelkoa maata kohtaan ilman puolueetonta tietoa mutten kyllä ala maan puolesta vihanpitoon mihinkään ilmansuuntaan.

Kirjavassa Turkissa riittää mielipiteitä asiaan kuin asiaan, joskus leuat auki loksahduttavia salaliittoteorioita tai varmaa tietoa milloin mistäkin. Koska maa ei ole tasa-arvoinen samoin kuin Suomi, on varmasti lähes jokainen tavallinen kansalainen kokenut epäoikeudenmukaisuutta tavalla tai toisella, viranomaisten kyykytyksellä, vajavaisilla opintomahdollisuuksilla, epäoikeudenmukaisella kohtelulla työpaikoilla tai huomattuaan joutuneensa numeroksi jonon hännille milloin milläkin listalla. Minulla on omat ajatukseni Turkista ja turkkilaisista, hyvinä päivinä moni huonoina päivinä ärsyttävä asia naurattaa tai jopa piristää, asioita ei kannata romantisoida tai tukeutua pelkästään vaikkapa oman puolison tulkintaan maan asioista, jokainen kun käsittelee niitä omista lähtökohdistaan. Ei kannata myöskään tehdä liian vahvoja arvioita Turkista tai turkkilaisista Kreikkalaisen tavernan omistajan juttujen mukaan, tai sen oppaan joka meriretkillä Kreikan puolella luennoi kohti Turkkia olevan maaperän kulkevan vihollisalueen nimellä, sillä Marmariksen hotellinomistajallakin saattoi olla oma lehmä ojassa luennoidessaan päivän politiikasta samoin kun Suomeen muuttaneella turkkilaisella vahvat käsitykset asiasta jos toisestakin oman tarinansa kautta.