Erakko ja suunnittelija

Mieheni on järjestelmällinen ja pikkutarkka, itse taas olen suurpiirteinen ja asiat ovat minulle kokonaisuuksia. Mies on kuitenkin turkkilainen ja minä suomalainen joten monissa asioissa arjessamme vedetään ristiin erakkokäyttäytymisessä, suunnittelussa, aikatauluissa ja asioiden hoitamisessa. Meillä ei kuitenkaan hihkuta että olet niiiiiin suomalainen tai en kestä tuota turkkilaisuutta sinussa, asiat kun menevät todellakin välillä ristiin.


Mies hoitaa kaikki laskut ja vakuutusasiat, hän on tarkka enkä muista että mikään lasku olisi ikinä ollut myöhässä, turkkilaisissa perheissä on monesti hyvin tavallista että sähkölasku maksetaan siinä vaiheessa kun sähköt on laitettu poikki. Mies tekee tarkkoja laskutoimituksia ja tietää menot ja tulot kurukselleen. Turkkilaisittan hän on kova tinkimään, kävelee vesisateessa vaikka 5 kilometriä 5 liiran säästön takia, periaatteet periaatteet....Mutta mitä tapahtuu kun mies menee ruokaostoksille, hän palaa kotiin kassit täynnä tavaraa, lihaa kahdelle aikuiselle ja naperolle rykmentin edestä, laadussa ei tingitä ja kaikkea ostettu kuin ydinsodan edellä. Ensimmäisenä jouluna Ankarassa pyysin miestä tuomaan kaupasta muutaman joulukoristeen, hän palasi kotiin 5 muovikassillista täynnä koristeita.

Meillä on tapana heitellä ilmaan erilaisia yrittäjyysvaihtoehtoja, miehellä on huikeita suunnitelmia ja vuokrattavat tilat tutkittu valmiiksi, kun alan puhua katteesta ja kuluista, asiakasmääristä ja tavoitteista, viittaa mies kintaalla, kirjanpitäjän huolia, niinpä. Turkkilainen on yrittäjäluonne mutta kannattavuuslaskennat ja asiakassegmentin pohtiminen saavat innostuneen luonteen masentumaan, miksi pohtia sellaisia kun voi suunnitella suuria? Kun turkkilainen mieheni innostuu, hänen pitää saada suunnitella ja kehitellä mielessään menestystarinoita, hyvin nukutun yön jälkeen suurin osa ideoista on joutanut ö-mapin unohduksiin.

Kun mies tekee ruokaa tai siivoaa, hän tekee sen ilman kiirettä eikä varmasti unohda yhtäkään tomaatinkuutiota liian isoksi eikä yksikään lattiannurkka jää pesemättä, minulla on asiassa vähän sinne päin asenne, mahassa ne menee sekaisin kuitenkin ja muutama likainen nurkka kasvattaa vastustuskykyä saa miehen huokaamaan, syvään. Jos sukassa on reikä tai housuissa repeämä, korjaa mies sen heti, itselläni on tapana heittää ne suoraan roskiin tai unohduksiin, ehtiihän sen myöhemminkin....Silti minä olen se, joka on siivonnut, tehnyt aamupalan ja suunnitellut päivänohjelmaa jo ennen kello 10, miehen mielestä ajatustoiminta kannattaa käynnistää aamupalan ja kolmen teelasillisen jälkeen, hitaasti. Mies kävelee hitaasti ja joutuu jatkuvasti pyytämään että hieman hidastaisin, minulla on päämäärä, miehellä matka.

Turkkilaiset ovat sosiaalisia ja kyläilevät aina? Ei minun mieheni, hän taitaa rupattelun ihan kenen kanssa tahansa, hurmaa valloittavalla hymyllä mummot ja osaa kohteliaan kielenkäytön mutta hän kyllästyy liian pitkillä vierailuilla, katse harhailee ulko-ovelle ja tiedän että hän olisi mieluummin kotona, jalat ylhäällä, katsoisi telkkaria ja viettäisi aikaa meidän kanssa. Sukulaisiin mies ei pidä yhteyttä, hänellä ei ole aavistustakaan serkkujen määrästä, tärkeitä ovat vain vanhemmat ja sisaret. Mies on laiska yhteydenpitäjä kun taas itse sähköpostittelen ystävilleni ja sukulaisilleni Suomeen säännöllisesti, pidän yhteyttä ystäviini Turkin eri kolkkiin ja nautin tarjoiltavien miettimisestä kutsuessani vieraita. Mies haaveilee erakkomökistä jossain länsirannikon asumattomilla alueilla, minä kesämökistä vilkkaassa pienessä kylässä, johonkin kompromissiin varmasti pääsemme ennen eläkettä.

Olen tottunut pärjäämään itse jo nuorena ulkomailla, tehnyt töitä, jossa paniikin hetkelläkin hymyillään ja toimitaan, tiukassa tilanteessa mies ottaa kuitenkin johdon käsiin, kun koira kuolee, sukulainen sairastuu, lapsi huutaa hysteerisenä tai tilanne on muuten lipsumassa paniikin ja sekasorron rajoille, alkaa mies järjestellä asioita, hän toimii ja tekee. Herrasta, jonka mielestä  'pragmaattisuus tappaa luovuuden' kuoriutuukin tiukassa paikassa suunnitelmallinen, minä voin surkutella, niistää nenää ja ihmetellä. Koira saadaan matkalle, sukulaisen luokse mentyä ja lapsi rauhoittumaan, ilman paniikkia. Mies on tukipylväs silloin kun itse ei jaksa olla.

Olin tulkkiapuna äskettäin lastenlääkärissä, kun lääkäri kuuli minun olevan suomalainen, levisi kasvoille onnellinen hymy, me suomalaiset ja turkkilaiset olemme niin samanlaisia, meitä yhdistää herkkyys ja melankolia. Eilen tapasin puistossa mukavan homopariskunnan, joiden kanssa juttu alkoi heidän koirista, he kertoivat olevansa saksanturkkilaisia, kuullesssaan minun olevan suomalainen, toinen huokasi, teistä skandinaaveista pidetään täällä enemmin kuin meistä saksanturkkilaisista eikä varsinkaan homoista saksanturkkilaisista lisäsi toinen heistä nauraen perään. Samaisessa puistossa tapaan toisinaan vanhemman rouvan, jonka mielestä Suomi maanpäällinen taivas. Mikä sinua pitelee täällä, hän kysyy? Tämähän on koti, kaikessa hektisyydessään ja hulluudessaan ja kyllä meitä varmasti joku yhdistää, suomalaisia ja turkkilaisia.