Rutiini perheen arjessa

Olimme miehen kanssa eräänä iltana syömässä ja lasillisilla, tutustuimme kotikulmiin ja nautimme tunnelmasta, ukki ja mummi olivat lapsenvahtina ja me saimme kahdenkeskistä aikaa. Kello kävi jo puoltayötä kun teimme lähtöä tupaten täynnä olevasta ravintolasta, osa asiakkaista istui viinipullon kanssa seurustelemassa, toiset olivat tulleet syömään. Aikuisten joukossa oli mukana pienet vauvat ja lapset, pienimmät vetelivät jo hirsiä ja suuremmat istuivat tai juoksentelivat keskenään. Ohitimme kotimatkalla rimpsun alueen rakı&balik ravintoloita, joista jokaisessa näkyi myös pikkuihmisiä, osa selvästi tottuneena ravintolassa käymiseen.

 

Olen pyrkinyt noudattamaan tytön kanssa jonkunlaisia rutiineita, tosin ajan kanssa aika monesta on lipsuttu ja olen alkanut miettimään ovatko ne kaikki oikeasti hyödyllisiä? Valmentavatko ne vai tuleeko liian tiukista rutiineista este sopeutua yllättäviin muutoksiin? Oman kokemuksen mukaan suomalaisissa perheissä vannotaan pitkälti rutiinien nimeen, noustaan ja herätään samaan aikaan, syödään samaan aikaan, ei harrasteta extempore kylään- tai ulos lähtemisiä vaan rauhoitetaan ilta kotiin. Tiedän kokemuksesta että se helpottaa ainakin arkea monessa mielessä sillä hetkellä mutta toisaalta kyllä haaveilen että tyttöön tarttuisi ennakkoluulottomuutta ja sopeutumiskykyä siinä määrin ettei elämä olisi vain yhtä suurta rutiinia.


Olemme menovuosien jälkeen aikamoisia kotihiiriä mutta tykkäämme käydä joskus ulkonakin, lapsihan tottuu ja oppii tekemällä ja ainakin meidän eloa helpottaa ettei tytöstä tulisi orjallisen sidottu aikatauluihin ja rutiineihin, ne kun ovat Turkissa riippuvaisia monesta asiasta. Turkissa kyläillään ja käydään piknikillä sekä ravintoloissa lasten kanssa, syyksi kieltäytyä kutsusta ei käy puute lastenhoitajasta tai villistä lapsesta. Kun tyttö oli pieni kävin usein kahvilla tai lounaalla ulkona, iltaisin kutsuimme toisinaan kavereita kylään, tyttö nukahti sitten omia aikojaan. Neidin ehdittyä parivuotiaaksi, tuli ravintolareissuista sen verran tuskaista ettemme vähään aikaan uskaltautuneet ulos syömään. Jossain vaiheessa tuntui että vieraiden aikana tyttö ei nukahtanut ja stressikäyrä nousi, ruokakaan ei maistunut. Lomareissulla stressasimme venyvistä nukkumisajoista ja ruokahaluttomuudesta. Onneksi tajusimme rauhoittua ja jatkoimme elämää. Ravintolareissut ovat taas hiljalleen palanneet elämään, silläkin uhalla että tytöllä on tylsää ja osa ajasta menee vähän pipariksi. Kyllä se siihen tottuu.


Lasten  nukkumaanmenoajat ovat täällä todella venyviä, mihinkään ei jätetä menemättä sen vuoksi että pitäisi olla jo nukkumassa, ilta on tarkoitettu merenrannassa kävelyille, puistoissa istuskeluihin, tuttavien tapaamiseen ja hyvästä ruuasta nauttimiseen. Yläkerran naapureiden meno kovenee siinä vaiheessa kun meillä normiarkena aletaan jo rauhoittumaan. Meillä noudatetaan nykyisin joitakin rutiineita mutta muutama on tippunut matkan varrella, nukkumaan mennään edelleen aikaisin mutta jos illalla on vieraita tai olemme menossa iltalenkille, laitan tytön päiväunille myöhemmin. Ruokien kanssa en enää stressaa aikatauluista sillä tyttö syö suhteellisen hyvin, aamupala on ainoa rutiini, muissa voidaan joustaa tilanteen mukaan. Kotia ei juosta lounaan takia jos puistossa on meno parhaimmillaan, retkeä ei jätetä väliin rutiinien takia, eväät otetaan mukaan tai yritetään löytää syötävää matkalta, syödään kunnolla kun kotiudutaan. Päikät nukutaan tai ollaan nukkumatta ohjelman mukaan, kylpyyn mennään kun ehditään ja kahvilassa saa pullan tai jäden jos ei muu maistu.

Voisin kuvitella että monille monikulttuurisille perheille lomamatkat toisen puolison kotimaahan rikkovat päiväjärjestystä ja laittavat elon päälaelleen, Suomessa emme ole käyneet vähään aikaan mutta lomamatkoilla huomattiin ettei kodin arkea voi viedä matkalaukussa mukana. Nyt se arkikin on alkuaikoja vaihtelevampi. Turkissa eloa helpottaa se, että tottuu lipsumaan rutineeista ja vaihtamaan suunnitelmia, siihen olisi varmaan lapsenkin ainakin jossain asioissa hyvä tottua. Turkkilainen maailma kun on läpikotoisen muuttuva ja vaatii sopeutumista muuttuviin tilanteisiin, on varmasti helpompi pärjätä tulevaisuudessa koulussa ja työelämässä sekä sosiaalisissa suhteissa ellei orjallisesti noudata rutiineja vain noudattamisen vuoksi.

Mitä mietit rutiineista lapsen kohdalla? Rutiineja vai vaihtelevaa rytmiä, vaiko jotain siltä väliltä?