Lasten Turkki

Turkissa vietettiin 23.4 lasten- ja nuorten päivää, silloin on virallinen vapaa ja paikat pullollaan perheitä, lastentapahtumia ja esityksiä. Ihana päivä, varsinkin tytön mielestä, eikä valittamista ollut äidilläkään, ilmat suosivat, leikkikavereita on paikat pullollaan ja jätskiä sekä suklaata saa luvan kanssa syödä liikaa. Me hyörimme keskustassa muiden perheiden seassa ja nautimme tunnelmasta, mukaan tarttui ilmapallo ja herkkuja, naama sai väriä ja vaatetta oli liikaa päällä. Uskottava se on, kesä on pian täällä!

Lapsilla on kivaa Turkissa lastenpäivänä, kuten myös monina muina päivinä. Turkki on lapsiystävällinen maa, lapsen mukaan ottamista ei tarvitse selitellä eikä stressata, lapsi on moneen paikkaan tervetullut. Turkkilaisille juoksevat metriheikit ja lasten kälätys on osa arkea, siitä ei ärsyynnytä eikä ketään mulkoilla. Lapsilla on ihan erityinen sija paikassa kuin paikassa, ihan varmasti jokaisella kauppareissulla tai puistomatkalla vähintään yksi papparainen tai mummeli tulee juttelemaan tytölle, naapuri kirmaa hakemaan suklaata kotoaan ja mikä tärkeintä, lapselle puhutaan suoraan. Kysellään tavallisia ja hymyillään, kiva että tulit ja olet siinä, ei tarvitse kovin kaukaa hakea syytä turkkilaisten vahvaan itsetuntoon.

Lapsen huomioiminen ja ottaminen mukaan erilaisiin paikkoihin on yksi Turkin ihanimpia puolia, viikonloppuna voit olla varma, että puistot ja ranta-alueet täyttyvät perheistä, ravintoloissa on perheitä, lapsia juoksee sinne tänne. Puistossa työnjako on usein selvä, jos on pienempiä paikalla, seisoskelee yksi aikuisista ylhäällä jeesaamassa, yksi ottaa alhaalla kiinni, kolmas auttaa portaissa, muut istuvat juoruilemassa. On rämäpäitä ja rauhallisempia tapauksia, sikin sokin. Turkkilaiseen puistoon lähtijälle hyvä vinkki on varata mukaan lapsille sopivia keksejä tai muuta naposteltavaa, turkkilaisilla äideillä niitä usein on kaikille jaettaviksi, kosteuspyyhkeet on hyvä pitää vieressä, sillä tyttö ilmestyy usein naama muruissa tai suklaassa jonkun toisen äidin luonta. Kosteuspyyhkeet ovat hyvä hätäapu helteellä ja lukuisten kissojen ja koirien rapsutuksen jälkeen.

Lastenparatiisilla on kuitenkin kääntöpuolensa, viimeisen raportin mukaan lapsista aivan liian suuri osa elää köyhyydessä. Näen päivittäin lapsia keräämässä roskia, kerjäämässä äidin kanssa, myymässä nenäliinoja. Koulutuksen taso ja kehityksen olemattomuus suututtaa, lapsia rakastetaan mutta monella ei ole mahdollisuus panostaa lapsen tulevaisuuteen niin paljon kuin haluaisi. Puistossa luokseni juoksi 12-vuotias tyttö, kauniit kasvot pelkkää hymyä, tyttö halusi harjoittaa englanninkielentaitoaan kun huomasi ulkomaalaisen. Tytön äiti kertoi kuinka innokas englanninopiskelija tyttö on, harmi vaan että opettaja ei ole yhtä etevä ja innokas ja on jäänyt jo tytön jälkeen kielitaidossa. Kesäisin tyttö pääsee onneksi lomalle Kuşadasiin ja kiertää ulkomaalaisen luonta toisen luo juttelemassa. Vanhemmat eivät osaa englantia, joten heistä ei ole apua. Aika monen into tyssää kun innostajia ei ole. Latastenpäivä on kiva, jospa näkisimme sellaisen päivän jolloin juhlittaisiin koulutustason nousun kunniaksi.

Lastenpäivänä liput liehuvat, Izmirin lahden toiselle puolella rakennuksia koristavat valtavat liput näkyvät tänne asti, yläkerran naapurimme ripustama lippu roikkuu omalla parvekkeella asti, vastapäisen talon parvekkeita komistavat valtavat Atatürkin liput. Lasten- ja nuortenpäivänä lapsia muistetaan monin tavoin, vapaiden ja tapahtumien lisäksi joukko lapsia kutsutaan parlamenttiin ja osa heistä pääsee tapaamaan pääministeriä, lapset istuvat ministerien paikoilla, joku jännittää kun taas toinen jutustelee reippaasti mikkiin. Jos olisin lapsi, tulisin lomalle Turkkiin, kahmisin kaikki herkut, hymyt, pään ja poskien taputukset, vääntäisin tekoitkua saadakseni vielä lisää edellämainittuja ja koko pölhön aikuisporukan sekaisin. Lisää suklaata, poğaçaa, jäätelöä ja pillimehua, kiitos.