Päivä jolloin voi rakastua Turkkiin uudelleen

Ihana kevät saa onnelliseksi pienistä asioista eivätkä pienet vastoinkäymisetkään lannista. Huhtikuun 23. Turkissa juhlitaan lastenpäivää, joka on paikallisista juhlista yksi ihanimpia. Se tuo esiin Turkin ja turkkilaisten monia positiivia puolia kuten lasten huomioimisen, sentimentaalisuuden ja yhteisöllisyyden. Taustalla raikas kevät, kirkas taivas, muutama poutapilvi ja lauttamatka yläkannella. Tekee mieli koputtaa lauttamatkalla tuntematonta vieruskaveria ja kertoa että vaikka toisinaan te turkkilaisette teette minut hulluksi niin nyt tekisi mieli pussata.


Näin 4 vuoden korvilla neiti on loistavassa iässä nauttiakseen lastenpäivästä täysillä. Kulunut viikko seurattiin Turkin valtion lastenkanavan kautta Antalyassa olevia virallisia juhlaan liittyviä tapahtumia, mukana oli lapsiryhmiä esityksineen eri puolilta maailmaa, tyttö odotti erityisesti suomalaisten ryhmää.  Äitiiii, nyt tuli valkosia lapsia, onko ne Suomesta? kuuluu huutelu keittiöön. Tarhassa viikko on ollut riehakas, pellejä, hattaraa, tanssia ja musaa sekä mikä parasta, mikki ja minni! Vauhtia juhlaan otettiin jo viime viikonlopun äiti ja lapsi -messuilta ja tänään suunnattiin vielä ystävän ja lasten kanssa eläintarhaan. Trampoliineja, askartelunurkkauksia, kasvomaaleja, hattaraa ja pomppulinnoja, lasten esityksiä ja hytkymistä musan tahdissa. Joka aamu on alkanut kyselyllä, onko tänään yhtä hauskaa kuin eilen?


Lautta kotikulmilta Izmirin keskustaan oli lastenpäivänä lastattu lapsilla ja rattailla, oli röyhelömekkoja, minnipantoja, hämähäkkimiehiä ja sitä hattaraa sekä paljon ääntä ja tungosta. Suosittelen lapsiperheille tätä ajankohtaa Turkissa mutten lapsikammoisille. Lautan henkilökunta onnistui nostelemaan ja auttamaan kirkuvan ja riehuvan lapsilauman vanhempineen maltillisesti lauttaan ja ulos. Lastenrattaita lastattiin ja purettiin satamissa kuin liukuhihnalla. Tungos oli melkoinen mutta turkkilaiseen tyyliin kukaan ei vaikuttanut hermostuneelta, meitä kun on paljon niin hytkytään massan mukana.


Turkkilaiset bayramit eli juhlat ovat isoja juttuja, niihin pukeudutaan, tapahtumia riittää ja paikallisittain lähdetään sinne minne muutkin. Kun hengittelee syvään ja asennoituu, löytää suomalainenkin sen punaisen langan. Jos on viisas, lähtee liikkeelle jo sopivan ajoissa tai sitten on laiska kuten eräs ulkosuomalainen äiti ja sen tytär ja lähtee noin puoliltapäivin kun muutkin ja ottaa osaan kansanvaellukseen.

Massan mukana velloimme katsomaan tytön kovasti odottamaa paikallista piirroshahmoa Keloğlania kumppaneineen, kyllä kuulemma jännitti. Lasten kuoro ja orkesteri olivat parasta antia, ihanat tytöt valkoisissa pitseissään vetivät upeasti niin lastensikermät kuin maan isän Atatürkin runot ja mahtipontisemmat laulut, nauratti ja itketti kun katsoin tyttöä hoilaamassa totisena muiden mukana. Tälläisinä hetkinä on ihanaa heilua punaisten pallojen ja tähti ja kuunsirppi lippujen seassa, väenpaljouskaan ei haittaa, päinvastoin. Juhlahumun sekoittama pää muistaa miksi tänne aikoinaan on jääty. Niiden positiivisten asioiden takia.

Kun bussi kaarsi tänään eläintarhan sisäänkäynnille ja näin kymmenet koululaisryhmien  bussit jonoissaan ja laumat edessäni, huokasin syvään ja päätin että hulluttelu riittää hetkeksi. Ensi viikonloppuna laitetaan ovet ja ikkunat säppiin ja katsellaan tvkaistalta hymy pyllyyn.