Foça top 5

Joka reissulla mietin miksemme muuttaisi Foçaan. Sitten nieleskelen katsellesani vanhojen kivitalojen hintoja, mietin hiljaista talvea ja työmahdollisuuksia, kalastajaksi? Koulumahdollisuudet ja sairaalan palvelutkin taitavat olla rajalliset. Mutta silti, saahan sitä unelmoida. Elämästä kivitalon edustalla istuen ja kalaa syöden. Tämän kesän Foçan reissun kohokohdat olivat seuraavat:


1. Kalahalli ja Menendis

Keskustan kalahallin tarjonta on kadehdittava pienen kylän mittapuihin, että 30 000 asukkaalla voi olla päivittäin mahdollisuus hakea suhteellisen edullisesti pöytään merikalaa, mustekalaa ja katkarapuja. Kala ui melkein liiveihin kapealla rantakujalla kalastajien aluksista. Edellisellä reissulla hokasimme Menedis ravintolan illallisidean eli kala ostetaan itse kalastajilta tai hallista ja toimitetaan valmistusta varten ravintolaan. Jokainen tuntuu tuntevan Foçassa toisensa, joten kun kävimme hallissa ja kerroimme haluavamme kalan ravintolaan, tiesi myyjä Metinin ravintolan tavat, kala puhdistetaan ja toimitetaan seitsemän aikaan sinne valmiiksi.


Päivällä ostetut kultaotsa-ahvenet ja mustekalat kiikutettiin Metinin Menendiksessä pöytään mezeiden ja rakın kera. Menedis kuten moni muukin Foçan paikka on perheyritys. Omistaja Metin ja vaimo kokkaavat avokeittiössä, heidän vanhin poika ja vaimo auttelevat keittiössä ja tarjoilussa ja nuorin poika tarjoilee, vanhempi sukulaisherra auttelee minkä ehtii ja tuo paikkaan oman lepsun tunnelman. Suolasirottimet saattavat tipahdella, ruuat mennä vääriin pöytiin mutta paikka on ehdotonta huippua. Ei musan möykkää. Auringonlasku ja tunnelma.


2. Earth Market

Foçan markkinat pidetään tiistaina mutta sunnuntaisin kannattaa tutustua Earth Marketiin, jotka kulkevat orgaanisten markkinoiden nimellä. Viralliset sellaiset ne eivät ole mutta tuotteet saivat veden kielelle, myyjiä oli vajaa kymmenkunta.


Tarjolla oli vihanneksia, kuivattuja yrttejä, hunajaa, hilloja ja lettuja. Kotiin ostimme hotellimme työntekijän vaimon valmistamat purkilliset mansikkahilloa ja sitruunahilloa. Naminam. Syöty on.




3. Villa Dedem

Olemme majoittuneet joka reissulla yhtä lukuunottamatta kyseisessä perhehotellissa, joka on toiminut vuodesta 1975. Perheen arki rullaa työnteon lomassa, perheen lapsikatraasta löytyy taatusti osa aina leikkikaveriksi ja respan takaosa on pullollaan leluja. Aamupala saa kiitosta ja kaikki onnistuu, kylmäkallet pakkaseen, jäitä huoneeseen, vinkkejä tarvittaessa. Kaupasta haetaan fillarilla mitä ei ole. Sukupolven ketjua on mukava seurata, vanha pappara ja poika hoitavat meriretkiä, pojan vaimo ja muu suku hotellin pyöritystä. Hotelli on parhaat päivänsä nähnyt mutta siisti, sähköjohtoja sotkuja ei kannata vilkuilla vaan nauttia tunnelmasta. On kiva suosia perhehotellia, jossa rahat jäävät paikallisille.


4. Trio cafe

Papparaisen ravintola eli Trio Cafe tuli tutuksi ekalla reissulla ja siellä vieraillaan joka kerta. Hyvät mezet, tuore ja maukas kala, mukavan rento palvelu ja hyvä tunnelma. Ei hienosteluja, rehtiä ruokaa ja kohtuulliset hinnat. Tämä paikka ei petä ruuan suhteen. Papparaisen paikka sijaitsee ytimessä joten seurattavaa riittää.



5. Kaupungin ranta

Rannat ovat Foçan ehkä  heikoin lenkki joten todelliselle rannalla makaajalle suosittelen Yeni Foçan puolta. Vedet ovat kuitenkin kirkkaat ja puhtaat, vesi viileää kesähelteelläkin eikä ranta-alueilla ole kovaa ruuhkaa edes pahimman sesongin aikana. Kaupungin rannalla ei ole palveluita, uimaan voi pulahtaa suoraan laiturilta tai isokiviseltä rannalta. Huvipursisataman puolella on tarjolla laituripaikkoja, joissa on rantatuoleja pientä maksua vastaan.


Dolmuksella pääsee noin 10 km päähän hotellin ranta-alueelle. Oma valinta on kuitenkin kaupungin ranta, se on kivenheiton päässä hotellilta, uimakengillä ei tarvitse pelätä muhkuraisia kiviä ja vieressä on kahviloita ja ravintoloita. Kirkasvetisissä kivikkorannoissa on oma tunnelmansa.


Sokerina pohjalla Foçan ystävää hemmotellaan, Izmirin kaupunki aloitti 1.8 lauttavuorot viikonloppuisin kaupungin ja Eski Foçan välillä. Ensimmäiset vuorot pullistelivat matkustajia eivätkä kaikki halukkaat mahtuneet mukaan. Matka maksaa 10 tl ja se ajetaan kahdesti lauantaisin ja sunnuntaisin. Merimatka yhdistettynä Foçaan on hieno yhdistelmä, Izmirin lomailijat, laittakaapa vinkki korvan taakse!



Kommentit

  1. Mukava lomapaikka tuo Foca,täytyy taas todeta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Foça on vienyt meidan sydamen, tervetuloa Jael lomalle :)

      Poista
  2. Upeeta! Ja tuli nälkä. Mä haaveilen niin Kroatiasta ja Sibenikin hiljaiselosta....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua taisi puraista Kroatia kuume sun postauksen jalkeen jalleen kerran, sinne pitaisi paasta!

      Poista
  3. Luulen vähän, että tällaisten pikkupaikkojen viehätys piilee osittain siinä, että niissä on ihana käydä hetki lepäämässä ja rentoutumassa. Uskon, että ainakin osa viehätyksestä haihtuisi siinä vaiheessa, kun siellä yrittäisi oikeasti asua. Tai näin ainakin ajattelen vanhempieni asuinpaikasta. Kun käyn siellä aina joskus, paikan rauha yllättää joka kerta. Mutten kuitenkaan enää haluaisi siellä asua; arjessa olisi kuitenkin niin paljon asioita, jotka ovat monimutkaisempia kuin vaikkapa Helsingissä (jo ihan kauppareissuista alkaen). Ehkä kannattaa siis pitää Foca sellaisena pakopaikkana arjesta ;) Siellä on kyllä tosi upean näköistä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan totta, olen asunut aikoinaan melko pienessa paikassa Turkissa enka ainakaan ns.turistipaikkaan olisi valmis palaamaan mistaan hinnasta. Toisaalta vuosien asuminen miljoonakaupungissa saa haaveilemaan pienen kylan rauhasta, lahinna ehka lahempana elakeikaa.

      Poista
  4. Ihana lueskella juttuja Turkista. Löysin blogiisi etsiessäni kursseja, jotta oppisin kieltä enemmän kuin ne muutamat lauseet, joita tullut vuosien saatossa opittua. heh. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit tanne Camilla :) Hoşgeldiniz!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit