Kuinka turkin kieli opitaan

Tätä postausta on pyydetty ja nyt sain siihen intoa kun vihreätniityt kertoi iirinkielestä. Turkin kieli on vaikea kieli, siinä on tosin yhtäläisyyksiä suomenkielen kanssa, joka saattaa helpottaa sen oppimista meille suomalaisille. Turkin kieli lausutaan melkein kuten se kirjoitetaan, suomenkielen tavoin kielessä on paljon liitteitä ja vokaalisointu. Se on maan virallinen kieli ja vähemmistökieli 35 muussa maassa, kuten monissa Ottomaanivallan aikaisissa maissa. Turkin kielellä on myös tärkeä asema yhteisöissä, joita on syntynyt turkkilaisten muuttaessa mm. Saksaan. Turkissa järjestetään vuosittain Turkin kielen olympialaiset, joihin ottaa osaa nuoria sadoista maista, Suomi on myös ollut osallistujien joukossa.


Jos nyt saapuisin ensi kertaa Turkkiin pidemmäksi aikaa, menisin ensimmäiseksi kielikurssille, ikävä kyllä aikoinaan saapuessani ensin ei ollut ikinä aikaa, sitten oli muita tekosyitä ja nyt se tuntuu melkein turhalta. Opasaikoina työskentelin pienissä kohteissa, joissa oli pakko oppia heti kielen alkeet, monissa  hotelleissa omistajat eivät osanneet sanaakaan englantia, niinpä alussa matkailijoiden ongelmia ratkottiin sanakirjan kanssa, mikä on ilmastointilaite, sähkökatkos tai aamiaispaketti, lyhyt matkailijan oppimäärä tuli opittua nopeasti. Sen sijaan suurin osa lomakeskuksissa työskentelevistä hallitsee englannin, ainakin välttävästi, joten kielikurssille ilmoittautuminen vain jäi, englannillakin kun pärjäsi.

Mieheni kanssa olemme puhuneet turkkia alusta asti ja hänen kanssaan olen oppinut ehkä eniten, hän on jaksanut selittää ja vääntää rautalangasta. Muutto Ankaraan oli myös käännekohta kielenoppimisessa, sillä Ankarassa englannilla ei pärjää, ei niin missään. Kun aloitin työt kaupungissa, jouduin alussa pinnistelemään ja huomasin toisinaan olevani ihan puhki päivän päätteeksi, uuden työn oppimisen lisäksi kielitaito oli koetuksella ja uutta piti oppia joka päivä, oli myös ylitettävä kynnys ja alettava käyttää kieltä aktiivisesti puhelimessa, ihmisten kanssa, kaupassa ja uusien naapureiden ja tuttavien kanssa. Onneksi turkkilaiset ovat usein armollisia ulkomaalaisille ja yrittävät ymmärtää kielen kanssa takeltelua, koen ainakin itse saaneeni aina paljon positiivista palautetta paikallisilta.


Usein keskustelu marketissa, rappukäytävässä tai leikkipuistossa saattaa alkaa turkinkieleni kehumisesta, puhuttepa te hyvin turkkia, olette nähtävästi sopeutunut tänne hyvin! Tehän puhutte kauniimmin kun me ja niin kohteliaasti, kertovat turkkilaiset. Paikalliset suitsuttavat mielellään ulkomaalaista, vaikka kielioppi on edelleen vähän vinksinvonksin ja äänteetkin toisinaan vain sinnepäin, kieli on avain turkkilaiseen kulttuuriin ja heidän sydämiin. Yleisesti ottaen turkkilaisten vieraiden kielten osaaminen on aika heikkoa, valtionkouluissa vieraankielen opetus alkaa alakoulussa, yleensä se on englanninkieli, monissa yksityisissä kouluissa opetellaan kahta vierasta kieltä jo alakoulusta asti. Erot koulujen välillä ovat melkoisia sillä opettajien taso vaihtelee. Moni ottaa lisäopetusta koulun jälkeen ja usein se onkin tarpeen.

Turkin kaupungeissa on useita tahoja, jotka järjestävät kielikursseja, hinnat vaihtelevat, joskus on tarjolla myös valtion maksuttomia kielikursseja. Ennen kielen hallintaa säilyy mukavan välimatkan päässä turkkilaisen yhteiskunnan ongelmista, kuten kassajonossa venäläisiä naisia sadattelevan jutuista, poliitikkojen hiuksia nostattavista kommenteista, vanhan kansan puuduttavasta arvomaailmasta ja kieltä ymmärtämättömän ulkomaalaisen arvostelusta. Vaikka kielen oppiminen on työlästä niin kyllä se kannattaa, sen oppimisen jälkeen olet osa paikallista yhteisöä, sinulle jaetaan perhesalaisuuksia, naapurit iloja ja surujaan, työpaikalla oletetaan sinunkin olevan perillä tv-sarjojen juonenkäänteistä ja uskalletaan pyytää mukaan drinkille. Sen kautta pääsee asemaan, jolloin kassajonossa voi sanoa että anteeksi rouva, jos puhuitte minusta, en ole venäläinen ja me monet ulkomaalaiset muuten osaamme turkkia, mukavaa päivänjatkoa.

Koska en ole kieltä opiskellut, vaan oppinut sen käytännön ja kantapään kautta, on kieliopissani puutteita, tulevaisuudessa tytön turkinkielen läksyjen avustus jää siis automaattisesti baballe. Arjessa kieliopin puute ei haittaa vaikka kyllähän sen täydellisestä hallinnasta olisi apua. Sen verran olen nähnyt vaivaa päivittäisen pinnistelyn ja kaduilla näkemieni sanojen mieleen painamisen lisäksi että olen opiskellut itsekseni Bremerin Opi Turkkia kirjan, sarjojen seuraaminen telkkarista on ollut myös hyödyllistä, erityisesti helpot turkkilaiset perhesarjat sekä jenkkisarjoja esittävä CNBC-e -kanava, joka poikkeuksellisesti tekstittää ohjelmistonsa, toimivat kielen oppimisen tukena. Turkinkieli on paljon muutakin kuin kirjasta opittu kielioppi ja sanajonot, tiiviissä sosiaalisessa verkostossa fraasit ja erilaiset toivotukset ovat äärimmäisen tärkeitä, on hyvä oppia missä menee raja teyzen ( täti) ja ablan ( isosisko) välillä, kuka on dede ( isoisä), kuka amça ( setä) ja kuka abi (isoveli), ne kun ovat päivittäisessä käytössä tuttujen ja tuntemattomien kesken. Mitä toivotetaan kauppiaalle, entä talonmiehelle, vanhemmille ihmisille, pitää muistaa naapureiden ja työtovereiden ja heidän perheiden terveydentila ja asialliset toivotukset, täällä ollaan herroja ja rouvia eikä kassaneiti koskaan sinuttele, tittelit ovat tärkeitä. Turkinkielen myötä opitaan yhteiskunnan jännitteitä, arvoasteikkoa ja kunnioituksen suuntaa.


Turkinkieli pitää sisällään paljon kaunista korupuhetta, joka kutoo yhteen lähiyhteisön, parvekkeella notkuvaa naapuria, toista lapsen kanssa vastaantulevaa tai muita koiranulkoiluttajia ei yleensä ohiteta ilman jotain pientä sanottavaa. Itselleni turkinkielen antoisin puoli on aina ollut juurikin kauniit sanat, ne piristävät harmaimmankin päivän, minusta on kivempi tehdä ostoksia kuulumisten lomassa, notkua leikkipuistossa jutustellen ja vaihtaa muutama tutuksi tullut fraasi lääkärin, leipäkauppiaan ja naapurin kanssa, tuntuisi aika ikävältä hoitaa asioita hiljaisuuden vallitessa. Kun paikallinen menettää malttinsa, taipuu kieli korvia kuumottavaksi kiroiluksi, kiroilee kuin turkkilainen on siis ihan osuva sanonta. Turkkilaisille kieli kertoo paljon puhujan kotipaikasta ja yhteiskuntaluokasta, erityisesti maan itäosan murre on vahva, täällä lännessä taas on oma murreryhmänsä, jonka huomaa parhaiten pienten kaupunkien ja kylien asukkaiden puheessa.Vahvaa murretta puhuvan puheen kanssa joudun todenteolla pinnistelemään ymmärtääkseni, vanhemmilla ihmisillä on myös minulle täysin tuntemattomia ilmaisuja ja sanoja, joita käytetään vain tietyssä kaupungissa tai tietyllä alueella. Maan kermalla ja erityisesti naisilla taas on tarve erottua nousevalla intonaatiolla, joka sattuu korvaan erityisesti kahviloissa, joissa raha haisee.

Jos minulta kysytään, niin turkinkielen taitaminen on pakollista, jos maahan aikoo jäädä, monissa työpaikoissa ja piireissä pärjää pitkälle englanninkielelläkin mutta ilman paikallisen kielen hallintaa jää helposti jonon hännille, ei pysty puolustamaan itseään eikä voi hoitaa omia asioitaan itsenäisesti. Mitä ohi ajavien autojen kovaäänisistä kuulutetaan? Mitä mainos- ja vaalimainoksissa luvataan? Miksi pääministeri karjuu tuhatpäiselle yleisölle päivästä toiseen? Turkkilainen yhteiskunta ei huomioi ulkomaalaisia vaan olettaa heidän osaavan kieltä. Kansalaisuushakemuksen takia kielitaito on oltava, suurimmissa osissa työpaikkaa vaadittava ja ihan tavallisten virastoasioiden hoidossakin suotavaa, ellei halua aina jotakuta avuksi. Kun ulkomaalainen astuu markettiin, saattaa kassaneiti karjaista kaupan takaosaan, täällä on ulkomaalainen! Paniikki leviää englantia taitamattomissa marketin työntekijöissä ja voi sitä pällistelyn määrää, kun kassalla selviää että ulkkis puhuu turkkia, pyyhitään hikeä otsalta. On turkkilaisia, jotka haluavat harjoittaa vieraankielen taitoaan ulkomaalaisen kanssa mutta eniten on kuitenkin kansalaisia, joille ulkomaankieltä puhuva ulkkis on vaan ulkkis ja jopa hieman pelottava, kannattaa muistaa että vakoilu- ja salaliittoteoriat elävät kansan syvissä riveissä vahvana. Paikallisille turkinkielen hallinta on laskeutumista heidän tasolleen, osaksi paikallista yhteiskuntaa ja elämänmenoa.

Kuvat on napsittu pari päivää Turkin tasavallan 90.vuotispäivän jälkeen, en ole koskaan nähnyt niin paljon ja niin suuria Atatürk-lippuja kuin tänä vuonna, siellä ne liehuvat edelleen suurin osa, kotien ja työpaikkojen parvekkeilla.

Kommentit

  1. Mielenkiintoinen postaus! :-)

    Sarina x

    VastaaPoista
  2. Meillä anoppi, joka ei aluks musta niin kauheesti perustanu on alkanu tykätä musta kun osaan sen kanssa turkiks höpistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Kyllahan se varmasti epailevan anopinkin mielta lammittaa kun on nahnyt vaivaa oppiakseen kielen.

      Poista
  3. Kiva postaus :) Täällä yritetään kuumeisesti opiskella ennen muuttoa, on sentää jotain pohjaa opiskeluille, joita meinaan jatkaa sitten Turkin päässä. On se jännä, 4 kuukautta vasta opiskelua takana ja jo nyt ymmärrän puhetta jonkun verran, ihmiset katsoo kummastuneesti kun istun hiljaa ja yhtäkkiä saatan kysyä, että mitäs te puhuitte autoista, mitä joku on tehnyt ja nauran mukana.

    Se on aika hassu tunne, päästä sillalailla mukaan yhteisöön ja ymmärtää niin vierasta kieltä noin lyhyessä ajassa :) Oon aina kokenut, että mulla on hyvä kielipää, mutta nyt se on päässyt kunnolla oikeuksiinsa, kun on kieli mitä haluaa kuumeisesti oppia ja motivaatio oppimiseen on korkealla! Ruotsin kieltä en ikinä ole kunnolla taittanut, koska sen opiskelu ei vaan ole millään lailla kiinnostanut. Mutta tosiaan, luotan siihen että tämän ihanan turkin kielen taitan jonain päivänä ;) Täällä Suomessa se tuppaa vaan ruostumaan, kun kieltä ei kuule joka päivä joka puolella.

    Oot muuten oikeassa tuosta murteesta, minullakin on välillä hankaluuksia ymmärtää tai oikeastaan jotkut asiat lausutaan niin "epäselvästi", että joudun kysymään useamman kerran toistoa. Mieheni mukaan lukien, hänen pitäisi ymmärtää että minä ymmärrän sitä vähän selkeämpää puhetta eikä minulle voi pälättää samanlailla kuin paikalliselle :D Mulle pitää puhua kuin lapselle. :D

    "Kun ulkomaalainen astuu markettiin, saattaa kassaneiti karjaista kaupan takaosaan, täällä on ulkomaalainen! Paniikki leviää englantia taitamattomissa marketin työntekijöissä ja voi sitä pällistelyn määrää, kun kassalla selviää että ulkkis puhuu turkkia, pyyhitään hikeä otsalta. "

    Hahah rämähdin nauruun :D Olipa hyvin kirjoitettu. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei sita muuten oikein paase yhteisöön ellei puhu turkkia, varsinkin itaiset murteet ovat tosi vahvoja, mustallamerellakin on omat murteensa ja paljon alueellisia sanoja, isoissa kaupungeissa puhutaan enemmin sitten yleiskielta mika on helpointa. Se on hyva, etta sulla on motivaatio korkealla kielenoppimisen suhteen, onnea opiskeluihin!

      Poista
  4. Minä sain istua kielikoulussa maahan muutettuamme. Auttoihan se epäilemättä oppimista, mutta ei tehnyt minulle kielipäätä siltikään. Olen ihan peloton puhuja, ottanut alusta asti kaikki osaamani käyttöön. Itselleni on tärkeintä ymmärtää ja tulla ymmärretyksi, kommunikoida. Kieliopillisesti en siltikään osaa puhua oikein, ja kirjoittamisessa olen ihan tumpelo. Niin se on ollut aina kaikissa vieraissa kielissä. Minun lahjani on luetun ja kuullun ymmärtämisessa, ongelmani kieliopissa ja kirjoittamisessa. Vajavaisenakin turkin kieli on minulle rakas, toinen tunnekieleni. Avaimeni tähän yhteiskuntaan ja ihmisiin.

    Edelleen herkuttelen aina jokaisella tilanteella, jossa puhuvat minusta ymmärtämättä, että osaan kielen ja seuraan keskustelua pokka naamalla:D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minakin olen kirjoittamisessa todella tumpelo, onneksi sita ei tarvitse usein tehda. Sama juttu, seuraan mielellani kun oletetaan etten osaa kielta.... :D

      Poista
  5. Suuri kiitos!
    Olipa mielenkiintoista ja kirjoitit asiasta monelta kantilta. Yhden lukijasi ilta parani täällä heti monta pykälää.

    Venla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyva Venla, tama toive oli kylla mielessani pitkaan, hyva etta piristi!

      Poista
  6. Mielenkiintoista luettavaa! Minä en opiskellut turkkia ollenkaan ennen kuin tulin tänne. Osasin vaan muutaman toivotuksen ja turhausuin kun en koskaan ymmärtänyt mitään. Nyt n. kolmen kuukauden aikana olen kehittynyt niin että pystyn vastaamaan yksin kertaisiin kysymyksiin kuten "Onko sinulla nälkä?" yms. Monesti mun miehen perhe yllättyy jos yhtäkkiä kommentoin heidän puheisiinsa jotain. Olen täällä lukenut juuri tuota samaista Bremenin kirjaa sekä muutaman oppitunnin olen myös ottanut. Nyt kun mun Suomen matkaan tai paluuseen on vain kuukausi ajattelin ottaa loppukirin ja alkaa oikein pänttäämään. Suomessa kun ei voi sitten kieltä enään harjoitella puheessa kunnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turkinkielisessa ymparistössa oppiminen kay nopeasti ja kylla se helpottaa elamaa kun alkaa ymmartamaan eika tarvitse vain istua ulkopuolisena ja ihmetella. Tsemppia opiskeluun!

      Poista
  7. Kyllä se niin on, että jos maahan aikoo astettua asumaan, pitää yrittää opetella kieli. No, iiriä en osaa, enkä aio opetella...sitä kun en missään tarvitse. Onneksi tuo toinen "kotimainen" englanti sujuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mielta, ilman kielenhallintaa on aika pihalla kaikesta.

      Poista
  8. Mielenkiintoista! Ihan samanalaista on toisinkin päin. Ei suomalaiseen yhteiskuntaan pääse sisälle yhtään helpommalla. Voi olla päinvastoin hankalampaa, kun päälisin puolin englannilla pärjää, mutta lopulta jää ulkopuoliseksi jos ei suomenkielen oppiminen suju. Siellä ilmeisesti asian tärkeys iskee heti.

    Muuten oletko sattunut törmäämään suomalaiseen runoilijaan, joka kirjoittaa turkiksi runoja! Pari päivää sitten kun tulin töistä kotiin, kuulin loppuosan radio-ohjelmasta, jossa tätä naista haastateltiin. Mutta koska ohjelma oli lähes lopussa, hänen nimensä ja tarinanasa jäi epäselväksi. Tuntui vain niin uskomattomalta, että voisi oppia toisen kielen niin hyvin, että pystyisi kirjoittamaan runoja sillä kielellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin Suomessa varmaan pystyy hoitamaan asiansa englannilla mutta ystavyyssuhteita solmiakseen on varmasti opeteltava suomenkieli, ainakin pidemmalla tahtaimella, luulisin kylla etta ainakin suomalaisiin nuoriin on helppo tutustua englannillakin. Hei olipa mielenkiintoinen juttu tuo runoilija, en ole törmannyt mutta yritanpa selvittaa, kiitos vinkista!

      Poista
  9. Kieli on NIIN tarkeaa oppia! Mina joskus aikoinaan opettelin vahan turkin alkeita eika niin vaikealta tuntunut. Harmi etta nyt on maiden valilla mennyt vahan sukset ristiin ja nyt ei tee mieli sinne matkustaa lomille. Muuten olisin varmaan jatkanut kielen opiskelemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillista, eletaan toivossa etta tama jaatava tilanne joskus laukeaa, huoh :(

      Poista
  10. Kiitos tästä mielenkiintoisesta postauksesta. Veikkaan, että miehelläni on suomen kanssa aika samoja tuntemuksia - suomessa suomea on osattava, että pärjää. Englannissa asuessani törmäsin ammattini puolesta usein ulkomaalaisiin, jotka eivät vuosienkaan jälkeen osanneet englantia juuri lainkaan. Oli paljon puolalaisia, jotka olivat saaneet Englannista töitä osaamatta kieltä lainkaan. Toisaalta Englannilla on maahanmuuton kanssa niin pitkä historia, että siellä siihen on totuttu jo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saksassakin on turkkilaisyhteisöja, joissa eivat kaikki osaa saksaa, olen aika varma etta tallaisia kielta hallitsemattomia on myös Suomessa, erityisesti naiset, jotka saapuvat Suomeen kotirouviksi jaavat helposti oman onnensa nojaan neljan seinan sisalle, aika pelottavaa. Tsemppia miehellesi kielen kanssa, ei ole varmasti helppoa!

      Poista
  11. Kielen osaaminen avaa ovet kultturiin, tapoihin ja sosiaalisen verkoston luomiseen maassa kuin maassa. Todella osuva tuo sinun ilmaus teyzeistä, abloista ja titteleistä. Ne oppii elämällä. Siinä missä Iso-Britanniassa voi työelämässä tietyssä määrin kutsua professoria tai tohtoria etunimellä, tämä ei tulisi kuuloonkaan Turkissa.

    Kävin aikoinaan yhden pari tuntia viikossa tyyppisen turkin kurssin 4-5 vuoden kielen käytön jälkeen ja vaikka siitä olikin hieman apua kirjoittamisen suhteen niin parhaimmat opettajat ovat olleet ehdottomasti anoppi, mies, tv-sarjat ja jokapäiväinen elämä. Pääasia on ymmärtää ja tulla ymmärretyksi. Lasten satukirjat ovat uskomattoman hyviä kieliopin oppimiseen ;)

    Puhuuko tai ymmärtääkö miehesi muuten suomea?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo totta puhut, kylla se eletty elama ja kontaktit ovat opettaneet eniten kielta! Mieheni ei osaa kovin paljon suomea, sanoja sielta taalta ja ymmartaa usein aihepiirin mista puhutaan.

      Poista
  12. Hepreakin on vaikea kieli,pitäisköhän mun kertoa siitä.Minusta ei olisi jossain maassa asumiseen ,ellen osaisi kieltä.Myös Venezuelassa asuessa jo aiemmin opittu espanjankieli tuli tosi tarpeeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerro ihmeessä :) Täytyypä seurailla sinunkin blogiasi tarkasti.

      Venla

      Poista
    2. Minakin kuulisin mielellani heprean kielesta!

      Poista
  13. Hei! :)
    Olen lukenut blogiasi jo melkein puolivuotta mutta nyt vasta rohkaistuin kommentoimaan.. Mulla on turkkilainen poikaystävä ja siksi mielenkiintosta lukia minkälaista elämä sielläpäin on.. :) Tänään lähti armeijaan ja kysyisinki voisitko/osaisitko kertoa jotakin minkälaista armeijan käynti turkissa on..? Kiitos mielenkiintoisesta blogista! :)

    Emppu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kommentoit Emppu! Onnea ja menestysta armeijaan, tarkkaa en tieda mutta rankempaa se on kuin Suomessa, tosin onhan se höllentynyt viime vuosina ja pituuskin on lyhentynyt, aika tarkeaa on mihin paikkaan joutuu, alussa on muistaakseni lyhyt jakso, jonka jalkeen tulee usein siirto loppuajaksi toiseen paikkaan. Missa poikaystavasi suorittaa armeijaa?

      Poista
    2. Turkkilaisilla ei myöskään taida olla lomia samaan tahtiin kun Suomessa on. Mun mies oli armeijassa joskus 2000-luvun alussa että on voinu toki muuttuakin.

      Poista
    3. joo ei ole vaan usein taitaa olla vain yksi loma palveluksen aikana. Yliopistossa opiskelevat saavat lyhennysta palveluaikaan ja jos sattuu hyva paikka ja miellyttavat komentajat niin vapaita saattaa hellita muutama ekstra mutta Suomeen verrattuna armeijan kaynti on taalla totista puuhaa. Aika ajoittain on myös mahdollista selvita hommasta melko mittavalla rahasummalla eli valtiolle maksetaan summa ja homma on kuitattu silla.

      Poista
    4. Kiitos, pitkä aika on ootettavana että armeijasta pois selviää.... :( Çanakkaleen meni.. vissiin 1 kk loman jossai välissä sais piettää. Tuntuu ettei sielläkään hirveän tarkasti ainakkaan vielä tiiä miten kaikki tullee menemään.. Siellä voi vissiin joutua ihan oikeihi sota hommiin jos oikein oon ymmärtäny...?

      Emppu

      Poista
    5. Mun miehellä ei tainnut olla yhtäkään lomaa, niin ainakin sanonut. Vietti siellä 15 kuukautta, mutta nythän palvelus on lyhentynyt. Tämä oli 6 vuotta sitten. Se riippuu aika paljon mihin paikkaan tosiaan joutuu, mun mies oli melko "rauhallisessa" paikassa, mutta sitten taas moni mun tuntema on ollut esimerkiksi Iranin rajalla.

      Tuo rahasummakaan ei takaa sitä, että hommasta selviää. Mulla tuttu maksoi ja joutuu nyt joka tapauksessa armeijaan, eli käytännössä vain siirsi alkamisajankohtaa pidemmälle. :/ Mutta näitäkin on useita erilaisia tapauksia :)

      Poista
    6. Mun mies oli Diyarbakırissa ja sano että siellä sen armeijakaverit joutu ihan oikeesti sotimaan. Mies vältty kun työskenteli kasarmilla.

      Poista
    7. Mun mies on kotoisin Diyarbakırista ja joo oon kuullut samaa, tosin 2000-luvun alussa oli hieman eri tilanne kuin nyt. Hän itse oli Polatlıssa, en tiedä mitä siellä teki. Pitääpä ihan mielenkiinnosta kysyä :)

      Poista
    8. Çanakkale ei ainakaan ole pahimpia paikkoja jos on siella loppuun asti? Maksetun armeijan hinnat ovat tosi kovia, yleensa noin 10 000 e kieppeilla, niissa on myös ikaraja ja joitain muitakin ehtoja. Tositoimiin saattaa tosiaan joutua, lahinna itarajalla mutta tilanne on tosiaan eri kuin viela 2000-l. Tsemppia!

      Poista
    9. Ei tietääkseni paikka oo vaihtumassa... Itse ainakin meinas että ihan hyvä paikka pitäs tuon olla... :) Toivottavasti ei mihinkään tositoimiin joutuis, saa pelätä koko ajan sitten ku nyt ei voi yhteyttä piettää enää niin tihiään mitä on pidetty.. Aika tiukkaa kuulostaa armeija siellä olevan ku omia puhelimiakaan ei saa piettää mukana jne.. Kiitos tsempeistä niitä kyllä tarvitaan! :) on se vuosi vaan silti aika pitkä aika... Mutta eiköhän se toivottavasti nopiaa mene :)

      Emppu

      Poista
    10. Mun poikaystävä ei ole vielä käynyt armeijaa kun ensin opiskeli ja sitten lähti maailmalle. Nyt tultiin tänne Turkkiin mutta antoivat kai vuoden lisäaikaa perhesyistä. Eli minä olisin muuten täällä yksin lapsen kanssa ummikkona. Pitäähän se se armeija kuitenkin käydä...Miitu miten voi olla niin että vaikka joku on maksanu ni silti on joutunu armeijaan? Mä oon kuullu ettei lomia saa ellei oo naimisissa. Siis ei sais mennä lomalle tyttöystävän luo. Tietääkö joku et pitääkö tämä paikkaansa?

      Poista
    11. Mä en tiedä. Veikkaan, että ei ole maksanut koko tuota summaa, vaan pelkästään lykkäystä. En kysellyt tarkemmin, mieheni vaan sanoi että hän oli maksanut (siis tämä kaveri), että ei joutuisi, mutta joutuu nyt kuitenkin.. :/ Lähtee huomenna.

      Mun mies ei saanut lomia silloin kun oli armeijassa, muuten en tiedä että pitääkö paikkaansa ja en tiedä miten on käytännöt muuttunut vuosien varrella.

      Poista
  14. Munkin turkin opiskelu on jäänyt siihen, että pänttäsin itsekseni puolikkaan opusta "Teach Yourself Turkish" ja sitten tapasin mieheni (joka ei kyllä puhu ns. hyvää turkkia vaan toisinaan ihan kummaa sekamelskaa). Kirjoittaminen on mulle ollut aina helppoa, puhun kyllä aika surkeesti varmaan vaikka paljon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kylla silla puheen maaralla pystyy hamaamaan paljon :D Mulla taas kirjoittaminen tökkii ja joudun tarkistamaan moneen kertaan mita olen kirjoittanut eika musta olisi romaanien kirjoittajaksi turkiksi.

      Poista
  15. Se on kyllä mielenkiintoista, miten ihminen oppii ympäristöstä kieltä. Olin 2,5kk Alanyassa töissä, ja pystyin silloin loppuvaiheessa hoitamaan yksinkertaiset arkitilanteet turkiksi (esim. pesulasta pyykkien noutaminen suijui turkin kielellä- tosin omistajatar puhui sitkeästi saksaa vaikka turkiksi vastasinkin hänelle). Nyt kun en ole edes käynyt turkissa kahteen vuoteen, niin lähes kaikki on unohtunut. Anoppi tosin luulee, että osaan turkkia, koska puhun hänen kanssaan puhelimessa niin, että mies kertoo mitä mun kuuluu sanoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymparistössa oppiminen on huomattavasti helpompaa, paasee testaamaan kielitaitoaan heti ja poimimaan kaytannön kielitaitoa ymparistösta ja onhan siihen motivaatiokin usein kohdillaan.

      Poista
  16. Mielenkiintoinen postaus! :-)
    Ostin itselleni tänään Turkkia matkailijoille kirjan, jota ilmeisesti käytetään joillain kielikursseillakin. Itseopiskelu ei ainakaan omalla kohallani oo kylläkään niin tehokasta kun koulussa/kursseilla, mutta ehkä kun jaksaa kärsivällisesti opiskella ja on motivaatio oppia. Olis kiva osata edes jotain jos Turkkiin päädyn, kaikesta sais niin paljon enemmän irti kun osais kieltä ja ois pohjaa oppia sit lisää :) kuinka kauan sulla muuten meni siihen että pärjäsit lähes kaikissa tavallisissa tilanteissa turkilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tykkasit! Ma luulen etta sinulla on hyvat mahdollisuudet oppia sinne minne olet suuntaamassa nopeastikin sellainen paivittain tarvittu sanasto, mulla jarrutti oppimista ainakin se, etta työkaverit oli kielitaitoisia ja olin alussa turistikohteissa taalla, Ankarassa kielen oppiminen sitte vauhdittui hurjaa vauhtia, kylla siina taisi muutama vuosi menna etta pystyin hoitamaan joka paivaisia asioita, tosin mahan olin talvet alussa poissa kun olin muualla töissa.

      Poista
  17. Kiinnostava postaus :) Oon tosi iloinen, etta taalla halk eğitim merkezi jarjestaa turkin kielen kurssin ulkomaalaisille (tai nythan se jai alanyaan, mutta siis onhan taalla gazipaşassakin aiempina vuosina ollut kursseja. Jokatapauksessa jatkan Alanyassa kaymista). Siis kun on ilmainen. Oon huomannut jo edistyvani, ehka tama ujous pikkuhiljaa katoaa :)
    Tanaan sain vaan ihmetella yhta asiaa; eras kurssilla oleva nainen oli saanut turkin kansalaisuuden! Miten kuinka? Han toki on ollut nyt 4v naimisissa turkkilaisen kanssa ja viime vuonna kansalaisuuden sai. Mutta kielitaito todellakin on vain ihan alkeet hanella. En kasita...eikö kielitaidon pitaisi olla hyva?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ma luulen etta kun kansalaisuutta haetaan avioliiton perusteella niin kielitaitoa ei ihan kauheesti syynata? Riippuu myös siita komiteasta joka tekee paatöksen, mutta luulen kylla etta se kansalaisuus harvoin kaatuu tahan seikkaan jos jonkunlainen kielitaito on.

      Poista
    2. okei, se varmaan voi sitten olla niin. :) Koska tiedan toisenkin ihmisen joka kansalaisuuden sai avioliiton perusteella ja kielitaitoa oli vahan vain.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit