keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Syyllisyyttä yli rajojen

Olen hiukan hukassa kasvatusperiaatteiden kanssa, joita Suomessa noudatetaan, ne kun eivät aina vastaa paikallisia. Toiset paikalliset periaatteet taas ovat sen verran kaukana omista ajatuksista etten tunne niitäkään omikseni. Missä iässä voi vielä uskoa keijuihin ja joulupukkiin, voiko lapsen kanssa mennä viiniostoksille. Missä kulkee lapsen laiminlyönnin raja, pitääkö itseään ruoskia jos lapsen kuullen pääsee kirosanoja. Missä iässä on ok jättää lapsi hoitoon ja kenelle, isälle, mummolle, papalle vai hoitajalle. Vettä paiskoo, otetaanko taksi ilman turvaistuinta vai kävelläänkö kolme kilometriä, valintoja valintoja. Ikuinen äidin syyllisyys ja syyllistyminen on varmasti tuttua joka kulttuurissa, aiheet vain vaihtelevat.


Turkkilainen äiti ei syyllisty riittämättömyydestä, kaikenlainen apu otetaan vastaan heti synnytyksen jälkeen. Vauva ei kuulu vain äidille vaan koko suvulle, lasta hyssyttelevät ja toisinaan syöttävätkin niin sukulaiset kuin naapuritkin. Uusi äiti saa olla niin väsynyt ja pyörällä päästään kuin huvittaa. Kaikesta imetysmyönteisyydestä ja äitiyden kruunuista huolimatta epäonnistumisiin suhtaudutaan ymmärtävästi, korvikkeet, tietämättömyys ja turhautuneisuus on ihan ok ja sen takia vierellä hyörii äitiyden läpikäyneitä.

Uusi isä palaa nopeasti töihin ja arki palaa uomilleen. Töihin palaavaa äitiä harvemmin syyllistetään. Yhteiskunnassa, jossa avustuksia ei tunneta, on selviö että töihin mennään käärön tulevaisuuden takia, parempaa koulutusta, omistusasuntoja ja turvallista elämää havitellen. Syyllistyykö äiti jättäessään 4 kuukauden ikäisen käärön hoitoon onkin toinen juttu, useimmiten kyllä pitkien työpäivien takia mutta monesti lasta hoitava mummo on lapselle äidin rinnalla yhtä tärkeä kasvattaja.


Olen tavannut lukemattomia mummoja ja pappoja, jotka hoitavat lapsenlapsiaan lähes täysipäiväisesti, on ihan tavallista että osa lapsista viettää osan viikosta kokonaan isovanhemmilla, monesti vanhemmat ehtivät töistä kotiin kun nukkumaanmeno aika on jo käsillä tai pahimmassa tapauksessa jo ohitettu. Sen suurempaa syyllistämisen kuviota ei asian keskeltä viriä, ilman töitä ei ole elämää kuten tutun perheen poikaa hoitava mummo tokaisi tänään tarhan aulassa.


Turkissa eri asiat ovat hyväksyttyjä eri piireissä. Hyvällä ilmalla sunnuntait kuluvat perheemme kesken fillaroiden, paluumatkalla pysähdytään puistoon tai rantakuppilaan olusille ja mehulle, aurinkoon kasvot kääntävä äiti ja olutvaahto huulilla ei aiheuta mitään reaktioita, ei muissa pöydissä eikä omassa mielessä. Meillä lastenhoitoapua on otettu vastaan vain kun isovanhemmat ovat kyläilleet, muuten tyttö on kulkenut mukana ravintoloissa, kampaamossa, gynekologilla ja ulkomaalaisvirastossa. Syyllistyn jos rutiinit karkaavat käsistä mutta muutama lorvipäivä tarhasta liian myöhäisen nukkumisen takia ei tunnu missään.


Turkkilainen nainen syyllistyy, jos lapsi saa flunssan sillä se on yleensä äidin vika, liikaa ulkoilua hikisenä, liikaa vetoa ikkunasta tai liian vähän terveellistä ruokaa. Unohtunut aluspaita tai paljaat jalat. Sen sijaan turkkilainen ei välttämättä tunne huonoa omaatuntoa ilman lastenistuinta matkustavasta lapsesta, tupakansavusta ravintolassa tai siitä, että lapsi söi juuri päivän kolmannen suklaakakkupalan.

Turkkilaista naista ei saa myöskään syyllistymään keisarinleikkauksesta tai vaikkapa kiinteiden aloituksesta väärään aikaan. Lapsen ensimmäinen kiinteä voi olla vaikka juustopala, leipää tai oliivi. Paikalliseen ajatusmalliin kuuluu usein lapsen sujahtaminen perheen arkeen, äiti käy kampaajalla, tekee ruokaa ja kutsuu ystäviä edelleen kylään, lapsi kulkee mukana tai menee hoitajalle. Lapsi ei ole syy näyttää variksenpelätiltä tai sulkeutua ulkomaailmalta. Joku syyllistyy jos panostaa liikaa itseensä äitinä ja joku toinen taas jos ei panosta.


Ulkosuomalaisena sitä pystyy helposti pitäytymään pienellä etäisyydellä molempien maiden syyllistymisistä. Joskus liikaa sokeria ja kadonneita rutiineita mutta päätään pyöritellen syksyn tullen vallannutta flunssapaniikkia kohtaan. Kokonaisuus ratkaisee. Kun ympärillä on monenlaisia ratkaisuja, vannoutuneita kotiäitejä, työelämään  nopeasti palaavia naisia, papan hoitamia lapsia ja vuorotyössä palloilevien vanhempien pyörittämiä mutkikkaita kuvioita, syyllisyys ja syyllistäminen hellittää. Lapsia ei tarvitse kasvattaa samalla tavalla vaan parhaimpansa mukaan.


Mistä sinun asuinmaassasi äidit syyllistyvät tai ovat syyllistymättä ?

12 kommenttia:

  1. Mä tunnen monesta eri maasta kotoisin olevia äitejä täällä Belgiassa, mutta en oikeastaan yhtään belgialaista äitiä kunnolla. Siksi on vaikea kunnolla sisäistää mitä kaikkea belgialaiseen äitiyteen kuuluu, mutta ainakin sen verran sanoisin, että kukaan ei varmaan ole kuullutkaan, että just niissä kakkupaloissa ja jokapäiväisissä välipalakekseissä olisi mitään ihmeellistä.

    Tai aikaisessa päiväkodin tai koulun aloituksessa. Ryhmäkoista tai hoitopäivien pituudestakaan en muista kuulleeni hirveästi puhuttavan. Mun suomalaisuus tulee kyllä esiin, kun kuulen puhuttavan kuinka hyvin alle puolivuotiaat vauvat viihtyvät päiväkodissa, kun se tuntuu niin erilaiselta kuin se mitä on itse tottunut pitämään aikaisena ikänä, vaikka mistäs minä tiedän vaikka niin pienet vauvat tosiaan viihtyvät päiväkodissa.

    Oluen tai viinin juominen lasten nähden ei kyllä ainakaan ole mikään "issue". Leikkipuistoissakin ja leikkipaikoilla saattaa olla ostettavissa pitkä rivi belgialaisia kansallisylpeyttä eli olutta ja sen seitsemää sorttia sitä. En kyllä ikinä ole nähnyt, että se mitään ongelmaa olisikaan aiheuttanut. Jonain kesänä olinkin vähän ihmeissäni kun kesälomalla Suomessa miehen kaverit menivät kulman taakse ikään kuin piiloon juomaan oluitaan. Kiroilussa muuten ollaan miehen kanssa vähän toivottomia, mutta mä luulen, että se, että meidän tytöllä ei ole meidän lisäksi oikein ketään johon suomenkielinen kiroilu tekisi vaikutusta, niin ei se ole ihme kyllä hirveästi sitä kopioinut.

    Hirveän mielenkiintoisia ilmiöitä nämä kulttuurierot ja voisin näköjään höpöttää vaikka kuinka pitkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ihanasta kommentista, en tieda mista johtuu mutta jotenkin tuntuu etta suomessa se ihanne-aiti malli on aika kapea ja se aiheuttaa monelle syyllisyytta, vaikka ei kaikissa asioissa ole ihan juuri oppikirjan tai vaikka naapurin tatin mielesta oikeassa toimiessaa niin haittaako se, kokonaisuus ratkaisee, sita yritan aina itselle hakata paaha.

      Turkissa ei ole usein vaihtoehtoja eli se tehdaan mika on pakko, lapsi menee hoitoon tai ei mene usein rahallisista syista, siina ei ole aikaa miettia oikeaa tarhaanlahtö ikaa tai imetyksen oikeaa lopetusaikaa..

      Taalla alkoholia ei tietenkaan nautita ympari maata nain vapaasti kuin meidan vapaamielisessa kaupungissa mutta ei se yleensa ole mikaan numero, johtuen varmaaan siita etta kukaan ei hillu kannissa, kalja tai pari ja se riittaa, itse olen tata piilottelukulttuuria vastaan, se juuri vaaristaa tata alkoholikulttuuria ja siita tehdaan jotain kummaa salamyhkaista piilojuopottelua. olen toivoton kirolija varsinkin aamuliikenteessa fillarin kanssa, siina on tyttö oppinut yhden jos toisenkin suomalaisen ilmaisun, onneksi sita ei tosiaan taalla voi kayttaa :)

      Poista
  2. Minullekin on sudanilaisuus tältäkin osin jäänyt aika vieraaksi. Mutta se on selvää, että lasten jättämistä muiden hoitoon ei täällä selkeästi pidetä pahana vaan päinvastoin. Ja kaksivuotiaana pitäisi aloittaa puolipäiväinen päiväkoti, että pysyisi kehityksessä mukana. Tärkeää on edistyä ja kehittyä. Mutta toisaalta lapset saavat täällä käyttäytyä hyvinkin huonosti eivätkä vanhemmat pidä sitä minään eivätkä ainakaan tunne sitä omaksi syykseen.

    Vanhemmuuden osalta tämä ei taatusti ole minua lähinnä oleva kulttuuri. Mutta en tiedä onko sellaista kulttuuria lopulta olemassakaan joka kaikkinensa vastaisi minun tapaani olla äiti. Onnekseni olen maailmalla voinut kehitellä itse oman näkemykseni vanhemmuudesta, ja nykyään olen omien ajatusteni suhteen hyvinkin varma. Muut tekevät mitä tekevät mutta minä tiedän aika hyvin mikä meillä toimii. Osin varmuus on kehittynyt taistelun kautta. Minun italialainen anoppini odotti pääsevänsä sellaiseksi aktiivimummoksi mitä kuvailit Petra; hän ajatteli että jättäisimme lapset hänen luokseen pitkiksi ajoiksi kerrallaan, että hänestä tulisi äidinveroinen ihminen lastenlasten elämässä. Hän itse jätti aikoinaan pienen poikansa viikkokaupalla oman äitinsä hoitoon kun teki töitä muualla, ja ajatteli kai saavansa ajan takaisin ennen pitkää lastenlasten kanssa. Mutta sitten osuikin kohdalle suomalainen miniä... Tämä on ollut anopin ja minun välillä ajoittain hyvinkin suuri taisto, ja kova kovaa vastaan on pakottanut miettimään sitä miten itse haluan lapseni hoitaa. Ja kun oma näkemykseni on vuosi vuodelta vahvistunut ja kirkastunut, ja toisaalta anopin terveys huonontunut, ei onneksi enää tarvitse tapella. Anoppi ei varmasti ole täysin tyytyväinen asioiden tilaan mutta luulen, että on toisaalta huomannut, että lasten kanssa oleminen on aika väsyttävää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paras kulttuuri on varmasti se oma kotona oleva kun sen osaa muokata oman perheen naköiseksi, teilla onkin ollut mahtava mahdollisuus saada siihen vaikutteita eri maista. Ma luulen etta moni turkkilainen mummo tai pappa haluaa aktiiviosallistujaksi, tosin siihen ryhdyttaan osa huomaa etta se on todella raskasta siina iassa mutta muuta mahdollisuutta ei usein ole, oma anoppini asuu sen verran kaukana etta me tapaamme vain harvoin joten tallaista mahdollisuutta tai pakkoa, miten sen ottaa, ei ole, niinpa tyttö on aina kulkenut mukana. Joskus multa on kysytty miksei oteta hoitajaa etta paastaan miehen kanssa kaksin ulos, teatteriin jne. mutta ei olla sita itseasiassa edes ajateltu, mun vanhempien pitkat vierailut ovat riittaneet ja meille tytön mukanaolo on jotenkin niin luonnollista.

      Poista
  3. Tämä oli hyvä kirjoitus! Luin jo päiviä sitten, mutten ennättänyt kommentoimaan. Minusta Ranskassa tunnetaan huomattavasti vähemmän syyllisyyttä esimerkiksi lasten pitkistä hoitopäivistä (tästä vähän aikaa sitten kirjoitinkin). Äitiyslomakin kestää vain 16 viikkoa, minkä jälkeen usein on palattava töihin. Imettää ei todellakaan tarvitse täällä, eikä siitä ainakaan mitään huonoa omaatuntoa oteta. Olen Katan kanssa samoilla linjoilla: ulkosuomalainen äitiys on itse asiassa hirmu ihanaa. Voi valita omasta lapsuudesta ja toisaalta elinympäristöstä niitä itselle sopivia juttuja ja tehdä miten tekee. Suomalaiset sormenheristäjät ovat kaukana ja uudessa kotimaassa otteitasi pidetään eksoottisina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti helena, mistahan tama johtuu etta suomessa syyllisyytta tunnetaan valilla vahan liikaa, turkissa ei myöskaan media nosta jatkuvasti esiin naita vastakkainasetteluja imetys-pulloruokinta, paivakotiin pienena-paivakotiin isona juttuja. suomessa aidin toimien arvostelu on ok mutta turkissa aidit on nostettu asemaan ettei heita juuri tule arvostella, han on aiti, han tietaa. viime viikolla viimeeksi kaytin tata aiti-korttia hyvakseni ja monesti siihen ihan kehoitetaan kuten jonottaessa, tehan olette aiti lapsen kanssa hyva nainen, menkaa vain jonon edelle, ei kukaan sano aidille mitaan.

      Poista
  4. Mistä muuten johtui se, ettei käytetä lasten turvaistuimia, tai edes aikuiset eivät käytä turvavöitä? Lapset ovat kuitenkin kaikki kaikessa, mutta heidän turvallisuutta uhataan jatkuvasti. Tämä on käsittämätöntä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niinpa, se on erikoista mutta johtuu varmaan kahdesta asiasta, yksi on koulutustaso, mita koulutetumpi vaestö, sen useammin heilla nakyy olevan turvaistuin, toinen on fatalismi, johon moni turkkilainen uskoo kohtaloon, viela 80-l. suomessakin oli aika erilainen meininki kuin nykyisin, taalla ollaan vahan viela siina meiningissa.

      Poista
  5. Minä jäin nyt oikein miettimään, että mistä minä syyllistyn äitinä? Syyllistyn siitä, että en jaksa olla töiden jälkeen aina läsnä. Kaipaisin omaa aikaa päivästä toipumiseen usein juuri silloin, kun lapsilla olisi tarve kertoa omia asioitaan. Sitä se on. Minä kaipaisin enemmän aikaa olla yksin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tama on varmasti aika tuttua monelle aidille, ettei jaksa aina olla aidinroolissa sataprosenttisesti, voi omaa aikaa yksin, sille olisi tarvetta joskus taallakin.

      Poista
  6. Usein tuntuu, että me suomalaiset olemme vähän liiankin hyviä syyllistymään lastenhoitoon liittyvissä asioissa :). En ehkä ole vielä tarpeeksi sisällä algerialaisessa kulttuurissa, että kanssani olisi tällaisista asioista puhuttu, mutta täällä tuntuu, etteivät äidit syyllistyisi läheskään niin paljon lastenhoitoon liittyvistä asioista kuin Suomessa. Toki äitejä harmittaa täälläkin, jos ei lapselle ole esimerkiksi varaa hankkia kaikkea mitä haluaisi, muttei sitä välttämättä pidetä omana syynä. Fatalismi näkyy täälläkin voimakkaana ja uskon, että se liittyy osittain myös siihen, ettei syyllisyyden tunteita niin tulekaan. Pohdintasi siitä kuinka äidit syyllistyvät eri maissa kovin eri asioista oli mielenkiintoista luettavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuntuu, aitiys kaikkine sivujuonteineen on paljon esilla mediassa, ja kun on kyseessa niinkin herkka aihe niin tama varmasti aiheuttaa mielipahaa ja syyllistymista vaikka kukaan ei voi olla taydellinen, riittavan hyva riittaisi.

      Poista

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!