sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Ulkosuomalaisen kompastuspaikat

Turkissa ei pärjää Suomessa hyviksi havaittujen oppien avulla. Rehellisyys, joustaminen tai vaikeneminen saattavat maksaa kalliisti väärässä paikassa. Työmaailmassa ja sosiaalisissa suhteissa joutuu opettelemaan erilaiset toimintatavat jos aikoo menestyä. Aika monen asian oppii kun kompastuu muutaman kerran tai seuraa huonoksi osoittautuvia esimerkkejä.

Ensimmäiset oppitunnit tulivat työmaailmassa. Kun aikansa huhki ylimääräisiä töitä muiden jo lähdettyä kotiin, oppi pian pudottamaan kynänsä tasan 17.00. Mitä sitten jos asiat jäivät kesken. Uurastaminen ja hullu huhkiminen harvemmin johtaa ylennyksiin, pään taputuksia ja lisää liksaa saa useimmiten nuoleskelemalla pomoa ja etsimällä hyviä liittolaisia. Ikävää ja vastoin suomalaisia ajatuksia rehdistä työnteosta. Liiallinen rehtiys ja totuudessa pysyttelykin saattaa kääntää työyhteisön itseään vastaan, on parempi miettiä ketä totuudentorvena oleminen hyödyttää ja ketä ei. Yhtä tärkeää kuin itse työn tekeminen on myös työkavereiden kanssa ajanviettäminen. Osallistu teehetkiin, kysele kuulumisia, juoruile ja sano aina kyllä lounaskutsuille, työt kyllä odottavat.


Virastoissa, kaupoissa, markkinoıilla ja jopa jalkakäytävällä kävellessä oppii jossain vaiheessa pitämään puolensa. Muuten jää ikuisesti ilman alelöytöä, leimaa paperissa ja muiden tönimäksi. Itsensä pitää osata tuoda esille pukeutumalla, puhumalla ja joskus hieman tönimällä. Mitä suurempi tukka, huomiota herättävämpi takki, kovempi ääni. Tässäkin on löydettävä oikea linja, on tiedettävä kenen kanssa voi väitellä ja keneltä taas ottaa neuvot kuuliaisesti vastaan. Keskusteluissa muita kuunteleva, hiljaisuuteen taipuvainen mielletään helposti hieman vajaaksi, Pian alkavat kutsut kahvilatapaamisiin ja kekkereille kuihtua. Muuttuu nollaksi, jonka nimeä ei muisteta, se omituinen ulkomaalainen, joka oli aina hiljaa. Eikö se osaa ottaa kantaa mihinkään?

Aina ei kannata joustaa. Lähes jokainen asentaja, korjaaja, kampaaja tai muu tilauksen toimittaja tarjoaa aikaa kolmen viikon päähän jos antaa siihen mahdollisuuden. Inttämällä löytyy usein aika mutta siihen tarvitaan röyhkeyttä. On roikuttava sairaalan ajanvaraustiskillä niin kauan että aika löytyy tai urputettava virastossa tarpeeksi kauan, lopulta joku kyllästyy ja hoitaa asian. Itkemistä ja teatraalisuutta peliin, liian suuria tunteita ei ole olemassakaan. Turkkilainen tuntee toisensa, vetoaminen herkkyyteen toimii lähes aina. Minulla on lapsi, olen äiti tai nainen -korttia voi heilutella niin paljon kun jaksaa.


Oman lapsen kasvattaminen yhteiskunnassa, jonka toimintatapoja on joutunut kantapään kautta opettelemaan, onkin toisinaan aavistuksen haastavaa. Miten opettaa rehelliseksi muttei liian rehelliseksi? Tarpeeksi kovapintaiseksi? Arvostamaan kuitenkin rehtiä yrittämistä ja ystävällisyyttä? Ettei tarvitse kompastella ja kellahtaa rähmälleen joka mutkassa. Voiko röyhkeyttä ja kieroilua opettaa asiallisesti? Tervetuloa maailmaan, jossa hyveiden arvojärjestys poikkeaa siitä, jonka on omassa lapsuudessaan oppinut.



Kuvituksena on valokuvia, jotka ovat esillä Izmirin Karşıyakan Hamza Rüstemin valokuvausmuseossa. Hamza oli alunperin Kreetalla syntynyt ja siellä valokuvausoppinsa saanut kuvaaja, joka muutti perheineen Izmiriin Turkin ja Kreikan väestönvaihdosten yhteydessä. Hän avasi studionsa Izmiriin ja Hamzasta tuli pian alueen tunnetuin ja pidetyin valokuvaaja. Hän on tallentanut otoksiinsa niin Izmirin maisemia, merkkihenkilöitä, ajankuvaa kuin myös tavallisia paikallisia arjessaan. Hamza jatkoi työtä aina vuoteen 1964 asti. Hänen mukaansa on nimetty kaupungin keskustassa myös katu.



Museo sijaitsee Karşıyakan Mavişehirissä ja on avoinna joka päivä paitsi sunnuntaisin.


36 kommenttia:

  1. Täysin turkkilaisessa työelämässä en olisi pärjännyt. Niin tiiviissä minussa istuu mm. rehellisyys. Ja suomalainen työmoraali. Sillai se onnistui, kun sai käydä tekemässä jotakin, omilla säännöillä. Tosin huomaan kyllä, että ei sitä täällä Suomessakaan ole kaikilla suomalaista työmoraalia. Moni menee niin alta riman kun pystyy. Tavoitteena ennemmin helppo raha kun hyvä työnjälki. Se suututtaa joka kerta. Että miten ei olla ylpeitä omasta työstään ja tehdä sitä niin hyvin kuin suinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen etta kiristyva kilpailu ja työpaikkojen kansainvalistyminen on muuttanut työmaailmaa myös Suomessa. Liika rehellisyys kylla kostautuu yleensa Turkissa, ainakin työmaailmassa, olen nahnyt miten se saattaa kaantya myös itseaan vastaan ja johtaa uskomattomiin tilanteisiin.

      Poista
  2. Paluumuuttajattaren kanssa olen samaa mieltä suomalaisen työmoraalin suhteen. Taitaa sellainen käsite olla vanhanaikaista, siis yleisesti. Joillekkn ihmisille ei sitä ole opetettu, rehellisyydestä puhumattakaan. Hatunnosto niille jotka vielä ylpeänä työnsä tekevät, suomalainen työyhteisö on myös muuttunut ja kovasti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löyhan työmoraalin ihmisia on varmaan ollut aina, ainakin omissa työpaikoissa niin Suomessa kuin muuallakin. Työpaikkojen kansainvalistyminen varmaan muotouttaa työmaailmaa joka paikassa samaan suuntaan.

      Poista
  3. Minulla on kyllä opeteltavaa vielä tuossa asioiden hoitamisessakin, niin ettei jäisi ihan ylikävellyksi, vaan osaisi pitää puoliaan. Pikkuhiljaa pikkuhiljaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kylla se kesti itsellakin aikansa, jossain vaiheessa mitta tuli tayteen ylikavelemisen suhteen :)

      Poista
  4. Minulle on rehellisyys oman itseni ja elämäni suhteen tosi tärkeä asia mutta kyllä sitä vuosien varrella olen minäkin kuitenkin oppinut sopivasti joustamaan tarvittaessa - en omalta osaltani niinkään työelämässä kuin ihan ylipäänsä elämässä. Jossain määrin on toisissa kulttuureissa elettävä sikäläisin ehdoin ja siinäpä se haaste onkin, että miten olla rehellinen itselleen mutta silti pärjätä toisenlaisessa todellisuudessa. Sen hahmottaminen on minulle jokaisessa maassa yksi antoisimmista asioista! Ja se on ollut ihan älyttömän avartavaa oman kokemuksen kautta oivaltaa kuinka se suomalainen malli ei kaikessa suoraselkäisyydessäänkään ole kuitenkaan aina se paras tapa toimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on totta etta se, etta oppii etta on pakko tulla ulos siita pienesta boksista ja huomattava ne muut tavat joilla parjaa toisenlaisissa kulttuureissa. Se on tosiaan mielta avartavaa vaikka siina joutuukin kaymaan hieman keskustelua itsensa kanssa, missa menee oman moraalin raja ja miten pitkalle on valmis venymaan saavuttaakseen jotain.

      Poista
  5. Minä olen vasta lapsenkengissä tässä kaikessa opettelussa, markkinoilla vanhat rouvat usein tuuppaa sivuun ja minä tuijotan vieressä suu auki heidän röyhkeyttään. Muistan elävästi, kun mies nosti pankissa metelin, kun hän joutui odottamaan vuoroaan liian kauan, minä vieressä nyin hihasta ja hyssyttelin, teki mieli vajota maan alle. Niin että, minun yli kävellään ja kovaa. :D Toivottavasti ajan kanssa sitä oppii enemmän pitämään puoliaan, kun kielitaitoakin karttuu lisää. Pikku hiljaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin meni aikaa ennenkuin aloin parjata mummojen ja röyhkeiden ihmisten keskella. Vaikeinta on tosiaan ollut avata suunsa ja tönia eteenpain, valittaa ja urputtaa. Se kielitaidon karttuminen tekee kylla tehtavansa, kun alkaa ymmartaa mita ymparilla puhutaan ja on valmis sanaharkkaan paikallisittain. Kylla sa opit kun aikaa vahan kuluu :)

      Poista
  6. Erilaisia toimintatapoja joutuu tosiaan opettelemaan. Siellä kuulostaa varsin erilaisilta hyveet tosiaan suomalaisesta näkökulmasta. Ehkä lapset pääsevät helpommalla kun pienestä pitäen kasvavat kulttuuriin sisään? Antoisaa tämä kyllä on tämä oman itsensä ja ympäristön suhteen tarkkaileminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmaan se on niin etta lapset oppivat nama taidot osittain jo automaattisesti kun kasvavat tassa kulttuurissa, niita taitoja joutuu jo harjoittelemaan tarhassa. Olen opettanut tytölle sellaisia asioita, joita en ehka Suomesssa opettaisi kuten pysy kaukana siita hairikösta ja jos joku tönii niin töni takaisin.

      Poista
  7. Viime aikoina näitä pohtiessa olen tullut tulokseen että turkkilaisuudessa on narsistisia piirteitä, toisaalta ollaan niin ylen ystävällistä kun halutaan hyötyä jostain mutta sitten taas välillä pimeä puoli paljastuu. Henkilökohtaisesti en tunne lähemmin yhtäkään turkkilaista joka ei olisi jotenkin vääristellyt asioita tai valehdellut, ajan kanssa oppii huomaamaan mitkä asioista ovat todennäköisemmin totta ja miten täällä yleensäkin toimitaan. Kieroilusta ja paikallisista tavoista pääsee perille mutta ainakin itselleni ne ovat kuin näyttelemistä, samalla on kuitenkin selvillä kuka oikeasti on ja ne suomalaiset arvot joita itse arvostaa ja vaalii suomalaisten kesken. Asioilla on hyvät ja vähemmän hyvät puolensa. Toisaalta jos itseltä menee hermo ja riemastuu, turkkilaiset eivät ole moksiskaan ja unohtavat hetkessä, täällä se on niin tavallista. Ajan kanssa puoliaan oppii pitämään ja vaikka olemaan rohkeasti se hiljainen ulkomaalainen jos sellainen haluaa olla, ei turkkilaisetkaan niin pyri toisia miellyttämään vaan ovat aika pitkälti sellaisia kuin ovat :))

    Viivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turkkilaisissa on musta samaa kuin muissakin idan kansoissa etta totuuden puhuminen ja valehtelu noudattavat ihan eri ajatusmaailmaan kuin vaikkapa Suomessa, kaikissa asioissa sovelletaan taalla tilannetajua ja mietitaan hyötysuhdetta. Se mika on valehtelua minulle, ei ole valttamatta turkkilaiselle. Itse sovellan nykyisin kylla paikallista tapaa monissa tilanteissa, kantapaan kautta olen oppinut etta totuudentorvena oleminen kostautuu monesti itselle ja usein on parasta ajatella vain itseaan. Jokainen kun joutuu itse taalla hartiavoimin raivaamaan tiensa eteenpain. Olen turkkilaisittain varmaan aina hiljainen mutta olen vakisin opetellut ottamaan kantaa ja pitamaan itseni aanessa, olen huomannut etta esimerkiksi tarhamaailmassa se on tarkea taito, omaa lasta huomioidaan opettajien puolesta siina suhteessa millainen on suhde vanhempiin. Sosiaalisien suhteiden opettelu on varmasti loputonta tassa kulttuurissa.

      Poista
  8. Minä olen jo oppinut etten muutu paikalliseksi vaikka kuinka kauan täällä E-Amerikassa olen - sellainen päällepäsmääminen ei vain onnistu vaikka kuinka tiedän että jos haluaa aina omista oikeuksistaan pitää kiinni, pitäisi olla aivan toisenlainen asenne. Paikallisen mieheni kanssa tästä on käyty lukemattomia keskusteluja... Ja noista aikatauluista: vein kerran kengät suutarille, ja kun suutari kysyi onko niillä kiire, ja sanoin että ei ole. Sovittiin että haen ne seuraavalla viikolla. Eivät olleet valmiit. Sovittiin muutaman päivän päähän. Minä täsmällisesti olin taas paikalla, mutta eivät olleet valmiit. Olin jo vähän harmissani mutta sovittiin taas uusi päivä. Olin jo pois lähdössä kun suutari huomautti (ihan vakavissaan) tiskin takaa että "teidän ei olisi pitänyt sanoa että niillä ei ole kiire!"
    Mirri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo suutari esimerkki oli ihan loistava, kuulostaa tutulta! Olen vakisin opetellut tulemaan enemmin esille ja olemaan aanessa, muutaman rahmalleen lentamiset työmaailmassa ja tytön tarhan kiemuroissa ovat sen lopullisesti opettaneet.

      Poista
  9. Tosi hyvää pohdintaa Petra! Näitä asioita tulee tosiaan mietittyä usein. Meillä Ranskassa tilanne ei ehkä ole ihan tuollainen, mutta samantyyppisiä asioita tulee eteen. On yritettävä sopeutua tapoihin, jotka noudattelevat ihan muunlaisia sääntöjä kuin mihin on tottunut. Mies aina sanoo, että ranskalainen koulu kyllä opettaa selviytymistä, siellä on pärjättävä isossa porukassa. Uskon, kuten Ansku, että lapset pääsevät helpommalla kun kasvavat kulttuuriin sisään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Helena, taallakin on juuri niin etta paikallinen koulumaailma opettaa selviytymaan. Siella opitaan jo pitamaan puolia tarharyhmissa ja etenemaan elamassa, sita samaa viestia tulee koululta myös vanhemmille. Ellei ole mukana lapsen tukemisessa ja koulutuksen apuna, jaa lapsi tulevaisuudessa helposti hantapaahan.

      Poista
  10. Tosi mielenkiintoinen postaus! Englannissa on joskus vahan samanlaista - tilannetaju on tarkeaa ja puoliaan pitaa pitaa tai jotkut kavelevat paalla. Silloin kun asuin Ranskassa huomasin saman - suomalaiset tavat kantsii joskus unohtaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se vaan on etta suomalaiset tavat tuntuvat olevan monessa maassa liian pehmeita, niita kayttamalla jaa jalkoihin. Ehdottomuus toimia omien arvojen mukaan monissa tilanteissa johtaa huonoon lopputulokseen, ketaan ei kiinnosta se etta on toiminut rehellisesti, tarkeinta on lopputulos.

      Poista
  11. Monista suomalaisista totutuista tavoista on täällä Thaimaassakin joutunut kovasti joustamaan. Täsmällisyyttä ei ole ja kenenkään paikallisen kanssa ei todellakaan kannata ruveta väittelemään. Ulkomaalaiselle ei jaeta koskaan kultamitalia, joten hiton paljon on opittavaa ainakin meikäläiselle. Mutta eiköhän tämä tästä...
    Ihan helppoa ja sujuvaa ei näytä sielläkään arki olevan. Me ollaan varmaan totuttu liian kilteiksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aasiassa työskenteleminen oli valilla tuskaa, hankalinta oli se ettei koskaan sanottu ei, kaiken piti olla hanskassa mutta itse tilanteessa mikaan ei ollutkaan. Kaikki vain hymyilivat :) Oppia ika kaikki ja liika kiltteys kylla karisee maailmalla kun on muutaman kerran joutunut ylikavellyksi.

      Poista
  12. Onhan tuo aika erilaista meininkiä kuin Suomessa. Toisaalta, heh, enpä suomalaisiakaan enää kovin rehellisiksi kutsuisi, ainakin jos seuraa politiikkaa ja uutisia Suomesta. Mulla olisi siellä kova koulu kun olen se, joka tykkää kuunnella ja avata suunsa vain silloin kun on järkevää asiaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on muuten ihan totta, eivat kaikki suomalaiset ole rehellisia. Suomalaisessa yhteiskunnassa rehellisyys on kuitenkin arvostettu hyve kun taas taalla sita ei pideta niin tarkeana, liiallinen rehellisyys on Turkissa lahella sinisilmaista hölmöytta. Olen vielakin turkkilaisittain hiljainen mutta suu aukeaa nykyisin opitusti jo höpöttamaan ja laukomaan mielipiteita sellaisestakin mista en tieda mitaan :)

      Poista
  13. Mulla on vieläkin tekemistä siinä, kun meille sanotaan,että tuutte sitten meille syömään. Minä olen kovaa menossa, kun kerran on sovittu, mutta miehen mielestä ei varsinaisesti ole sovittu mitään, ja samaa mieltä tuntuu kutsujankin olevan, kun ei asiaa kommentoi seuraavan kerran nähtäessä. Muutama kodinkoneasentaja on kyllä lyönyt ällikällä, kun on ollut ihan sovitusti paikalla ja, jopa kaikki tarvittava mukana.
    Tässä vuosien kuluessa olen kyllä minäkin saanut ääneni kuuluviin. Itsekin hämmästyin viime kesänä, kun huusin suoraa kurkkua karskealle miehelle, joka oli aikeissa heittää kulkukoiraa kepillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kodinkoneasentajista ja erinaisista huoltomiehista on monenlaisia kokemuksia taallakin, osa tulee ihan oikeana paivana paikalle kun osa taas soittaa viime minuuteilla etta aikataulut pettavat. Pesukonekorjaaja oli kylla pari viikkoa sitten kellontarkka ja hoiti työnsa sukkelasti. Itseaan saa valilla taputella olalle etta hyva mina kun sain aaneni kuuluville :)

      Poista
  14. Olipa kiva postaus, mä niin tykkään lukea näistä kulttuurien väisistä eroista, vaikka ne ottaa välillä niin pahasti pannuun... Muistan kuinka Espanjassa asuessa meillä oli ongelmia talossa ja niitä käytiin useaan otteeseen katsomassa, eri ihmisten ja korjaajien toimesta, mutta asiaa ei saatu kuntoon, kunnes lopuksi pimahdin vuokranantajan edustajalle ja he kertoivat myöhemmin meille että korjaajat eivät tienneet missä vika on! Espanjalaiset eivät halua myöntää että eivät osaa tai tiedä jotakin asiaa, niin sen sijaan he kehittivät aina jonkun tarinan, että tarvitaan tiettyä spesialistia tai asia on kunnossa, pitää pyytää lupa, tehdä tilaus ym.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kuulostaa tutulta taallakin, ettei myönneta jotain ja syyllinen etsitaan jostain muualta, siina onkin aina tekemista etta löytaa luotettavan ja hyvan ammattilaisen. Varmaan aika valimerellinen piirre. Kulttuurierot ovat kylla mielenkiintoisia aiheita :)

      Poista
  15. Hei,

    itse elän avoliitossa turkkilaisen kanssa. Näkyykö teillä parisuhteessa eri käsitykset rehellisyydestä? Meillä ei ole pahemmin näkynyt, mitä nyt muutamaa mitätöntä valkoista valhetta siivouksesta yms.
    Sivusta olen seurannut muutamaa sihdetta jossa tämä on tuonut todellisia ongelmia. Toinen ei mielestään valehtele ja toisen mielestä on valehdellut.

    Mere

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Mere, ei onneksi, alkuaikoina kummastutti kun valkoisia valheita livauteltiin paikallisille sukulaisille kunnes ymmarsin etta se on maantapa ja turkkilaisten mielesta nain toisinaan suojellaan omaa ydinperhetta tai laheisia sukulaisia kun asioita jatetaan kertomatta tai kerrotaan valkoinen valhe. Taman valehtelun takia turkkilaisiin on varmaan usein iskostunut mustasukkaisuus ja epaily, kaikki ovat syyllisia ennenkuin toisin todistetaan. Mielenkiintoinen aihe, tasta voisi kirjoittaa viela enemminkin!

      Poista
  16. Laitoin kysymyksen tuohon edelliseen postaukseen. Viitsisitkö vielä vastata siihen?

    Tuli ihan yllätyksenä monet näistä asioista. Särähti hieman silmään tuo lause, että hiljaista ulkomaalaista saatetaan pitää hieman vajaana. Sitähän minä nimenomaan olin. Siis... ainakin hiljainen. Muut puhuivat turkkia ja minä en ymmärtänyt mitään. Puhuin englantia ja muut puhuivat huonoa enkkua, eivätkä ymmärtäneet kaikkea mitä sanoin. Tottakai se veti aika hiljaiseksi. Niin ja vieras maa, sekä uudet ihmiset...

    Mietin myös sitä, että miksi turkkilaiset miehet (yleensä myös naiset) pukeutuvat niin tyylikkäästi. Johtuuko se nimenomaan tuosta huomion hakuisuudesta? Kun näkeehän ihan täällä Suomessakin heillä tyylikkäitä vaatteita ja kampauksia.

    -Anna-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ellei kielitaito riita niin se on tietysti ihan eri asia, ulkomaalainen joka osaa turkkia ja on aina hiljaa saatetaan helposti mieltaa omituiseksi ja tosiaan jopa vajaaksi, joka ei osaa sanoa mitaan. Mielipiteineen ihmisesta ikaankuin tulee joku. Turkkilaiset pukeutuvat siististi ja monesti myös tyylikkaasti juurikin sen takia etta se luo vaikutelman hyvasta taustasta, mahdollisesti jopa varakkuudesta. Eriarvoisessa Turkissa ihmisia kohdellaan sen mukaan mita he edustavat ulkoisella habituksellaan.

      Poista
  17. Moi! Osaatko neuvoa miten saa blogin yläpalkkiin noita tunnisteita. Eli siis sulla on esimerkiksi tuola Izmir ja se näyttää tekstit tunnisteella Izmir. Toivottavasti ymmärsit mitä tarkoitan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua arvaa muistanko enaa, olisikohan niin etta sielta ulkoasusta lisattiin sivuja, joille maaritettiin sitten niiden tunnisteiden perusteella sivut. Löytysköhan taalta apua: https://support.google.com/blogger/answer/165955?hl=fi

      Poista
    2. Laitat ensin valitut tekstit sillä tunnisteella minkä haluat yläpalkkiin, sen jälkeen avaat tämän tunnistesivun omaan välilehteen ja kopioit linkin kyseiselle sivulle, sitten menet Ulkoasut-välilehteen ja Sivut-kohdasta "Lisää ulkoinen linkki", johon linkkaat tämän kopioidun välilehden.

      Tajusiko tästä mitään? ;)

      Poista

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!