Itselle todistelua

Olin eilen juustotiskillä arpomassa kumman kylän tulum-juustoa valitsen, Bergamaa vai Manyasta. Juustokeskustelun lomassa juttelin tytölle välillä suomeksi. Uppoutumiseni juustoihin keskeytti myyjä. Saanko udella kotimaatanne. Suomi. Juustotiskin myyjät vilkaisivat toisiaan. Saadaanko kysyä että miksi olette täällä kun moni toivoisi varmasti saaneensa syntyä siellä. Ennenkuin ehdin vastata, naurahti toinen että rakkaus ei katso maata ja asuinpaikkaa. Siirryin kohti lihatiskiä mutta pieni pistos sisällä nosti ärsytystä. Miksi?


Suomalaisena Turkissa on helppo olla, ihan samoin eivät kaikki suhtaudu muihin ulkomaalaisiin. Iso venäläisnaisten populaatio ärsyttää toisia ja toiset taas ovat kyllästyneet kriisialueilta tulleiden sankkoihin joukkoihin. En koskaan ota ulkomaalaisuuttani puheenaiheeksi tuntemattomien kanssa mutta aika usein siitä kiinnostutaan. Kerron mielelläni miten tulin maahan työn takia ja että rahan ansaitseminen yhteiseen pottiin kuuluu arvoihini. Arvatkaa kiinnostaako turkkilaisia? Ei pätkän vertaa. Enemmin kiinnostaa miehen kotikaupunki, koulutus ja se työpaikka. Niita tai hullu rakkaus, joka saa tekemään älyttömiä asioita kuten muuttamaan Turkkiin.


Mitä sun miehesi tekee työkseen? Meinaan pimahtaa joka kerta kuullessani kysymyksen. Jos olen oikein inhottavalla tuulella kysyn vastakysymykseksi että entäpä sinä, mitä itse teet? Kyseisestä asiasta saimme kuluneella kurssillani aikaiseksi väittelyn. Osan mielestä kysymys kuului niin olennaisesti turkkilaiseen kulttuuriin ja toisten mielestä taas koko tapa ärsytti. Mitä kotiäiti sitten on ellei kirjanpitäjän, sähkömiehen, everstin, siivoojan, pankinjohtajan tai tarjoilijan puoliso? No kotiäiti, eikö siitä voi olla ylpeä jos sen on valinnut? Väittely ei päättynyt mihinkään kun sen ihmettelyyn miten erilaisista näkökulmista ihmiset maailmaansa peilaavat.

Toukokuussa eräänä kurssipäivänä luokkahuoneen ovea kolisteli valtavaa pakettia tuova mies. Väärä huone, neuvoi opettaja, se naimisiin mennyt on seuraavassa kerroksessa. Siis kuka? Eräs opettaja meni kuukausi sitten naimisiin ja nyt nuori rouva tilaa netistä kaikkea mahdollista miehen piikkiin, huokaili opettaja. Miten teillä on hankinnat jaettu, jos saan udella kysyi opettaja minulta? Se maksaa, jolla on on rahaa ja jos molemmilla on niin puoliksi. Niin eurooppalaista, meillähän maksaa useimmiten mies. Silloinkin kun ei ole rahaa. Lausahdus taisi sisältää arvostusta ja sääliä samassa paketissa.

Meille ulkosuomalaisille oman paikan todistelu on varmasti tuttua. On tarve kertoa ettei tänne olla tultu löysimään. Miehen palkan varassa eläminen on tavallinen järjestely turkkilaisittain koska järjestelmä ja kulttuuri on erilainen. Avioliitto on yritys, jossa pyritään parhaaseen mahdolliseen tulokseen. Jonkun on hoidettava kotia, taloutta, lasten koulua ja ikääntyneitä vanhuksia. Turkissa valtio ei tee kaikkia niitä asioita kuin Suomessa. Suomaisittain kuvio ei kuitenkaan tunnu omalta. On liian monta muttaa, joista suurin on se, että toisen tulojen varassa eläminen tuntuu vaikealta ja riskiltä. Oman palkan tipahtaminen tilille on iloista kilinää korvissa. Tienaan, olen olemassa!



Ennen tytön syntymää pudistelin päätäni työkaverille, joka sanoi peilaavansa itseään työn kautta. Suomalainen, tietenkin. Viimeisen reilun viiden vuoden aikana olen käynyt läpi opettavaisen vuoristoradan kotiäitiydestä, työmaailmasta ja siitä kuka olen ilman töitä ja tehden töitä. Olen tavannut naisia, joille kävi taloudellisesti ihan hyvin avioeron jälkeen ja naisia, jotka joutuivat kurjaan tilanteeseen. En pudistele yhtään enää päätäni työkaverini ajatuksille sillä töitä on tehtävä ja rahaa tienattava. Turkin kuvioissa se ei ole helppoa mutta aina jotain keksitään. Olin kahvilla paikallisen ystäväni kanssa, joka esitteli ketjumarkkinointituotteitaan. Kamalan hintaisia, tokaisin. Kuka kotiäiti näitä ostaa? Sellainen, jonka mies on varakas. Ei ole varaa tuhlata rahojamme turhaan, humpuukkia mölisin. Sä olet sen arvoinen, miehesi kuuluu maksaa sellaisista, valisti ystäväni vakavana. Pyörittelin silmiäni. Jos jossain niin tässä me monesti eroamme toisistamme, minä ja mun paikalliset tuttavat.

Kommentit

  1. Tämä on kyllä suuri kulttuuriero. Ystaväni on naimisissa turkkilaisen miehen kanssa ja he asuvat Suomessa. Miehellä on viisi siskoa Turkissa (länsirannikolla), joista jokaisella on koulutus. Kukaan heistä ei ajattelekaan panostaa työhön vaan odottivat naimisiinmenoa, että voivat jäädä kotiin ja jäivät!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turkissa työelama on rankkaa joten moni ajattelee etta kotiaitiys on parempi ratkaisu kaiken kannalta, tosin nykyisin kylla yhta moni ajattelee etta ilman työpaikkaa on taysin miehensa ja taman rahatilanteen armoilla. Työpaikka kun voi menna yhdessa yössa ja siina sita sitten ollaan.

      Poista
  2. Kotiäitiyteen vaikuttaa maailmalla myös se, onko päivähoitoa ja mitä se maksaa. Irlannissa ei päivähoitoa ollut oikeastaan ollenkaan, kun tulin tänne 30 vuotta sitten. Työssäkäyvät äidit hoidattivat lapsensa omalla äidillään tai anopillaan tai au pairilla.
    Kotiäitiys oli normi lasten saavuttua. Nyt kokopäivähoitoa on, mutta taso on kirjavaa ja hinnat kalliita. Tyttäreni maksaa 800e/kk päivähoidosta, kahdesta lapsesta halvimmillaan 1200e/kk, ja kolmesta ei kannata edes keskustella. Molemmat hyväpalkkaisessa työssä, mutta kova asuntolaina päällä ja auto oltava työmatkoihin. Koulut alkavat niin myöhään ja loppuvat niin aikaisin (esim. Klo 9.15 ja 14.00) että siinä vaiheessa jonkun pitää viedä ja hakea lapset. Kotiäitiys on helpointa!
    Minä aloitin kotiäitiyden jälkeen osapäivätöillä.
    Sanon aina, että ulkomaalaisten on yritettävä kahta kauheammin, jotta pärjäävät. Minusta oli ihanaa palata takaisin työelämään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turkissakin paivahoidon kehitys on ollut takkuileva, tosin kotiaitiyteen vaikuttaa myös sen lisaksi kulttuuri. Taallakin kotiaitiys on tietyissa tilanteissa ainoa ratkaisu silla alemman palkkaluokan töista ei ole varaa maksaa paivahoitoa. Oli kivaa olla taysipaivainen kotiaiti muutaman vuoden kun tyttö oli pieni mutta siina 3-4v. ian korvilla alkoi kiinnostaa paluu työelamaan. Mikaan ei ole kivempaa siina vaiheessa kun oman palkan tipahtaminen tilille :)

      Poista
  3. Kun lapset on pieniä, niin minusta on erittäin perusteltavaa ja suotavaakin, että äidit olisi kotona. Mutta nyt Istanbulissa vieraillessamme tapasin yhden ystävättäreni, jonka nuorempikin tytär lähtee jo lukioon. Maksavat kovia maksuja lasten koulusta. Mies käy Azerbaidzanissa töissä, että saisi kaiken maksettua. Kysyin rouvalta, että mitä jos sinäkin menisit töihin. Katsoi minua pitkään ja tuumasi, ettei huvita. Sitä on vähän vaikea kyllä hyväksyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa on hyva jarjestelma, joka mahdollistaa kotona olemisen alussa ja sen jalkeen paluun töihin. Turkissa se kriittinen hetki kun pitaa valita työt tai koti saattaa olla lopullinen paatös eika työelamaan paluu enaa jossain vaiheessa onnistu. Sita on vaikea ymmartaa ettei huvita jos on mahdollista mutta toinen joutuu raatamaan niska limassa....tama on se asia mihin monella turkkilaisella naisella loppuu kiinnostus tasa-arvoon.

      Poista
  4. Voi kuinka tuttua juttua:) Minunhan käskettiin 70-luvun lopulla kertoa isälleni ellei mieheni osta minulle kaikkea haluamaani! Sama jatkuu näköjään vieläkin Turkissa. Taisin kyllä olla todellinen kummajainen aikoinaan Izmirissä, ulkkis miniä, joka välttämättä halusi käydä töissä ja osallistua kodin menoihin ja tämän lisäksi vielä laahasi katukoiria kotiinsa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisit vielakin kummajainen joillakin alueilla tuolla yhdistelmalla :D

      Poista
  5. Kotiäitiys on lisääntymässä myös Suomessa ja valtion muutosten vuoksi. Päivähoitomaksuihin ollaan kaavailemassa niin suuria korotuksia että kolme lapsisen perheen ei kannata laittaa lapsia hoitoon, mikäli ovat normaali työssä. Että samoilla linjoilla meidän päättäjät kuin Turkin. Nyt ovat hiukan perumassa, kun ilmeisesti joku valo on syttynyt. Tajusivat vissiin että esim palvelualoilla paljon äitejä, joiden nettopalkka voi jäädä 1000€/kk tasolle ja yhden lapsen hoitomaksu olisi ollut 360€/kk. Saapi nähdä miten täällä käy, onko kohta normaalia tuo kitiäitiys täälläkin...ainakin pääkaupunkiseudulla varakkaimmilla on jo vaimot kotona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turkissa alemman palkkaluokan perheissa ollaan juuri kotiaitina usein tasta syysta ettei paivahoitoon kannata menna, se on huono juttu. Jos varakkaat haluavat olla kotona niin olkoot mutta jarjestelman pitaisi olla sellanen etta jokaisella töihin haluavalla on mahdollisuus paivahoitoon palkan puolesta.

      Poista
  6. Heidän kulttuuri on siellä niin erilainen, että on varmasti vaikea ymmärtää miten myös sinä haluat käydä töissä ja kuinka miehesi ei olekaan se multimiljonääri, kun olet "hänen perässä tullut" oikein Turkkiin asti. ;) Monihan siellä ihailee Eurooppaa ja haluaisi maahan paremmat oltavat. Useimpia turkkilaisia suututtaa myös se, etteivät voi matkustaa noin vaan muualle kun taas heidän maahan tulee monet ihmiset todella helposti. Samaten kaikki terroristiuhka rasittaa varmasti lisää ihmisiä.

    Itse sitten taas jäisin mielelläni kotiäidiksi. Toisaalta en voisi vannoa käsi sydämellä, että jäisinkö loppuelämäksi. Olenhan kouluttautunut hyvin juuri sitä varten, että pääsisin hyödyntämään tietotaitojani työelämään.

    Turkki on hyvin mielenkiintoinen ja värikäs maa, joka tuo mukanaan omat yllätyksensä. Mielelläni itsekin sieltä hommaisin kakkosasunnon ja tulisin sinne viettämään Suomen talvet. Turkkilainen mies joskus oli, mutta emme vaan sopeutuneet yhteen. Tai siis ilmeisesti hän ei vaan enää halunnut/pystynyt. Tapasimme Yhdysvalloissa, jatkoimme yhteydenpitoa ja matkustin Turkkiin hänen perheensä luo. Siellä majailin noin 2 viikkoa ja sinä aikana hän ilmeisesti hokasi, etten ole se hänen juttunsa. Hänen osaltaan jäi yhteydenpito. Palasi exän kanssa, erosi. Nykyään kirjoittelee silloin tällöin minulle ja kyselee kuulumisia. That's all.

    Olen monesti miettinyt sitä, miten olisin sopeutunut turkkilaiseen kulttuuriin. Miehellä oli minua kohtaan tiettyjä odotuksia etenkin painon ja pukeutumisen suhteen. Siivous ja siisteys oli myös tärkeää. Itsestä täytyi pitää hyvää huolta ja kantaa itsensä hyvin. Minä olisin varmasti hyvin sopeutunut uuteen maahan, mutta sitä en tiedä olisinko ollut pidemmän päälle onnellinen. Varmasti karu totuus olisi iskenyt päin näköä ja olisin löytänyt itseni viettämässä päivät hänen alkukantaisessa huoneessaan varattoman perheensä luona.

    Minä, empaattinen, iloinen, joskin hiljainen ja humoristinen tyttö istuin tämän turkkilaisen miehen huoneessa ja kaiken sen köyhyyden keskellä sanoin äidille puhelimeen, että mulla on täällä hyvä olla. Mutta niin se oli. Mä nautin. Huomasin silloin ettei se tavara oikeasti tuo sitä onnea. Turkkilaisilla oli siellä jotain sellaista, mitä en ollut itse ennen huomannut. Itse olen varakkaasta perheestä, jossa vanhemmat ovat olleet aina työkeskeisiä. Olemme veljeni kanssa olleet paljon kahdestaan ja vanhempien läheisyyttä on korvattu tavaroilla. Turkissa sain olla ihmisten lähellä. Siellä perhe oli läsnä ja hymyili. He olivat onnellisia kaikesta kurjuudesta huolimatta. Ja niin, minäkin sain osani lämpöisistä halauksista ja turkkilaisen perheen rakkaudesta... <3

    / Amelia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotiaitiys oli kivaa kun tyttö oli pieni mutta sanoisin etta siita eteenpain kay aika pitkaksi, ainakin jos ei siihen kotiaidin muottiin oikein sopeudu. Mun ystava ihmetteli miksi ihmeessa teen töita kun ei ole ihan pakko. Osalle työ ei tuo lisaarvoa eika myöskaan se oma palkka, se johtuu usein siita millainen kulttuuri ja ilmapiiri on ollut työn suhteen omassa kodissa. Turkki on kylla muuttunut vuosien aikana ja moni nainen pitaa tarkeana koulutusta ja työllistymista, juuri niiden ymparilla olevien huonojen esimerkkien vuoksi. Avioero, puolison menehtyminen tai muu kriisi jattaa kotiaidin usein huonoon asemaan.

      Ymmarran hyvin tuon tunteen etta turkkilaisilla on jotain sellaista mita et itse ollut aiemmin ymmartanyt. Se on aika yleista ja moni lansimaalainen Turkkiin muuttanut kokee sen saman tunteen, vahva yhteisöllisyys, auttaminen ja ystavallisyys on koskettavaa. Lansimaisessa kulttuurissa nama piirteet eivat oikeastaan koskaan ole yhta syvia kuin ne voivat olla Turkissa. Kiitos viestistasi.

      Poista
  7. Musta tuntuu, että jotkut naiset eivät oikeasti edes halua töihin ja tuon kulttuurin taakse on hyvä piiloutua ja vedota siihen. Ei väliä vaikka miehet paiskivat töitä aamusta iltaan elättääkseen perheensä ja maksaakseen lasten kalliit lukukausimaksut. Nainen vaan makoilee ja odottaa saavan mieheltä rahaa merkkivaatteisiin. On siis kova kiire naimisiin, että voi jäädä kotiin. ;)

    Tottakai on myös toisenlaisia ihmisiä, enkä nyt halua mitenkään dissata pelkästään naisia tässä. :D

    Lisäksi mua ihmetyttää se, että jos rahaa ei ole niin miksi useissa perheissä halutaan paljon lapsia? Aika monissa Lähi-Idän perheissä on 3-5 lasta, ellei enemmänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan on olemassa ihmisia, jotka varmaan kayttavat tata kulttuurinpiirretta hyvakseen. Turkissa kaupunkilaisperheissa on nykyisin usein 1 ja korkeintaan 2 lasta silla lapsi tulee tosiaan kalliiksi. Koulutus, harrastukset, laakarikulut jne. lohkaisevat ison osan palkoista, puhumattakaan sitten siita etta useamman lapsen perheessa aidin alkaa olemaan vaikea työllistya. Eniten lapsi nakee usein köyhemmissa perheissa joissa viela ajatellaan etta kasvaessaan lapset hoitavat vanhempia ja nuorempia sisaruksia.

      Poista
  8. Luin Katan blogista, että teidän Suomiloma on tainut alkaa. Oikein mainiota aikaa teille Suomessa. Ja toivon tietysti, että kuulemme sitten joskus miten teidän ihanan oloinen tyttärenne tällä kertaa Suomea kokee. Vieläkin muistan sitä, kuinka hän ihmetteli, miksi lapset ovat Siivoajia. Kuulemisiin.

    Venla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olemme nyt Konyassa silla Turkissa on sokerijuhla ja tulimme anoppilaan, ensi viikolla Suomeen siivoojia ihmettelemaan :) Kiitos viestista Venla!

      Poista
  9. Hyvä teksti Petra! Minä olin pitkästä aikaa sellaisessa tilaisuudessa, jossa kaikki olivat uraatekeviä ihmisiä. "Mitä teet työksesi?"kysyivät monet. Sitten minä aloitin sellaisen sekavan sepustuksen sekatyöläisen arjesta, joka kiinnosti kuulijoitat ehkä kymmenen sekunnin ajan. Tunsin kateuden pistoksen sydämessäni - hitto, minäkin haluan toimistoon tienaamaan! Minulle on kamalan tärkeää tehdä töitä ja tienata osuuteni (edes pienen), vaikka se varmaan onkin suomalaista. Työn väheneminen on ollut ulkosuomalaisuudessa yksi rankimmista jutuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedan tuon tunteen. Turkissa tallainen kotia kasin tehty työ tietokoneen aarella ei kaikkien mielesta ole työta, työ on sellaista jonne mennaan aamulla ja tullaan illalla :) Kun selitan sekavia töistani niin taallakin mielenkiinto nopeasti lopahtaa. Pitaisi olla joku nimike kuten olen opettaja ja töissa siella tai taalla. Mullekin on tarkeaa tienata oma osuus. Tama on selvasti myös kulttuurijuttu, työntekeminen ja itsensa arvostus kulkee vahvasti kasi kadessa.

      Poista
  10. Ymmärrän aivan täysin halusi tehdä töitä (ei pelkästään rahan takia) ja sen, että aika käy pitkäksi kotiäitinä. Kyllähän aikuinen kaipaa myös muita aikuisia ympärilleen. Itse olen aina ollut työorientoitunut ja nyt kun minulla Thaimaassa ei ole sitä "työtä" ja omaa tilipussia, niin on kyllä ollut melkoisen tukalaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole koskaan ollut uraihminen joten kotiin jaaminen oli ihanaa kun tyttö syntyi eika töihin ollut ikava pitkaan aikaan. Mutta kotona oleminen ei riita virikkeelliseksi ymparistöksi kun tyttö kasvaa, ainakaan itselle. Hiljalleen paassa alkaa kytea ideoita ja kuvioita miten voisi työllistaa itsensa, oman palkan tienaaminen on henkilökohtaisesti mulle tarkea juttu, ne ITSE tienatut rahat. Niiden kayttaminen on nimittain paljon kivempaa. Siita olen kylla erikoinen etten oikeastaan edes haluaisi työpaikalle eli muiden aikuisten keskelle paivittain, teen mieluusti töita kotoa kasin tai jotain vaihtelevia projekteja.

      Poista
  11. TÄMÄ EI OLE VITSI. LOTAT SUUREEN DR DAWNIIN. Nimeni ovat LOANA CANGA Yhdysvalloista. Hieno tohtori DAWN on todella voimakas ja osaa tehdä työnsä täydellisesti. Ilman häntä en voinut kuvitella mitä olisi tapahtunut. Exäni riiteli aina kanssani ja hakkasi minua aina. Hän alkoi käyttäytyä oudosti ja hauskasti ja jätti minut ilman syytä toiseen tyttöön. Luulin, että kaikki toivo oli mennyt. Etsin apua Internetistä ja törmäsin Great Dr DAWNiin. Näin monia todistuksia hänestä. Olin iloinen ja otin häneen yhteyttä hänen sähköpostillaan ja kerroin hänelle, mitä oli tekeillä. Hän nauroi ja vakuutti minua rauhoittumaan, että hän auttaa minua ja että exäni tulee takaisin kerjäämään minua. Hän teki työnsä ja loitsi puolestani, ja 2 päivän kuluttua exäni tuli pyytämään anteeksi juuri niin kuin hän kertoi minulle. Nykyään asumme molemmat yhdessä ja olemme vieläkin rakastuneempia kuin ennen hänen lähtöään.
    Ota yhteyttä Dr DAWNiin kaikenlaista apua varten: sähköposti: dawnacuna314@gmail.com
    WhatsApp: +2349046229159

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit