maanantai 1. elokuuta 2016

Ruoka on vakava asia

Tiesin olevani tekemisissä astetta vakavammin ruokaa suhtautuvien kanssa jo vuosikausia sitten. Kun uusi tuttavuus oletti että paikallistan hänen kotikaupungin sen ruuan perusteella, olin liemessä. Aprikoosien kotikaupunki, makkaran valmistuksen keskipiste tai paprikan koti? Etkö tiedä? Nykyisin tiedän. Nykyisin monia kaupunkeja koristavat ruoka-aiheiset patsaatkaan eivät enää naurata. Jos Kumlucassa kerran kasvatetaan paljon tomaatteja, koristaa kaupungin keskustaa tomaattipatsas. Tietenkin. Turkkilainen hengähtää helpotuksesta kun hän kertoo syntyneensä Kaiserissa ja itse jatkan asiaankuuluvasti, niin kuivalihan kaupungissa. Olen tarpeeksi turkkilaistunut, jotta voin osallistua ruokakeskusteluihin. Alussa niissä on tekemistä ja ruokaan tulee suhtauduttua ylimalkaisesti.


Kevään kurssin myötä ruokavaliomme koki mahalaskun sillä oli kiire. Alkuviikkoina tytön tarhaan viennin ja kurssin alkamiseen jäävän aukon vein Alexia lenkille ja join juoksussa pikakahvin ja söin pasteijan. Lounaalla mitä sattuu ja illalla jotain ja äkkiä. Kurssikaverini kuunteli ruokavaliota kauhuissaan. Lopulta opin pilkkomaan tomaatit ja kurkut rasiaan mukaan juuston kera ja nautin aamiaiseni rauhassa koulun vastapäisessä kuppilassa teen kera. Oliiveja, juustoa ja vihanneksia jaettiin muiden aamupalaa nauttivien kanssa. Kahvilan omistajille asia oli pihvi sillä heillä oli tarjota vain jotakin niinkin epäterveellistä kuin täytetty paahdettu voileipä. Lounaaksi raahasin kotoa edellisen päivän ruokia, joita jaoimme lapsien ja äitien kanssa lounastauolla. Kiitos vaivannäön en lihonut kuin muutaman kilon, 4 kuukauden paisteijakuurilla karistettavana olisi nyt varmaan aikalailla enemmin.


Kahvilassa teekupin ääressä opin taas uusia juttuja ruuasta Turkissa. Tietoasi ruuasta ja sen tekemisestä arvotetaan monen asian perusteella. Eräänä aamuna puhuimme kadinbudu köftestä eli lihapullan tyylisestä ruuasta jota kutsutaan naisen reideksi. Olet varmaan syönyt niitä pannulla friteerattuja versioita, totesi eräs herra. Niitäkin, mutta myös keitettyjä anopin tekeminä. Mistäs anoppi on kotoisin ja sen jälkeen olimmekin melkein vanhoja tuttuja, anoppi kun oli saman ruokakulttuurin alueelta. Puhuimme niin pitkään Konyan pidestä, tandirista, okrakeitosta ja Kayserin makkaroista että miehen vaimo alkoi jo tuijotella minua alta kulmien. Ruuasta puhuminen kuuluu turkkilaiseen small-talkiin, sen peruskauraan kuuluu perinneruokien, ruoka-alueiden ja pienien nyanssien tuntemus. Nippelitiedolla omat osakkeet nousevat ja ulkomaalainen saa aina bonuspisteitä.


Kuluneen vuoden aikana olen todenteolla tajunnut että izmirin alueen ruokahulluuden keskipiste on se, mistä ruoka ostetaan. Osa asukkaista ajaa kerran viikossa kymmeniä kilometrejä, jonotellen ruuhkassa, hakemaan tietyn yliopiston alueella myytäviä vihanneksia. Sieltä ostetun munakoisokilon jälkeen tiedät miltä munakoison pitää maistua, valisti tuttu. Kahdesti viikossa, tiistaisin ja torstaisin on noustava ylös aikaisin ja rynnittävä bostanlin sivukujan pieneen myymälään jonottamaan parhaita munia, jogurttia ja vuohenmaitoa. Paikalla on oltava viimeistään 8.30 sillä 9.00 kaikki on loppu. Arvatkaa uskallanko kertoa että ostin eilen laarin kanamunia halpismarketin tarjouksesta!


Tiukassakaan ruokakeskustelussa Turkissa ei  kannata vaipua alakuloon vaan ottaa esiin suomalaiset ruoka-aseet. Karviaiset, raparperi, metsäsienet, savustuspönttö ja mustikat. Kaikki kiehtovat. Eräs tuttava lupasi maksaa mitä vaan jos tuon Suomen lomalta palatessani edes pari raparperin vartta ja toinen odottaa edes kourallista sieniä. Kaksikulttuurinen tuttavaperhe on tyytyväinen kun tuon makkaraa ja juustoa. Mies ei päässyt tänä kesänä Suomeen mutta tuliaisina tuotu hirvipaisti, juustot ja citymarketin mango-chili salaattikastike lämmittävät mieltä.


Hyvä ruoka tarkoittaa eri asioita Turkissa ja Suomessa. Viikonlopun ruoka ei poikkea juuri arkiviikosta, sekä tiistaina että lauantaina ruoka tehdään yleensä itse ja keittiössä panostetaan raaka-aineisiin. Karkkipäiviä tai sen suurempia sääntöjä ei tunneta herkuttelun suhteen. Turkissa en ole huomannut tuttavapiirissä sen suurempaa tarvetta mässäilyyn mutta ruuasta pitää nauttia viikon jokaisena päivänä. Jos oma leffamässy toiveeni on sipsipussi niin miehellä se on pieni kupillinen pähkinöitä tai hedelmälautanen. Yhteisen illan ruuaksi valitsisin pellillisen pizzaa ala Petra kun taas mies mieluummin päätyy kulholliseen salaattia ja lampaankareeseen. Suomalaisella karkkihyllyllä ostan megajättipussin jotain ja mies tyytyy yhteen lakuun. Jäätelökioskilla mies tilaa pallon vaniljaa. Miten tylsää, huokaan tutkaillessani monta palloa mahtuu tötteröön. Mies, joka on syönyt kotona joka päivä jotain hyvää lapsuudessaan. Kesän aikana olen ehtinyt kiertää anopin keittopottien ääreltä Suomen mustikka- ja kanttarellimetsiin sekä grilliähkyyn. Yritän saada anoppilassa ihastuttaneen okrakeiton reseptin blogiin mahdollisimman pian mutta sitä ennen suuntaan heiluttelemaan varpaita Kuşadasın rannalle.







10 kommenttia:

  1. Ruoka:aina niin mielenkiintoinen aihe ,ja hauskalta kuulostaa tomaattipatsas;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruoka on tosiaan aina niin ihana aihe, eihan siita jaksa olla puhumatta :)

      Poista
  2. Tuli mieleen niin vallankumouksellinen ajatus etta jospa sinansa hyva suomalainen idea, karkkipaiva viikossa, tuokin tuloksena nuorten aikuisten hillittoman karkinmassailyn?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon mahdollista, Suomessa aikuiset tosiaan syö paljon karkkia, Turkissa taas aikuiset tayttaa sokerikiintiön leivoksilla. Karkkipaivasta taalla ei ole kukaan kuullutkaan.

      Poista
  3. Ah, kuulostaapa ihanilta nuo naisten reidet :) Minusta jo pelkästään hedelmäsesonkien oppiminen on ollut hankalaa, mutta että vielä kaupnkienkin! No, totuuden nimissä on sanottava, että onhan Ranskassakin omansa. Juustot ja viinit ovat mm. eri alueiden ylpeyksien aiheita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei se hetkessa kaynyt mutta nyt olen jo aika haka. Kun tulimme viimeeksi Konyasta bussilla niin puolimatkassa pysahdyimme tauolle keskelle ei mitaan, sen jalkeen jokaisella tuntui olevan mukana alueen kuuluisaa makkaraa kotiinviemisiksi.

      Poista
  4. Kyllä ruokakulttuuri on suurenmoinen asia <3 Itse iloitsen lähimetsistä keräämistäni ilmaisista superfoodeista: mustikoista, kanttarelleista ja tateista. Puolukoitakin näyttää tulevan ihan kivasti. Miehen pyytämät ahvenet ja kuhat ovat päätyneet paistinpannulle ja savustuspönttöön. Lapsetkin ovat ihan huomaamatta ymmärtäneet, mikä ero on itsetehdyllä ja valmisruualla. Matkaillessakin ruoka on meille tärkeä, paikallisten suosima ruokapaikka on yleensä se paras :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toin Suomesta kanttarelleja ja mustikoita mukanakin, puolukat oli viela raakoja. Paikallisten suosimat ruokapaikat on aina tosiaan ne parhaat, ei valttamatta hulppeimman naköiset mutta ruoka onkin se paaasia.

      Poista
  5. Yksi mun suosikkijuttuja ulkomaanmatkoilla on seurata mitä ihmiset ruokakoreihinsa laittavat. Kauppakyttääjä :) voi, kun vaan pääsisi useammin kyttäämään. Onneksi on blogit. Niissä aina tietous lisääntyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylla vaan, paikallisissa marketeissa kayminen on loman kohokohtia! On niin mielenkiintoista seurata mita ihmiset ostavat ja mita kaikkea hyllyilta löytyy.

      Poista

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!