Kaksikielisyyden 5-vuotisraportti

'Äiti, tilasit juustokakun ihan oudosti.
Miten niin?
Ei kukaan sano Karşıyakassa peynırli pasta vaan tsiiskeik.
Tilasit niin kuin suomalainen turkiksi.
Niin, minähän olen suomalainen Turkissa.
Jaa.'


Viime viikolla tyttö ohjeisti ääntämään talvi sanan selvemmin turkiksi ja eilen tilasin juustokakun suomalaisittain. Mitähän seuraavaksi? Kun saavun tarhalta, on tyttö isänsä kanssa lounaalla. Terassilta kuuluu rönsyilevä selvitys kuka koulukaveri joutui kolttosistaan tänään jäähypenkille, mitä opittiin ja askarreltiin. Vartin päästä sama minulle suomeksi mutta hieman riisutumpana versiona ja sekaan pari turkkilaista väriä ja tunnelmaa lisäävää ilmaisua. Yritän lisäillä väliin samoja suomeksi kuten taivaansininen ja valtava mutta innostus jyrää suomalaiset sanat.


Iltasaduksi luetaan pupusatuja. Kirjassa on kivoja sanoja ja ilmaisuja, joista osa ihmetyttää. Moni tilanne on itsenstäänselvyys suomalaiselle lapselle mutta ei Turkissa kasvaneelle. Kirjassa isäpupu kiertelee pikkupupun kanssa kirpputorilla, siis missä? Toisena iltana selvittelemme ilmaisua kun pikkupupu on aivan lyöty hämmästyksestä, kuka sitä on lyönyt? Herra Hakkaraisen seikkailut naurattavat mutta sanaleikit ovat myös haasteellisia. Humpsis pumpsis tennispallo, hutkis, putkis, kopsis kallo. Herra Hakkarainen on ihan kuitti, mitä se tarkoittaa? Monien kirjojen talvinen Suomi kiehtoo mutta on samalla kaukainen, eihän tyttö ole koskaan ollut Suomessa talvella. Tyttö ei ole uskoa kun kerron joidenkin koirien käyttävän tossuja talvella etteivät tassut jäädy, seuraavana päivänä tarinaa kerrotaan koulussa. Eräässä kirjassa istutaan kahvipöydässä. Hyi kamalaa, kahvileipää kauhistelee tyttö, kahvia leivän päällä?


Viisivuotisen taipaleen tuloksena tytön suomen kieli on mielestäni ihan mukiinmenevä vaikka se väkisinkin jää tappioon turkille sanoilla kikkailussa ja vivahteissa. Toisaalta sanontojen ja sanojen tiimoilta käydyt keskustelut jäävät selvästi mieleen sillä sanavarastosta putkahtelee sanoja ja ilmaisuja, joita en jatkuvasti arjessa käytä. Se, että ompelijalle jätetty homma oli vieläkin tekemättä oli tytön mielestä arveluttavaa ja luokan rauhallista poikaa kuvailtiin sympaattiseksi. Tällä viikolla hokasin että viisivuotinen taival on sivutuotteena poikinut miehelle myös melko hyvän passiivisen suomen kielen ymmärryksen. Tuskailin aamulla tytölle ennen kouluun lähtöä jalkalampun paikkaa ja olematonta pistorasiaa nurkassa, suomeksi. Töiden jälkeen pistorasia ongelma oli hoidettu, kiitos passiivisen suomen kielen ymmärryksen puoliunisena.


Oma arkeni on kulkenut jo yli 15 vuotta erilaisten kieliyhdistelmien avulla. Olen opiskellut uusia kieliä, parantanut vanhoja, opetetellut puhumaan välillä enkkua kuin thait ja toisinaan kuin malesialaiset. Työyhteisöissä on pärjätty milloin milläkin yhdistelmällä tai tuskailtu ilman yhteistä kieltä. Miehen kanssa on aloitettu takeltelevalla englannilla ja turkilla. Turkki on arkikieleni mutta en osaa sitä täydellisesti. Tänään hain oikeaa ilmaisua sanalle tiedotuslappu, joka lähetetään vanhemmille 2 viikon välein englannintunnilla opituista asioista. Not, rapor, işlenen temalar,  konular? Vastapuoli hokasi vasta kun löysin juurikin oikean sanan, sen sijaan kielipuolien, monikieleisten ja sekamelskayhteisöjen kanssa tekemisissä ollut osaa myös ymmärtää sujuvasti jo puolikkaasta sanasta. Korjaan tytön turkinnoksia suomen kieltä puhuessa ja sanon varmasti joka päivä ainakin kerran että suomeksi, kiitos. Koulutuslinjalle en halua kuitenkaan lähteä, toivon että suomen kieli kulkee sujuvasti mukana turkin rinnalla sillä Suomihan on tytön mielestä maailman siistein paikka.


Kiinnostus kieliin on herännyt tytössä tänä syksynä. Hän haluaa tietää mitä kirjassani lukee ja tuijottelee luvun alla olevan Katharine Pancolin paksun romaanin sivuja. Puistossa tyttö kyselee puoliksi ukrainalaiselta ystävältään miten ukrainaksi kiitetään tai sanotaan barbie. Englanninkielen oppimisen halu on suuri, sano mikä on enkuksi tähti, mekko, prinsessa, hammasharja ja niin edelleen. Haluan osata englantia, neiti huutaa, opeta sitä minulle nyt! Oma ympäristömme, johon kuuluu koulu, ystävät, suku ja arjen kuviot arvostaa kieliä eikä suomekielinen jutustelumme ainakaan ole koskaan aiheuttanut negatiivista huomiota, päinvastoin. Sen tiimoilta on käyty monta mielenkiintoista keskustelua metrossa, kaupassa ja puistossa.

Yksi omista suosikeista tytön kanssa puuhaillessa on ehdottomasti lukeminen, iltasatu on varmasti yhtä hauska hetki molemmille. Luen toisinaan tytölle omia satukirjojani 70-80 -luvun taitteesta, niiden kirjojen maailma ja ilmaisut ovat toisenlaisia kuin nykykieli lastenkirjoissa. Kaksikielisessä perheessä kieli on koko ajan pinnalla sillä jokainen tietää että väärät ilmaisut voivat johtaa mökötykseen mutta myös sen, että kielien kanssa on lupa tehdä virheitä. Suomi on kotonamme esillä kielen lisäksi muistoissa, vieraissa, esineissä, ruuissa ja kulttuurissa. Toisin kuin monissa muissa turkkilaisissa perheissä, meillä vilkuillaan nyt tonttuja. Illalla syödään pinaattilettuja ja luetaan todennäköisesti Herra Hakkaraisen seikkailuja.

Kommentit

  1. Onnellinen monikielinen perhe! Vuosien myötä sanat löytyvät ja monivivahteiset ja synonyymit lisääntyvät sanavarastoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin siina varmaan kay etta kieli monipuolistuu ja kehittyy kasvun myöta, sita kielellista tukea tulee sitten enemmin jo siita, etta pystyy myöhemmin itse pitamaan yhteytta suomeksi ja lukemaan sen kielista kirjallisuutta.

      Poista
  2. Tuttuja mietteitä! Minussa on vähän sellaista kielipoliisin vikaa joka nostaa päätään varsinkin nyt kun 7-vuotias yrittää heitellä puheen sekaan ruotsalaisia sanoja. On nimittäin vihdoin tajunnut että äitihän osaa myös ruotsia. Niinpä tässä viisi minuuttia sitten käytiin tyypillinen keskustelu:
    - Äiti, miten tällä nettisivulla röstataan?
    - Ai mitä sä haluat tehdä siellä?
    - No äänestää!!
    - Ai äänestää, annas kun näytän...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, silloin kun tyttö innostuu ja se on monta kertaa paivassa niin suomen kieliseen tarinaan tulee turkinnoksia, joista osa on aika hauskoja, sinne valiin sitten yritan minakin aina latoa ne suomalaiset vastineet.

      Poista
  3. Mielenkiintoinen postaus :D On kyllä aikamoinen rikkaus lapsille kasvaa monikielisessä perheessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se ja kylla se laittaa kieliasioiden miettimiset ja niiden pohdiskelut ihan uudelle asteelle meilla vanhemmillekin.

      Poista
  4. Hei, oli mielenkiintoista lukea tämä! Itse kun olen vasta alkumetreillä: https://hollanninsuomalainen.fi/2016/11/14/suomen-kielta-vauvalle/

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoinen postaus kaksikielisyydestä. Käyn blogissasi säännöllisesti, mutta harvoin tulee kommentoitua, vaikka tykkään blogistasi paljon.

    Minua edelleen harmittaa, että emme kasvattaneet lapsistamme kaksikielisiä. Mieheni on käynyt ruotsinkielisen peruskoulun ja lukion, mutta ei halunnut puhua pojillemme ruotsia, enkä sitten jaksanut käydä vääntöä asiasta. Lähipiirissämme on paljon kaksikielisiä ja ainakin sen otannan mukaan lapsena opittu toinen kieli on vahvistanut kielenoppimista todella paljon.

    Ystäväni aviomies on Romaniasta. Äiti on puhunut lapselleen suomea ja isä romaniaa, keskenään vanhemmat puhuvat englantia. Lapsen vahvin kieli on suomi, jota on puhuttu pihalla ja päiväkodissa. Omasta halustaan lapsi halusi englantilaiseen kouluun ja puhuu nyt ala-asteen loppupuolella brittiaksentilla englantia. Englanti on melkein yhtä vahva kuin suomi. Romaniaa lapsi osaa arjessa mukavasti, isovanhemmat tulevat välillä hoitamaan häntä ja kesälomalla Romanian mummolaviikot buustaavat kielitaitoa, isovanhemmat eivät puhu lainkaan englantia. Kohta lapsella alkaa ranskan opinnot. Romania on kielellisesti samaa sukua, joten ranska on kuulemma aika helppo oppia. Parhaimillaan lapsesta tulee neljällä kielellä pärjäävä aikuinen.

    Minulla esikoiseni kiukuttelee siitä, että hiukan painostin häntä ottamaan pitkän englannin lisäksi pitkän ruotsin, vaikka poika oppii kieliä aika helposti. Asenne kieliin on aivan erilainen kuin kaksikielisillä, puhumattaaan tuosta tuttavan kolmekielisestä lapsesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Tuo asennekysymys onkin janna, olen myös kuullut etta osa lapsista kieltaytyy jossain vaiheessa kayttamasta toista kieltaan mutta yleensa se menee kausiluontoisena vaiheena ohi. Tytön kanssa tahan asti kielet on kylla nayttaytyneet hyvinkin positiivisina asioina, ehka myös siksi etta lapsi tajuaa jo pienesta asti etta siita on hyötya. Ilman suomen kielta olisi aika vaikeaa leikkia Suomessa niiden suomen kavereiden ja tuttujen kanssa.

      Poista
  6. Pitkään aikaan kommentoimassa jäänyt jotenkin ihan tää blogien luku ja kommentointi kesän aikana kun on viilettänyt siellä sun täällä.
    Miten upeaa että tyttäresi tulee osaamaan noin monta kieltä "ilmaiseksi", kiva että saadaan lukea tätä kielen kehitystä täällä blogissa. Onko siellä Izmirissä yhtään muita suomalaisia että tyttäresi sitä kuullee siellä muilta kuin sinulta ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heipa hei pitkasta aikaa :) Izmirissa meita suomalaisia on tosi vahan, vajaa kymmenkunta varmaan ja itse olen aktiivisesti yhteydessa ja tekemisissa parin kanssa, pieni lapsia jotka puhuvat suomea ei tytölla taalla ole seuraksi. Omat vanhempani kayvat taalla usein joten se mummi/ukki annos on aina loistava boosti kielelle.

      Poista
  7. Todella hyvä kirjoitus - jälleen kerran! Ja kuulostaa siltä, että olet todella hyvin ja luontevasti saanut suomen kielen mukaan arkeenne ja tytön elämään ja iso peukku myös miehen passiiviselle suomen taidolle :) Meillä ei tilanne tokikaan ole sama, kun olemme kotona yksikielinen perhe, mutta hyvin paljon samaa huomaan omassa 5-vuotiaassa tyttäressäni kuin sinun tytössäsi. Minunkin 5-vuotiaani on kielistä innostunut ja utelias kaksikielinen lapsi. Hän haluaa myös oppia englantia, kyselee selvennyksiä suomenkielisille sanoille, joita ei ymmärrä ja miettii (uteliaasti) mitä kaikkia kieliä vaikkapa tarhakavereiden kotona puhutaan. Monesti miettii, että minä osaan suomea ja saksaa ja vähän englantia. Lia osaa vain saksaa. Yong Jong puhuu saksaa ja koreaa. Georg taas osaa saksaa ja venäjää. Äiti, minäkin haluan oppia venäjää, kun Georg sitä puhuu äitinsä kanssa jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo innostus ja kiinnostus on ihanaa, jotenkin koen etta se on tarkein asia. Saman huomaan enkunkielen ryhmissa tarhalla etta kun sen ikaisille siita tehdaan hauskaa puuhaa, tuloksetkin nakyvat nopeasti. Kielet on kivoja ja niiden pitaa ollakin. Meilla on myös tuota samaa etta halutaan oppia eri kielia koska muutkin kaverit osaa. Löytyisipa kaikista aikuisista samaa innostusta vieraita kulttuureja ja asioita kohtaan kun lapsista...

      Poista
  8. <3 Terkut lampimaan Australiaan!

    VastaaPoista
  9. Hieno ja mielenkiintoinen postaus,näin kaksikielisenä kasvaneena(suomi&ruotsi). Luulen että juuri tuo kaksikielisyys lapsena avasi minulle tien muihinkinkin kieliin ,ja rakkauden niihin.Tosi hienoa että puhut tytölle vain suomea;täällä olen myös kuunnellut miten suomalaiset äidit puhuvat lapsilleen suomea,ja tuleehan siihen välillä vahvemman kielen sanoja. Minun hepreani on niinkuin sinun turkkisi;osaan hyvin,luen ja kirjoitan virheillä,ja joskus välillä puuttuu sanoja;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla Jael etta se rakkaus kieliin on syntynyt jo sielta lapsuudesta. Joskus ne oikeat sanat katoavat tai sitten ei osaa valita mika sana sattuisi juuri siihen tilanteeseen mutta eiköhan me parjata :)

      Poista
  10. Tää on aina niin mielenkiintonen aihe! On kyllä niin mahtava lahja ja mahdollisuus omata kaksi kieltä, se avaa varmasti niin paljon ovia ja samalla varmaan myös helpottaa muiden kielien oppimista! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin toivoisin, en osaa itse edes kuvitella millaista olisi omata kaksi aidinkielta.

      Poista
  11. Toi on kyllä tuttua että täällä esimerkiksi natiivi englanninkielinen ei yleensä ymmärrä yhtä nopeasti tai helposti mitä sanaa tarkoittaa, kun taas muunkieliset yleensä kyllä hoksaa.
    Täällä tulee puhuttua aikalailla englantia, arabiaa ja vähän tagalogiakin (filippiinien kieli) sekaisin, välillä voi unohtaa hetkeksi että mitäs kieltä tämä sana nyt olikaan :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, luulen etta kun osaa sen oman aidinkielen lisaksi muitakin kielia ja on tottunut etta sita omaa ei juuri kukaan ymmarra, oppii myös ymmartamaan jo aika vahasta selittamisesta. Turkkilaiset, jotka ei osaa muuta kun turkkia eivat valttamatta ole yhta jouhevia tajuamaan tosin tassakin on eroja. Varmaan myös asennekysymys. Wau, kohta sa puhut sitten tagalogiakin :)

      Poista
  12. Teillä tuntuu olevan kaksikielisyys hyvällä mallilla. Kirjat kasvattavat sanastoa ihan eri tavalla kun pelkkä puhuminen ja kun tytöllä innostustakin tuntuu riittävän niin suomi pysyy vahvana varmasti myös jatkossakin. Kaksikielisyys ei ole itsestäänselvyys, vaikka se on monilla alunperin aikomuksena ollutkin. Meidän lähiympäristössä on jonkin verran suomalaisia/turkkilaisia lapsiperheitä, ja vaikka omat lapseni puhuvat keskenään pääasiassa suomea ja turkkia minua harmittaa ettei heillä ole ainuttakaan kaveria kenen kanssa voisivat näitä käyttää - yksi heistä on vieläpä samalla luokalla ja lapsen hyvä ystävä. Muutama kavereista kyllä ymmärtää jonkun verran suomea/turkkia, mutta ei osaa sitä puhua, joten keskustelu vaihtuu hetkessä englanniksi. Tuntuu että mitä enemmän kouluvuosia tulee lisää sitä vähemmän he ymmärtävät ja sen vähemmistökielen puhuminen kotona hiipuu samaa tahtia tai on sitten loppunut kokonaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, minuakin harmittaa ettei taalla ole suomea puhuvia samanikaisia, onneksi meilla on suht kivasti suomivieraita ja esim. kesaloma Suomessa on tytölle iso juttu, siella kun on ne suomalaiset kaverit. Skype on myös meilla kaytössa ja ainakin talla hetkella suomen kieli tuntuu olevan hanelle tarkea, kaikkeni teen etta nain on myös jatkossa.

      Poista
  13. Kun suomalaista sanaa ei aina löydy, voi aina lisätä turkkilaisen tai ruotsalaisen sanan loppuun i: kirjaimen. Näin poikani yritti ja yrittää joskus vieläkin läpäistä keskustelut minun kanssani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeee, ai mua niin nauratti tama sun poikasi keksima juttu, tuokin osoittaa kylla kielellista taituruutta! :D

      Poista
  14. Tosi mielenkiintoinen aihe! Itse kuulin viime reissulla eräältä, johon tutustuin, että jos lapsi esim. puhuu puhelimessa isälleen, ja äiti suomeksi pyytää sanomaan isälle, että tuoda maitoa kaupasta, niin lapsi kääntää asian automaattisesti turkiksi isälleen ja toisin päin vastaavassa tilanteessa. Jotenkin niin hassua, mutta hienoa, että on valmiudet kahteen tai useampaan kieleen pienestä pitäen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun aihe kiinnostaa. Tuo on tosiaan se kaksikielisten tai varsinkin monikielisten taito, heilla kun kovalevylla kaksi kielikeskusta, jonka voivat ottaa kayttöön tarpeen vaatiessa :)

      Poista
  15. Mielenkiintoinen aihe aina. Koska selvästi olet hyvin verbaalinen ja leikittelee lauseilla, niin kauanko meni, että pystyt turkiksi näin tekemään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole turkiksi suomen tasolla, en pysty samalla tavalla spontaanisti heittamaan juttuja tai kirjoittamaan. Olen kuitenkin tyytyvainen etta osaan nauraa vitseille ja kertoa vitseja turkiksi, ihan omasta paasta keksittyna, luulen etta nain opittuna kielena siita ei millaan yhta rikasta tule minulle ilmaisullisesti. Toisaalta on tilanteita etta tietysta asiasta puhuminen tai tilanne vie niin mukanaan etta unohdan puhuvani turkkia enka kiinnita siihen niin huomiota.

      Poista
  16. Täma aihe on lähellä sydäntäni, itse kun kasvoin kaksikielisessä perheessä ja nyt kasvatan omasta pojastani (toivottavasti) kolmekieliseksi. Ruotsi on aina ollut vahvempi kieleni vaikka vartuin Suomessa, suurin syy tähän taisi olla että kävin ruotsinkielistä päiväkotia ja koulua. Olen kuitenkin pärjännyt ihan mukavasti suomeksikin, vaikka 11 Turkissa vietetyn vuoden jälkeen suomen kieleni alkaa olla hieman ruosteessa. Olen alusta asti puhunut pelkästään ruotsia poikani kanssa, ja nyt kun hän on alkanut puhua enemmän (2,5-vuotias) niin puhuu minulle ruotsia ja isänsä kanssa turkkia. Hän siis pystyy erottelemaan kielet toisistaan ja joskus jopa kääntää lauseen kielestä toiseen jos hän huomaa että vastapuoli ei ymmärrä. :) Puistossa kavereiden kanssa, kaupassa ja tuttavien kanssa yrittää kovasti puhua turkkia vaikka välillä tupsahtelee sanoja ruotsiksi, hänen sanavarastonsa taitaa olla laajempi ruotsiksi kun hän viettää enemmän aikaa minun kanssani. Luulen että tämä tulee muuttumaan ajan myötä, ainakin niin kauan kun me asutaan Turkissa ja varsinkin sitten kun hän aloittaa koulun. Kuten myös te mekin asutaan täysin turkinkielisessä ympäristössä ja siksi en pelkää että hänen turkin kielensä jäisi vajaaksi. Ajan myötä minä saan varmasti nähdä vähän vaivaa että saisin pidettyä hänen ruotsin kielensä ajan tasalla.

    Mieheni kanssa puhumme keskenäämme enimmäkseen englantia ja huomaamme ji että poikakin ymmärtää paljon vaikka ei vielä puhu sitä itse kuin muutama sana. Tarkoituksemme ei ole opettaa englantia hänelle, mutta luulen että tästäkin tulee olemaan hyötyä tulevaisuudessa. Kulak alışkanlığı kazanır. ;) Olen myös huomannut että mieheni nykyään ymmärtää melko paljon ruotsia, onhan hän saanut kuulla sitä aika paljon kotona pojan syntymän myötä. :) Ruotsi taitaakin olla hieman helpompi kieli oppia jos osaa englantia ennestään, tosin turkki muistuttaa suomea ainakin kieliopillisesti. :)

    Ainoa mikä harmittaa minua on että en pysty opettamaan pojalleni suomea, onhan hän kuitenkin myös suomen kansalainen ja suomi on se toinen äidinkieleni. Mutta kun poika syntyi minun oli pakko valita yksi hänelle puhuttava kieli ja valitsin luonnollisesti se oma vahvempi kieleni. Toivon mukaan hän kuitenkin oppii edes vähän suomea Suomen lomilla ja Suomen vaarinsa kanssa jutustellessa, ja myöhemmin voi sitten opiskella enemmän jos haluaa.

    Yritetään pitää kiinni periaatteesta "yksi henkilö, yksi kieli", eli hänen kanssa puhuessani en ikinä käytä muita kieliä kuin ruotsi, vaikka hän kuulekin että puhun (=osaan) turkkia tai muita kieliä muiden kanssa.

    Anteeksi superpitkästä kommentista ja kiitos jälleen kerran todella mielenkiintoisesta postauksesta! Olen seurannut sinua ihan ensimmäisestä postauksesta lähtien kun L oli pieni ja te asuitte Ankarassa, ja olen niiiin monet kerrat naurannut tippa silmissä kun olet kirjoittanut niin elävästi kaikista oudoista ja tavanomaisista tilanteista lääkärissä, virastoissa, leipomoissa yms. Olen tunnistanut itseni juttuistasi myös, ihan samoja juttuja minäkin olen kokenut, miettinyt ja käynyt läpi outona suomalaisena Turkissa. Beyaz zambaklerin ülkesi, Finlandinya luki viimeisessä ikamet tezkeresi hakemuksessani, virastomiehen kommentti. :) Olen myös saanut paljon vinkkejä sinun blogisi kautta, raskauden aikana ja ennen synnytystäni luin useamman kerran sinun kokemuksistasi, ja nyt myöhemmin päiväkoti- ja esikoulujuttusi kiinnostavat erityisesti. Kiitos siis ihanasta blogistasi Petra!

    Syksyisiä terveisiä Istanbulista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin vasta nyt kommenttisi, kiitos siita!!!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit