lauantai 3. joulukuuta 2016

Turkkilaisen tarhan ovien takana

Sain Miten päädyin enkunopettajaksi tarhaan -postauksen tiimoilta paljon kysymyksiä tarhasta, palkkauksesta ja itse työstä. Tässä postauksessa paneudutaan tarkemmin tarhamaailmaan Turkissa, miten se eroaa Suomesta niin työntekijöiden kuin myös vanhempien näkökulmasta. Turkissa on mahdollisuus valita yksityisten ja valtion päiväkotien välillä, monesti valinta tehdään rahapussin mukaan sillä kalliimpien yksityisten ja valtion päiväkotien välinen hintaero on todella suuri. Jos molemmat vanhemmat ovat koko päivän töissä, osuu valinta yksityiseen. Valtion puolella päiväkoteja on pääasiallisesti tarjolla 3-vuotiaista ylöspäin puolipäiväisesti kun taas yksityisellä sektorilla tarjontaa on 2-vuotiaista alkaen jos jonkinlaista. Olen englanninopettajana yksityisessä tarhassa, jossa lapset ovat 2-5 vuotiaita.




Saapuessani tarhalle hieman kymmenen jälkeen portilla on hulinaa, Mert riisuu kenkiään ja itkuisen Elifin äiti kertoo hoitajalle, ettei tyttö halua herätä aamuisin. Joku yrittää työntää tikkaria oven välistä itkevälle lapselle. Hoitajat nyökyttelevät ymmärtäväisesti kaikelle, myöhään saapuville lapsille, erikoistoiveille ja aamiaiselta myöhästyneille. Tikkari lentää roskikseen. Tarha on tavalliseen asuintaloon rakennettu joten tunnelma on kotoisa. Kokki huikkaa minut keittiöön turkkilaiselle kahville, lounaaksi on valmistumassa jogurttikeittoa, bulguria, tomaatti-jauheliha-papu pataa ja salaattia. Kello lähestyy puoli 11 ja lähden etsimään kaiuttimia ennen pienten enkuntuntien alkamista.


Yksityisten tarhojen välinen kilpailu on kovaa. Minun lisäksi muita tuntiopettajia ovat shakinopettaja, liikunnanopettaja, kuvataiteen opettaja ja draaman vetäjä. Viikottain järjestetään retki teatteriin tai muuhun tapahtumaan, viime viikolla olin ryhmien mukana lastenteatterissa retken sattuessa tuntieni aikaan. Eilen lapset vierailivat hammasklinikalla opettelemassa oikeanlaista harjausta ja esittelemässä hampaitaan. Vanhemmat odottavat tuotoksia ja kehitystä. Tarhan opettajat ovat toisinaan tiukilla joutuessaan tasapainoilemaan vaativien vanhempien toiveiden ja kasvatusoppien välillä, tarha on yritys, jonka asiakkaita ovat lasten vanhemmat.


Pienimpien enkuntunnit ovat pitkälti ihmettelyä ja moni tunti katkeaa ikäväitkuun tai putoamiseen tuolilta, oho nenästä valuvaa tuotetta hierotaan naapurin niskaan. Toisaalta tässä iässä lapset oppivat selvästi innostuessaan nopeasti, Hakan on oppinut värit parissa viikossa, Deniz osaa kertoa sään ja jokainen taputtaa käsiä pyydettäessä. Viikko sitten aloittanut ujo tyttökin uskaltautui tänään muistipeliin mukaan. Pienten ryhmän opettaja ja avustaja ovat ehkä paikan kiireisimpiä, osalla on vaipat ja joku on koko ajan nurin. Kun wheels on the bus alkaa soimaan, on koko ryhmä intoa täynnä.

Kolme vuotiaiden porukka odottaa jo yläkerrassa, opettaja kertoo ryhmäläisten kysyvän joka aamu milloin opettaja good morning saapuu? Nimesi on liian vaikea, joten kudmoooning kuulostaa heistä helpommalta, nauraa opettaja. Ryhmäläiset hyppivät tasajalkaa ja huutavat kun saavun luokkaan. Tässä porukassa into on ehkä korkeimmillaan oppimiseen. Jokainen haluaa osata, laulaa ja esiintyä. Osa porukasta tapailee wake up-aloitusbiisiä ennenkuin saan kajarit yhdistettyä laitteeseen ja tunnin käyntiin. Tunnin jälkeen ryhmäläiset vyöryvät halaamaan ja yksi osaa jo huikata I love you teacher!


Turkissa tarhan voi perustaa oikeastaan kuka vain, henkilökunnan on kuitenkin oltava koulutettua. Ryhmäkoko ei saa ylittää 20 ja yhtä ryhmää kohti on yksi opettaja ja tilanteesta riippuen avustaja. Jokaisella on oma luokkahuone ja opettaja, joka määrää tahdin. Tarhoilla on myös psykologi, joka on keskeisessä roolissa lasten tarhaan sopeuttamisen ja ongelmien suhteen. Yksityisellä sektorilla työpäivä on yleensä 08-18 ja päivystyspäivänä 07-19. Palkkahaitari on venyvä, minimipalkasta eli 1300 tl 3000 tl asti (1€=3.5 tl). Tuntiopettajien palkka riippuu monesta asiasta kuten taidoista, tunneista ja alasta. Turkissa palkitaan suorituksista, hyvää palautetta saaneen opettajan palkka arvostetussa tarhassa on hyvä paikallisen mittapuun mukaan.

Nelivuotiaiden ryhmä on askartelemassa itselleen mielikuvitusliivejä kierrätysmateriaalista. Opettajan puhelin soi, vanhemmalta ohjeita yskänlääkkeestä ja pian toinen puhelu tarhan johtajalta seuraavan päivän ohjelmasta. Psykologi saapuu luokkaan seuraamaan tuntia, hänen huomio pysyttelee lasten käyttäytymisessä ja lasten suhteessa opettajaan. Lapset istuvat arkartelupöytien ympärillä puuhailemassa. Ei tietoakaan riehuvista lapsista, joka yhdistetään toisinaan turkkilaisiin lapsiin. Näissä ryhmissä opettaja on auktoriteetti, jota kuunnellaan. Toisen pukkaaminen tai riehuminen johtaa jäähypenkille isompien ryhmissä. Leikimme ja opettelemme, tämän ikäisissä kilpailuvietti on kova ja jokainen haluaa olla ykkönen. Zeynep suuttuu hävitessään leikin ja Emir karjuu koulutarvikkeita englanniksi kuvakortteja esitellessäni ja aina perään, minä sanoin ensimmäisenä! Opettaja, sanoinhan?

Valtion ja yksityisen puolen tarhojen välillä on eroa monissa asioissa. Valtion puolella opettajan on helpompi olla tiukkana niin vanhemmille kuin lapsillekin, säännöt on sääntöjä sanoo tyttäreni opettaja naputtaen kelloa. Selittelyjä myöhäisistä nukkumaanmeno ajoista ei kuunnella. Yksityisellä on toisin ja jokaisen vanhemman menoja, ongelmia ja lasten taipumuksia yritetään ymmärtää. Valtion puolella ruokahetki sujuu ruokalassa, jossa jokaisen eteen tuodaan yksinkertainen annos tai ruoka lähetetään kotoa eväsboksissa. Yksityisen ruokalistat ovat houkutttelevia ja muodostuvat aamiaisesta, lounaasta ja välipalasta. Molemmilla puolilla annetaan arvoa retkiin teatteriin, museoihin, paloasemille ja luontopoluille, sen sijaan sakkia, englantia ja kuvataiteita tai balettia voi oppia vain yksityisellä. Tarhassa opitaan alkeet kuinka tässä monisäikeisessä ja väkirikkaassa yhteiskunnassa toimitaan. Hop hop, täällä ollaan osa ryhmää jossa ei anneta liikaa joustoa yksittäisille irtiotoille. Rivissä marssi ja pulinat pois.

Isojen ryhmä on päivän viimeinen ja se koostuu vilkkaista pojista. Luokassa on villi meno sillä opettaja on poissa. Olin ensimmäisillä viikoilla ihmeessä poikaporukan kanssa, joka ei pysynyt aloillaan. Opettaja saapuu luokkaan ja yhdestä mulkaisusta jokainen hakeutuu  hiljaa tuolilleen, ihailen tämän nuoren opettajattaren auktoriteettia. Pelaamme Monkey says -peliä, juttelemme terveellisistä ja epäterveellisistä ruuista, pojat tekevät ruokiin liittyvän harjoituksen ja lopuksi katsomme videolta tunnin aiheeseen sopivan videon. Villin ulkokuoren alla on fiksuja ja innokkaita oppilaita, joista jokainen sanoo nätisti Have a nice weekend teacher lähtiessäni. Oven takana odottaa jo shakin opettaja. Käyn keittiön kautta syömässä jogurttikeittoa. Tarhalla hulina jatkuu vielä monta tuntia. Huikkaan viikonloput kaikille ja suuntaan kotiin.

10 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista oli lukea tätä.Miten on alle 2-vuotiaisen hoito järjestetty siellä? Tulee mieleen se aika kun asuin täällä Israelissa ja piti palata töihin,ja poika sai 7-kuukauden ikäisenä paikan naisjärjestön päiväkodissa.Täällä on yksityisten ja valtion päiväkotien lisäksi kahden suuren naisjärjestön ylläpitämät päiväkotiketjut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienemmille pitaa ottaa kotiin hoitaja, jos mahdollista niin moni vie pienen lapsen omille tai puolison vanhemmille hoitoon. Valtion puolella puolipaivaisyyden vuoksi tarvitaan myöhemminkin sitten lisahoitopaikkaa eli sukulaista, ns. iltapaivakerhoa tai hoitajaa.

      Poista
  2. Enkkua ja shakkia kolmivuotiaille 👍 Hyvä idea varmasti etenkin nuo vieraat kielet jo pienillekin leikin varjolla. Tsemppiä hulinaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin hieman skeptinen siita etta niin pienille opetetaan enkkua, yllatys on ollut suuri etta sen ikaisissa tuntuu olevan aika nopea kehitys ja paaasia tietysti etta lapset tykkaavat.

      Poista
  3. Kyllä siinä tosiaan auktoriteettia tarvitaan:D. Kolay gelsin sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sita tuntuu ainakin turkkilaisilla opettajilla riittavan, onneksi se kurinpito lahinna heille kuuluukin. Toisaalta nama pienena tarhan aloittaneet osaavat kylla kayttaytya ja työskennella rauhallisesti yllattavan hienostikin.

      Poista
  4. Tämä se taas oli näitä mun suosikkejani. Nytkin huomasin jo aamulla, että olet kirjoittanut työstäsi, mutta jätin sen lukemisen "oikeaan hetkeen". Mielenkiintoista ja erityisesti tuo, että päiväkodeissa on oma psykologinsa näyttää kyllä ihan luksukselta.

    Oletko muuten huomannut, että Fb:ssä on suljettu ryhmä Ulkosuomalaisten Blogit, tämän sinun ihanan blogisi soisin olevan siinä listalla mukana siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tykkaat Venla! Ma kuulun sellaiseen ryhmaan kuin ulkosuomalaiset bloggaajat mutta se ei taida olla sama?

      Poista
    2. Ei taida olla. Tuo Blogit ryhmä on avoin myös meille lukijoille. Siinä oli viimeksi katsoessani 2000 jäsentä.

      Poista
  5. Ihana ja mielenkiintoinen postaus :)! Miehen ystävän vaimolla on täällä useampikin yksityinen päiväkoti pääkaupungissa ja nyt he perustivat ala-asteen. Minua on houkuteltu hieman samanlaiseen työhön, jota nyt teet. Ensin innostuin, mutta käytännönsyistä aloin empiä. Ensimmäinen ongelma on se, että lapset tulevat käymään kotona puolenpäivän maissa ja jos jäisin ruuhkaan, en ehtisi puolipäivätyöstä kotiin tähän aikaan. Tähän ehkä ratkaisuksi voisi ajatella lasten kulkevan kanssani samalla pääkaupunkiin yksityiskouluun, mutta tältäkin osin emmin useammastakin syystä. Lisäksi paikallinen palkkaus on niin pieni, että netissä kuukausipalkan voi ansaita parissa päivässä eli taloudellisesti valinta ei olisi järkevä. Ja sitten olisi vielä työlupa-asiatkin selvitettävänä. Toisaalta siis kiinnostaisi työskennellä tuollaisessa työympäristössä, mutta käytännönsyistä ei taida ainakaan vielä onnistua... Mielenkiinnolla seuraan sinun kokemuksiasi turkkilaisesta päiväkodista! Luen muuten näitä vähän jälkijunassa parin viikon "blogiloman" jälkeen :).

    VastaaPoista

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!