Vapaapudotus tuntemattomaan koulumaailmaan

Perjantaina tyttö vei esikoulun viimeisen luokan opettajalleen ison kimpun päivänkakkaroita ja gerberoita, pokkasi viimeisen kehitysraportin eikä halunnut irrottautua Sara opettajansa rutistuksesta. Minulle tulee sinua kova ikävä, sanoi tyttö ja halasi vielä toisen kerran lujaa. Itselläni silmäkulmat kostuivat ja käännyin itsekin toista kertaa kiittelemään sympaattista Saraa. Erkaneminen esikoulun rakennuksesta kesti muutenkin kauan, piti käydä vielä juttelemassa Elifin kanssa ja varmistamassa tuleeko Zeynep syksyllä samaan kouluun, tuleeko varmasti?



Kolme vuotta sitten esikoulun ovella odotti reppunsa kokoinen itkuinen tyttö, joka ei halunnut jäädä sinne ilman äitiä ja babaa. Sitoutuminen uusiin kavereihin ja esikoulun rytmiin kävi kuitenkin nopeasti ja lomille on lähdetty aina jo etukäteen kavereita ja opettajaa ikävöiden. Kun luin tytön viimeistä kehitysraporttia tajusin että opettaja näkee lapsestani monenlaisia puolia, jotka meille eivät näyttäydy tai sitten ne ovat niin selkeitä etten osaa niitä hahmottaa.


Vuodet anaokulussa eli esikoulussa ovat sujuneet hyvin, tyttö on viihtynyt ja oppinut monenlaisia asioita taitojen ja sen suhteen kuinka ollaan osa isompaa ryhmää. Tuo viimeinen taito korostuu maassa, jossa asuu melkein 80 miljoonaa asukasta, joiden taustat vaihtelevat laidasta toiseen. Sosiaalinen kulttuuri otetaan vakavasti ja sen noudattamisen sääntöjä harjoitellaan hyvin systemaattisesti pienestä asti. Viimeinen vuosi on ollut täynnä valmistautumista kouluun ja vierailut teatteriin, museoihin ja luontoon ovat vähentyneet. On siis astuttu kohti tulevaa alakoulua, jota odotan kauhun ja jännityksen sekaisin tuntein. Hyppy leppoisista esikoulun vuosista kohti tulevaa tuntuu vapaapudotukselta itselleni täysin vieraaseen maailmaan.

Turkkilainen koulujärjestelmä ei ikävä kyllä ole kulkenut niitä polkuja kohti parempaa jota sille olisi toivonut. Jokainen kesä edessä on muutoksia kuten nytkin, puolipäiväisestä porrastetusta koulupäivästä ollaan siirtymässä yhteen vuoroon, joka on ollut jo muutaman vuoden käytössä pilottikouluissa. Uuden järjestelmän myötä tulossa on myös muita muutoksia mutta varmistusta asiaan odotetaan edelleen. Koulun kohdalla eniten kauhistusta itsessäni herättävät kovat vaatimukset, kilpailu, tasokokeet ja läksysavotta. Toivotaan että voin kirjoitella syksyllä jotain positiivista koulutaipaleen aloituksesta. Tytön koulumaailman askeleet ovat itselleni yhtä vieraita kuin tytölle sillä olen heikoilla mitä tulee kokemuksen mukana tulevaan tietoon. Aamuisin koulutiellä ohitelleiden alakoululaisten avaruusaiheiset viritelmät ja turkin kieliopin koukerot saavat vatsani muljahtamaan jo etukäteen.


Mihin kouluun? Tiedätkö jo tulevia opettajia? Kysymyksiä on vaihdeltu jo useamman kuukauden ajan kun esikoulun loppu on lähestynyt. Opettajan valinta on tärkeä asia, samoin koulun.  Periaatteessahan mitään valintaa ei voi tehdä vaan koulupiiri määräytyy osoitteen mukaan ja luokat kootaan ikäkuukausien mukaan ilman vanhempien vaikutusta. Käytännössä aika moni tuttava on pohtinut kenen sukulaisen tai tuttavan osoitteeseen muuttaa lapsensa paperilla, jotta koulupaikka irtoaa kyseiseltä alueelta. Esikoulun opettajamme on luvannut olla apuna opettajan valinnassa ja odotan sekavin tuntein keskustelua rehtorin kanssa kouluun ilmoittautumisen yhteydessä. Osa pyörittelee vielä viime hetken päätöstä, julkiseen vai yksityiseen? Kannattaako ottaa velkaa yksityisen vuoksi vai ei? Itse olemme päätyneet julkisen puolen ratkaisuun ainakin alakoulun osalta. Oma vuoteni yksityisessä esikoulussa on vahvistanut tunnetta siitä että valitettavan monella yksityisellä puolella etusijalla on aina markkinointi ja raha, sen sijaan todellisuus niiden takana on ihan jotain muuta kuin pitäisi.

Tyttö viettää nyt ansaitsemaansa lomaa ja itse taas sinnittelen oman kouluni stressaavimmalla viikolla kohti tulevaa päätösjuhlaa, jonka jälkeen siirrymme kesäkouluun ja hieman leppoisampaan ohjelmaan. Izmirissä on maa vavahdellut, paastokuukausi kääntymässä kohti loppua ja helteet saapumassa. Mies on ollut vapailla ja kamerassa on muutamakin kuvasarja odottamassa julkaisua blogiin. Mukavaa kesän alkua, lomalaisille lomia ja valmistuneille onnea!

Kommentit

  1. Ne on isoja kysymyksiä nuo koulukysymykset siellä muualla maailmassa. Täällä se on niin paljon selkeämpää, kun ei ole vaihtoehtoja. Onneksi. Suomalaisesta koulusysteemistä ei ole montaa huonoa sanottavaa, vaikka toivookin, että sekin entistä paremmin näkisi erilaiset oppijat. Osaisi rohkaista, jotta ilo oppimiseen voisi säilyä. Mutta nyt ennen kaikkea hyvää lomaa kaikille koululaisille ja opettajille, voimien keräämistä syksyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepa se, ma luulen etta monella tulee taalla aika kova ikava Suomeen kun lapsen koulu alkaa, stressin maara ja valinnan vaikeus. Mutta kuten sanoit, nyt lomaillaan ja murehditaan tulevaa sitten kun on sen aika jos niikseen on.

      Poista
    2. Hei, olen Theresa Williams Vuosien ajan suhteessa Andersoniin, hän murtautui kanssani, teen kaiken mahdollisen saadakseni hänet takaisin, mutta kaikki oli turhaa, halusin hänet takaisin niin paljon rakkauteni vuoksi, Pyysin häntä kaikesta, annoin lupauksen, mutta hän kieltäytyi. Selitin ongelmani ystävälleni ja hän ehdotti, että minun pitäisi mieluummin ottaa yhteyttä oikeinkirjoittajaan, joka voisi auttaa minua heittämään loitsun saadakseen hänet takaisin, mutta olen tyyppi, joka ei koskaan uskonut loitsuun, minulla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin kokeilla sitä Lähettänyt oikeinkirjoittajalle, ja hän kertoi minulle, että ei ollut mitään ongelmaa, että kaikki on kunnossa ennen kolme päivää, että minun ex tulevat takaisin minulle ennen kolme päivää, hän heittää loitsun ja yllättävän toisen päivän, se oli noin neljätoista. Minun ex kutsui minut, olin niin yllättynyt, vastasin puheluun ja kaikki hän sanoi oli, että hän oli niin pahoillani kaikesta, mitä tapahtui, että hän halusi minun palaavan hänelle, että hän rakastaa minua niin paljon. Olin niin onnellinen ja kävin hänelle, että olimme yhdessä elämässä yhdessä onnellisena. Siitä lähtien olen luvannut, että kenelläkään tiedän, että minulla on suhde ongelma, olisin auttamassa tällaista henkilöä viittaamalla hänelle ainoaan oikeaan ja voimakkaaseen oikeinkirjoittajaan, joka auttoi minua omalla ongelmallani. Email: drogunduspellcaster@gmail.com voit lähettää hänelle sähköpostia, jos tarvitset hänen apua suhteestasi tai muussa tapauksessa.

      1) Rakkaustunnelit
      2) Kadonneen rakkauden loitsuja
      3) Avioeron loitsuja
      4) Avioliitot
      5) Sitova Spell.
      6) Breakup-loitsuja
      7) Laita edellinen rakastaja
      8.) Haluat tulla edistämään toimistosi / Lottery-loitsunne
      9) haluavat tyydyttää rakastajanne
      Ota yhteyttä tähän suuriin ihmisiin, jos sinulla on ongelmia pysyvässä ratkaisussa
      Kautta drogunduspellcaster@gmail.com

      Poista
  2. Äiti murehtii ja huolehtii varsinkin, kun lapsi on uuden elämänvaiheen ja uusien haasteiden edessä: osaako, kykeneekö, jaksaako lapsi. Olen käynyt kolmesti kaikki nuo huolehtimiset ja omat pelkoni läpi. Kuitenkin olen perusluonteeltani optimistinen. Lapsihan on minun lapseni, ja olen itsekin pärjännyt kovienkin haasteiden kanssa. Pidän kovasti edesmenneen presidentin Mauno Koiviston optimistisesta ohjeesta: "Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin." Turkkilainen koulusysteemi on meille vieras, mutta sekin valmistaa erinomaisia ja osaavia ihmisiä.Ennen lomaa oppilaatkin ovat rättiväsyneitä ja loman jälkeen pursuavat energiaa. Hyvää lomaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Mauno Koivoston viisaus on hieno ja olen ottanut sen uudeksi ohjenuoraksi, se sopii erittain hyvin tanne Turkkiin jossa tulevaisuutta on turha surra silla asiat muuttuvat nopeasti, ainakin tama on opettanut elamaan hetkessa. Ihan totta etta eri tavoilla voi paasta hyvaan lopputulokseen, myös turkkilaisella koulunkaynnilla. Kiitos paljon Katriina!

      Poista
  3. Aihe on niin pinnalla meillä, että pakko kommentoida! Tyttö päätti juuri ensimmäisen luokkansa Turkissa julkisessa koulussa, koulupäivä n. klo 13-18. Äitiyslomani vuoksi kouluaika oli ok, mutta tulevaisuudessa se tulee olemaan meille haaste.
    Ensimmäisen luokan rankkuus on saanut minut näkemään punaista. Tärkeimmät aineet ovat matikka ja äikkä, niiden rinnalla pieni määrä mantsaa, liikkaa, kuvista ja vaihtelevia "valinnaisia" aineita, jotka ovat lähes pakollisia ja olivat meillä tänä vuonna kansantanssi ja orkesteritoiminta. Niissä harjoiteltiin eri esityksiin lukuvuoden aikana ja nämä lisäsivät aina +1 tunnin koulupäivään.
    Aineet käydään läpi perinpohjaisesti. Matikka alkaa perus 1+1 -laskuilla ja lukuvuoden aikana käydään läpi niin plus- kuin miinuslaskut, kertotaulut, jakolaskut, kello sekä geometriaa. Eli sama mitä Suomen ala-asteella käydään 1-4 vuodessa! Äikässä sama juttu - aloitetaan kirjainten opettelusta ja vuoden aikana on käyty sekä tekstaus että kauno, mutta myös valtavasti kielioppia. Meidän kohdalla tuntui että tyttö oppi tai ymmärsi jotenkuten, mutta kun siirryttiin uuteen aiheeseen niin vanha opittu asia unohtui, kun vauhti oli kova. Läksyjä tulee 2-5 sivua per päivä ja jostain kumman syystä monisteina. Kirjasta tehdään tehtäviä lähinnä tunnilla. Illoistamme läksyt ovat syöneet 2-3 tuntia ja välillä läksyjä on pitänyt jättää aamuun, kun on mennyt itkuksi. Tämä on suututtanut, siis läksyjen määrä ja vaikeus.
    Silti tyttö on ollut joka päivä innoissaan kouluun menosta, eikä onneksi ole valittanut mistään kouluun liittyvästä paitsi läksyistä. Välipalaa kannattaa laittaa mukaan, jos ei halua että lapsi ostaa liiroilla joka päivä tost/ayran/meyvesuyu/seker/cikolata-valikoimasta evästä.
    Vanhempien toivotaan käyttävän kouluun hieman omaa vapaa-aikaa ja koulu ilmoittaa vanhemmille sopivin väliajoin milloin tarvitsee kaikilta rahaa milloin mihinkin sähkölaskuihin yms. Itse olen ollut koulusta montaa mieltä, mutta pääasia että lapsi tykkää. Ensi vuoteenne tulee olemaan rankka, mutta eipähän kaikki tule yllätyksenä.
    Sori pitkä teksti, mutta toivottavasti tästä oli edes jotain apua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun jaksoit jakaa kokemuksesi, oli mielenkiintoista kuulla! Olen kuullut hyvin samantyylisia kokemuksia muiltakin, opettajalla on valtava merkitys ja yritan pyrkia saamaan tytön sellaisen opettajan luokalle, joka ei olisi niin vahvasti naiden valtavien laksyjen kannalla. Tassa on kuulemani mukaan aika isojakin eroja koulujen ja opettajien valilla, saa nahda kuinka meidan kay. Vahankö köpelösti vai tosi köpelösti :) Tsemppia teille ja nyt sitten nauttimaan kesasta, olette sen ansainneet!

      Poista
    2. Kiitos paljon! On varmasti vaikutusta sekä koululla että opettajalla läksyjen suhteen. Tsemppiä opevalintakuvioihin ja toivotaan että käy vähemmän köpelösti! ;)

      Poista
  4. Voi miten toivon, että tyttö pääsee hyviä oppimiskokemuksia tuovaan luokkaan ja säästyy noilta melkein toivottoman kuuloisilta läksymääriltä. Mutta nyt toivon hänelle leppoisaa ja ihanaa lomaa. Ja toivottavasti kirjoitat Petra tuosta kesäkoulusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Venla, kiitos ja varmasti kirjoitan! Eilen vietimme kouluni paatösjuhlaa, joka on aika rankka rupeama taalla joten siita sitten seuraavaksi :)

      Poista
    2. Sitäpä sitten odotellessa :)

      Poista
  5. Meillä tyttökin on siirtymässä ensi lukuvuonna jo yläasteelle ja taas jälleen pohdin myöskin tuota yksityinen vastaan julkinen koulu -valintaa. Tällä hetkellä näyttää siltä, että tyttö hankkisi koulutuksensa täältä, joten mietin juurikin tuota, että pitäisikö yläaste kuitenkin käydä pienemmissä opetusryhmissä yksityispuolella, mutta vaikka yksityispuoli tarjoaa toki pienemmät opetusryhmät, taidamme silti jälleen kerran päätyä julkisen koulun puoleen, jonne tytön ystävätkin ovat menossa.

    VastaaPoista
  6. Hei, olen Theresa Williams Vuosien ajan suhteessa Andersoniin, hän murtautui kanssani, teen kaiken mahdollisen saadakseni hänet takaisin, mutta kaikki oli turhaa, halusin hänet takaisin niin paljon rakkauteni vuoksi, Pyysin häntä kaikesta, annoin lupauksen, mutta hän kieltäytyi. Selitin ongelmani ystävälleni ja hän ehdotti, että minun pitäisi mieluummin ottaa yhteyttä oikeinkirjoittajaan, joka voisi auttaa minua heittämään loitsun saadakseen hänet takaisin, mutta olen tyyppi, joka ei koskaan uskonut loitsuun, minulla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin kokeilla sitä Lähettänyt oikeinkirjoittajalle, ja hän kertoi minulle, että ei ollut mitään ongelmaa, että kaikki on kunnossa ennen kolme päivää, että minun ex tulevat takaisin minulle ennen kolme päivää, hän heittää loitsun ja yllättävän toisen päivän, se oli noin neljätoista. Minun ex kutsui minut, olin niin yllättynyt, vastasin puheluun ja kaikki hän sanoi oli, että hän oli niin pahoillani kaikesta, mitä tapahtui, että hän halusi minun palaavan hänelle, että hän rakastaa minua niin paljon. Olin niin onnellinen ja kävin hänelle, että olimme yhdessä elämässä yhdessä onnellisena. Siitä lähtien olen luvannut, että kenelläkään tiedän, että minulla on suhde ongelma, olisin auttamassa tällaista henkilöä viittaamalla hänelle ainoaan oikeaan ja voimakkaaseen oikeinkirjoittajaan, joka auttoi minua omalla ongelmallani. Email: drogunduspellcaster@gmail.com voit lähettää hänelle sähköpostia, jos tarvitset hänen apua suhteestasi tai muussa tapauksessa.

    1) Rakkaustunnelit
    2) Kadonneen rakkauden loitsuja
    3) Avioeron loitsuja
    4) Avioliitot
    5) Sitova Spell.
    6) Breakup-loitsuja
    7) Laita edellinen rakastaja
    8.) Haluat tulla edistämään toimistosi / Lottery-loitsunne
    9) haluavat tyydyttää rakastajanne
    Ota yhteyttä tähän suuriin ihmisiin, jos sinulla on ongelmia pysyvässä ratkaisussa
    Kautta drogunduspellcaster@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Hei rakkaat ihmiset, olen täällä todistamassa tohtori Okpan hyvyydestä, että hän toi rakastajani takaisin luokseni sen jälkeen, kun hän jätti minut kolmeksi vuodeksi, en löytänyt ketään jota todella rakastan niin kuin rakastan sulhastani, hänellä on tapa tekee minut onnelliseksi niin kuin kukaan muu mies. En voinut päästää irti hänestä ja jakamistamme suloisista muistoista, olen ollut emotionaalisesti uupunut viimeiset 3 vuotta. Mutta olen jälleen onnellinen, koska saan hänet vihdoin takaisin elämääni tohtori okpan avulla, sen jälkeen kun hänen voimakkaan loitsun. tuomaan rakastajani takaisin. Olen erittäin onnellinen tänään ja haluan kiittää tohtori Okpaa suhteeni palauttamisesta ja hymyn huulilleni saamisesta. Kiitos tohtori Okpa ja arvostan todella sitä, mitä teit hyväkseni. Määrään tohtori Okpan jokaiselle, jolla on parisuhdeongelmia tai parisuhdeongelmia, ottamaan häneen yhteyttä osoitteeseen okpatempleofsolution@gmail.com tai solunumeroon: +27653527813.
    Verkkosivusto: https://okpatempleofsoluti.wixsite.com/my-site-1

    Nimi: Rosa
    Maa: Italia

    VastaaPoista
  8. Waoh vihdoinkin sain Macin takaisin elämääni sen jälkeen, kun olen ollut niin monien loitsunpyörien huijauksena, mutta tohtori okpa sai hymyn huulilleni ja osoitti minulle loitsun voimat, sir, olet hieno mies, kiitos ja kunnia sinulle Tohtori okpa, ystäväni, haluan sinun auttavan minua kiittämään tohtori okpaa avusta, jonka hän antoi minulle tuomalla macin takaisin elämääni. voit tavoittaa tohtori okpan hänen sähköpostillaan: okpatempleofsolution@gmail.com tai solunumerolla: +27653527813 .

    Sacke Lance
    maa: Ruotsi

    VastaaPoista
  9. Hyvää päivää kaikille, minun nimeni on Benson Wins Iso-Britanniasta. Haluan kiittää suurenmoista tohtori Okpaa, joka palveli minulle maanpäällisenä jumalana yhdistämällä minut ja vaimoni, joka oli jättämässä avioeroa välillämme lyhyen väärinkäsityksen jälkeen. Mutta olin niin onnekas, että sain yhteyden tohtori Okpan kanssa, joka toi hänet takaisin luokseni ja sai hänet anomaan minua antamaan anteeksi ja hyväksymään hänet takaisin, ettei hän enää koskaan tee mitään satuttaakseen minua. Tämä on ihme, jota en koskaan opettanut, voisi tapahtua, koska vaimoni oli tosissaan avioerosta ja muutti jo pois kotoa. Nyt olen iloinen, että hän on palannut anteeksipyynnön kanssa ja nyt elämme onnellisina kuin koskaan ennen. Nyt haluan kiittää mahtavaa tohtori Okpaa vaimoni palauttamisesta. Olen iloinen voidessani jakaa hänen yhteystietonsa kaikille tällaista apua tarvitseville ja vakuutan, että tapauksesi ratkaisee tohtori okpa, johon voit ottaa yhteyttä osoitteella: okpatempleofsolution@gmail.com tai solunumerolla: +27653527813.
    Hänen verkkosivustonsa: https://okpatempleofsoluti.wixsite.com/my-site-1

    VastaaPoista
  10. Nopea todistus siitä, kuinka sain rakastajani takaisin tohtori okpan avulla, hän toi takaisin tyttöystäväni, joka jätti minut 2 vuodeksi, 24 tunnin sisällä voimakkaalla loitsullaan. Suosittelen tohtori Okpaa kaikille, jotka käyvät läpi minkä tahansa suhdeongelman hänen kahvansa @dr_okpa sähköpostin kautta: okpatempleofsolution@gmail.com tai soita ja whatsapp +2765352713

    Nimi: Aira

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit