Tulkkina sukupolvien välissä

Luulen, että aika monelle ulkosuomalaiselle on langennut tehtävä toimia tulkkina. Nyt en tarkoita vain puhdasta kielen tulkkaamista vaan sitä eri kulttuurien avaamista oman tuttavapiirin ja perhepiirin keskuudessa. Sitä avatessa joutuu samalla tutkailemaan omia asenteita. Miksi turkkilaiset äänesti noin? Onko kaikki paikalliset miehet machoja? Miten ruuhkassa selviää hengissä? Puhutaanko naapuripöydässä meistä? Miksi nämä puhuu huutaen? Vastaus on meillekin monesti hämärän peitossa ja paras tulkitsija on nykyisin tyttö.


Lapseni suhde isovanhempiin ei ole erilainen välimatkan takia, pitkää välimatkaa pidetään monesti ihan saman maan sisälläkin asuessa. Se on erilaista, koska molempien isovanhempien kanssa lapsi jakaa yhden yhteisen kulttuurin ja toinen onkin sitten vierasta. Babaannelle ja muille miehen sukulaisille se vieras on suomalaisuus ja mummille ja ukille turkkilaisuus. Oma tehtäväni toimia tulkkina näiden välillä on hiljaa luisumassa tytölle ja annan tehtävän hänelle ihan mielelläni.

Tämä kesä kului puhtaasti sukulaisten kanssa, kesälomani alkaessa saapuivat babaanne ja käly ja heidän lähtiessä matkustimme tytön kanssa omien vanhempieni luo Espanjaan. Sieltä palasimme Turkkiin koko porukka ja saattelimme mummin ja ukin kotimatkalle tällä viikolla kun ilmassa tuntuu jo syksyn maku. Olen aika varma, että moni miettii kuinka jaksamme lomailla pitkiä aikoja yhdessä ja jaamme melko pienen neliöt useiden viikkojen ajan porukalla? Ihan puhtaasti vain siksi, että saamme nauttia toistemme seurasta. Viime vuodet kun ovat opettaneet, että aika on rajallista. Parhaiden lapsuuden ystävien vanhemmat, muutama entinen työkaveri ja miehen isä ovatkin yhtäkkiä poissa. Odotellessamme aamulla wc-vuoroa, pilkkoessa tomaatteja toisin kuin toinen tai halutessamme oman hiljaisen hetken olemme aavistuksen eksyksissä mutta tottuneella tavalla. Meillä on ollut näin jo niin kauan kuin ulkosuomalaista arkea on jatkunut.



Anoppi on kova hössöttäjä. Kesäkuussa vieraillessaan anoppi halusi keittää meille purkkitolkulla mansikkahilloa, josta tiesi myös pian saapuvan isäni tykkäävän. Ruokahan on anopin tapa osoittaa rakkautta ja välittämistä mutta viesti ei aina mene perille. Omalle isälleni anoppi ei osaisi sanoa sanaakaan suomeksi tai englanniksi mutta mansikkahillo puhukoon puolestaan. Tyttö istuu suu mutrussa anopin kanssa ruokapöydässä anopin papattaessa opittuun tyyliin syösyösyö, syö nyt, syösyö.... Kulmat menevät kurttuun ja tyttö kiljaisee, olisitko hiljaa ja antaisit ruokarauhan? Itseäni babaanne säälittää vaikka hermoilin tytön tavoin kymmenen vuotta sitten anopin tunkiessa ruokaa puolisalaa lautaselleni.

Anopin ja tytön välillä on valtava sukupolvien murros. Tyttö ei ole tottunut aamiaispöytään, jossa on kuutta sorttia itse tehtyjä hilloja ja itse leivotut börekit. Anopille tyttö kertoo, että äitit käy töissä ja rahalla voidaan sitten mennä lomalle ja ostaa niitä börekejä pöytään.  Sellaista se on. Onneksi ei tarvitse enää itse kertoa itsestäänselvyyksiä vaan tyttö tekee sen automaattisesti puolestani. Anoppi istuu ja ihmettelee arkeamme, jossa me viuhumme eteisessä tulossa ja menossa töihin, kouluun, kuntosalille, koiran kanssa ulos, viemään tyttöä sinne ja tänne. Rakentamassamme arjessa on kuvioita, jotka avautuvat vain meille.


Viime talvena tyttö patisti ukkiaan olemaan hiljaa koulun pihalla, et puhu sitä suomea ukki! Nyt hämmennys on vaihtunut ylpeyteen ja tyttö kuljettaa isovanhempiaan sulavasti Izmirissä, tilaa kaikille oikeanlaiset kebaprullat ja kertoo taksikuskeille olevansa puoliksi suomalainen ja puoliksi turkkilainen sekä muut kuljettajaa kiinnostavat seikat seurueesta. Jään monelta retkeltä jo pois, sillä tiedän tytön tulkkaavan, vaikkakin toisinaan omaan pussiin kakkukahvilassa ja lelukaupassa. Tyttö tinkii, selvittää ja tulkkaa. Neljän miljoonan kaupunki on tytölle normaali ulottuvuus mutta sen kakofonia on mummille ja ukille hyppy aina uudenlaiseen arkeen. Muutaman viikon lomalla kaikki on jännää mutta pidemmillä visiiteillä arkeen mahtuu sekopäisiä autoilijoita, tavallisia kodin remonttihommia, kummallisia turkkilaisia sattumuksia ja tavallisen tavallista tylsyyttä.

Tyttö on tottunut pitkiin yhdessäolo jaksoihin mutta myös pitkiin aikoihin ilman tapaamista. Olen aikeissa käydä babaannen luona talven aikana tytön kanssa, senkin viikonlopun voisimme viettää vaikka kylpylässä mutta sukupolvien sillan ylläpito tuntuu tärkeämmältä. Nyt tokaluokalle lähtevä neiti osaa ikävöidä jo etukäteen kun isovanhempien kotimatka lähestyy. Babaannen mansikkahillo muistuttaa Konyan mummosta ja eka iltana tyttö kysyy voisiko ukki lukea iltasadun whatsappin kautta joku ilta? Mummilta jäätyä yöpaitaa ei saa pestä vaan se säilötään sängyn alle odottamaan mummia.

Kommentit

  1. Minäkin osaan nauttia tiiviistä yhteiselosta vanhempieni kanssa silloin kun nähdään, ei ole hankalaa jakaa pienempääkään tilaa kun muistaa miten suuresta lahjasta on kyse: että saadaan viettää aikaa yhdessä. Anopin kanssa ei ole ihan yhtä helppoa mutta ihan hyvin sujuivat silti pari viikkoa yhdessä tänä kesänä.

    Toivoisin, että meidän lapset voisivat toimia tuollaisina tulkkeina kulttuuriensa välissä mutta heille ovat auttamatta jääneet sekä isänmaa että äidinmaa sillä tapaa vieraaksi, että me olemme edelleen ne jotka kertovat miten missäkin ollaan. Huomasin paljon tänä kesänä lomalla puhuvani siitä miten Suomessa tehdään niin tai näin. Vähän hassua sinänsä koska en itsekään ole asunut siellä niin pitkään aikaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsen on luontevampaa kertoa lapsen sanoin isovanhemmille siitä toisesta kulttuurista. Siitä puuttuu kaikenlainen politikointi, kiertely ja korukieli. En sano, että aina olisi helppoa kun pitkän aikaa ollaan tiiviisti yhdessä mutta kaikki ovat sen kai jo sisäistäneet ja tyytyväisiä siitä, että on kuitenkin mahdollista jakaa aikaa yhdessä.

      Poista
  2. Ihana, että vietätte aikaa vanhemman sukupolven kanssa. Aikaa on tosiaankin vain rajallisesti, ja ulkosuomalainen tajuaa ehkä sen konkreettisemmin kuin sellainen, jonka vanhemmat ovat koko ajan lähellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Konkreettisuus tulee esiin kun huomaa ajan kulumisen, ellei olla nähty pitkään aikaan, huomaavat isovanhemmat tytön kasvaneen ja jokainen itse tajuaa vanhenemisensa.

      Poista
  3. Tämä on ihana postaus kaksi kulttuuria yhdistävästä lapsesta :)

    VastaaPoista
  4. Rikkautta ja rakkautta. Ihanasti kerroit siitä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit