Köyhyyttä ja niukkuutta

Hesarin niukkuuskysely sai aikaa monenlaisia ajatuksia. Ensin ärsytti, ai että suomalaiset köyhiä? Tulkaa katsomaan miltä näyttää turkkilainen köyhyys! Ilta-Sanomat oli saanut revittyä asiasta raflaavat otsikot, mutta Hesarin artikkeli avasi suomalaisen niukkuuden hyvin esille tavallisten ihmisten kertomusten kautta. Jokainen peilaa omaa tilannetta ympäristöön. Jos koko kylässä ei ole yhtään kahvilaa, ja tapana käydä kahvilla, ei kukaan sitä kaipaa. On ihan ok ostaa mopomieheltä sokeroitua juomaa muovipussissa ja nauttia se pillillä muiden seurassa. Yhteisö ja se muiden seura pelastaa paljon. Köyhä on kuitenkin köyhä, oli se sitten Suomessa, Turkissa tai Ugandassa. Turkissa köyhyyttä ei pääse pakoon, se muistuttaa olemassaolostaan joka kerran kun astut ovesta ulos. Se vaanii puistonpenkillä nukkuvien ja metrotunnelissa kerjäävien hahmossa. Turkissa köyhyys on levällään joka paikassa, Suomessa sitä mieluummin piilotellaan.



Suomessa on puhdas juomavesi, koulutusta kaikille, sosiaaliturva ja monenlaisia muita hienoja asioita kuten kirjastot ja uimahallit. Ajatuksena on, että verkoston ulkopuolelle putoavaa autetaan järjestelmän avulla. Sellaista ei suurimmassa osassa maailmaa ole. Verkko ei kuitenkaan tunnu olevan aukoton, eivätkä muut ole tottuneet olemaan kopinottajina. Moottoritieltä ulosajanut kokee kauhunhetkiä tienpientareella, kun kukaan ei pysähdy. Itse taas nolostun liukastuessani marketin edessä saadessani kassojen lisäksi puolet vastakkaisen kaupan asiakkaista varmistelemaan, että olen yhtenä kappaleena. Jos olisin murtanut nilkkani, ei kaupunkia kiinnostaisi vaikka sen jalkakäytävässä on ammottava reikä. Sen tietävät kaikki, ja syöksyvät apuun. Samoin autetaan monesti työnsä menettänyttä sukulaista, vaikka ei oikeasti edes haluaisi. On pakko.


Lähtiessäni maailmalle ensi kertaa vuonna 1997 koin kulttuurishokkeja tajutessani, että suuressa osassa maailmaa ihmisten elanto on jatkuvasti veitsenterällä. Koen edelleen silloin, kun alan pohtimaan tarkemmin metroaseman edessä kerjäävää naista ja lasta, jotka hörppivät keittoa muovikipoista kiiruhtaessani ohi hakemaan tyttöä koulusta. Tai kun meinaan ajaa nenäliinoja kaupittelevan lapsen päälle. Antaessani taskunpohjan lantit vakiokerjäläiselle puistossamme. Arki on jatkuvaa taistelua, ja epävarmuutta tulevasta. Onko ruokaa, onko töitä ja pääseekö sairaalaan?  Turkista katsoen suomalainen todellisuus näyttää yltäkylläiseltä vaikka totuus taitaa olla osan kohdalla toinen. Samaan aikaan täällä taistellaan talouskriisin keskellä. Hinnat nousevat silmissä, ja jokainen nieleskelee talven kylmimpään aikaan postiluukkuun kilahtavien laskujen lukuja. Onneksi on kuitenkin postiluukku, josta se kilahtaa.

Hesarin niukkuuskyselyssä esiin nousee epätoivo ja yksinäisyys, kun ei jaksa selitellä ettei ole varaa tehdä mitään ja ulospääsyä monien ongelmien kasaantuessa ei löydy. Osa turkkilaisista on tottunut kurjuuteen, joka seuraa ihmisiä uusina aaltoina. Työttömyyttä ja köyhyyttä ei hävetä, vaan tukeutuminen omaan yhteisöön on osa elämänkulkua. Ellei ole varaa maksaa vuokraa, muutetaan sukulaisille. Jos ruoka on loppu, löytyy jostain ilmaista leipää. Pikkumarketin kulmalla on kaappi, jota koristaa lappu tarpeessa olevat saavat ottaa, ja vihanneskaupan hieman nahistuneet tai kolhiintuneet tuotteet siirretään ilmaiseksi koppaan. Köyhyyttä ei koeta omana saamattomuutena, vaan järjestelmän vikana. Uutisten loppukevennykset ja sosiaalinen media syöttävät jatkuvana virtana tarinoita ihmisistä, joiden lapsilla ei ole lääkkeitä, kodista puuttuu pakkasilla lämmitys tai valtion viraston moka on syönyt omaisuuden. On laaja joukko ihmisiä, joiden elämänhallinta ei ole mahdollista, ja joille ei apua löydy. Se on tosiasia, ja joskus on vain laitettava filmi poikki illalla ennen ajatusten vuoristoradan syöksyä kohti huonosti nukuttua yötä.


Talouskriisi on mullistanut monen elämän jälleen kerran. Hesarin artikkelissa puhutaan unelmista ja tavoitteista, jotka ovat monen pelastus. Turkissa tavallisen palkansaajan unelmat ovat usein pieniä, sillä suuria ei ole varaa unelmoida. Tapaan aamulenkillä puolitutun, joka on matkalla töihin vaikkei ole saanut palkkaa kolmeen kuukauteen. Erotessamme hän huikkaa iloiset moit. Miten se jaksaa, mietin. Ulkosuomalaisena Turkissa on pitänyt oppia miettimään uhkia ja mitä jos-tilanteita uudessa valossa, jossa paniikkitilanteisiin ei ole olemassa valmiita ratkaisuja. Iso menoerä, työttömyysjaksot ja epävarmat taloudelliset ajat vaikuttavat minuun lamaannuttavammin kuin mieheen, joka on tottunut niiden olevan osa melkein jokaisen arkea. Työttömyys, tulipalo, vesivahinko, pitkäaikaissairaus tai läheisen menetys ovat tilanteita, joissa paikallinen saattaa menettää tulonlähteet lopullisesti. Puskurirahasto on olemassa todella huonon päivän varalle, ja tieto mahdollisuudesta pudota reunan yli laittaa yrittämään enemmin.


Koko kesän viereisessä puistossa nukkui mies vierellään vanha fillari, johon oli kerätty omaisuus. Mies pysyi puistossa sitkeästi ensimmäisiin yöpakkasiin asti, jonka jälkeen hän katosi. Kesällä lasten liukumäen alle öiksi majoittautuneet syyrialainen isä ja pieni poika keräsivät kamppeensa paljon aiemmin. Nyt puistossa päivystää harmiton puistopultsarimme, joka on selvästi seuranpuutteessa. Talouskriisi ja pakolaisongelma ovat lisänneet roskienkerääjien joukkoa. Jos kadulla kiersi ennen kerran päivässä vanha mies keräten metalliromua, on kerääjinä nyt kaikenikäisiä kymmenittäin. Olen myöhässä töistä, ja sadattelen tienlaidassa varomattomasti pyöriviä nenäliinapaketin kauppiaita. Lapsilla on ikää korkeintaan kymmenen, ja he hyppivät varomattomasti autojen seassa. Matkaa lämpimästä autosta kadulle on kuitenkin yllättävän vähän, ja jokainen on siitä tietoinen. Turkissa ei voi tuudittautua tasaisen arjen jatkumiseen lämpöisessä kodissa, sillä pienikin muutos saattaa sysätä elämän raiteiltaan, eikä turvaverkosto kestä aina täälläkään.

Mitä ajatuksia niukkuus ja köyhyys nostattaa ? Entä Hesarin kirjoitus niukkuudesta Suomessa?

Kommentit

  1. En ollut lukenut tuota Hesarin artikkelia ennen tätä. Suomessa on hyvä valtion turvaverkko, johon voi turvautua mutta näin ei tosiaankaan ole kaikissa maissa. Israel on OECD-statistiikan mukaan suurin köyhyyraja OECD-maissa, (ennen Meksiko oli köyhimpänä) mutta tuloerot ovat täällä suuret. Toisaalta näkee kerjäläisiä ja kodittomia kadulla, toreilla sulkemisen jälkeen ihmisiä jotka keräävät pois heitettyjä kasviksia, ihmisiä jotka etsivät jotain arvokasta roskiksista, mies joka kulkee aina välillä täällä omassa pienessä kaupunginiosassani ja huudelleen kysyy onko jotain vanhaa mitä hän voisi ottaa , jotta sitten voisi myydä sitä pienellä summalla eteenpäin. Vastapainona sitten luksusasuntoja, hienoja autoja , ravintoloita ym ym. Työttömyysrahaa saa vain muutaman kuukauden , eikä valtion turvaverkko ole läheskään sellaista kuin Suomessa, mutta taitaa kyllä olla parempi kuin Turkissa. Tai ehkä ei ,koska on niin monta huono-osaisempia auttavia järjestöjä, jotka tekevät sen mitä ehkä valtion pitäisi tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvin tutulta Jael, ihan kuin täällä. Erot rikkaiden ja köyhien välillä ovat todella suuret. Turkissa työttömyysturva on kai nyt 9kk, mutta se on pieni ja riippuu palkasta. Se ei koskaan nouse yli minimipalkan, joten sillä eläminen on melko vaikeaa edes sen ajan kaupungeissa. Meilläkin on paljon avustustoimintaa kodittomille, mutta kukaan ei edes oleta, että valtio aina auttaisi. Ihmiset tyytyvät monesti osaansa, ja varsinkin pitkäaikaissairaiden tilanne on monesti surullinen.

      Poista
  2. Mun on ollut aina jotenkin vaikea kohdata ulkomailla köyhyyttä, mikä johtuu varmasti juuri tuosta, mitä sanoit, että Suomessa köyhyyttä piilotellaan; muualla ei. Täälläkin kerjätään kaduilla, nukutaan viemäriputkissa, pyydetään lanttia liikennevaloihin pysähtyneiltä autoilta. On vaikea antaa, kun ei yksi lantti kuitenkaan mitään auta, ja "väärälle" ihmiselle (esim. lapselle) annettuna se voi olla vääränlainen kannuste. Toisaalta on vaikea olla antamattakin, kun ei yksi lantti tee omaan talouteen suurtakaan lovea, ja miksi ei antaisi, jos kerran pystyy? Hirveän vaikeita asioista, joiden kanssa taistelen edelleen, vaikka minäkin olen aika paljon ulkomailla ollut ja köyhyyttä nähnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on, että monessa maassa se köyhyys on joka paikassa esillä. Tiedän monia, jotka eivät halua matkustaa tiettyihin maihin, sillä köyhyyden näkeminen lomalla on liikaa, ehkä se toisinaan kuitenkin tekee ihan hyvää. Sitä kun kuitenkin on, oli sitten piilossa tai ei. Tuo kerjäläisille rahan antaminen on vaikea juttu, annan itse tutulle kerjäläiselle sillä tiedän perheen ja missä asuvat, en haluaisi tukea rikollisjärjestöjä ja niiden likaisia pelejä. Aika moni tuntuu nykyisin antavan täällä ruokaa.

      Poista
  3. Aasiassa asuessani ja eritoten Kiinassa näki millaista onntodellinen köyhyys. Ero rikkaiden ja köyhien välillä oli valtava . Ei ollutt samaa sosiaaliturvaa kuin Suomessa. Ystäväni lähettti joka kk osan palkastaan köyhille sukulaisille Myanmarin , eikä ikinä valittanut. Ei ikinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on juuri tuo tyytyminen kohtaloon. Turkissakin moni työskentelee sesonkitöissä niin, ettei itse kuluta mitään ja kaikki rahat menevät perheelle. Aasiassa näki paljon köyhyyttä mutta toisaalla myös tyytymistä aika yksinkertaiseen elämään.

      Poista
    2. Taidan itse kuulua niihin, jotka välttelevät lomakohteina niitä, joissa näkee liikaa sydäntäsärkevää köyhyyttä. Mun on todella vaikea kävellä vain ohi, kun en kuitenkaan lyhyellä lomallani pysty tekemään muuta kuin antamaan ehkä sen roposen.

      Täällä Samuillakin on luonnollisesti köyhiä (joita ei kyllä kovin paljoa näy), mutta myös paljon ulkomaalaisten kokoamia avustusjärjestöjä. Rahaa kerätään kunnalliselle sairaalalle, autetaan eläimiä ja rakennetaan koulu vammaisille lapsille. En tiedä muusta Aasiasta, mutta täällä auttamista vaikeuttaa se kasvojen menettämisen pelko. Ihan noin vain ei voi mennä antamaan tavaroita lähialueelle, tai tarjoamaan rahaa tai muuta apua, aina pitää ensin miettiä mahtaako vastapuoli menettää kasvonsa jos näin tekee. Ei ole ihan helppoa katsoa muualle juuri siksi, ettei halua loukata toista.

      Onneksi täällä on lämmin, eikä kukaan kuole ainakaan kylmyyteen.

      Poista
    3. Mä huomaan itse turtuneeni jollain tasolla kerjäläisiin, roskienkerääjiin ja laitapuolen kulkijoihin. Ei siten, etteikö se hätä tuntuisi, mutta kun en voi paljoa auttaa vaikka tyhjentäisin koko lompakon sisällön. Paras tapa on yrittää jotain suht luottavaa avustusjärjestöä tukien, antamalla vanhoja hyväkuntoisia vaatteita ja mieluummin vaikka ruokaa kuin rahaa. Tämä kasvojenmenetys kysymys on olemassa Turkissakin, mutta tässä asiassa ollaan kyllä aika suoria ja apu otetaan mielellään vastaan. Mä aina ajattelen myös, että onneksi Izmirin korkeuksilla ei katueläimet ja ihmiset kuole ainakaan kylmyyteen <3

      Poista
  4. Tänään mietin tuota kirjoitustasi , ja katselin hieman tarkemmin kodittomia kerjääjiä kadulla. Näin kauppakeskuksessa valokuvanäyttelyn .jossa valokuvaaja oli kuvannut kadulla kerjääviä/asuvia, ja hän kertoi että monilla kadulla kerjäävillä on perhe ym. mutta yhtäkkiä tapahtunut käänne elämässä on voinut vaikeuttaa elämää niin paljon että ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kerjätä kadulla.Niin surullista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on varmaan myös täällä ja mielenterveysongelmatkin saattavat viedä pohjan elämästä.

      Poista
  5. Hyvä kirjoitus!
    Köyhyys on suhteellista, suomalaisen niukka talous voi toki muualla olla suorastaan ylenpalttinen. Mutta kun rahaa on vähän ja koko ajan pitää miettiä, että miten sen saa riittämään välttämättömään, niin se kuormittaa ihmistä. Ajatukset alkavat pyörimään liian suureksi osaksi rahan ympärillä. Se kaventaa elinpiiriä nopeasti. Ystävän kautta näen välillä työttömyyskausien raskauden, kun rahat ovat vähissä, tukien saaminen kestää ja koko ajan haet töitä ja mietit, että mitä keikkatyötä voisi löytyä ja aika moni muistaa aina hokea "että tekevälle löytyy aina hommia". Toisaalta onhan se myös jollain lailla jopa absurdia, että maassa, jossa yhteiskunta tarvittaessa rahoittaa asunnon, ruuan, vaatetuksen, harkinnan varaisia hankintoja ja harrastuksiakin, ihmiset voivat huonosti taloudellisen niukkuuden takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on että kaikki on suhteellista ja suomalaisen köyhän tila on eri kuin vaikka täällä . Turkissa on ehkä helpompi löytää hanttihommia ja usein pakkokin kun työttömyysturva on pieni ja jatkuu vain tietyn ajan.

      Poista
  6. Eriarvoisuus on suuri haaste, mutta voitettavissa, jos niin haluaisimme. Minä uskon niin. Suomi on vielä hyvinvointiyhteiskunta, sen ymmärtää hyvin, kun lukee sinun postaustasi. Mutta meillä ihmisiä nujertaa juuri se, että me emme auta toisiamme, meillä pitää jokaisen selvitä yksin, hakea sitten vaikka se kelan tukikin yksin, raataa hullun lailla töissä yksin, kilpailla toistensa kanssa ja pärjätä omin voimin lapsesta asti, ei ihme jos kärsimme yksinäisyydestä. Ja syytämme siitäkin vain itseämme. Suomalaiset ovat etäisiä toisilleen, läheisilleenkin, ja sekä omaa että toisen puutetta tai avun tarvetta hävetään. Kaiken lisäksi meillä on täällä puolet vuodesta kylmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on Eeva, että silloinkin kun tarvittaisiin muiden apua, ei sitä pyydetä. Toisaalta, ei sitä ehkä niin helposti saa kun on tosiaan totuttu aina pärjäämään yksin :( Tavoitteetkin ovat monesti korkeat ja ihmisiltä odotetaan ihan hirveästi.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit