Ulkosuomalainen vai ulkopuolinen

Ulkosuomalaisuudesta on kirjoittanut viime aikoina ainakin täti vihreä ja aihe nostattaa varmasti kaikissa erilaisia ajatuksia pintaan. Aihe on jollakin lailla herkkä ja jokainen ulkosuomalainen tietää että eri ihmisten kanssa asiaa sivutaan eri tavoin. On ystäviä, joiden kanssa asiassa ei ole mitään ihmeellistä, uuden kotimaan ja vanhan asioista puhutaan suoraan, negatiiviset ja positiiviset asiat molemmista maista voi kertoa sen ihmeempiä puntaroimatta. Sitten on paljon sellaisia ihmisiä, joiden kanssa täytyy hieman miettiä, voiko kertoa ihan näin positiiviseen sävyyn uuden kotimaan palveluista tai kontakteista ja saako vanhaa kotimaataan kritisoida oikein missään asiassa. Tilanne on sama kuin olisit ulkomaalainen, jolla ei usein katsota olevan oikeutta negatiiviseen palautteeseen.

Ulkosuomalaisuus on valintakysymys, sillä tuskin kukaan joutuu väkipakolla pois Suomesta, ainakaan lopullisesti. Toisille se sopii ja toisille ei, toinen palaa ehkä työkomennuksen tai kariutuneen suhteen jälkeen Suomeen mutta toinen taas on sopeutunut uusiin oloihin ja päättää tehdä kodin sinne jonnekin kauas. Jokaisella on eri syyt lähteä ja eri syyt palata. Ulkomaan komennuksella olevat kuuluvat monen silmissä eri kastiin, ovathan he edustamassa maataan ja yleensä palaavat tietyn ajan kuluttua kotimaahan, rakkauden perässä lähteneitä pidetään usein aika tärähtäneinä vai väittääkö joku ulkomaalaisen puolison omaava ettei kukaan ole koskaan lohkaissut hauskaa kommenttia eikö kotimaan miehet kelpaa tai muuta yhtä vitsikästä? Opiskelu ja monet työtehtävätkin saavat vielä suopean vastaanoton mutta pysyvä muutto, hyppy tuntemattomaan on taatusti osalle tutuista silkkaa hulluutta.

Ulkosuomalainen käy jatkuvasti läpi arvojaan, uudet elämäntilanteet saavat pään raksuttamaan ja uuden kotimaan toimintapoja, ihmisten ajatuksia ja arvoja peilaa automaattisesti niihin omassa selkärangassa oleviin lapsuudesta asti opittuihin asioihin, arvomaailma on jatkuvassa päivityksessä vaikka monesti ne tärkeimmät pysyvätkin muuttumattomina. Tärkein valaistuminen omalla kohdalla sopeutumiseen oli ymmärrys siitä, että täällä eri asiat ovat ihmisille tärkeitä, jos sen pystyy hyväksymään on sopeutuminen huomattavasti helpompaa. Suomalainen järjestelmällisyys, rationaalisuus ja rehtiys eivät ole turkkilaiselle ykkösasioita, jos ne olisivat tämä yhteiskunta ainakin pyrkisi siihen suuntaan kiivaammin. Paikallisille yhteisöllisyys, sosiaalisuus ja hetkessä eläminen komeilevat listalla korkeimmalla, heille on turha julistaa kuinka Suomessa asiat hoidetaan. Jos tälläisten arvojen ja elämän rytmin kanssa eläminen kävisi hankalaksi, palaisin Suomeen, onneksi siltä ei ole vielä tuntunut sillä paluu näinkin pitkän ajan jälkeen tuntuisi vielä suuremmalta hypyltä tuntemattomaan kun aikoinaan päätös Turkkiin jäämisestä.


Ulkosuomalaisuus on valtava rikkaus mutta samaan aikaan taakka, se on jatkuvaa häilymistä kahden kulttuurin välillä eikä se muuksi muutu. Se on toisinaan myös selittelyä ja vastailua kysymyksiin etkö kouluttaisi lastasi Suomessa, onkohan siellä turvallista hakeutua sairaalaan leikkaukseen, millaisen uskonnollisen kasvatuksen aiotte antaa jne. Turkki varsinkaan ei ole maa, joka herättäisi sympatioita monissakaan suomalaisissa joten aika helposti huomaa joutuneensa puolustuskannalle yrittäessään kertoa että ei, miehelläni ei ole aikomusta ottaa toista vaimoa ja se on täällä laissa kiellettyä eikä tyttärelle kukaan laita huivia päähän. Suomesta katsottuna voi olla vaikea hahmottaa Turkin monimuotoisuutta, lähes kaikissa asioissa palkasta uskontoon ääripäät ovat kaukana toisistaan, haitari pitkä ja venyvä, Turkissa voi elää niin monenlaisia elämiä, niin monella eri tyylillä.

Monen turkkilaisen on vaikea ymmärtää miksi olen muuttanut Suomesta, niin sieltä valkoliljojen maasta jota paratiisiksikin kutsutaan, Turkkiin?! Kyllä sitä varmasti itsekukin ulkomailla asuva suomalainen aika ajoin pohtii. Turkkilaiselle suku ja oma kortteli ovat niin tärkeitä että monikaan ei voisi kuvitella asuvansa kaukana siitä. Kun kerrot että mielenkiinnosta, rakkaudesta turkkilaiseen kulttuuriin ja myöhemmin  mieheen, saat vastaukseksi silmien pyörityksiä. Osalla ei taas ole paljoakaan tietoa Suomesta joten arvelevat minun tulleen tänne työn ja paremman elämän perässä, tällöin Suomi tulee niputettua helposti samaan entisen Neuvostoliiton valtioiden kanssa, josta Turkkiin saapuu melkoisesti nuoria työn takia. Ensimmäinen kysymys on yleensä ettenkö ikävöi perhettä ja kotimaan asioita, ruokaa ja kieltä? Toki mutta suomalainen on yksinäinen susi verrattuna turkkilaiseen joka tarvitsee lähipiirinsä ympärilleen, hiljaisuus ja yksinolo saa minut rentoutumaan ja turkkilaisen panikoimaan. Suomea paremmin tunteville on omituista että joku hylkää mahdollisuuden sosiaaliturvaan ja huippukoulutukseen. Ne varmasti ovatkin ykkössyitä paluumuuttamiseen.

Meilläkin on joskus keskusteltu muutosta Suomeen, mutta sen mahdollisuus ainakin näillä näkymin on hylätty. Vaikka koulutus siellä olisi korkeatasoisempaa ja elämä turvattua, on vaakakupissa sitten muita asioita jotka pitävät meidät täällä. Toisesta kotimaasta onkin tullut huomaamatta koti, eräänä kertana Suomen lomalta palatessaan huomaa että on ikävä kotiin, tuttujen asioiden pariin eli tänne. Ikärenkaiden kertyessä lähteminen tulee haasteellisemmaksi, vanhoja koiria on vaikea enää opettaa uusille tavoille enkä tarkoita nyt meidän Helmi-koiraa.

Jokainen kokee varmasti ulkosuomalaisuutensa eri tavoin, onko se ulkopuolisuutta vai uutta yhteisöllisyyttä muiden ulkosuomalaisten kanssa? Minulle se taitaa olla molempia mutta eipä se tasavallan presidentin vuosittainen tervehdys ulkosuomalaisille minua mitenkään lämmitä.