keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Kaksikielisyys

Kotikielenä meillä on ollut mieheni kanssa turkin kieli, tytölle puhumme molemmat omaa äidinkieltä. Kun tyttö oli pieni lallattelin ja rallattelin suomalaisia lastenlauluja joita muistin, tuntui sekopäiseltä puhua vauvalle yksin suomea kun muut ympärillä puhuivat turkkia. Kun tyttö alkoi ottaa enemmin kontaktia, alkoi juttelukin luonnistua paremmin.  Suomen reissulta ostettiin läjät ensikirjoja ja vastaisuuden varalle odottelemaan. Sukulaiset ja ystävät ovat muistaneet kirjapaketeilla ja ne ovatkin erinomaisia lahjoja ulkosuomalaisille. Kirjojen lisäksi hamstrasimme suomalaisia dvd-elokuvia ja lastenmusiikkia. Näin joulun aikaan meillä kuunnellaan netin kautta jouluradiota muulloin lastenradiota, aivan loistavia juttuja molemmat!

Kävimme 2kk kontrollissa juuri ennen tytön ensimmäista Suomen matkaa, tällöin kuulokokeen tehnyt lääkäri tähdensi kuinka tärkeää on että jokainen puhuu lapselle vain omaa äidinkieltään heti alusta lähtien. Kaikki kohdallemme osuneet lääkärit ovat onneksi olleet samoilla linjoilla, tiedän että varsinkin vanhan koulukunnan lääkäreissä on täysin eri mieltäkin olevia. Muutamalta sairaanhoitajalta on tullut kummallisia kommentteja, kuten etkös ole opettanut lapselle turkkilaisia lastenlauluja...no enpä ole. Muutama sukulainen ja naapuri on myös ollut huolestunut josko tytön pää menee sekaisin tästä kielien sekamelskasta.

Liikkuessani tytön kanssa kiinnitämme toki huomiota mölisemällä outoa kieltämme, moni olettaa automaattisesti ettei tyttö ymmärrä turkkia tällöin ollenkaan. Sanoja hänellä on hallussa vasta muutama.Vaikka ympäristön kieli onkin turkki, on minulle tärkeää etta suomen kieli tallentuu tytön muistiin. Ajattelen että hänellä on oikeus molempiin kulttuureihin ja ilman kielitaitoa kulttuuri ei aukea täydellisesti. Lipsahduksia puhua turkkia tulee kun olemme isommassa porukassa kuten puistossa. Kerron heti uusille tuttavuuksille että puhun tyttärelleni turkkia ja asia on sillä kuitattu eikä vieras kieli herätä niin paljon kummastelua.

Monelle turkkilaiselle olohuoneen nurkassamme nököttavä kirjahyllymme on varmasti ruma kapistus kun se on tungettu täyteen kirjoja eikä pitsiliinoja ja koriste-esineitä. En ole ikinä kuullut että turkkilainen ilmoittaa harrastuksekseen lukemisen kuten taas moni suomalainen tekee. Ne harvat kirjastot joita on tullut vastaan ovat niin surkeita että itkettää. Kirjakauppojen valikoima ja työntekijöiden asiantuntemus on kohtuullinen muttei mitään verrattuna Suomeen. Kuinka tartuttaa lukemisen into tyttöön? Siinä onkin tekemistä tuleviksi vuosiksi. Tällä hetkellä kuitenkin selaillaan Puppe- kirjoja ja ollaan tyytyväisiä. Neidillä on kirjahyllyssä oma nurkkauksensa ja kirjat ovat hänen suosikkejaan, osa on luettu jo hiirenkorville.


Turkkilaisten lastenkirjojen valikoima on huomattavasti suppeampi kuin suomalaisten. Toki täältäkin löytyy kansansatuja ja tarinoita mutta juuri tähän ikään tarkoitettujen kirjojen aiheissa ja kuvituksessa olisi toivomisen varaa. Tyttö on saanut Suomesta rattaisiinsa kiinnitettävän vaunukaveri-kirjan, noin 6- vuotias tyttö tuli sitä kerran ihmettelemään ja kesti hetken ennenkuin tajusin ettei hän tiennyt mikä on kirja. Kun olen tarpeeksi kauan seurannut kuinka monilla ei ole innostusta lukemiseen eika uuden oivaltamiseen, tulen yhä vakuuttuneemmaksi että raahaan vaikka puoli kirjakauppaa tytölle Suomesta.




4 kommenttia:

  1. Belizessä on myös lukeminen aika heikoissa kantimissa. Meillä on paikallinen ystävä, joka haluaa poikansa rakastuvan kirjoihin, mutta se vaatii näissä oloissa aikamoisia ponnistuksia. Paikalliset kirjastot ovat mitä ovat, hyviä lastenkirjoja ei täältä kaupoista helposti löydy (ainakaan järkevään hintaan) ja kukaan muu paikallinen ei juuri tunnu pyrkivän lukemaan lapsilleen... Olenkin ollut tukiryhmänä ystävälleni ja jo ihan vain oman kotimmekin kautta näyttänyt hänen lapselleen, että muissakin perheissä ihan oikeasti panostetaan kirjoihin (me muutamme ympäri maailmaa useampi kirjahyllyllinen kirjoja mukanamme). Pääset varmaan samanlaisiin hommiin vielä kun lapsi kasvaa kouluikäiseksi asti ja erilaisia kavereita alkaa tulla enemmän kylään ihmettelemään teidän "kirjakauppaa" kotona :)

    VastaaPoista
  2. Kata: Joo kylla se lukemisen into varmaan siirtyy tyttöön ainakin esimerkista, nain toivon. Ponnistuksia se vaatii enemmin, tilataan sitten Suomesta kirjoja ja onhan taallakin kirjakaupoissa lastenkirjoja mutta koulun kautta ei sellaista lukemisen intoa iskosteta kun Suomessa.

    VastaaPoista
  3. Olisi mielenkiintoista kartoittaa kaikki maat ja nähdä kuinka harvinainen poikkeus Suomi on kun sen neuvoloissa suorastaan painostetaan kahden kulttuurin vanhempia kaksikielisyyteen :-) Niin usein täällä kuulee sen ei-suomalaisen vanhemman yllättyneen tällaisesta kannustuksesta, niin monen synnyinmaassa ajatellaan että kaksikielisyys sekoittaa lapsen pään. Hauskaa että Turkissa on kelkka kääntynyt oikeaan suuntaan. On niin surullista kun kaksikulttuurinen lapsi ei opikaan toista syntymäoikeuttaan eli kieltä niin hyvin kuin vain pienestä pitäen sitä kuuleva voi oppia - niin kuin sanotkin, lapsella on oikeus kumpaankin eikä kulttuuri aukea täysin ilman kielitaitoa.

    Blogisi on huikean mielenkiintoinen, mukavaa että pidät sitä :-)

    VastaaPoista
  4. Kirjuri: Kiva kun pidat! Olen varma etta taallakin löytyy niita vanhan koulukunnan laakareita ja 'asiantuntijoita' jotka ovat sita mielta etta paa menee sekaisin useammasta kielesta, onneksi en ole törmannyt heihin.

    VastaaPoista

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!