maanantai 10. joulukuuta 2012

Turkkilaisen naisen salaiset aseet

Turkkilaisista työikäisistä naisista noin kolmannes on mukana työelämässä. Maassa on siis melkoinen määrä kotiäitejä. Itse olen tällä hetkellä kotona vajaan puolitoista vuotiaan ikiliikkujan kanssa, tarkoitus on palata myöhemmin töihin, ajankohta ja paikka ovat vielä arvoituksia mutta siitä lisää myöhemmin. Kotiäidin elamä on toisinaan yksinäistä, erityisesti ulkomaalaisena. Kaikki omat ystävät ovat päivisin töissä joten verkostot ja rutiinit on itse luotava. Turkkilaisessa kulttuurissa nainen on päävastuussa huushollin pyörittämisestä, miten se onnistuu on ollut minulle tähän asti salaisuus. Hiljalleen nuo paikallisen koti-ihmeen salat ovat alkaneet paljastua:

Kuva sivulta: http://hdw.eweb4.com/out/271710.html
  • Lastenohjelmat. Elleivät turkkilaiset ole teeveen tuijotuksen kärkimaa niin ainakin lähellä sitä.  Vaikka liiallisen telkkarin katsomisen vaaroista varoitellaan, aika harva siitä välittää. Turkin radio- ja televisio yhtiöllä on oma lastenkanava TRT Çocuk joka lähettää aamusta iltaan lastenohjelmia, tämän lisäksi on vielä joukko maksullisia lastenkanavia ja lasten ohjelma-aikoja muilla kanavilla. Nappulat istutetaan siis telkkarin ääreen jo aika pieninä jotta äiti saa puuhastella rauhassa.
  • Naapurit ja sukulaiset. Isovanhemmat valjastetaan usein hoitajiksi jotta päivähoitomaksut säästyvät. Naapurit auttavat hädässä, jos sairastut on naapuri valmiina lihapatojen kanssa oven takana ja hänen hoivaan voi yleensä viedä lapsen äkillisen menon takia. Naimattomia sukulaistyttöjä on myös tapana ottaa lastenhoitajiksi.
  • Leikkipuistot. Niitä on ainakin meidän kulmilla paljon ja ne alkavat täyttyä ennen puoltapäivää. Siellä eivät suinkaan äidit temua lasten kanssa vaan lapset keskenään ja äidit juoruilevat toistensa kanssa. Isompien lasten velvollisuus on pitää pienempiä silmällä. 
  • Sisarusten työllistäminen. Isompien sisarusten vastuu alkaa aikaisin, heidän kuuluu huolehtia pienemmistään ja auttaa äitiä kotona. Aamuisin lapsia näkee lähikaupoissa leipäostoksilla eivätkä monet ole juurikaan ranskanleipää suurempia. 
  • Kotiinkuljetus. Mitä vaan tuodaan kotiin, lääkkeitä, ruokaa, kaasua, vettä jne. Jos jostain syystä jotain ei toimiteta kotia, on monessa talossa talonmies jonka voi pyytää hakemaan tuotteen puolestasi. Jos haluat uudet verhot, tulee verhomies mielellään kotiisi näytteiden kanssa, ottaa mitat ja tulee myöhemmin ripustamaan ne. Matot ja muut kodin tekstiilit haetaan pesulaan kotiovelta.  
  • Lapsen voi ottaa mukaan lähes joka paikkaan. Lapsen tuloa mukaan ei ihmetellä. Turkkilaisia ei häiritse äänet ja melu, yleensä jopa valtion virastossa lapselle irtoaa ystävällinen hymy ja lepertely sen sijaan itse saat rukoilla jos haluat asioiden siellä etenevän. 
Omia salaisia aseita on saanutkin teroitella. Yksi tärkeimmista taitaa olla mieheni. Monissa turkkilaisissa perheissä miehen ja naisen roolit ovat hyvin perinteiset, mies kyllä leikkii lapsen kanssa muttei juuri osallistu hänen hoitamiseen tai päivittäisiin rutiineihin. Turkkikin muuttuu, oman mieheni lisäksi tunnen monia nuoremman polven turkkilaisia jotka osallistuvat mielellään lapsen hoitoon. Edelleen se on silti ihmettelyn aihe. Käydessäni kuntosalilla, yksin kaupungilla tai kampaajalla saattaa tuttu pysäyttää ja ihmetellä missä lapseni on, harvalle tulee mieleen etta onhan sillä isäkin. Jaettu vetovastuu mahdollistaa oman ajan löytämisen.

Ystävät täällä ja maailmalla ovat henkireikä. Turkissa asuvien suomalaisten ystävien seura on ainakin minulle elintarkeää, heidän kanssaan voi jakaa niita asioita jotka ärsyttavät, naurattavat tai ihmetyttävät täällä. Juuri näistä asioista on tänne tarkoitus kirjoittaa, aiheet tuskin loppuvat heti kesken. Erityisesti suomalaisilta äideiltä on hyvä kuulla paikalliset käytännöt neuvolassa, lapsen sairastuessa ja kasvaessa. Vertailen mielelläni Turkin ja Suomen tapoja toimia ja yritän löytää sen oikean meidän perheelle sopivan tavan.

Jäitä hattuun kun mättää. Sellaisia tilanteita tulee eteen että paikallisten tuttujen tai tuntemattomien neuvot ottavat päähän, kysellään henkilökohtaisuuksia tai oletetaan että kun on ulkomaalainen on jotenkin rajoittuneempi järjenkäytöltään. Enää en niistä kummemmin välitä, ainakaan jos tarkoituksena ei ole ollut tietoisesti loukata tai ilkeillä.








5 kommenttia:

  1. Heippa! Blogisi vaikuttaa tosi kivalta, ja jään innolla seurailemaan. :-)

    P.S. Tuosta kotiinkuljetuksesta tuli mieleen, että minulta ollaan tulossa ottamaan tänään verikokeita kotiin. :-D

    VastaaPoista
  2. On ollut kamalaa tajuta, että täällä Suomessa pitää kaikki IHAN ITE hakea kaupasta. Todella stressaavaa :) Tai sitten jos jostain jonkin palvelun saa kotiin toimitettuna, joutuu siitä maksamaan aivan järjettömiä summia. En tykkää en, varsinkin kun täällä tuo talvi tulee, eikä ole yhtään kiva lähteä ulos asioitaan hoitamaan!

    VastaaPoista
  3. Hippu: Kiva kun piipahdit, minakin seuraan innolla seikkailujasi Intiassa. Vai verikokeita, tuota voi kylla kutsua jo todelliseksi palveluksi :)

    Karoliina: Nama ovat kylla ihan aaripaita Turkin ja Suomen valilla, taalla siita kotiinkuljetuksesta ei yleensa makseta mitaan vaan se kuuluu asiaan. Jos lihakauppiaalla ei ole valmiina mita haluat, ilmoittaa han automaattisesti etta tuo hetken paasta ne kotiin.

    VastaaPoista
  4. Petra, luin kaikki kirjoituksesi ja tykkasin kamalasti! Kiva paasta mukaan teidan arkeenne ja ajatuksesi ovat ihan samanlaisia kun minullakin, joka asiasta. Aionkin tasta lahtien vierailla taalla saannollisesti! :) Tsemppia arkeen ja elamaan! Toivoen toinen samassa tilanteessa oleva Mersinista :)

    VastaaPoista
  5. Heli: Kiitos paljon ja on kiva kuulla etta niita on kiva lukea ja etta löytyy hengenheimolaisia :) Kayn aina kuikuilemassa oletko postannun Mersinin kuulumisia ja nyt kaynkin lukemassa ajatuksella viimeisen juttusi, tsemppia myös sinne!!!

    VastaaPoista

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!