tiistai 18. marraskuuta 2014

Kun tulppa on irti

Aamulla on metrossa ruuhkapiikki ja tiivis tunnelma, kanssamatkustajien kanssa voi alkaa juttelemaan tai sitten vaan kuunnella juttuja. Takanani seisoo kaksi naista matkalla töihin. Turkissa ei voi erehtyä töihin menijöistä sillä ulkoinen habitus vaatetuksessa, hiusmuotoilussa ja asenteessa suorastaan huutaa: olen työläinen. Toinen naisista valittaa tyhmästä miehestään ja lapsestaan, joka on selvästi tulossa isäänsä, toinen taas puuskahtaa että tyhmyyden nyt kestää mutta väkivaltainen ja arvaamaton mies tekee hulluksi. Naiset jatkavat jutustelua toisen ikävästä kohtalosta, äänekkäästi, yhtään häpeilemättä. Parin pysäkin välin aikana on ehditty miettiä eroa, tulevaisuutta yh-äitinä ja mahdollisia elatusmaksujen suuruuksia. Suvun hyvikset ja pahikset. Asiasta puhutaan aamumetrossa kuten illan ruokalistasta. Pidän ilmeeni lunkkina, ihan normaalia pulista kotiväkivallasta aamumetrossa, onhan.


Tytöllä on takana kaksi kuukautta tarhaa ja minulla samanverran lyhyitä juttutuokioita ja tapaamisia muiden vanhempien kanssa. Muutamien kanssa jutellaan enemmin, vaihdetaan kuulumiset lapsista, säästä, koulusta ja käydään joskus samaan suuntaan menevien kanssa yhdessä puistossa, ostetaan lapsille vuorotellen seesamirinkelit. Eräänä päivänä juttelen tutun äidin kanssa heidän tapaamisestaan opettajan kanssa. Hyvin meni, tosin opettaja sanoi tytön olevan toisinaan hieman allapäin, no onhan se kun miehelläni on syöpä, kertoo äiti. Kuuntelen ja yritän sanoa jotain tsemppaava ja järkevää. Toisinaan mies on niin kiukkuinen ja väsynyt hoidoistaan ja lääkityksestä, että kodin tunnelma ja miehen äksyily vaikuttaa taatusti lapsiin. Nyökyttelen ja halaan rouvaa lähtiessäni. Tiedän yllättävän paljon tarhan perheiden yksityisasioita kahden kuukauden jälkeen. Ali vetää tyttöjä korvista ja paidasta, koska tämän vanhemmat ovat eroamassa ja Durulla on ongelmia keskittymisen kanssa mutta niin on kuulemma muillakin suvussa.


Turkkilaisilla on tulppa irti, puhe pulppuaa joka tilanteessa, paha ja hyvä olo pulppuaa estottomasti metrossa, bussissa, koulun käytävillä ja työpaikoilla.Turkkilaisille kotiväkivalta, rahattomuus tai sairaudet ovat osa arkea, niitä ei juuri häpeillä. Niitä jaetaan tuntemattomille ja puolitutuille puistonpenkeillä, metroissa ja työpaikoilla. En enää hätkähdä mutta suomalaisena tumpelona olen toisinaan niin yllättynyt että sekoilen sanoissani, otan osaa eikun yrittäkää jaksaa ja paranemisia, voinko auttaa olisi varmaan aina sopivin? Turkkilainen saa minut edelleen häkellyksiin avoimuudellaan, näytän ulospäin viilipytyltä mutta sisälläni on mekkala, miten hän uskaltaa puhua noin avoimesti kipeästä asiasta puolituntemattomalle?


Tytön tarhamatkalla on liian monta houkuttelevaa kahvilaa ja leipomoa, viime viikolla poğaçat tuoksuivat niin hyville ja teelasin kilinän vastustaminen oli turhaa. Ihanaa, pöydässä tuore sanomalehti, kuppi kuumaa ja juustotäytteinen lämmin pasteija. Kahden minuutin päästä pöytääni saapui rouva, joka tiedusteli vapaata paikkaa, olkaa hyvä. Hyvästi yksinäinen aamuhetki. Seuraava puolituntinen kului kaikkea muuta kuin lehden parissa, läpi käytiin Izmir ennen ja nyt, Turkki ennen ja nyt, rouvan ukrainalainen miniä ja monikulttuurisen perheen arki Turkissa. Avaamaton lehti ei lähtiessäni haitannut, olin kuullut yhden ihmisen mielenkiintoisia ajatuksia ja pohtinut Turkin tulevaisuutta. Turkki tarjoaa aina silloin uutta purtavaa mietittäväksi kun sitä vähiten odottaa. 


Lähipuistossa tapaan siellä usein tepastelevan mummon, tiedän rouvan olevan juttuseuraa vailla sillä olen nähnyt hänet aiemminkin jututtamassa muita. Rouva istahtaa viereeni ja kertoo aika pitkälti oman elämäntarinansa, luukato vaivaa, lapset ovat kiireisiä, lapsenlapsilla liian pienet sukkahousut ja yhden tyttären mies hullu, ehdimme rouvan tarinassa aika pitkälle kunnes meidän on pakko lähteä kotiin, tarina jatkunee ensi kerralla? Jään miettimään, annanko itsestäni paljoakaan kyselijöille tai kuuntelijoille? Aika paljon vähemmin kuin paikalliset, pulisen ja pohdin mutta minulla on selvä suomalainen raja, jonka toiselle puolelle jäävät vakavat sairaudet, perheensisäiset ja raha-asiat. Työkuviot, flunssat ja kaikkia kiinnostava elämäni ulkomaalaisena Turkissa sen sijaan ovat avoinna keskustelukumppanille.

Ei päivää ilman yhtä elämänkohtaloa, ei kauppareissua ilman tarinaa. Asioiden jakaminen koko kansan kesken on turkkilaisten tapa purkautua, toisinaan tulppa voisi ehkä pysyä vähän aikaa kiinni mutta ehkä on parempi että tulppa on auki kuin liian tiukassa? Ihmisten surut ja kohtalot vyöryvät pitkin katuja ja käytäviä, puhelimeen kovaa pälpättävän ohikulkijan jutuista huomaat tämän antavan neuvoja muistisairaalle sukulaiselle ja rantakivillä kaverin olkapäälle itkevän nuoren kuulet potevan sydänsurujaan, korvat voi laittaa kiinni mutta kahvilan tai puiston penkille saattaa saada puheliaan turkkilaisen, jolla on jo uusi tarina kerrottavana ja jaettavana. Joskus tekisi mieli lykätä tulppa paikoilleen mutta useimmiten ei. Jos tulppa olisi tiukassa, tuskin tässäkään blogissa olisi tarinoita paikallisten arjesta, iloista ja suruista.

28 kommenttia:

  1. Todella mielenkiintoinen kirjoitus, ja kiva kun kirjoitit aiheesta! Turkkilaisista on varmaankin helpottavaa saada puhua niistä omista kipeistä asioista muille sen sijaan, että hautoisivat niitä vain itsekseen, ja onhan monesti ventovieraalle kertominen jopa helpompaa kuin tutulle! Suomalaisena sitä on itsekin vaiennut ja vain itsekseen hautonut ongelmiansa vuosikausia, kunnes jossain vaiheessa tajusin, ettei siitä ole mitään hyötyä, vaan ainoa keino saada apua, minkälaista tahansa, henkistä tai konkreettista, on kertoa toisille. Kyllä suomalaisillakin on tarve puhua ja purkaa mieltään, mutta he vain eivät yleensä tutuille kehtaa, ja sen huomaa anonyymien keskustelupalstojen valtavasta suosiosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tykkasit, ovat ehka tuttuja tilanteita siellakin? Musta tuntuu, etta avautuminen on turkkilaisille terapeuttista, erityisesti naiset ovat tottuneet taalla avoimuuteen keskuudessaan. Sen olen myös huomannut, etta turkkilaiset naiset ovat tottuneet tahan kuuntelemiseen ja avautumiseen, eika oman anopin ikaistakaan tunnu juuri mikaan tarina tai paljastus hetkauttavan, kaikkea kun on kuultu ja nahty. Olen samaa mielta, etta pitaisi rohkeasti uskaltaa puhua silloin kun silta tuntuu, se helpottaa kummasti ja sita tarvittavaa apuakaan ei saa ellei pyyda.

      Poista
  2. Tuttu tunne. Myös täällä ihmiset puhuvat usein häkellyttävän intiimeistä ja aroista asioista hyvänpäivän tutuille. Tavallaan myös kadehdin kykyä olla avoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylla se on aika kadehdittavaa, parempi toisinaan puhua kuin sulkeutua vaikka itsellani edelleen korvia toisinaan kuumottaa kun jutut menevat melko henkilökohtaisiksi.

      Poista
  3. Mielenkiintoista. Itsellä ei vielä kielitaito yllä kovin pitkiin keskusteluihin, joten kanssani ei tulpat vielä irtoile tai jos irtoilee, niin minulla ei ole käsitystä siitä, mitä sieltä tulee :)
    Mutta sen toki olen huomannut minäkin, että jos menee vaikka puiston penkille tekemään läksyjä, niin pian on jollain jotain asiaa ja ihmettelemistä ja kyselemistä. Mitä teet? Saanko katsoa tuota kirjaa? Minun poikani osaa myös paljon kieliä jne.?
    Ihanat turkkilaiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sullehan on voitu avautua vaikka mista asioista tietamattasi :). Ulkomaalainen on viela mielenkiintoisempi kohde istuessaan puistonpenkilla kuin paikallinen, nain luulisin mutta kylla paikallisilla taitaa olla ihan veressa tuo kontaktin ottaminen, moni ajattelee taatusti etta mita tuo ulkomaalainenkin tuossa yksin istuu, pitaisikö sita vahan viihdyttaa. Mina kylla tykkaan tasta puolesta turkkilaisissa, se tekee ihmisista inhimmillisia kun juttelun avulla avautuu silta hyvinkin erilaiseen elamaan.

      Poista
  4. Täälläkin on meinannut kahvi mennä väärään kurkkuun, kun olen häkeltynyt paikallisten suorasukaisuudesta, mutta olen ajatellut sen johtuvan siitä, että ulkomaalaiselle on helpompi avautua kuin jollekin tuttavalle tai sukulaiselle, koska täällä kasvojen säilyttäminen ja kulissien ylläpito kuuluu paikallisten kesken etikettiin.
    Terv. Suometar

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota olen pohtinut monesti etta miten tama avoimuus ja kulissien sailyttaminen sopii yhteen, taallakin se on tarkeaa. Naiset avautuvat enemmin keskenaan ja ehka luottavat siihen vedetaan yhta köytta -ajatteluun, monesti naiset juttelevat keskenaan asioita, joita ei jaeta edes omalle puolisolle. Toisalta kun paikallisen mielesta se itseen kohdistuva vakivalta, huijaaminen tai sairaus ei ole oma vika vaan yksi asia muiden joukossa niin siita puhuminen tuntuu olevan monelle huomattavasti helpompaa kuin vaikkapa kaltaisellen suomalaiselle.

      Poista
  5. Onneksi en ymmärrä mitä nämä pulputtavat metrossa tai huutavat. :) terkut Kiinasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, no olisipa mielenkiintoista tietaa mita kiinalaisilla on sydamellaan.

      Poista
  6. Nostan hattua, jos aina jaksat osallistua keskusteluihin (tai eipä taida olla vaihtoehtoja...). Se on totta, että mielenkiintoisia tarinoita kuulee ja pääsee myös paremmin sisään kansakunnan mieleen, mutta mä en kyllä aina jaksaisi, ainakaan silloin, kun on se oma hiljainen aamuhetki.
    Suorasukaisuus se taitaa olla kaikkien muiden maiden juttu, paitsi Suomen. "Pidän huolen vain omista asioistani", niinhän me kaikki helposti ajattelemme... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En jotenkin koe sita raskaaksi, kukaan ei tule kuitenkaan kotiini (pyytamatta) pulisemaan, sen sijaan kaupungilla, tytön tarhalla tms. se on jotenkin niin normaalia etten osaa ajatella kauppareissua tai ulkoilua ilman jonkun asteista kontaktia tuntemattoman tai puolitutun kanssa. Taalla voi kylla vetaa tiukankin rajan yksityisyyteen mutta sitten jaa paljosta hauskasta paitsi, ainakin omatsa nakökulmasta.

      Poista
  7. Tuo on kyllä niin totta, jotenkin siihen sopeutuu ajan kanssa mutta useinkin ärsyttää ja huomaa yhä selvemmin missä menee itsellä se oma raja ja suomalaisuus joka on ja pysyy. Vaihteleehan se täälläkin, jotkut turkkilaiset puhuvat enemmän ja jotkut taas vähemmän ja ovat tarkempia omasta yksityisyydestään. Ja sitten kun tietää että rehellisyyden käsite ei ole ihan samanlainen kuin Suomessa niin eihän sitä aina ota selvää mitkä jutut ovat vain puoliksi totta tai hyvin liioiteltuja.

    Viivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turkkilaisissakin on tosiaan eroja, eivat kaikki taalla kerro ihan niin avoimesti asioitaan. Rehellisyys on janna juttu, mun mielesta kaupankayntiin ja palveluiden ostoon pitaa tosiaan aina suhtautua varauksella, turkkilainen kauppias puhuu helposti pökerryksiin ja lupaa ummet ja lammet, henkilökohtaisella tasolla en taas nae juurikaan eroa rehellisyydessa turkkilaisten ja muun maalaisten valilla, tapa kasitella asioita on kylla erilainen. Toisaalta suomalaisten rehellisyyskin koko kansan kasitteena on musta hieman kyseenalaista....

      Poista
  8. Yllättävän paljon ihmiset täälläkin kyllä kertovat ( henkilökohtaisistakin) asioistaan, kun heitä alkaa jututtaa. Olen ollut monta vuotta talkoo töissä jäähallilla ja siellä ihmetellyt sitä, kuinka monet siellä vain kerran, pari kohtaamani ihmiset puhuivat. Toki varmaan siinä oli se, että ehkä vähän tykkään kysellä ja kuulla ihmisistä ja ulkopuoliselle tosiaan monesti on helpompi kertoa kuin läheiselle, jonka omatkin tunteet sotkeutuvat asiaan.

    Mutta liian vähän täällä silti ongelmista puhutaan, ja selviämisen kulttuuri on syvällä. Siksi kai itsemurhatilastotkin ovat karuja.

    Venla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylla mina itse parjaan, se on kylla Suomessa tosi vahvassa oleva ajatus. Ihan taatusti moni puhuisi ja avautuisi helpommin, jos löytyisi vain kuuntelija ja toisinaan sita tosiaan joutuu kyselemaan etta uskalletaan avata suu. Se on ihan totta, etta tuntemattomalle on joskus helpompi puhua, tuntematon osaa ehka olla parempi kuuntelija kun laheiselta satelee helposti neuvoja vaikka aina niita ei tarvitsisi.

      Poista
  9. Kiva kirjoitus! Sulla on varmasti tosi hyvä turkinkielentaito, kun pystyt keskustelemaan ja ymmärtämään kaikkia keskusteluita niin hyvin :) Kumpa olis mullakin! :) No ajan kanssa tietty se harjaantuu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onneksi on, olisin muuten aika pulassa taalla :)

      Poista
  10. Petra..uskomattoman hyvä kirjoitus! Olipa mielenkiintoista luettavaa! Kiitos taas!:)

    VastaaPoista
  11. Mielenkiintoinen postaus. Suhtaudut asiaan todella upeasti! Mutta mahtaa olla Suomeen muuttaneilla turkkilaisilla vaikeuksia sopeutua puhumattomiin suomalaisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paavalinkukka! Kylla se on varmaan aikamoinen kulttuurishokki, on se kai vahan meille suomalaisillekin tanne uteliaiden pulisijoiden maahan sopeutuminen mutta ehka se on helpompaa nain, ainakin jos on suhteellisen puhelias suomalainen :)

      Poista
  12. Onpa kiinnostava postaus! Minä tykkään kun saa avoimesti puhua, eikä jokaista sanaa tarvitse punnita. Olen puhelias tyyppi ja Suomessa välillä oli semmoinen olo, että taas tuli sanottua liikaa (ehkä se oli vain omassa päässä). Ihmiset varmasti voisivat paremmin jos purkaisivat tunteitaan reilusti ja rennosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylla se on raskasta jos on luonnostaan puhelias ja joutuu miettimaan liikaa sanojaan ja pulinoitaan, taalla on ihmisia jotka tuntuvat pulisevan koko ajan, ei se nayta ketaan juuri haittaavan, siinahan pulisevat. Olen itsekin suomalaisittain puhelias ja mita paremmaksi turkinkieli taito on kehittynyt eika kielen kanssa tarvitse enaa miettia niin sen puheliaammaksi olen tullut taallakin vuosien aikana.

      Poista
  13. Mahtava postaus. Ihana aina lukea näitä sun mielenkiintoisia tarinoita elämästä siellä :)

    VastaaPoista
  14. Voi miten ihanaa. Suomalaisellehan se on mitä suurin kohteliaisuus ja luottamuksen osoitus jos joku avautuu omista kipeistä asioistaan koska itse pärjäämisen ja kulissienpitokulttuuri on niin suurta. Sitten kun joku avautuu ongelmistaan, tuo se ainakin minulle olon siitä että vastapuoli asettaa itsensä alttiiksi kritiikille. Sen henkilökohtaisuus on vetoavaa.

    Ja tuo on paljon ja monin verroin terveellisempää kuin suomalainen mentaliteetti jossa kärsitään hiljaisuudessa ja haavoittuvuudelle alttiiksi asettautuminen olisi kauheinta maailmassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri nain Taika! Avautuminen tekee ihmisesta inhimmillisen ja se henkilökohtaisuus on tosiaan vetoavaa.

      Poista

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!