torstai 4. kesäkuuta 2015

Luunapit ja kasvatus

Jokunen viikko sitten olin tulossa aamulla tytön tarhalta. Edellä käveli äkäinen mummo lapsenlapsensa kanssa, tyttö ei ollut halunnut kyseisenä aamuna tarhaan. Tarhan eteisessä oli itketty hetki aiemmin ja opettaja katsoi parhaimmaksi että tyttö menee lepäämään kotiin. Edellä kävelevä mummo oli eri mieltä, ravisteli lasta, haukkui ja lopulta läpsäisi. Olisi tehnyt mieli lyödä mummoa. Olin täysin lamaantunut, mitä tehdä? Onneksi apuun ehti vihanneskauppaa avaava mies ja toinen ohikulkija. Mummo sai kuulla kunniansa, toivottavasti julkinen häpäisy tepsi.


Näitä pyllylle läpsijöitä ja tukistelijoita näkee sillointällöin, aika usein isovanhempien toimesta. Turkkilaisen päivähoidon ongelma kulminoituu tähän. Monella ei ole varaa maksaa yksityisestä päivähoidosta, joten isovanhemmat ovat pakkotilanteessa lastenhoidon suhteen. Tehtävä on toisille liian raskas joten uhkailu ja kuritus otetaan aseiksi kun ei enää muuta keksitä. Osa vanhemmista ei ehkä tiedä tapahtumista ja toiset eivät voi asialle mitään. Turkissa vanhemman ihmisen sanalla on usein nuorempia enemmin painoarvoa eikä se aina ole positiivinen asia. Jos mummo sanoo että jäätelön syönnistä saa flunssan niin asiasta enemmin tietävän miniän voi olla vaikea nousta vastarintaan.


Mediasta, kasvatuksen ammattilaisilta ja lääkäreiltä tuleva viesti Turkissa on hyvin selkeä, lasta tulisi kasvattaa rakkaudella ei pelolla ja läpsyillä. Turkin valtion tarhoissa pidetään kasvatuskursseja vanhemmille, joiden sanoma jatkaa samaa tärkeää linjaa. Erityisesti tiiviissä perheyhteisöissä asuvien kasvatusmalli muokkautuu kuitenkin vahvasti sukulaisten mukaan. Lapsen äidin voi olla raskasta viikosta toiseen yrittää vahtia lapsen ruokaympyrän terveellisyyttä omenin jos mummolla on aina selän takana herkkuja. Moni vanhakantainen kasvatusmetodi jatkaa eloaan erityisesti kouluttamattomamman kansanväestön keskuudessa.


Joskus lapsen kanssa hermo on kireällä. Ylös, tarhaan, töiden pariin, metrot tai lautat myöhässä ja ruuhka päällä, kiire ja hoppu. Silloin kun oma hermo natisee, on parasta sulketua hetkeksi vaikka vessaan tai keittöön, laskea kymmeneen ja syödä jemmasuklaat loppuun. Jos mahdollista, jättää tyttö baban kanssa leikkimään käsinukeilla ja suunnata lenkille. Luunapeista tai pyllylle lyönneistä voi olla vaikea sanoa kun ollaan tekemisissä eri kulttuurien sekamelskassa. Ystäväni tulee eri kulttuurialueelta jossa lapsen läpsäisy koetaan osaksi kasvatusta. Jos lapsi aiheuttaa vaaratilanteen, saattaa hän saada tukistuksen hiuksista tai läpsyn pepulle. Kuinka toimitaan? Kerrotaan että se on väärin? Pidetään luento ettei kurituksesta seuraa mitään hyvää? Kuinka sinä toimit kasvatuserojen kanssa eri kulttuurien kesken?




Kuvat on napattu äiti-lapsi messuilta huhtikuussa

20 kommenttia:

  1. Minä en yleensä puutu vieraiden ihmisten metodeihin ellei ole kyse oikeasta pahoinpitelystä, sekin on täällä vielä aika yleistä. Joskus kun olen jotain sanonut, niin on tehty selväksi ettei ulkomaalainen ymmärrä kasvatuksesta mitään. Yhden kerran olen kyllä ottanut varsinaiset pultit, kun joku suvun lapsista teki meillä pientä kiusaa toiselle ja siitä sitten tultiin rankaisemaan vähän jokaisen toimesta, ensin löi oma äiti, sitten 'uhrin' äiti ja lopuksi tuli huutamaan vielä mieskin. Viimeisen kohdalla petti hermoni ja kiljuin jo kurkku suorana basta! Moisen pikkuasian takia, siinä sai samalla koko suku kuulla kunniansa.
    Nykyään tavat ovat muuttuneet. Jos ennen kasvatti koko sukuyhteisö niin tänä päivänä saa jo varoa puuttumisiaan, monet vanhemmat eivät kestä sitäkään jos heidän lapsiltaan kielletään jotain. Rajat hakusessa siis jo täälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin varmaan rajahtanyt ihan samoin kun sinakin. Taalla rikkaissa perheissa rajat on hakusessa ainakin tavaran oston suhteen, lapset ajelevat niila jarkyttavilla sahköautoilla ympari nurtseja ja meikalaisen varpaita, kaikkea pitaa ostaa omille pilteille. Aika vapaasti voi viela komentaa, ainakin asiasta, olen useamman kerran ojentanut puistossa lapsia ja annan muidenkin ojentaa tyttöa jos on tarpeen. Mutta tosiaan, ajat ovat muuttumassa mutta taalla ne muuttuvat luokkayhteiskunta luokkien sisalla, varakkaissa piireissa on mahdollisuus harrastaa, ostaa, tilata jenkeista kasvatusoppaita jne. kun taas alemmissa luokissa koko kyla kasvattaa ihan niinkuin viimoiset 50 v on tehty.

      Poista
  2. Todella hankala tilanne. Lasta pitäisi aina puolustaa, mutta kun se voi toisaalta johtaa vielä pahempaan kuritukseen puolustajan poistuttua paikalta Täällä Turkissa, kun kaikki vielä kärjistyy.
    Tuntuu siltä, että hyväosaisten lapset saavat rakkautta (jopa ilman rajoja) ja muutenkin huonommassa asemassa olevia lapsia on kaikkien oikeus komentaa ja käskyttä ja jopa läpsiä.
    Aiemmin en puuttunut asioihin, mutta iän myötä suvaitsevaisuus on vähentynyt ja ilmoitan kyllä mielipiteeni. Samoin myös eläimiä kaltoin kohteleville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, sepa se, aika ei ole valmis osassa perheita. Niin se juuri menee etta hyvaosaisissa perheissa on mahdollisuus ja energiaa panostaa lapsiin, ei ole stressia ja jo sita omalle osalle sattuvaa paahan potkimista, kun taas köyhemmissa piireissa on varmasti usein tiukka tilanne ja stressi kasaantuu, siita saattavat saada sitten lapsetkin osansa. Ei voi tietysti yleistaa, tiedan melko pienella toimeentulevia perheita, joissa ollaan arjessa ehka onnellisempia kuin ylemmissa luokissa toisinaan.

      Poista
  3. Olen nahnyt kadulla lapsimista ehka vain pari kertaa, minusta nayttaa etta enemman on taysin rajatonta kasvatusta eli ei kielleta mitaan ja kysytaan aina lapselta mita tama haluaa. Miehen perheessa toimitaan noin, kun olen yksin lasten kanssa niin yleensa menee hyvin mutta kun baba tulee kotiin tai sukulaisia niin alkaa riehuminen, vaatiminen ja heidan puolestaan suklaata voi syoda vaikka aamusta iltaan. Silloin on stressaavaa yrittaa pitaa jarjestysta ylla kun kukaan muu ei ole tukemassa, olen heidan silmissaan ankara ja ilonpilaaja jos sanon etta nyt olisi paikkariaika tai kiellan jotain. Toisaalta on hyva ettei tarvitse pelata etta joku pahoinpitelisi, Turkissahan ei tietaakseni ole sellaista lakiakaan kuin Suomessa joka kieltaisi sen. Jos nakisi jossain lapsen pahoinpitelya niin onkohan Turkissa mitaan tahoa mihin voisi ilmoittaa siita..?

    Viivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://www.unicef.org.tr/files/bilgimerkezi/doc/2-indicators-guidebook-eng.pdf, tuolla on ihan mielenkiintoista infoa asiasta ja http://www.ilo.org/wcmsp5/groups/public/---ed_protect/---protrav/---ilo_aids/documents/legaldocument/wcms_235174.pdf tuolla taas enkunkielisena tietoa laista, jonka pitaisi suojella naisia ja lapsia vakivallalta.

      Osassa perheita ollaan suomalaisesta nakökulmasta katsoen epajohdonmukaisia mutta toisissa perheissa on kylla ainakin oman kokemuksen mukaan aika selvat saannöt ja rutiineja. Toisaalta itseani pitkaan Turkissa asuneena ihmetyttaa osan suomalaisperheiden todella tiukat rutiinit, joista on vaikea poiketa ja joustaa. En tieda tarkkaan mutta luulen etta kaduilla nahtya lapsimista ja kurittamista on vaikea saada eteenpain missaan taholla mutta jatkuva vakivalta, josta on tietoinen menee sitten varmaan jo kasittelyyn?

      Poista
  4. Tosiaankin vaikeaa puuttua tuollaiseen vaikka mieli tekee,kun ei tiedä mitä sieltä voi tulla vastaan.Täällä myös monet isovanhemmat hoitavat lapsenlapsiaan kun se äitiysloma on niin lyhyt Tuollaisia läpsimisiä ei kuitenkaan ole tullut vastaan ,vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa isovanhemmista on taatusti aikamoisen paineen alla kun lapsen hoitamisesta tulee ihan taytta työta silla ialla. On vaikea puuttua lapsimiseen kun se on toisella ihan normaali kaytantö ja aika useassa maassa Euroopassakin viela vahintaan sormien lapi hyvaksyttya.

      Poista
  5. Mieheni minua on varoitellut että Ranskassa tätä näkee enemmänkin. Meidän kantamme on selkeä: ei väkivaltaa. Mutta meneppä siitä sanomaan täydessä bussissa jollekin, saat vielä itse sateenvarjosta päähäsi... Mietin tuossa kasvatusmetodeja. Ei meidän ole koskaan tarvinnut lasta tukistaa tai läpsiä, keskusteluyhteys on aina toiminut. Juuri lapset sanoivat etteivät muista minun edes huutaneen koskaan, mieheni nyt ei koskaan edes korota ääntään.
    Että joku vika siinä kasvatuksessa kyllä on, jos lapset eivät tottele tärkeissä linjauksissa, mutta toisaalta, kaikkihan meistä tekevät virheitä. Miksi lasten oletetaan edes olevan täydellisiä robotteja?

    Meillä kasvatuksessa on kiinnitetty paljon huomiota ennaltaehkäisyyn, eli vältetään tilanteita, joissa viedään lapsi väsyneenä kauppaan jne. Mutta kaikkia tilanteita ei voi estää ja silloin on hyvä harjoittaa sitä omaa kärsivällisyyttään, eikä vaatia lasta olemaan hiljaa ja käyttäytymään. Kodin sisällä ainakin pitäisi saada osoittaa välillä mieltäkin :D Lapset eivät ole nukkeja, vaan heillä on oikeus tunteisiin siinä missä aikuisillakin. Tarhantäti antoi täysin väärän viestin aiheesta: hän rankaisi lasta tunteista. Ja millainen tarha lähettää lapsen kotiin jos tämä kiukuttelee??? Hyvää päivää vaan... ehkä täti olisi voinut hoitaa oman työnsä myös, vaikka en tokikaan mummoa puolustele, enkä lasten huonoa käytöstäkään (väsymys tai paha mieli ei ole huonoa käytöstä, vaan asia jonka kuntoon hoitaminen kuuluu aikuiselle). Itse olisin varmaan sanonut tälle tarhan tädille tämän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun on tehnyt joskus mieli karjua paa punaisena lapselle ja hakata jalkaa maahan mutta en vaan voi koska olen se aikuinen, silloin mieluummin ratkaisen tilanteen poistumalla hetkeksi tilanteesta ja mussutan sita suklaata vaikka hetken piilossa. Olen kylla sita mielta etta lapset ovat erilaisia, toiset ovat vaativampia kuin toiset jo lahtökohtaisesti mutta kyllahan lapsen kaytös monesti heijastelee kodin ilmapiiria. Turkissa lapsi saa sinansa nayttaa tunteensa vapaasti eika lapselle kuuluvasta aanimaailmasta tai innostumisesta leikkimaan missa vain ja milloin vain tarvitse nolostua. Ja kylla meilla on aani falsettiin noussut, juurikin minun toimesta.

      Ihan totta etta lasten pitaa saada osoittaa tunteitaan ja mieltaan, hekin ovat ihmisia ja ihmisen alkuja joilla ei ole taitoja keskustella vaan toisinaan ne tunteet tulevat esiin itkulla, riehumisella ja kiukuttelulla jne. Turkissa lapsi kulkee usein mukana monessa paikassa ja varsinkin isovanhempien taakka voi olla liian suuri, luulisin etta monella heista ei yksinkertaisesti riita taidot, jaksaminen ja kunto. Kerroin varmaan vahan epaselvasti tuosta tarhan aulan tapahtumasta, tyttö itki siis aamulla nimenomaan sita ettei halua sina paivana tarhaan, rimpuili ja rukoili etta paasisi takaisin kotiin, Taman ryhman vetaja halusi jutella vanhempien kanssa ja sanoi etta ehka on parempi menna paivaksi kotiin. Tuo lapsimisen ja vakivallan kierre on ikava juttu silla se jatkuu perheissa eteenpain aika usein, jos on totuttu etta niin kaikki tekevat, ei sita ole helppoa kyseenalaistaa. Kiitos Tanja hyvasta kommentistasi!

      Poista
    2. Mekin ollaan (epäsuomalaisittain?) kuskattu lapsia joka paikassa mukana, liikuttu paljon perheenä ja otettu lapset aina kaikkeen puuhailuun mukaan. Kun lapset olivat pieniä, meillä oli tosi vähän rahaa, mutta silti yritettiin viedä heidät silloin tällöin ravintolaan ihan vain siksi että saisimme heidät luontevasti osaksi kaikenlaisia kokemuksia ja osaisivat käyttäytyä ravintolassa :D Itse olen työskennellyt ravintola-alalla, enkä halunnut että omat lapseni kiljuvat ja sotkevat ravintoloissa(kaan).

      Olet Petra oikeassa, lapset ovat erilaisia, eikä kukaan ole täydellinen (vaikka näin äidin silmin mielellään niin näkisikin :P). Minulla on ollut melkoisen helpot lapset. He eivät ole juurikaan harrastaneet kiukuttelua (toki sitäkin osaavat tehdä) ja ovat aina käyttäytyneet melko hyvin. Joku joskus taisi ivallisesti minulta kysyäkin, miten heidät oikein pidetään kurissa. Vastasin että rakkaudella. Totuuus on kuitenkin se, että minulla on luonnostaan rauhallisen luonteen omaavat lapset ja pakko sanoa omaksi kunniaksi se, että olemme pyrkineet olemaan johdonmukaisia vanhempia. Rakkautta meidän perheessä on jaettu paljon.
      Mutta minulla on ollut sitten taas lapsistani toisenlaista huolta. Tyttärelläni epäiltiin syöpää useamman vuoden, kuljimme tutkimuksissa. Poikani on pahoinpidelty sairaalakuntoon. Sama poika sairasti muutama vuosi sitten aivokuumeen ja emme tienneet palaako aivotoiminta koskaan ennalleen. Lapseni sairastivat paljon kun olivat pieniä (korvatulehduksia jne), toisella pojallani todettiin alentunut vastustuskyky (useita tutkimuksia aiheesta, nyt tehty uusiksi, ja vielä jatkuvat tulevaisuudessa tutkimukset, todetaanko terveeksi vai ei) ja tytärtäni koulukiusattiin täällä yläasteella näkymättömän lapsena muutama vuosi ja jäljet tästä eivät varmasti koskaan lähde pois.

      Että on huolia ja on huolia lapsista. Ja kyllä minäkin olen joskus kihissyt raivosta lapsilleni, ja nyt heidän ollessaan jo aikuisia tai lähes aikuisia, on väliin mahtunut myös kiukun kyyneleitä sekä lapsilta että aikuisilta. Kun jossain vaiheessa he saattavat kyseenalaistaa hyvätkin opit :D ja kokeilevat omia ja vanhempien rajoja. Mutta olisihan se lapsillenikin aika masentavaa jos heidän vanhempansa olisivat täydellisiä ;) Olemme toisiamme opettaneet matkan varrella, jokaisesta lapsesta olen oppinut uusia asioita elämässäni ja hyvä niin.

      PS. Tästä voidaan olla montaa mieltä, mutta me olemme aina selittäneet lapsille miksi päätöksiä tehdään milläkin perustein, emme ole antaneet vain kyllä/ ei- vastauksia. Olemme saaneet tästä kiitosta lapsiltamme.

      Poista
  6. Terveiset vaan Ranskasta - huomasin, että sinäkin Tanja tätä kommentoit. Kyllä, täällä näkee läpsäisyjä paljonkin. Liikaa. Se on kamalaa. Täällä selkäsauna koetaan tärkeäksi osaksi kasvatusta, eikä niitä ole kielletty edes lailla, vaikka monet ovatkin sitä yrittäneet saada läpi. Kamalinta on kun lapsen kaveria läimäistään silmien edessä. Kuinka reagoida? Kantani on, että puhun asiasta ääneen, kerron avoimesti kuinka suhtaudun asiaan ja toivon sen avaavan jonkun silmiä. Mutten läksytä läimäyttäjiä, vaikka mieli tekisi. Tämä on maan tapa, valitettavasti. Sitä paitsi pohjoismainen kasvatusmalli ei ole täällä mitenkään hurjassa huudossa , olen aika monta kertaa kuullut kuinka Ruotsissa kasvatetaan lapsista kuninkaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turkissa kasvatuksessa on toisinaan epajohdonmukainen linja, sita leimaa lapsen ehdoilla meno mutta jossain vaiheessa saattaa kamelin selka katketa ja sitten tulee lapsy, ongelmana on varmaan myös tama kuilu, joka kasvaa sukupolvien valilla. Kun on aina seurattu edellisen polven tekemisia ja kopioitu ne ja nykyisin tietoa tulee tuutin taydelta erilaisista kasvatusmetodeista sielta ja taalta niin moni nuori vanhempi on pyöralla paasta. Turkissa on kuitenkin leimaavaa se, etta pienella ialla paapotaan mutta teini-iassa kaikki muuttuu ja naista nuorista tulee kohteliaita nuoria, jotka keskustelevat vanhempien ihmisten kanssa ja kantavat naapurin tatin kauppakassit. En tieda miten se tapahtuu mutta ehka se selviaa joku paiva :)

      Poista
  7. Ylläoleviin kommentteihin lisäten, olen asunut Ranskassa ja siellä läpsimistä näkyi enemmän kuin Turkissa. Paljon tiukempaa kasvatusta kuin täällä olen nähnyt ja älyttömän pitkät koulupäivät, ajattelin jo silloin että onpa ahdistavaa. Eli ei kaikissa Euroopan maissakaan niin edistyksellistä ole, valitettavasti.

    Viivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten kurittaminen on kriminalisoitu vain tietyissa maissa, Ranska ei tosiaan kuulu niihin, Ruotsi ja Suomi taitavat olla ensimmaisia jotka asian kriminalisoivat, listalla on monia maita, jotka poikkeavat aikalailla toisistaan. Löysin tallaisen mielipidekirjoituksen muutaman vuoden takaa: http://mikkoahola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/128156-viattomat-lapset-piiskaamisen-uhreina

      Poista
  8. Minä olen sitä mieltä, että pieni läpsy ei edes ole se pahin. Pahin on se, että kasvatus on epäjohdomukaista. Että vanhempi saattaa lyödä ilman mitään etukäteisvaroitusta tai silmittömästi suuttua muuten milloin mistäkin. Tai Turkissa se, että sanotaan ilman, että se tarkoittaa mitään. Tai se, että isä sanoo toista ja äiti toista. Minusta täällä Suomessa on siis menty vähän liiallisuuksiin tuon ruumiillisen kurituksen kanssa. En ole sen kannattaja, mutta rajansa kaikessa hysterisoinnissakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sita tulee usein mietittya etta mika on hyvaa ja mika vahemman hyvaa kasvatusta, johtaako pieni lapsy isompaan ja eikö se lapsy tai lyönti ole aina ennalta-arvaamaton, ainakin lapselle. En hyvaksy ruumiillista kuristusta, voiko niille pienille ja isommille lapsyille laittaa rajaa. Ihminen on rajallinen mutta jotenkin ajattelisin etta se lapsyjen kierre herkasti etenee.

      Poista
  9. Nyt on sellainen aihe, että voisin vaikka paasata.;) Italiassa samoin näkee isovanhempien puolelta tuota läpsyttelyä, ja lopuksi sitten annetaan lapselle periksi, koko touhussa ei ole mitään järkeä, se on vain sietämistä eikä kasvatusta. Asiat kun voi sanoa hiljaa, mutta antaa lapselle rajat, joista lapsi saa turvallisuutta.Mutta niinkuin kirjoitit, täälläkin mummot joutuvat koville, eivätkä jaksa tilannetta mutta on pakko. Hoitavat lapsenlapset, ja usein laittavat myös ruoan lasten vanhemmille, jotka töistä tullessa istuvat valmiiseen ruokapöytäãn ja jopa siivottuun kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli taallakin toisinaan eteen tulevaa epajohdonmukaisuutta, ensin kielletaan sitten ei jaksetakaan ja annetaan periksi, valilla menee hermo ja lapsaistaan jne. Taallakin valilla nakee vanhoja pappoja ja mummoja, jotka ovat kylla ihan jaksamisen rajoilla lapsenlapsien kanssa.

      Poista
  10. Kälyn kanssa meinaa välillä mennä sukset ristiin juuri kasvatuksen takia... Poikia suositaan, tyttö ei kuuntele ja on muuttunut kapinalliseksi kun veljet saa tehdä kaikkea mutta hän ei. Itseä kiukuttaa seurata vierestä kun kälylleni en voi mitään tehdä. 5 kertaa päivässä joku saa selkäänsä, usein samasta asiasta! Eihän se auta mitään kun ei ole vielä tähän mennessäkään auttanut!
    Hirviöksi nuo lapset muuttuu kun ovet nyt jo täysin välinpitämättömiä äidin kurituksesta. Itse yritän samaan aikaan opettaa omia lapsia kuuntelemaan ja tottelemaan mitä vanhemmat sanovat, ilman niitä lyöntejä sun muita... Itse lapsena saanut selkään vanhemmiltani ja tullut vain jääräpääksi sen takia niin ei siitä ole hyötyä :D

    VastaaPoista

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!