Arki uutisten takana

Turkki on ykkösuutisena monissa maissa, maa käy sotaa kahdella rintamalla ja pitkään jatkunut epävarma poliittinen tilanne on ajautunut melkoiseen sumppuun. Viimeinen pari vuotta Turkissa on ollut täynnä niin nopeasti vaihtuvia tilanteita ja yllätyksiä aamun uutisissa että mikään ei enää kummastuta. Loputon nauha mielenosoituksia, vaaleja, kapinallisten iskuja, rajaongelmia, pakolaisvirtoja, pidätyksiä, etsintöjä ja painostavia tilanteita. Aina on jotain, sanoo turkkilainen ja hauduttaa lisää teetä.




Turkkilaiset ovat tottuneet elämään epävarmuudessa. Lähes jokaisella on oma pommitarina kerrottavana, kuinka räjähdys näkyi taksin takaikkunasta tai kuinka joku ihmeellinen asia pelasti iskulta. Minullakin on oma. Monen oman sukupolven edustajan lapsuuden muistoihin liittyvät vahvasti oikeiston ja vasemmiston kiihkeät taistelut, sotilasjuntta ja tiukat kontrollit. Myöhemmin alkoi Turkin valtion ja terroristijärjestö PKK:n jälleen viime päivinä kiihtyneet yhteenotot. Viimeisen viikon aikana turvallisuustilanne on kiristynyt, uusien iskujen pelko leijuu ilmassa ja kaikki tuntuvat olevan odottavalla kannalla. Mitä seuraavaksi?



Arki jatkuu Izmirissä suhteellisen normaalisti sillä sen on jatkuttava. Ihmisten on noustava aamuisin metroihin ja busseihin mennäkseen töihin, käytävä kaupassa ja suoritettava arkisia askareita. Facebookissa kiertää varoituksia ja sivu täyttyy uutisista liittyen aiheeseen. Muut uutiset ja tapahtumat tuntuvat melko toissijaiselta. Hälytysajoneuvojen sireenit saavat miettimään kaikenlaista. Naapureiden tai tuttavien kanssa ei juuri kiristävästä tilanteesta puhuta, puhutaan mieluummin helteestä, lomista, työstä tai sen puutteesta, pihan hoitamisesta ja koirista. Asioista, jotka pitävät ihmiset mukana tavallisessa arjessa. Läheisempien tuttavien kanssa taustalla häilyvä ikävä tunnelma nousee esille, omien kuulumisten ja helteen tuskailun jälkeen kysellään onko rutiineita muutettu. Uskallatteko mennä viikonloppu ruuhkassa ostariin, entä eläintarhaan?




Sunnuntaina Izmirin keskustassa suljettiin Konakin aukio pommiepäilyn vuoksi, hylätty mopo aiheutti mittavan operaation. Onneksi hälytys oli turha. Samanlaisia hälytyksiä on ollut viime päivinä useita, turvallisuutarkastukset lentokentillä ja pääväylillä, satamissa sekä monissa ostareissa ovat aiempaa tiukempia. Lauantaina löyhyttelimme helteisessä iltapäivässä pihalla kun kuului pamahdus. Autonrengas epäilin, isäni taas suurempaa paukkua. Kyseessä oli puoluetalon edustalla räjäytetty äänipommi. Aamulenkillä Alexin kanssa Bostanlin rannassa ikävä tilanne tuntui kaukaiselta. Meri oli yhtä tyyni kuin se usein aamulla aikaisin on, kalastajapaatit lipuivat lahdella ja kalastajat virittelivät virveleitä. Lenkkeilijät ja koirien ulkoiluttajat puhelivat keskenään koiristaan ja helteistä. Arki jatkuu koska sen on jatkuttava.

Kommentit

  1. Niinpä, arjen on jatkuttava. Täälläkin (itsemurha)pommit räjähtelee tasaisin väliajoin, viimeksi 1,5 viikkoa sitten Riadissa. Ostoskeskuksiin mennessä naisten käsilaukut tutkitaan, koska Riadin ostoskeskuksia on uhattu muutaman kerran lähiaikoina. Mutta ei sitä voi ajatella että mitä jos jotain sattuu ja pysyä vain kotona. Kyllä sitä on elettävä ihan normaalia elämää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on, jos pelolle antaa vallan niin elama alkaa pyöria pienissa ympyröissa. Taalla oli useampi rauhallinen vuosi ja rauha jo lahella, nyt ollaan taas pisteessa mista on lahdetty ja sota jatkuu, sen lisaksi on viela ISIS ja pakolaisvirrat ja maassa kaikki hieman enemmin kuin sekaisin.

      Poista
  2. Varmasti arkeen keskittyminen auttaa selviämään epävarmuudesta ja lieventämään pelkoja. Ei joka hetki voi millään ajatella, mitä kaikkea voisi sattua, koska muuten varmaan sekoaisi.

    Hyderabadissa oli aikoinaan paljon levottomampaa kuin nykyään (monia ihmisiä tappaneita pommi-iskujakin tehtiin), ja kyllä se kieltämättä muutti kayttäytymistä hieman. Ei tehnyt mieli mennä sellaisiin paikkoihin, jotka olivat otollisia iskuille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapahtumat Kaakkois-Turkissa tuntuvat todella kaukaisilta taalta kasin, ikaankuin oma arki olisi rinnakkaistodellisuutta sille mita tapahtuu toisaalla. Pommiuhat tuovat asiaa lahemmas ja epavarmuus siita mihin tilanne johtaa. Arki jatkuu ja kun uutisvirta on nykyisin jarjetönta tulvaa, tamakin asia unohtuu lehdistössa ja tilalle tulee jotain muuta.

      Poista
  3. Arjen täytyy tietysti jatkua vaikkei se taida haitata pitää silmänsä auki. Meillä on 3 viikon päästä matka Istanbuliin viikoksi ja olen tänään mietiskelly sitä että pitäisikö sittenkin ottaa taksi lentokentältä hotellille (joka aasian puolella pidemmällä kuin Kadiköy) kun nyt varoitetaan olemaan tarkkoina juuri esim metro ja bussiasemilla.
    Sen jälkeen syyskuussa meillä vielä Antalyassa loma joka on kolmisen viikkoa joten saa nähdä millaiseksi tilanne on päässyt menemään siihen päivämäärään. Vai kuihtuuko tämä tilanne niin että kuukauden päästä emme enää muista että koko varoituksia on annettu.
    Ilmeisesti olisi hyvä kantaa mukana passista kopiota jos jossain satutaan tarkistuksia tekemään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota olen itsekin miettinyt etta kuihtuuko homma nopeasti, sota jatkuu idassa ja tilalle tulee uutisiin taas jotain muuta pureskeltavaa? Katsokaa mika on tilanne 3 vkon paasta, Turkissahan kaikki on mahdollista ja tilanteet vaihtuvat niin nopeasti, jos taksi tuntuu turvallisemmalta silloin niin ottakaa se. Joku henkkari on nyt kylla hyva pitaa mukana kun tarkastuksia on enemmin. Mukavia lomia!

      Poista
  4. Olemme ihanassa Istanbulissa juuri nyt kotimatkalla kohti Sudania. Lueskellaan uutisia eikä vartavasten pyritä ihan kaikkialle mutta ihan normaalisti ollaan täällä silti liikuttu - jotenkin täällä paikan päällä tuntuu rauhallisemmalta ja kaikin puolin arkisemmalta kuin minkä kuvan uutisista saattaisi saada. On ennen kaikkea sellainen olo, että elämä jatkuu. Toivotaan, että mahdollisimman rauhallisena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih ihana Istanbul! Elama jatkuu, uutiskuvat keskittyvat vain mellakoihin, pommeihin ja rajaongelmiin, tavallinen arki kuitenkin jatkuu. Mukavaa lomaa ja hyvaa kotimatkaa Sudaniin!

      Poista
  5. Hei

    Olemme lähdössä piakkoin Turkkiin ja haluaisin jättää huonesiivoojille viestin. Onko tämä edes sinne päin? Käytin googlekääntäjää apuna... Finlandiya selamlar! Burada hatira tatlilar yolcuk. Umarim tadini cikarin. Sekä Tesekkur ederim! Biz neseyle eve gidiyoruz, Ben bu tatli begenece ginizi umuyoruz.

    Seinäkärpänen

    Ps olen lukenut blogia pitkään vaan kommentoinut tosi harvoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa seinakarpanen, viesti menee varmasti perille hanelle :) Kiitos kommentistasi ja oikein mukavaa lomaa!

      Poista
  6. Kysäisempäs maassa asuvalta tässä samalla, kun aiheesta kirjoitit. Olemme menossa kahdeksi viikoksi Alanyaan ja ajattelimme käydä Antalyassa ostareissa ensimmäistä kertaa. Onko Antalyassa hyvä olla varuillaan tietyissä paikoissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Olivia, kannattaa seurata matkanjarjestajan ohjeita tai jos olette omatoimilomalla niin suomen suurlahetystön tiedotteita. Talla hetkella tilanne on hieman odottavalla kannalla vaikka lahes kaikki toiminta keskittyykin maan kaakkois- ja itaosiin. Mukavaa lomaa!

      Poista
  7. Hei. Mieheni näki Turkin uutisista, että Izmirissä olisi jotain levottomuuksia ja haavoittuneitakin olisi. Olemme tulossa Izmiriin syyskuun lopulla ja nyt luonnollisesti mietityttää, että mikä siellä on tilanne? Uskaltaako tulla vai pitääkö ruveta miettimään jotakin varasuunnitelmaa lomailuun?

    Parhain terveisin
    Krista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elama on taalla jatkunut ihan normaalisti, teen kaikkea mita normaalisti ja kayn ihan samoissa paikoissa kuin yleensa, en ole törmannyt levottomuuksiin tai mellakoihin, illallakin olen ollut liikenteessa keskustassa. Taalla on ollut muutama kahakka ja eniten puhetta ovat aiheuttaneet viime paivina syyrialaiset pakolaiset, joita on paljon myös Izmirissa. En nae mitaan syyta loman perumiseen mutta kannattaa seurata Ulkoministeriön tiedotteita, mukavaa lomaa!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit