Terkut uusilta kulmilta

Muutto on takana mutta kotona tavarat hakevat edelleen paikkaansa. Yhtenä päivänä päätämme purkaa keittiön seinän ja jättää lasitetun verannan tekemättä, seuraavana päivänä suunnitelmat ovat tehneet täyskäännöksen. Pienen keittiön järjestäminen toimivaksi vaatii suunnittelua. Uudessa kodissa ei ole valmista kaappitilaa kuten entisissä asunnoissa, joten reissu huonekaluliikkeisiin on edessä hyvin pian, tarvitaan vaatekaappia, kenkäkaappia ja varastokaappia, lisähyllyjä ja laatikoita. Remonttimiestä tarvitaan vielä useita kertoja.





Uuden kodin kulmat ovat osittain tutut, sillä matkaa edelliseen majapaikkaamme on muutama kilometri. Alue on osoittautunut rauhalliseksi ja uusi talomme uinuvaksi eläkeläisten taloksi, jossa elämänmeno on verkkainen. Naapurit ovat uteliaina toivotelleet tervetulleiksi ja kertoneet omia talohistoriikkejaan. Pimpom soi illalla ovikello kun numero viitosen Filiz Rouva tulee pahoittelemaan saapuvansa vasta viidentenä iltana toivottamaan tervetulleeksi ja kutsuu silitysliikkeeseensä kahville.




Paras aika lähikulmien tutustumiseen on aamulla 06, jolloin Alex ulisee lenkille. Tienoo on hiljainen eikä liikkeellä ole kuin muut koiranlenkittäjät. Suunnistamme läheiselle puistoalueelle ja sieltä kohti rantaa, ilma on raikas ja Izmirin lahdella putputtavat vain kalastajat.



Parasta uudessa kodissa on piha, jossa kasvaa granaattiomena-, aprikoosi-, persikka- ja hapankirsikkapuut, rönsyilevä piha on tarkoituskin säilyttää sellaisena. Yhteen nurkkaukseen pieni ryytimaa ja hieman kukkia. Uusi koti on aiempaa pienempi ja meille juuri sopiva, kodista ja mahdollisista pienistä rempoista tarinaa myöhemmin. Asunnon oston yhteydessä ihastuimme kadun vehreyteen, rönsyileviin pihoihin ja siihen kutkuttavaan fiilikseen mikä vallitsee vielä näillä vanhoilla turkkilaisilla asuinalueilla, joissa kukat rehottavat peltipurkeissa, eläkeläiset kerääntyvät juoruilemaan talojen edustoille ja pienkauppiastoiminta on elävää. Esittelen myöhemmin kulmakunnan munakaupan, pelituvat ja lankakaupat. Taatusti myös muutaman eläkeläisen.




Terkut siis Nergizin uusilta hoodeiltamme, jonne olemme alkaneet sopeutua hyvin. Isovanhemmatkin saatiin muuttokaaoksen keskelle ja luvassa on pientä lomailua ja Suomen reissun odotusta. Tulevissa postauksissa lisää muuttoa, uusia kulmia, remonttia ja pähkäilyä kodin järjestyksen suhteen.


Kommentit

  1. Onnea uuteen kotiin! Siis aivan ihanan näköistä, tuolla viihtyy varmasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Neea! Hyvin viihtyy, seutu on ihana! :)

      Poista
  2. Voi, oma piha kuulostaa ihanalta! Ja uudet kotikulmat näyttää viihtyisiltä. :) Paljon onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Miitu! Oma piha oli meilla ykköshaave, onneksi se toteutui.

      Poista
  3. Voi että miten kivalta näyttää! Ja tuo rannan avaruus - siitä olen ennenkin maininnut. Ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helena! Ranta-alue on taalla ihana, rakastan sita erityisesti aamulla aikaisin!

      Poista
  4. Mutto vaatii voimia, mutta myös iloista odotusta ja uuden suunnittelemisesta. Kaikkea hyvää toivottelen sinne uusille konnuille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Muutto on tosiaan aina vahan stressaavaa mutta on se ihanaakin kun saa suunnitella uutta.

      Poista
  5. Onnea uuteen kotiin ja tsemppiä muuttoon!

    VastaaPoista
  6. Onnittelut ja onnea uuteen kotiin! Ihanan vihreetä aluetta!
    Minkä emlakin kautta löysitte tämän asunnon?
    / Camilla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tama alue on ihanan vehreaa vaikka ihan keskustassa onkin. Asunto löytyi muistaakseni hürriyetin kiinteistönvalityssivujen kautta, valittaja oli Diva Emlak, joka on yksityinen paikallinen tassa Karşıyakassa.

      Poista
  7. Onnea uuteen kotiin! Oma pieni piha on ihana asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, oma piha on kylla niin ihana!

      Poista
  8. Onnea uuteen kotiin! Näyttää ihanan idylliseltä :)

    VastaaPoista
  9. Onnea uuteen kotiin! Näyttää ihanan idylliseltä :)

    VastaaPoista
  10. Heippa!
    Olen ollut ulkomailla ilman nettiä ja nyt on jäänyt monta postausta lukematta. Luin tämän ja muutamia taaksepäin, mutta paremmalla ajalla luen kaikki läpi. Huomaan ainakin, että olette muuttaneet uuteen asuntoon ja teille on tullut uusi koira. :) Miksi muutitte edellisestä pois? Onko tämä nykyinen vähän kuin rivitalo ja kuinka iso se on? Sitten tuohon koiraan. Mitä rotua ja minkä niminen? Päädyitte uuteen koiraan, vaikka vannoit ettei enää tule. ;)

    Meillä on suunnitelmissa muutto Turkkiin. Mietin vaan kovasti, että miten ihmeessä meidän 2-vuotias neiti sopeutuu päiväkotiin/koulumaailmaan, kun on aika rasavilli menemään. Aamutkin yhtä tappelua vaatteiden kanssa, kun haluaisi itse päättää mitä pukee. Hohhoijaa. :D Ainiin ja tyttäremme osaa mös ranskaa. Onko Turkissa olemassa mitään ranskankielisiä päiväkoteja/leikkikouluja? Toki otan kyllä erikseen vielä itsekin asioista selvää.

    Onnea uuteen kotiin! :)

    - Paola

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olemme muuttaneet omaan asuntoon, edellinen oli vuokra-asunto. Uusi koira meilla oli suunnitteilla mutta se sai odottaa oikeaa hetkea :) Koiran nimi on Alex ja se on sekarotuinen. Uusi asunto sijaitsee pienkerrostalossa, neliöita on noin 100.

      Turkissa lapset ovat useein aika vilkkaita joten tuskin teidan rasavillin meno aiheuttaa sen kummempaa ihmetysta, taalla on totuttu etta lapset ovat nakyvilla ja aanessa, meno on toisinaa aika villia. Luulisin etta Istanbulissa paivahoitotarjonta on laajin, minne pain olette muuttamassa?

      Poista
  11. Onnea uuteen kotiin, näyttää alue tosi kivalta.
    Miten siellä muutto hoidetaan, oliko teillä firma muuttamassa vai te ja ystävät ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, alue on tosi mukava! Meilla oli muuttofirma hoitamassa muuton, kirjoitan muutosta hieman lisaa myöhemmin :)

      Poista
  12. Onnea uuteen kotiin. Nettini on takkuillu, joten sain osan kuvistasi vasta nyt auki. Mukavalta näyttää:) Onko pihasi etu- vai takapuolella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, meidan piha on takapiha, rajautuu armeijan asuntolaan toiselta puolelta, aika rauhallista on eika aania paljon kuulu.

      Poista
  13. Kodikkaan näköisiä kulmia! Varmasti tulette siellä viihtymään, kun naapuritkin vaikuttavat niin ystävällisiltä. Ja nuo pihat....wow, keskellä kaupunkia. Onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itsekin ihastunut kulmiin! Tykkaan todella paljon tasta ihanan raukeasta tunnelmasta, joka kadullamme vallitsee, kukkia ja vehreaa, paikat hieman vinksallaan, kiitos Marja!

      Poista
  14. Helppo yhtyä toisten kommentteihin, kovasti on viehättävän näköistä siellä. Viehettävää myös se, että naapurit tulevat toivottamaan tervetulleiksi ja kutsumaan kyläilemään. Voikaa hyvin ja onnellisia hetkiä uuteen kotiinne.

    Venla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Venla! Naapurit vaikuttavat ihan mukavilta, uteliaita mutta ystavallisia :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit