Foçan taika

Vajaa viikko Foçan pienessä kalastajakylässä oli enemmin kuin paikallaan. Taakse jäi kotiremppa kun lähdettiin ja lomalta palattiin suurkaupungin hikeen ja kodin kaaokseen. Rempasta ja sen etenemisestä tarinaa myöhemmin. Foçassa sai olla taas kuin aina ennenkin, muutamassa rantamekossa, lierihatussa, aurinkorasvoissa ja -laseissa, vatsa tyytyväisenä ja mieli rentona. Mikä vetää Foçaan aina uudelleen?


Tieto siitä, että ajanvietteeksi riittää halutessa kalastajien elämän seurailu rantaravintolassa tai hotellin partsilla. Ihana tekemisen sietämätön keveys.  Jos haluaa voi päivän viettää rasittamatta itseään liikaa, keskustan ranta on hotellin oikealla puolella ja kalaravintolat vasemmalla. Pienen kylän asukkaat ovat jo tuttuja, on papparaisen kalaravintola ja sama verkonkorjaaja touhuissaan sataman kulmassa. Perhehotellin henkilökunta elää arkeaan hotellilla, lasten lelut ja osa perheen lapsista löytyy respan takaa seuraksi. Kaikki onnistuu ja järjestyy.



Ruoka on taivaallista, muita tuliaisia ei kylästä olekaan kun tyytyväinen vatsa ja muutamat ruokatuliaiset. Tarjolla on kalan ja äyriäisten lisäksi muutakin mutta tuntuu synniltä olla syömättä kalaa päivittäin. Merenantimien kulku suoraan merestä ravintoloihin maistuu, kaikkea on tarjolla kaupunkia runsaammin, maku on tuorettakin tuoreempi ja hinnat alhaalla. Johonkin väliin on pakko mahduttaa oliiviöljyruokia ja jäätelöä.


Talot ja värit. Olen kulkenut suurimman osan kylän keskustan kujista useaan kertaan mutta aina löytyy uusi tönö ihasteltavaksi, kurkin sisään rantakadun avonaisista ikkunoista ja otan puolisalaa kuvia mummoista ja perheistä joille elo turkoosein ikkunoin varustetussa kivitalossa merenrannalla on arkea. Tuijottelen kiinteistönvälityksen ikkunoiden korkeita hintoja ja ihastelen kauniita parvekkeita, joilla voisi nauttia rantaan saapuvan kalastajan tuomisia. Tällä kertaa kukkulalta löytyy taiteilijakahvila, jonka asiakkaiden ammatista ei voi erehtyä.


Vesi on kirkasta vaikka hiekkarannoista ei vanhassa Foçassa ole tietoakaan. Kesän lämpötilat pysyttelevät kaupunkia alhaisempina ja vesi läpi kesän viileänä, öisin nukuttaa mitä parhaiten kun merituuli puhaltelee avonaisesta ikkunasta. Päivän suurin kysymys on missä söisi, ei mitä söisi ja minkä kujan valitsisi. Paluu kuumaan kaupunkiin ja remonttisotkuun tuntuu tuskaiselta. Aivot ovat loman jälkeen useamman päivän Foça-asennossa ja toimeen tarttuminen takkuaa. Muutama kuja on vielä käveltävänä, useampi lautasellinen mustekalaa ja sardiineja nauttimatta. Lähdetäänkö Foçaan?


 Lue muita Foçan kalastajakylän tarinoitani tunnisteen Foça alta


Kommentit

  1. Minä ymmärrän kyllä mikä sinua siinä Focassa kiehtoo. Meille vähän samanlainen kohde taisi olla Assos, jonne palattiin useamman kerran. Sesongin ulkopuolella, huom.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Assos onkin paikka, johon olisi tarkoitus paasta viimeistaan ensi vuonna! Foçassa oli bayramin toisena paivana porukkaa mutta muuten siella on suhteellisen rauhallista jopa kesalla.

      Poista
  2. Ihanan näköistä!! En yhtään epäile, etteikö tuolla mieli lepää! (Varsinkin, jos kotona on remppa meneillään :).) Paikka muistuttaa muuten aikalailla Algerian Tipasaa, johon minä puolestani ihastuin melkoisesti ja jossa on haaveena viettää jossakin vaiheessa aikaa pidempäänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kavinkin katsomassa kuvia Tipasasta, nayttaa aivan ihanalta paikalta ja mielenkiintoista nahtavaakin taitaa riittaa.

      Poista
  3. Kyllä mäkin voisin tohon rakastua :)

    VastaaPoista
  4. Kyllä mäkin voisin tohon rakastua :)

    VastaaPoista
  5. Muistan sinun aiemminkin kertoilleen Focasta. Jo silloin ajattelin, että kyllä minäkin viihtyisin tuolla, vaikka kuinka pitkään. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Foçasta olen tainnut kirjoitella kyllastymiseen asti mutta taidan viela kirjoittaa jatkossakin. Kylla siella voisi viihtya pidempaankin.

      Poista
  6. Hei Petra! Kiitos blogistasi, postauksesi ovat tosi kiinnostavia tutustuttaessaan sekä mielenkiintoisiin matkailukohteisiin että turkkilaiseen elämään. Näkee vähän stereotypioiden taakse.

    Mutta nyt asiaan: mitä tarkoittaa bayram? Turkkilaisella yhteistyökumppanillamme on sen niminen työntekijä.

    T. Kala

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Kala, kiitos viestistasi. Bayram tarkoittaa juhlaa, Turkissa bayrameiksi kutsutaan lomien osalta usein kahta tarkeinta bayramia eli sokerijuhlaa, joka paattaa paastokuukauden ja uhrijuhlaa. Turkkilaiset nimet tarkoittavat yleensa aina jotain, viime vuosina nousussa ovat olleet erilaiset luontoa tai luonnonilmiöita kuvaavat nimet.

      Poista
  7. Hienoja kuvia ja näyttää kivalta paikalta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari ja kiva paikka onkin, tervetuloa!

      Poista
  8. Siis vitsit etta naa kuvat Foçasta on ihania! Tuonne on kylla ihan pakko paasta, meilta ei kai lahelta tollasia söpöja kaupunkeja oikein meren aarelta löydykaan.. :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Foça on kylla kerrassaan söpö paikka kaikkine kauniine taloineen, tönöineen ja kalastajaveneineen.

      Poista
  9. Ihana ihana ihana! Just tuommoisia söpöläisiä olis ihana löytää vielä joku, mielellään lähellä Istanbulia tai jossain suht ok kulkumatkan päässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Söpölainen on tosiaan tama Foça, kylla sieltakin varmaan löytyisi joku pieni kylapahanen, jossa on mukava köllötella? :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit