torstai 12. marraskuuta 2015

Karkkipäivä ja sen loppu

Viime viikolla tyttö sai namuja lääkäriltä, kakkua tarhassa, suklaata kaverin luona kyläillessä ja keksejä kotona. Pillimehuakin näytti olevan tarhan ruokalistalla. Suklaavanukas perjantain kunniaksi jälkkärinä. Viime vuonna jäkätin tarhalla sokerista, nyt olen luovuttanut. Sokeri kuuluu turkkilaiseen ruokaympyrään, niin meille kerrottiin tarhan vanhempainkurssillakin viime vuonna, siinä ei suomalaisen mutinat asiaa heilauttaneet suuntaan tai toiseen.


Helena kirjoitti blogissaan ranskalaisten herkuttelusta ja lasten välipaloista. Hyvin tuttua juttua Turkissakin. Herkkuja on tarjolla vähän siellä sun täällä. Kun lapsen kaverin äiti avaa laukkunsa tarhan pihalla ja jakelee auliisti suklaata halukkaille, tekisi mieli sanoa että hampaat menee pilalle ja lounas ei maistu mutta tyydyn muistuttamaan tyttöä kiitoksista. Lapsia hellitään Turkissa ruualla, niin myös aikuisia. Anopit poikiaan, emännät vieraitaan ja kotiäidit perheitään. En ole koskaan kuullut turkkilaisen vieraan kieltäytyvän äkkimakeasta sokerilientä valuvasta baklavasta vedoten sokerittomuuten. Mitä se on? Sokerittomuus on yhtä outoa kuin veganismi.


Muuttaessamme Ankarasta Izmiriin muistan huomioineeni monella omenalihavuutta, joka oli harvinaisempaa Anatoliassa. Turkissa on uutisoitu viime vuosina paikallisten tukevoituneen, erityisesti naisien. Uutisten yhteydessä on tietoiskuja, joissa kerrotaan että sokeri on mörkö ja huonoja rasvoja sekä liiallista lihan syöntiä tulisi välttää. Uutisointien välissä vilisee kuvia virkamiehistä hotkimassa rasvaista kebapia ja huomattavan ylipainoisia naisia lyllertämässä börek-piirakkaa haukkaillen. Vilkastessani OECD:n tilastoja turkkilaiset ovat kuitenkin edelleen hoikkaa porukkaa verrattuna moniin muihin maihin. Turkin omissa tilastoissa nopea tukevoituminen tosin jo näkyy.


Osalla turkkilaisista on varaa syödä kaikki ateriat ravintolassa kun taas toisilla nälkää torjutaan sillä halvimmalla eli valkoisella pullaleivällä. Keksit, makeiset ja pullat ovat Turkissa edullisia. Keksipaketin saa halvimmillaan 20 sentillä. Makeishyllyt kuitenkin kalpenevat suomalaisten vastaavien rinnalla, valinnanvaraa on vähän, irtokarkit harvinaisuus ja pussikoot pieniä. Tungosta onkin enemmin leipomo-osaston puolella. Oman kokemukseni mukaan turkkilaiset pysyvät usein kohtuudessa. Anopin ruokailulautaset ovat puolet pienemmät kuin Ikean kaupittelemat muodikkaammat. Pikaruoka on usein valinta silloin, kun parempaa ei ole tarjolla. Turkkilaiset ovat tarkkoja ruokarytmistään, ilman aamiaista ei päivän aherrukseen tartuta. Yhteiset ateriat ovat edelleen turkkilaisten perheiden perusta, mitä sitten jos aamiaisella nautitaan nutellaa ja välipalaksi keksejä ja suolatikkuja?


Anoppini mielestä hillo on terveellistä kun se on itse valmistettu. Eikö lasta ole opetettu syömään hilloa kyseli anoppi vierailullaan. Tuttavaa nauratti kun tyttö tuijotti ihmeissään aamiaiskutsuilla pöytään nostettua nutella-purkkia, äiti syövätkö he suklaata aamiaisella? Lanseerasin meille käyttöön karkkipäivän viime kesänä. Alussa idea kuulosti hienolle, olihan minullakin sellainen lapsena. Karkkipäivä lapsella? Kyllä lapsen pitää saada hilloa aamiaisella ja keksejä halutessaan. Kuka voi olla noin julma kyseltiin?

Karkkipäivä kokeilu kaatui omaan mahdottomuuteensa yhteiskunnassa, jossa sokeri kuuluu päiväjärjestykseen. Toisaalta se kaatui myös siihen ettei se ollutkaan niin hieno idea kun alussa tuntui. Karkkipäivänä tyttö valitsi hyllystä sokerittomia pastilleja ja kun tarhan ruokalistalla luki kakkukestit juhlapäivän kunniaksi ajattelin kokeilun tulleen päätökseen. Tuntui että tein numeroa sokerista vaikka se ei tytölle kovin kummoinen asia ollutkaan. Koulun pihalta saadut suklaat päätyvät roskikseen, samoin kaupasta lahjoitettu tikkari. Kinderin kuoret syön minä, tyttöä kiehtoo yllätys.

17 kommenttia:

  1. Minä otin Suomessa Argentiinasta lomalla ollessani jääkaapista palan täytekakkua aamukahvin seuraksi - ja siskoni tuijotti minua kohtuullisen järkyttyneenä ja kutsui miehensäkin katsomaan tällaista tapausta. Olin jo melkein unohtanut suomalaiset terveelliset aamiaiset. Täälläkään sokeria ei pidetä myrkkynä, vaikka tietenkin periaatteessa kaikki tietävät sen lihottavan ja pilaavan hampaat. Lapsille annetaan makeita välipaloja täysin surutta, joka päivä. Minulla on ikävä sitten taas toisaalta Suomen ihania karkkihyllyjä - missään ei ole yhtä paljon yhtä hyviä makeisia. Lomalla pitikin oikein pitää itselleni kuria etten olisi sortunut joka kauppareissulla irtokarkkihyllylle. Suomalaiset keksitkin ovat niin herkullisia! Toisaalta tiedän sitten paljon paremmin kuin täkäläiset että karkkia ei imeskellä pitkin päivää - olen saanut hämmästyneitä katseita kun olen kieltäytynyt tarjotusta karkista ("no ota nyt vaan, sinähän olet laiha") kun olen vedonnut siihen etten viitsi altistaa hampaitani sokerille aterioiden välissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Voin kuvitella ilmeet kun olet ottanut palan kakkua pöytaan buaaah, repesin! Turkissa on kahdenlaista suhtautumista, osan mielesta sokeria voi lapset syöda ja se kuuluu aikuisille kerran paivassa teen seuraksi mutta sitten on tietysti valistuneet, jotka on jo tiukempia asian suhteen. Mun mies kysyi kesalla Suomessa etta ostatko sa noin paljon karkkia tytölle, eihan se edes tykkaa karkista. Ei kun itselle, no en minakaan syö koskaan karkkia Turkissa kuten ei kukaan muukaan aikuinen. Karkit on Turkissa lasten juttuja, Suomessa siella hyllyilla kay kaikenikaisten kuhina :D

      Poista
  2. Minulle sokeri on myrkkyä. Ja rakastan sitä. Eli elän normaalisti täysikieltäytyjänä, jopa Turkissa ollessani ja olihan se kova paikka monelle emännälle. Ja sitten repsahdan ja syön herkkuja kaksin käsin. Ja sen huomaa heti. Vatsa turpoaa potkupalloksi ja alkaa migreenit. Kilojen noustua pikavauhdilla sillä viidellä kilolla, on aika taas ryhtyä sokerilakkoon ja kärsiä viikon vieroituspäänsäryt. Viisas olisi jos ei siis koskaan repsahtaisi. Meidän lapset taas on sellaisia sokerihiiriä, jotka ei ota sokeriton-viikko vinkkejäni kuuleviin korviin. Heissä tuo sokerin syönti ei vielä näy, joten ovat ottaneet turkkilaisen linjan. Herkkuja saisi mielellään olla joka päivä. Ja leivän päälle suklaalevitettä. Karkkipäivä on siis käytössä ja muuten yritetään löytää jonkunlaista kompromissia tässä hommassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, tuo on rankkaa kun tietaa siita mielihyvasta seuraavan sarkya :( En itse ole perso makealle, enemmin sorrun sitten pizzaan ja punaviiniin tai vaikka poğaçaan. Mun mies on meista kolmesta se suurin sokerihiiri mutta on paattavainen eika syö kuin tosi harvoin suklaata. Kompromissi on paras ratkaisu minun mieleen tassa asiassa, totaalikielto lapsille saattaa sitten tehda kielletysta vahan liiankin houkuttelevaa.

      Poista
  3. Minä aloitin karkkipäivän lapsille jokunen kuukausi sitten kun tuntui, että karkkeja ja herkkuja oli liikaa tarjolla vähän joka välissä. Mutta joustavalla linjalla mennään, karkkipäivä vaihtelee vähän viikosta toiseen. Ja voi olla, että jää pian pois kokonaan. Ei se oikein täälläkään toimi. Sokeria vaikeampi juttu meillä on se, että herkkuja täytyy varoa gluteenin vuoksi - täällä kaupanmyyjät tarjoaisivat mielellään varsinkin pienimmälle tikkarin harva se päivä. Siskonsa tavoin pienin ei tunnu kestävän gluteenia, mutta yritä sitä sitten kielimuurin yli selitellä...

    Näiden gluteenihaasteiden vuoksi suhtaudun nykyisin aika lailla kaikkiin muihin ruoka-aineisiin kohtuudella. Gluteenia emme voi olla varomatta, sokeri on siihen verrattuna meidän taloudessa paljon pienempi paha. Aika terveellisesti silti kyllä syödään, karkkipäivänäkään ei lapsilla ole lupaa tai tilaisuutta vetää överiksi. Aika pieni määrä karkkia ilahduttaa jo onneksi kovasti. Ja toisaalta varsinkaan viisivuotias ei usein lopulta silti edes jaksa syödä omiaan loppuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaytiin tytön kanssa tanaan kaupassa, muutamassakin, kysyin etta haluaako keksia tai jotain muuta kun on viikonloppu alkamassa. Katseli hyllyja tylsistyneena ja osti taas tadaaaa pienen vaaleanpunaisen rasian sokerittomia pastilleja :) Ei se sisaltö vaan se vari.

      Voin uskoa etta sokerin valttely on toissijaista gluteenin valttelyn kanssa paikassa, jossa se ei ole ihan yksinkertaista. Katselen nykyisin usein gluteenittomia tuotteita ihan vaan silla silmalla kun ajattelen millaista se olisi vaikka teille ostosten teon yhteydessa taalla. Kohtuuden opettelu on minustakin tarkeaa, taman turkkilaiset musta viela hallitsee. Pakkauskoot on viela pienia ja esim. kun ollaan kylassa jokaiselle tuodaa lautasella teen kanssa pala baklavaa, börekia ja vaikka yksi keksi, ei övereita.

      Poista
  4. Mitä herkkuja! Kiinassa rikkaiden lapsille tuodaan kouluun pitsaa lounaaksi. Kuljettajat tuovat ainokaiselle pitsalätyn ja välipalaksi shipsejä. Koulun terveelllinen ruoka kun ei heille kelpaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OMG! Uskomatonta, no kylla taallakin on vastaantullut naita paapottuja kullanmuruja, joille ostetaan vaikka kermakakku jos haluaa mutta onneksi ovat kuitenkin harvinaisuuksia.

      Poista
  5. Tuli mieleen, kun vein mun siskolle Suomeen sellaisen paketin, jossa oli viisi kookossuklaapatukkaa. Bimista saa naita :) Mun sisko söi yhden ja sitten toisen, sitten han sanoi ''namahan menis vaikka yhdella kerralla kaikki''. Ma sanoin ''joo syö vaan, ei tarvi haveta, Turkissa syödaan keksipakettikin valipalaksi'' Ainakin mun miehen perheessa just keksit voi olla niita valipaloja ja jos teen kuivakakkua niin siita todellakin leikataan İSO pala. Korvapuusteja menee useampi samalla kertaa yhden suuhun. Kun mentiin Suomeen niin ma sanoin mun miehelle ''sit kun aiti laittaa tarjolle pullia, niin otat vaan yhden'' nauratti itseanikin, mutta siis onneksi me miehen kanssa voidaan puhua mista vain hapeilematta. Suomessa kahvipöydassa kun yleensa sita yhta lajia otetaan vain se yksi pala tai kpl :)
    Bellakin tuli yksi paiva kotiin tikkari kadessa...mies oli heti, etta avataan se. Jooei... :D ma kylla helposti annan Bellan maistaa taytekakusta kermaa ja keksista palasen. Mutta en halua antaa viela niin pienelle keksia kateen tai syöttaa koko kakun palaa. Mahakaan ei varmasti kestaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tamahan oli janna juttu! Mulla on taas sellasia kokemuksia etta Turkissa yleensa tarjotaan vieraille suoraan lautasella tarjottavat ja ne on usein aika kohtuulliset kooltaan, perheen kesken voi tietty olla toisin. Toisaalta juurikin perheen kesken muistuu mieleen synttarikakku, joka jaettiin kokonaan kuuteen osaan ja jokaiselle pala ja olipahan jarkyttavan kokoinen! Suomessa on musta edelleen isommat annos- ja pakkauskoot aika monissa jutuissa, karkkipussit on taalla pienia ja pienia suklaapatukoita on paljon.

      Mekaan ei annettu tytölle oikeastaan ennen tarhaa paljon mitaan karkkeja, tikkareita tms. Limpparit on ed. kieltolistalla eika muutenkaan osteta juuri makeaa kotia nurkkiin pyörimaan.

      Poista
    2. Juu perheen kesken on saanut itse leikata palat ja sitten vähän vieraammissa paikoissa on valmiiksi lautasella tuotu jokaiselle hyväskää :)

      Poista
  6. Heippa,

    Pitkästä aikaa ajattelin kommentoida, seuraan edelleen blogiasi vaikka en kommentoikaa useasti. Ja monesti höpötän kaikille jutuistasi :)

    Mutta siis tähän karkkiasiaan, mieheni sisko asuu perheineen ranskassa ja siellä karkkihan on jokapäiväistä. Eli pieni makea jälkkäriksi. Mä luulen et jos oikeesti otat sen pienen makean jälkkärin joka päivä niin silloin sulla ei tule semmoista "pakko ahmia karkkia pussi tolkulla" yksittäistä hetkeä kerran viikossa. Olisko tässä sen hoikan vartalon salaisuus? Okei ruokailutottumukset ja määrät yms erikseen. Mutta pieni pala päivässä, pitää ison himon kurissa. :)

    Meillä oli esikoistytön kanssa myös toi et mahdollisimman myöhään karkkia ja herkkuja. Pojan kanssa (samanikäinen kun teidän tyttö) oli tarkoitus olla sama mutta olikohan herra vuoden tms kun eräänä lauantaina kuului sohvalta "suu auki, täältä tulee nallekarkki. Äiti, mä annoin pikkuveljelle karkkii kun sen rusinat loppu jo..." :D Joten se oli sit siinä. Nykyään neiti voias syödä kilotolkulla makeeta mutta herra syö vaan muutaman.

    -Riikka Helsingistä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Riikka! Makin uskon tahan etta kohtuuden opettelu on tarkea juttu, tayskiellolla mennaan usein ojasta allikkoon. Mika myös on mielenkiintoista niin Turkissa karkit on suunnattu selkeasti lapsille, leivonnaiset tai kakkupalat on taas aikuisten juttu, en voisi kuvitella turkkilaisen syövan karkkipussista karkkia sohvalla makoillen. Kiitos kommentistasi Riikka!

      Poista
  7. Kiva lukea elämästä Turkissa! :) Täällä Belgiassa on vähän sama meininki herkkujen kanssa. Kaupassakin keksihylly on metrien mittainen ja vauvoillekin löytyy omansa keksimaitoineen ja keksihedelmäsoseineen! On tosi vaikea pitää suomalaisempaa tiukempaa linjaa kun kaikki muut jakelee keksejä ja suklaacroisantteja ja huomaan kyllä belgialaistuneeni tässä itsekin, vaikka eihän se terveellistä ole..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, sama juttu, minakin olen turkkilaistunut enka niin kauhistele niita makeita vaikka kohtuudessa yritankin pysytella. Kiitti kommentista Ansku!

      Poista
  8. Onneksi turkissa on sentään canan karatay :) niitä tarvittais vaan lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi :D Canan Karatay muistaa valistaa mutta se, etta sokeri on suurin myrkky ei ole viela mennyt ihan perille. Viime vuonna Karatay heratti paljon keskustelua sanoessaan etta jokainen turkkilainen voi hankkia itselleen pari kanaa ellei ole varaa ostaa orgaanista lihaa ja munia :D

      Poista

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!