keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Kenen joukoissa?

Turkkilaiset perhe- ja sukulaissuhteet ovat usein astetta hevimpää tavaraa kuin vastaavat suomalaiset. Perheyhteisöt ovat tärkeä verkosto ja välit pyritään pitämään kunnossa, joskus vaikka hampaat irvessä. Viime viikolla tarina soljui anoppeihin ja kälyihin paikallisten tuttavien kanssa rupatellessa. Yksi naisporukasta nosti epäturkkilaisittain jalat pöydälle ja töräytti väsyneet tyräykset nenäliinaan, olen niin kyllästynyt mun ilkeään ja koppavaan kälyyn ja sen puolia pitävään anoppiin. Mitä niille voi tehdä?!


Turkkilaisissa kuvioissa erottuvat omina joukkoinaan naisten piirit ja miesten piirit, tietyistä asioista ei yleensä pulista ristiin vaan ongelmat pyritään ratkomaan piirin sisällä. Naisten ongelmiin kuuluvat tietenkin ne raivon valtaan saavat naissukulaiset, joiden kanssa saatetaan ottaa yhteen hienovaraisesti mulkoillen, pienin elein ja väheksyen. Naimisiinmenon jälkeen miehen suvun puolelta äiti ja siskot saattavat osoittautua kullanarvoisiksi tai sitten ei, kuten ystäväni kohdalla. Naisen kateellinen kosto voi olla kamala. Muille tarjotaan kyläilyn yhteydessä kahvit mutta yksi unohtuu välistä. Suvun ympärileikkausjuhlaan unohdetaan pyytää paikalle. Ilkeitä juoruja ja keksittyjä juttuja. Ja mikä pahinta, aliarviomista äitinä ja kodin pyörittäjänä.

Miten miehesi toimii, kai se pitää puoliasi, kakistelen? Jo ennen lauseen saamista loppuun tiedän vastauksen. Mies on pahassa välikädessä. Turkkilaisen käytöskoodin mukaan olisi melko uskaliasta hyökätä äitiä ja sisarta vastaan, varsinkin kun ollaan tilanteessa, johon miehen ei kovin helposti sovi puuttua. Mies siis lilluu välimaastossa, yrittää sovitella ja möllöttää usein vaiti vaikka ilmapiiri naisten välillä on taatusti huomattu.


Ei ikävien sukulaisten kanssa tarvitse olla tekemisissä. Näytä sille ilkimykselle. Voisiko se mies nyt ottaa asian kuitenkin hoitaakseen. Suomalaisia ajatuksiani. Turkkilaisten neuvot ovat sitten toisenlaisia. Usein ilkeidenkin sukulaisten kanssa on vain tultava toimeen, tuttavani tarvitsee heitä lapsenhoidon apuna ja suhteiden myrkyttämisen tiedetään koettelevan myös monesti avioliittoa. Pulina seurueemme iäkkäin rouva neuvoo olemaan välittämättä, muutamat anopit ja kälyt nähneenä jokainen niistä asettuu aikanaan, paras yliote on ärsyttävä rauhallisuus. Kokeile sitä ja ole onnellinen ettei sinun tarvitse asua heidän kanssaan.


Ulkosuomalaisena puolisona ja miniänä ollaan tuntemattomalla ja vaarallisella alueella. Ennen avioliittoa ja kulttuurin tuntemusta on usein vaikea tietää mitä oikeasti tapahtuu kun arki alkaa. Jos sukulaisnaiset osoittautuvat hankaliksi ulkkisen yli jyrääjiksi, ollaan tiukassa paikassa. Kenen puolella mies seisoo vai jättäytyykö välimaastoon turkkilaisittain? Ulkomaalaiselta puuttuu oma valmis sukulaisverkosto ja turkkilaiset keinot toimia tilanteessa. Viisas mies osaa luovia tilanteessa ja seisoo kalliomaisen vahvana vierellä, heikompi taas painaa katseen varpaisiin ja antaa perheensä naisväen osoitella huonekalujen paikkoja ja kertoa kuinka meillä on asiat tehty, aina.

16 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen teksti taas kerran ja totta joka sana :) Meillä ei onneksi riitoja ole suvun naisväen kanssa, mutta sanotaanko että eri kulttuureista tulleina on toki joskus niitä näkemyseroja heidänkin kanssaan. Kumpikin taho kuitenkin taitaa ymmärtää, ettei halua pinna kireälläkään asettaa miestä välikäteen vaikka esim silloin kun anoppi majaili meillä pojan synnyttyä sen 6-12 tuntia joka päivä kuukauden päivät, niin kieltämättä välillä ois vähempikin riittänyt :D Viime kädessä oma mies on kyllä aina perustellut ja puolustellut minua suvulle jos sellainen tilanne on eteen joskus tullut, onneksi ei sille linjalle ole usein tarvinnut lähteä ja ei oikeastaan koskaan miehen ydinperheen kanssa. Ja anoppikin pojalleen on minua puolustellut myös mikä on iso asia tottakai. Hekin onneksi ymmärtävät yleensä, että olen heidän poikansa vuoksi "jättänyt kaiken" ja tullut tänne elämään eikä se aina ole helppoa ilman sitä "omaa" perhettä. Se on iso asia ja kaikilla ei valitettavasti ole asiat yhtä hyvin. On paljon niitä sukuja joissa ulkomaalainen vaimo jää aina piirien ulkopuolelle kyräiltäväksi ja aviomies ei vaimoaan puolusta. Tilanne olisi kyllä todella vaikea jos perheen kanssa ei välit olisi hyvät, se toisi kyllä paljon ylimääräistä stressiä kaiken muun päälle! Sori kun on pikkumiehen takia jäänyt kommentointi; tekstit luen kyllä aina jossain vaiheessa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen etta niilta nakemyseroilta on vaikea valttya, niita saattaa olla jopa Suomessa, mutta se etta molemmat osaavat kunnioittaa toisen tapoja on varmaan se toimivan perheen ydin. Turkkilaisella naisella on kuitenkin se oma suku ja tottumus tapakulttuuriin jos miehen perhe heittaytyy hankalaksi, ulkomaalaisella taas ei joten tilanne jossa jaa ilman miehen tukea on varmasti aika yksinainen ja painostava. Itsekin olen muutaman tallaisen esimerkin nahnyt ja kylla se aika ikavalta tuntuu. Nauti paivista pikkumiehen kanssa, kasvavat niin hurjaa vauhtia etta huimaa.

      Poista
  2. Hyvä teksti. Malesiassa meitä suomalaisia suorastaan syytettiin suorastaan siitä, että emme ole perhekeskeisiä. Miten te voitte olla täällä ja vanhat sukulaiset ovat suomessa? Kuka niistä huolehtii? Tuli aina huono omatuntoa. Kultturieroja ja ihmisten henkilökohtaisia asioita.Sanoisin... Mukavaa loppuviikkoa sinne Turkkiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua ei ole taidettu syyttaa mutta sita on kylla ihmetelty, miten voin olla erossa perheesta ja enkö ikavöi kotia, turkkilaisista monille muutto toiseen maahan on viela taysin utopiaa. Mukavaa viikonloppua Kiinan maalle

      Poista
  3. Tämä on niin totta täälläkin. Suvut ovat laajoja ja niiden sisällä on käynnissä koko ajan ristiriitoja, joihin sukuun naidun, paikallisen tai ulkkiksen, on paras olla ottamatta kantaa. Loppupeleissä, vaikka kuinka hyvin tulisit toimeen koko suvun kanssa, olet aina se ulkopuolinen, verisiteet vievät aina voiton tiukan paikan tullen. Monilla aviomiehilläkin tuntuu olevan ajatuksena, että sukua ei voi vaihtaa, vaimon voi. Toisaalta ymmärrettävää, sillä suku on monesti edelleenkin paras sosiaaliturva näissä maissa, missä yhteiskunta ei sitä vastuuta ota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepa se, etta suku on usein se varmin sosiaaliturva ja apu tiukassa paikassa, yhteiskuntaan ei voi luottaa eika sen varaan heittaytya. Ne ikavatkin sukulaiset on vaan kestettava, kasvattanee sopeutumiskykya.

      Poista
  4. Mun mies onneksi aina puolustaa mua, jos on aihetta. Ma kun en osaa/uskalla avata suutani tilanteen tullen. Miehenikin on turkkilaiseksi aika ujo, mutta onneksi han silti on rohkeampi kuin mina :D Mutta koska ollaan hyvin vahan tekemisissa miehen suvun kanssa, niin eipa juuri mitaan negatiivista sanottavaa heista ole. Naiset tietavat, etta kun ma olen ulkomaalainen, niin oon vahan erilainen ja eivat puutu mun tekemisiin :) joissain asioissa kylla aliarvioivat mut, mutta en anna sen hairita. Koskaan ei mitaan sanasotaa tai riitaa ole ollut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin tarkeaa etta voi luottaa oman miehen tukeen, olisi aika tyhjan paalla olo, ellei niin voisi tehda.

      Poista
  5. Nämä sukuasiat ovat tosi vaikeita. Oma mies on kyllä aina minun puolellani ja Suomessa pitkään asuneena myös ymmärtää, millaiset perhekuviot ovat siellä tavallisia. Toisaalta ulkopuolisena saa vähän enemmän anteeksikin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on ihan totta etta ulkopuolisena ja ulkomaalaisena ei edes odoteta samaa kuin paikalliselta. Suku on paras ja pahin.

      Poista
  6. Hieno kirjoitus taas vaihteeksi! Mulla oli vaikea anoppi, joka halusi tehdä kaiken oman päänsä mukaan, myös meidän huushollissa. Onneksi mies oli aina mun puolella ja laittoi äitiään kuriin. Varsinkin alkuajat olivat vaikeita,ajan kanssa helpotti. Ei sen puoleen, kyllä näitä sukuongelmia on Suomessakin. Siellä helpommin vain katkaistaan välit kokonaan. Esim.jopa siskokset voivat olla vuosia, etteivät ole missään tekemisissä, on sekin karmeeta. Tiedä sitten kumpi parempi, antaa asioiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos (joka tarvii vahvaa itsetuntoa)vai katkaista välit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Leila, no onneksi miehesta oli laittamaan aidille kuriin, on se raskasta jos joutuu jatkuvasti taistelemaan paikastaan omassa kodissa. Tama on varmasti nakemysero, etela-euroopassahan se pojan koti on taman aidin mielesta myös tavallaan hanen koti kun taas meille suomalaisille se on vain ydinperheen.

      Poista
  7. Kimurantteja tilanteita. Espanjassa myös voi (ja tuokin) espanjanlainen suku tuoda omat mausteensa liittoon, täälläkin kun ollaan kovin sukurakkaita verrattuna Suomeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perhekäsitys on tosiaan erilainen suomalaisilla ja etela-eurooppalaisilla, mihin se maaraysvalta ulottuu anopilla ja muilla sukulaisilla, siita ollaan varmaan eri mielta.

      Poista
  8. Jälleen kerran kuulosti NII-IN tutulta. Olen itse ihan pyytänyt, ettei mies edes puuttuisi näihin tilanteisiin; riittää kun jaksaa kuunnella valituksiani kotona :). Olen saanut anopista yllättävän tukijan, mikä on tosi hyvä juttu, koska anoppi on kuitenkin usein paikalla juuri silloin, kun näitä tilanteita tulee vastaan (esimerkiksi kun miehen sisko alkoi omassa kodissani neuvoa kuin pienelle lapselle miten kahvikupit tulee kattaa). Nykyisin mietin, etten oikeastaan edes voi olla täällä, jos liikaa mietin, mitä muut meistä ajattelevat, joten annan monien asioiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Helpottaa huomattavasti :).

    VastaaPoista

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!