Ihan pähkinöinä

Kuruyemiş var mı, kysyy usein turkkilainen. Onko jostain naposteltavaa ja tällöin tarkoitetaan nimeomaan pähkinöitä, siemeniä, paahdettuja kikherneitä tai kuivahedelmiä. Niitä on hyvä ollakin aina varastossa pakottavaa napostelunälkää varten. Pähkinät kuuluvat monien muiden paikallisten ruokajuttujen lisäksi sarjaan, joka ei näytellyt juuri minkäänlaista osaa elämässäni ennen Turkkia. En koskaan ajatellut että ostanpa viikonlopuksi muutamia sekoituksia pähkinäkaupasta herkuteltavaksi tai että lähtisin varta vasten tiettyyn pähkinäkauppaan pähkinäostoksille. Vähänpä tiesin pähkinöistä ja pähkinäkaupoista.


Varsinkin viikonloppuisin joka toisella vastaantulijalla heiluu kädessä kaunis ja värikäs pieni pussukka, suosituimman pähkinäkaupan logolla varustettu muovipussi on yleisempi näky kuin Suomessa aikoinaan mäyräkoira viikonloppuna. Kun asuimme vielä Ankarassa, mies tuli eräänä päivänä kotiin, Tuğba on tullut kaupunkiin, laita kengät jalkaan! Luulin että kyseessä on joku tuttu, vanha kaveri ehkä kunnes saavuimme kaupunkiin avattuun Tuğba-nimiseen pähkinäkauppaan, josta väkeä pursusi ajotielle asti. Kaikki muut tiesivät mikä on Tuğba, paitsi minä.


Pähkinäkaupat näyttivät aina houkuttelevilta mutta kesti vuosia ennenkuin uskaltauduin sisälle tuijottelemaan valikoimaa ja kyselemään hulluja. Rakastan näissä putiikeissa leijuvaa tuoksua, johon yhdistyy tuoreet pähkinät, kuivahedelmät ja usein kahvinjauhatuskoneen paahteinen aromi. Lähes jokaisessa pähkinäkaupassa on tarjolla muutama sekoitus erilaisia pähkinöitä, lajitelma kuivahedelmiä sekä yksi sekoitus jossa on molempia. Tarjolla on eri laatuisia ja kokoisia saksanpähkinöitä, hasselpähkinöitä, maapahkinöitä ja pistaasipähkinöitä. Kuivahdelmistä suosituimpia ovat aprikoosit, rusinat ja viikunat sekä taatelit mutta viime vuosina kuivatut ananakset, mangot, omenat, banaanit, mulperinmarjat ja monet muut ovat nostaneet suosiotaan.



Valikoima on parhaimmissa kaupoissa laaja, sekoitusten lisäksi rusinalaatuja on kymmenittäin, samoin aprikooseja. Turkkilaiset ostavat kaupasta myös usein paahdettuja kikherneitä, vesimelonin siemeniä ja auringonkukansiemeniä. Kaikkia on lukuisia laatuja, suolattomia, suolaisia, enemmin paahdettuja ja vähemmin, lämpimiä suoraan paahtokoneesta, eri lajikkeita, hunajalla tai chilillä kuorrutettuja jne. Mieleisensä sekoituksen voi pyytää itse myyjältä. Pähkinäkaupat ovat loistavia pienille tuliaishankinnoille sillä niissä on tarjolla erilaisia paketteja, suklaisia pähkinöitä, kauniita kuivahedelmä-pähkinä herkkuja eli atomeita ja lokumia eli Turkin marmelaadia.


Käyn usein perjantaina Karşıyakan keskustassa hyörimässä ja samalla myös pähkinäkaupassa. Se ei ole muuten Tuğba vaan oma suosikkini,izmiriläinen ketju Can Kardeşler Kuruyemiş. Monesti mukaan lähtee sekoitus kuivahedelmiä ja toinen pähkinöitä, usein ostan tytölle pienen rasian jöle-karkkeja eli marmelaadia. Vuosien varrella olen oppinut miltä hyvät ja tuoreet pähkinät maistuvat, ihan joltain muulta kuin kaupan hyllylle hautautuneessa pussissa. Tuoreet kivelliset isot rusinat tai Malatyan kaupungin kuivatut aprikoosit, mulperinmarjat ja hunapäällysteiset paahdetut kikherneet. Voi herkkujen herkkua.

Turkki kuuluu pähkinätuottajamaiden joukkoon, erityisesti se tuottaa hasselpähkinää ja saksanpähkinää mustanmeren rannikkokaistaleella. Juuri näin keväällä on kukinta-aika ja pian kadunvarsilla näkyy suoraan säkeistä myytäviä loppu vuoden pähkinöitä. Eri kokoiset pähkinänsärkijät olivat minulle melko tuntematon keittiöväline ennen tänne asettumista, kunnes opin minkäkokoisia tarvitaan mitäkin varten. Näistä ihanista puljuista saa hankittua maailman parhaita myslinteko aineksia.


Kotimysli

5 dl kaurahiutaleita
kourallinen kuorittuja auringonkukan siemeniä
kourallinen kurpitsansiemeniä
lajitelma pähkinöitä
kuivattuja aprikooseja
rusinoita
kuivattuja viikunoita
kuivattuja karpaloita
0,5 dl öljyä
3rkl hunajaa
1 rkl rypälesiirappia
maun mukaan mausteita kuten kardemummaa ja kanelia


1. Laita hiutaleet, siemenet ja pienemmiksi rouhitut pähkinät kulhoon. Rouhi pähkinät mielesi mukaisiksi suupaloiksi. Sekoita toisessa kulhossa öljy, hunaja ja rypälesiirappi sekä mahdolliset mausteet. Tätä seosta voi muunnella, olen vaihdellut seoksen mittasuhteita ja käyttänyt siirapin ja hunajan tilalla mehua, joskus vähemmin öljyä ja enemmin hunajaa.  Sekoita seos mysliseoksen joukkoon.

2. Levitä seos vuoratulle uunipellille tasaisesti ja paista 170 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia, kääntele seosta ja tarkkaile ettei se pala, paista vielä vartti lisää. Paistoajan pituus vaihtelee siitä, millaisen myslin haluat, kuivempaan mysliin ei tarvitse niin paljon öljyä tai hunajaa jne. mutta paistoaika on tuolloin lyhyempi.


3. Kun seos on saanut hieman väriä eikä se ole enää märkää. Ota seos uunista ja sekoita siihen kuivatut hedelmät. Paloittele ne myös haluamasi kokoisiksi. Purkita ilmatiiviisiin purkkeihin. Pähkinöitä, mittasuhteita ja kuivahedelmiä voi vaihdella miten haluaa, kuivatut marjat ovat myös loistava lisä, samoin kookoshiutaleet. Jos haluaa herkutella, sekaan voi rouhia vaikka hieman suklaata.

Parasta herkkua paksun turkkilaisen jogurtin kera!

Kommentit

  1. Voi, rakastan pähkinöitä ja söisin niitä vaikka joka päivä. Mitkä valikoimat teillä siellä on. Sitten kun tulen joskus pääsen Turkkiin, niin menen heti lentokentältä suoraan pähkinäpuotiin. Tuletko minulle oppaaksi?

    VastaaPoista
  2. Ihana mysliresepti, pitää kokeilla! Minä en oikein näistä kuivatuista jutuista ja pähkinöistä perusta, ehkä en ole vaan tottunut mutta tiedän että pitäisi syödä useammin kun ne ovat niin terveellisiä.

    Viivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tykkaat myslista niin kokeile jospa sen mukana maistuisi :)

      Poista
  3. Syödään paljon ,sillä täälläkin niitä puputetaan. Aikamoinen valikoima on kaikenlaista pähkinää ja siementä kauppojen tiskeillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aasiassa addiktoiduin syömaan wasabi-herneita, jokunen vuosi sitten huomasin etta saahan niita taaltakin, ihania!

      Poista
  4. Täällä aivan samoin. Tel Avivissa on tori,joka itseasiassa on katu plus sivukadut,täynnä tuollaisia kauppoja.Niissä menee ihan sekaisin.Ja sivukaduilla paahdetaan pähkinöitä ja siemeniä,ja kun ne paahtuvat,on ihana tuoksu ohimennessä,Itse en yleensä napostele pähkinöitä vaan käytän niitä joko leivonnassa tai teen pähkinämaitoa ym . ym,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne tuoksut on ihania! Nyt talvella taalla paahdetaan paljon kastanjoita, jotka ei kylla kuulu suurimpiin suosikkeihini vaikka se tuoksu onkin aivan ihana. Markkinoilla ja basaarialueella on pahkina-kuivahedelma alueet mutta yleensa ostan naista kaupoista, joskus sadonkorjuun jalkeen suoraan kadulta isoista pusseista kun saa edullisesti.

      Poista
  5. Minulle on kyllä jäänyt Turkista pähkinät ja kuivatut hedelmät tavaksi. Usein on eväänä pussi pähkinöitä tai viikunoita. Istanbulin herkkujen herkku oli kuivatut mansikat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuivatut mansikat on ihania ja oikeastaan kaikki kuivatut hedelmat ja marjat, mullekin on taalla kylla iskostunut tapa napostella aina naita valilla, mieluummin naita kun vaikka pussi sipseja :)

      Poista
  6. Meillä on karkit melkein kuin huomaamatta vaihtuneet täällä lähes täysin pähkinöihin! Täällä pähkinät ovat edullisia ja tosi herkullisia. Kotitekoisesta myslistä tuli tosi hyvää - ja se ihana tuoksu keittiössä, mikä myslin valmistamisesta tuli :). Mysliä ei tosiaan kannata kaupasta ostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen yrittanyt myös etta erilaiset rusinat ja kuivahedelmat olisi tytölle yksi herkku, taalla on melko rajalliset karkkivalikoimat ja niitakin yritan ostaa naista kaupoista, maistuvat paremmille kuin kaupan esanssiset. Kotimyslin jalkeen ei kylla tee mieli enaa kaupan tavaraa....

      Poista
  7. Mä olen nyt todella kateellinen, täältä Samuilta kun ei saa juuri mitään pähkinöitä ja nekin joita saa, on kyllä todella kalliita. Varmaan sekoaisin noissa teidän "pähkinäympyröissä":). Olisipa täälläkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höh, Phuketin lahella oli ainakin aikoinaan cashew pahkinamyymala, olisko ollut oikein pieni tehdas? Siella kaytiin suomalaisten matkalaisten kanssa ja tarjolla oli vaikka minkalaista kuorrutettua cashewia, löytyisköhan niita Samuilta?

      Poista
  8. Tiedän hyvin nuo ihanat Izmirin pähkinämarkkinat, ovat tulleet tutuiksi viime vuosina ja myös se kotona valmistettu mysli on tosi herkkua. Onneksi on ollut oma tytär oppaana.

    VastaaPoista
  9. Katsoinkin ensimmäistä kuvaa ja ajattelin et onpa tutun näköinen paikka ja olihan se Tugbasta. Samassa mekin käymään pähkinät ja kuivahedelmät ostamassa. Tuoksu on todella ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa noista kuvista on Tuğbasta ja osa Can Kardeşler Kuruyemişista, joka taas on mun suosikki :) Tuğba on kylla niin kultti pahkinakauppa paikallisittain etta sen pussi kadessakin taitaa olla aika cool :D

      Poista
  10. Kiitos reseptistä! Laitan talteen. Olen vasta viime aikoina alkanut syömään pähkinöitä. Suomessa olin allerginen niille, mutta jostain syystä täällä Ranskassa ne eivät aiheuta samanlaisia oireita. Paitsi nyt tietysti hasselpähkinä. Täällä pähkinöitä on paljon leivonnaisissa, eikä niiltä voi siksi oikein välttyä. Mutta mitään tuollaisia kauppoja en ole nähnyt, mielettömiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistahan se johtuu etta ihmiset allergisoituu tietyille tuotteille toisissa maissa mutta toisissa ei, valmistusketju vai mika lie? Tiedan monia joille maito ei aiheuta taalla mitaan oireita mutta Suomessa taas aiheuttaa.

      Poista
  11. Onpa hyvän näköistä mysliä! Täällä Egyptissäkin näyttää pähkinät kuuluvan ruokavalioon ja yhden ihanan pähkinäkaupan löysin vastikään. Jälkiruuissa ilmeisesti myös käytetään pähkinöitä ja seesaminsiemenistä tehtyä halvaa ostin juuri. Mä en ole mitenkään erityisesti pähkinöitä sellaisenaan tottunut syömään, mutta ne on musta tosi hyviä osana jotain ruokaa, esim leivässä, salaatissa, leivonnaisissa jne. Ihmeellistä että on tosiaan erilaisia pähkinänsärkijöitäkin olemassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahkinat kuuluu taalla olennaisesti paikallisten ruokavalioon, esim. lastenlaakari muistutti tytön ollessa pieni saksanpahkinöiden ja kuivahedelmien antamisesta jotta niista tulisi osa ruokailua myöhemminkin.

      Poista
  12. Tugba on myös heti Kusadasin keskustassa, siitä on kahvintuoksun takia vaikea mennä mitään ostamatta ohi. Onneksi nyt on täällä Suomessakin pähkinöitä joka lähtöön, taisi olla Lidl, joka sen aloitti. Täytyypä kokeilla itse tehtyä mysliä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessa, siihen voi vaihdella oman maun mukaan mita pahkinöita tai kuivattuja juttuja haluaa, on muuten hyvaa!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit