tiistai 29. maaliskuuta 2016

Koska olen ulkomaalainen

Kellonsiirtojen jälkeinen maanantain käynnistyi mutta väsymys otti vallan iltapäivällä. Kotimatkalla tytön kanssa olin tutkimassa marketin juustotiskiä kun kaupan työntekijä rykäisi takanani. Abla, saanko kysyä jotain? Minulla on azerbaidzanissa ystävä ja hänellä on lapsi. He saattavat muuttaa tänne. Tiedättekö onko Izmirissä venäjänkielisiä kouluja? Väsyneenä pitkästä päivästä jouduin hetken keräämään ajatuksia juuston kilohinnasta kansainvälisiin kouluihin asti. En ole venäläinen, joten en osaa sanoa. Niin, mutta olette ulkomaalainen, ajattelin teidän tietävän, jatkoi mies onnettomana. Annoin lyhyen selostuksen omista tiedoistani ja jatkoin leipähyllylle.


Osalle turkkilaisista ulkomaalainen on yhtä kuin kaikki muu ulkomaailma. Paikallisista vain osalla on mahdollisuus matkustaa Turkin ulkopuolelle. Mieheni kouluaikana opetus oli hyvin Turkki keskeistä ja ulkomaalaisen ja ulkoavaruudesta saapuvan välillä oli melko pieni ero. Toisilla käsitteet ovat sikin sokin ja tieto varsinkin vanhemmilla ihmisillä saattaa olla kokoelma naapurin ja tuttujen juttuja muista maista. Syöttekö te joka päivä hampurilaisia ja ranskalaisia? Asuvatko kaikki suomalaiset isoissa omakotitaloissa? Tunnet varmaan Pirjon, joka asuu Kalevankadulla? Nukkuvatko lapset Suomessa parvekkeella pahvilaatikoissa?


Ulkomaalaisen viitasta yrittää päästä alkuvuosina eroon. On kova tarve sopeutua ja tulla samanlaiseksi kuin muut. Tiedän osan värjäävän hiuksiaan tummiksi ja toisten muuttavan pukeumista. Osa asioista muuttuu itsestään, alkaa käyttää uusia ilmaisuja, istuu ja elehtii hieman eri tavoin, hymyilee ja nauraa eri tilanteissa kuin ennen. Jossain vaiheessa itsetunto ulkosuomalaisena toisessa kotimaassa on kasvanut niin vahvaksi ettei haittaa olla nolo ulkosuomalainen, kysyä mitä ei tajua, huutaa kovaa hieman rikkonaisella aksentilla muun älämölön yli ja sanoa, että en nyt kyllä tajua taas kerran yhtään mitään.


Muutamina järkytyksen hetkinä olen laittanut mölyt mahaan ja ihmetellyt sisäänpäin, hulluja, sekopäitä, ei ole normaalia, en tajua mitään! En ole niinkuin nuo! Kuten silloin kun löysin anopin hakkaamassa ennennäkemättömän suurella lihakirveellä lampaan osia pieniksi olohuoneen lattialta tai kun laskin monta kertaa tuttu äiti vaihtoi lapsen aluspaitaa tunnin aikana. Tai kun yläkerran rouvan 45-vuotias poika tuli kysymään saako hänen äiti tulla meille kahville? Ihmettelyn aiheet eivät lopu kesken, viimeeksi opin että raastettu saippua kauniisti koristellussa pusssissa on kiva lahja ja kurkuissa on talvella liikaa hormooneja. Mitähän opin seuraavaksi tästä toisesta kotimaastani, joka on kuin loputon aarrearkku kummallisine asioineen?

En ole koskaan vaihtunut blondia väriä tukassa tai pyrkinyt muuttumaan vaihtaessani maata ja kulttuuria. En mene alkkaraissa ja topissa pihalle, en kulje konservatiivisella alueella väärissä vaatteissa ja osaan arjen elekielen ja sen tulkinnat. Nykyisin olen ihan omillani ulkosuomalaisena omassa yhteisössäni Izmirissä mutta voisin suositella monella irtiottoa vieraaseen kulttuuriin tunnustelemaan omaa käyttäytymistä kun kaikki ympärillä on vierasta ja erilaista, se on aika loistava kasvualusta monenalaiselle pohdinnalle ja omien kykyjen kasvattamiselle. Oppii käytännössä millaista on seisoa sen kummajaisen saappaissa kun ympäröivä todellisuus odottaa jotain muuta.



Petra rouva, oletteko te Suomesta? Koulutuksen ykkösmaasta? Mitä ihmettä teette turkkilaisen kansanopiston kurssilla? Sitä on tullut mietittyä taas muutaman kerran, vastasin kurssin vetäjälle 2 viikkoa sitten. Haluan oppia jotain uutta, tehdä jotain mitä en ajatellut aiemmin tehdä. Millä 3 sanalla kuvailisit itseäsi, tykitti opettaja. Täsmällinen, siis turkkilaisiin verrattuna. Pihi, kuten moni suomalainen. Rento siivouksen suhteen, en ole nähnyt yhtään niin rentoa turkkilaista kotia kuin omani siivouksen suhteen. Loistava valinta, hymyili opettaja.

Toisessa kotimaassani olen aina ulkomaalainen. Suomalaisena olen aiheesta ja ihmisestä riippuen tietopankki, mielenkiintoinen, pelottava, taitava, etuoikeutettu, tietämätön, outo, nolo. Tykkään muotistani, jossa suomalaisuus sulautuu ihan toisenlaiseen olotilaan. Viime aikoina ulkosuomalaisuuden rajat ovat taas hahmotelleet itseään kurssin merkeissä. Ollaan taas nolojen tilanteiden äärellä. Huomaamassa että melkein 15 vuoden jälkeen täällä, on muistutettava itseään olemaan tarpeeksi sosiaalinen ja itseänsä esille tuova. Lastenlaulujen tavaaminen ja sormileikit turkiksi ovat itselle vaikeampia kuin omalle lapselle ja taas kerran on hakeuduttu nolojen tilanteiden äärelle, ihan tarkoituksella.

Nolojen tilanteiden ulkomaalaisuudesta inspiksen postaukseen toi Kata, ellet ole jo tutustunut Edustusrouvan päiväkirjaan niin tee se nyt:  http://edustusrouvanpaivakirja.blogspot.com.tr/2016/03/nolo-tyyppi.html

perjantai 25. maaliskuuta 2016

Kesäkurpitsa paistokset eli kabaklı mücver

Kesäkurpitsa jakaa meidän perheen leiriin niin, että kannattajista ei löydy muita itseni lisäksi. Muutamiin juttuihin saan sen ujutettua niin, että se maistuu muillekin. Kesäkurpitsa on edullinen herkku ja parhaimpia ovat pienet, tumman vihreät yksilöt, joita paikalliset kutsuvat girit kabak -nimellä eli Kreetan kesäkurpitsat. Nämä paistokset on helppo tehdä ja niitä voi muunnella omien mieltymysten mukaan. Kyseiset paistokset ovat upporasvassa paistettu, joten niitä ei juuri Turkissa syödä ruokana vaan ne tarjotaan mezenä muiden alkupalojen rinnalla. Ovat hieman raskasta ruokaa mutta niin herkullisia.


Kesäkurpitsa paistokset eli Kabaklı mücver

3 keskikokoista kesäkurpitsaa
3 kanamunaa
0,5 juomalasillista jauhoja
1 tl ruokasoodaa
silputtua kevätsipulia
silputtua persiljaa
silputtua tilliä
suolaa
mustapippuria
chilirouhetta
(rouhittua fetaa, maissia, muita yrttejä, sipulia...)

1. Pese kesäkurpitsat hyvin ja raasta ne. Laita lävikköön valumaan, ripottele hieman suolaa päälle.

2. Riko munat kulhoon ja lisää jauhot sekä ruokasooda. Vatkaa seos hyvin. Lisää sen jälkeen mausteet ja pieneksi silputut yrtit, halutessasi juustoa, maissia jne.


3. Puristele raastetusta kesäkurpitsasta loppu neste pois ja lisää sekin seoksen joukkoon.

4. Sitten paistamaan. Kuumenna pannulla öljy, öljyä saa olla sen verran reilusti että pihvit paistuvat siinä eivätkä pala. Nostele seosta pannulle reilu ruokalusikallinen kun öljy on kuumaa ja paista molemmilta puolilta kullanruskeiksi.

5. Tarjoa valkosipulijogurtin kera heti.


Afiyet olsun ja mukavaa pääsiäistä kaikille lukijoilleni!

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Arki ja pelko

Valitsen nykyisin useammin rantatien tarhamatkalle vilkkaan kaupunkipyörilyn sijaan. Matka on pidempi mutta maisemien ansiosta se on sen arvoista. Ajellessa vilkuilen kauniina kimmeltävää Izmirin lahtea ja puistokaistaleelle kerääntyneitä paikallisia. Lauttoja tulee ja menee. Ohitan purjehduskerhon, Karşıyakan kauppakujat ja Atatürkin muistomerkin. Meri tuoksuu ja pulut pölähtävät fillariani karkuun. Viime aikoina maisemaa, ihmisiä ja hetkiä on tullut tallennettua normaalia paremmin omalle kovalevylle. Takaraivossa jyskyttää jatkuva pelko, jos tilanne luisuu vielä huonommaksi eikä näitä pyörämatkoja enää olekaan?


Viimeisen Ankaran pommi-iskun jälkeen suunnistin seuraavana aamuna tarhalle ja sieltä kurssille. Monet toivat lapsia tarhaan turvonnein ja itkuisin silmin. Kurssista käytettiin osa tapahtumien kertailuun ja omakohtaisiin kokemuksiin. Tauoilla ja kahviloissa oli vain yksi puheenaihe. Lehdissä on vain yksi aihe. Aiemmin arkeen on suhtauduttu tukalissa tilanteissa toiveikkaasti mutta nyt monen toivo on pettänyt. Monen mielessä pyörii kysymys, mitä ja missä seuraavaksi?



Tämän kuluneen viikon aikana olen saanut enemmin kuin koskaan kysymyksiä milloin lähdette Suomeen? Miksette lähde Suomeen? Aiotteko nyt jo lähteä? Aiemmin on kyselty viihdytkö Turkissa ja nyökytelty tyytyväisinä kun kerron viihtyväni täällä mukavien ja vieraanvaraisten ihmisten, hyvän ruuan, auringon ja uskomattoman mielenkiintoisen historian kehdossa. Nyt Turkissa kiehuu ja kollektiivinen pelko on peittänyt kaiken muun. Tuntemattomat saattavat ihmetellä miksen lähde mutta minut paremmin tuntevat eivät, tämä on minun ja meidän kaksikulttuurisen perheen koti. Täällä on ystävät, arki, tutut kuviot, tulevaisuuden suunnitelmat ja ympäristö johon me olemme perheenä tottuneet. Kukapa kodistaan haluaisi lähteä? Minä voin lähteä mutta turkkilaiset ystäväni, sukulaiset ja naapurit eivät ole lähdössä.


Tavallisesti vilkkaat ostoskadut, ravintolat, baarit ja lautat sekä metrot kumisevat tyhjyyttään. Ihmisten ilmoille kerääntyvälle kansalla omiin koteihin sulkeutuminen on pakkoratkaisu, moni jättää sunnuntain aamiaisen ulkona väliin, peruuttaa lauantai-illan menot keskustojen iltamenopaikkoihin ja tyytyy tuijottamaan uutisia kotona. Edellisen iskun jälkeen Karşıyakan vilkas çarsi eli ostoskatu kumisi tyhjyyttään melkein koko viikon, kohti viikonloppua meno alkoi vilkastua. Aivan kuin joku olisi kuullut ihmisten helpotuksen huokauksia kattojen yllä kunnes uusi räjähdys tyhjensi taas kadut ja ravintolat. Nyt puhuttiin jo ostareiden sulkemisista ja osa liikkeistä suljettiin. Ostareiden ovilla oli vastassa raskaasti aseistettuja poliiseja ja vartijoita. Leppoisa viikonloppu rantaravintolassa, leffassa tai ulkoilemassa laitettiin hyllylle odottelemaan parempia aikoja.


Mistä me puhuimme ennen tuttujen kanssa? Lapsista, lomista, työpaikoista, sukulaisista, ruuasta ja viikonlopun suunnitelmista. Nykyisin emme juuri suunnittele ja kertailemme vältettäviä paikkoja, ei metroon, ostariin tai vilkkaisiin keskuksiin. Pohdimme kannattaako lauttaa välttää vaiko bussia. Kukaan ei kysele sunnuntain suunnitelmia, sillä vietämme ainakin tämän sunnuntain kotona. Omassa kuplassa, pihamaata möyriessä ja illan ruokia suunnitellessa voi kuvitella että kaikki on kuin ennenkin. Aurinko nousee huomennakin Izmirin lahden ylle, kalastajat putputtavat lahdelle samaan aikaan. Seuraavaksi saapuvat aamuvirkut lenkkeilijät, lauttaliikenne pyörähtää käyntiin. Työmatkatööttäys täyttää äänimaailman. Uusi viikko on täällä. Uusille paremmille viikoille olisi nyt todella tarvetta.


keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Viikon hyvät ja huonot

Turkissa kuljetaan nyt syvissä vesissä. Toivo ja käänne parempaan elää ihmisten mielissä mutta pitkään jatkunut ahdistava tila on vienyt veronsa meistä monista. Mitä seuraavaksi ja missä? Normaalisti vilkkaat ostoskadut ja rantojen kuppilat kaikuvat tyhjyyttä, missä on iloinen sorina ja turkkilaisille tuttu pörinä? Se on hautautunut neljän seinän sisälle keräämään voimia, etsimään ulospääsyä tukalasta tilanteesta. Viime sunnuntain iskun jälkeen mielessä on ollut monenlaista, kuten ystävät Ankarassa, tulevaisuus ja arjen uhat mutta niistä jäsentelyä myöhemmin. Nyt sitä viikon arkea, mikä on parasta lääkettä suruun?


Istuin tyttäreni tarhakaverin äidin kanssa kahvilla ja juttelimme yhtä jos toista naisten työllistymisestä ja omista mahdollisuuksista liittyen asiaan. Oli tarkoitus aloittaa viikko ihan toisin, pestä pyykkiä ja laittaa työhakemuksia muutamaan paikkaan. Soitella tutuille Ankaraan. Viedä tyttö tarhaan, Alex pitkälle lenkille ja hoitaa muutama homma. Maanantai aamuna löysin itseni kuitenkin Lapsen Kehitys-kurssilta, jolta saadulla todistuksella on mahdollista hakea tarhojen ja esikoulujen apuopettajien ja opettajien paikkoja.


Maanantaina ensimmäiset hetket kurssilla kuluivat sekavissa mietteissä, minustako sormileikkejä keksivä esikuva tarhoille, rauhallisesti ja hermostumatta toimiva tyyppi karjuvan lapsilauman keskelle? Olen niin väärässä paikassa, ajattelin monta kertaa. Teki mieli mulkoilla kaveria, joka ylipuhui minut tähän hullutukseen. Voisin olla kotona keittelemässä teetä ja etsimässä jotain järkeviä duuneja. Aamupäivän aikana mieli muuttui, kiitos hyvän kurssin vetäjän ja ihanien ryhmäläisten. Minusta ei taitaisi olla heittäytymään tarhatätiksi mutta mielessä siintää jonkulainen osa-aikainen työ tarhassa tai esikoulussa, jossa omasta kielitaidosta olisi hyötyä.


Izmirin Karşıyakan kansanopisto, jossa käyn 3 kuukauden pituista kurssia, on todella vilkas. Se sijaitsee samassa rakennuksessa kuin tyttöni koulu, joten järjestely on sen puoleen helppo. Kansanopistolla on ilmaisia ja maksullisia kursseja mutta maksut ovat tosi pieniä. Tarjontaa on laidasta laitaan, eri kieliä, taidepuolen kursseja, liikuntaa, kansanperinteitä, tietotekniikkaa, kiinteistönvälityksen perusteita, kirjoitus- ja lukutaitoa niitä osaamattomille, käsitöitä, nikkarointia ja lapsiin liittyviä kursseja. Vaikka mitä. Näin jälkiviisaana ajattelen että olisipa aikoinaan Turkkiin juuri muuttaneena ollut mahdollista osallistua tälläisille kursseille. Miksi?


Meitä kurssilaisia on 18 ja ikähaitari on 20 vuotiaasta 56 vuotiaaseen. Olemme sekalainen porukka, on huivia käyttäviä ja taas hyvin avonaisiin kaula-aukkoihin pukeutuneita, korkeita korkoja ja tennareita. Biokemisti, joka halusi vaihtaa alaa, toisesta maasta 19 vuoden jälkeen Turkkiin palannut, nuori graafikko jolle ei löydy töitä ja sitten minä ja monta muuta tarinaa. Turkkilaisissa ryhmissä tutustutaan yleensä nopeasti, jo ensi viikon aikana on jaettu murheita, huolia ja iloja. Vaikeita perhetaustoja, paniikkihäiriöitä ja iloinen perhetapahtuma. Kuka on pitänyt kotona manti-tehdasta ja yrittänyt tienata niin, toinen taas virkannut niska vääränä nukkeja myyntiin. Kaikkien Turkkia koskevien surullisten uutisten seassa toivo herää. Jos 18 mahtuu näin kovaa yritystä ja hyvää henkeä niin kai tämäkin yllämme roikkuva harmaa sumu vielä kaikkoaa? Turkkilaisissa naisissa on uskomatonta naisenergiaa, kuplivaa, iloista pulinaa joka valjastuu nopeasti näpertelemään ja tekemään.


Olen ylpeä itsestäni. Olen mukavuusalueeni ulkopuolella monella tavalla. Leikkiminen, askartelut ja tarhatäteilyä. Blogiani seuraavat varmasti muistavat että askartelut eivät aina ole menneet ihan kuten piti tytön tarhan puolella ja melkoista luomisen tuskaa on tarvittu. Turkin kielellä loruttelu ja draamateatterin harjoitteleminen on itselleni haaste, turkin kielen taito on kovilla kun omaa tuntumaa ei ole lapsuudesta kyseisiin asiohin kuten muilla. Toisaalta meistä ryhmäläisistä vain kolmella on lapsi ja itseni lisäksi vain kaverillani kokemusta tarhasta ja sen toiminnasta täällä oman lapsen kautta. Siinä mielessä moni asia on tuttu liittyen tarhan askarteluihin ja lapsen kehitykseen. Milloin potalle ja mitä tarhalle askarrellaan.


Huomenna on viikon vika kurssipäivä. Viikko-ohjelmani on nyt hieman kiireinen, aamulla fillaroin tytön tarhalle ennen kasia ja sitten takaisin kohti kotia. Mies on vienyt Alexin joka aamu lenkille ja sen jälkeen syöty yhdessä nopea aamiainen. Sen jälkeen mies on kömpinyt takaisin nukkumaan vielä hetkeksi tai pihalle tonkimaan maata. Kurssi alkaa 9.30 ja jatkuu vaihtelevasti kolmeen tai neljään. Haen tytön tarhalta 12.40 ja käymme kanttiinissa lounaalla tai syömme kotoa otetut eväät. Iltapäiväksi tyttö menee kansanopiston tarhaan tarhakaverinsa kanssa ja kotona ollaan neljän viiden maissa, siinä vaiheessa mies on jo töissä ja olemme molemmat tytön kanssa hieman töttöröö. Parasta lääkettä maan murheisiin on uuden oppiminen ja itsensä laittaminen likoon. Haluatteko kuulla kuinka kurssi edistyy kevään aikana?




lauantai 12. maaliskuuta 2016

Bulgurpullat tahinilla eli batırık köfte

Pari viikkoa sitten blogissa oli linssipullien ohje. Tämä bulgurpullien ohje on samantyylinen mutta tärkein raaka-aine on bulgur ja makunsa pullat saavat tahinista eli seesamitahnasta, joka on yleinen raaka-aine ruuanlaitossa Lähi-İdässä ja itäisen välimeren maissa. Turkissa tahinia syödään aamiaisella rypälesiirapin kanssa, sitä käytetään leivonnaisissa, kastikkeissa ja marinadeissa. Tytöllä on toisinaan tarhalla aamiaisen yhteydessä tahinilla ja rypälesiirapilla siveltyjä leipiä, ovat lasten herkkua.

Bulgurpullat tahinilla ovat suosittuja Mersinissä ja myös mieheni kotikaupungissa Konyassa, resepteissä on jonkun verran eroa tekijän ja alueen välillä. Mersinin batırıkissa ei aina käytetä tahinia ollenkaan tai sitä on vain vähän, sen sijaan pullissa on murskattua maapähkinää, aurinkokuivattua tomaattia ja seesamijauhetta. Nämä Mersinin versiot ovat minulle tuntemattomia sillä itse olen syönyt vain näitä Anatolian alueella tutumpia versioita. Batırıkia tarjotaan mezenä sekä vieraille myös teen kanssa.


Batırık on nimeltään myös keitto, jossa käytetään samoja aineksia kuin itse bulgurpullissakin, tahinilla, erilaisilla vihreillä yrteillä ja tomaatilla maustettu bulgurkeitto on suosittu ruoka itäisen Anatolian alueella. Keitto rakentuu niin pitkälti yrttien ja joskus myös salaatinlehtien ympärille, että se on oikeastaan salaatin ja keiton sekoitus. Nämä pulleroiset on tehty anopin tapaan eli ovat Konyan mallilla muotoiltuja.

Bulgurpullat tahinilla eli batırık köfte

2 juomalasillista hienoa bulguria
1.5 juomalasi kuumaa vettä
1/2 juomalasia tahinia
kourallinen saksanpähkinää pieneksi rouhittuna
4 rkl oliiviöljyä
1 rkl tomaattipyreetä
1 rkl paprikapyreetä
1 iso sipuli pieneksi hienonnettuna
pieneksi pilkottua kevätsipulia, minttua, persiljaa, tilliä...
2 rkl granaattiomenauutetta
suolaa, mustapippuria, juustokuminaa, chilirouhetta....
1 sitruunan puristettu mehu

1. Laita bulgurit kulhoon ja kaada kuuma vesi päälle. Laita kansi päälle ja anna bulgurien kypsyä noin 20 minuuttia kuumassa vedessä, joka imeytyy niihin.

2. Hienonna sillä aikaa sipuli ja yrtit mahdollisimman pieneksi.



3. Lämmitä oliiviöljy pannulla, kuullota hetki sipulisilppua ja lisää siihen tomaatti- ja paprikapyree. Jätä jäähtymään hetkeksi. Kuumenna sen jälkeen vain nopeasti pienellä lämmöllä tahini ja sekoita bulgurin  joukkoon hyvin. Lisää granaattiomenauute. Sekoita sen jälkeen hieman jäähtynyt oliiviöljy, pyree-sipuliseos. Vaivaa kaikki hyvin sekaisin.


4. Sekoita seuraavaksi seokseen saksanpähkinät, sitruunanmehu ja mausteet. Sekoita sen jälkeen hyvin silputut yrtit, näitä voi vaihdella mieltymyksen mukaan, samoin mausteita. Vaivaa seos kunnolla tahnamaiseksi massaksi ja muotoile siitä pieniä pullia. Voit laittaa tarjoilulautaselle salaatinlehtiä, sitruunalohkoja ja vaikka kirsikkatomaatteja.

Afiyet olsun!

tiistai 8. maaliskuuta 2016

Suomalaisia naisia Turkissa

Viihdyn tuntikausia vanhojen kuvien parissa, joissa esiintyy itselle tuttuja paikkoja menneisyydestä. Millainen oli Karşıyakan ranta-alue 60 vuotta sitten, entä naisten pukeutusmiskoodi? Kuvien lisäksi on hienoa saada kuulla tarinoita menneiltä vuosikymmeniltä. Turkissa olen saanut tavata mahtavia suomalaisia rouvia, joilla on tarinoita Turkkiin muuttamisesta 40-50 vuoden takaa. Jos paikallisen kulttuurin omaksuminen ja tasapainon löytäminen tuntuu meille nykyisinkin haasteelta niin arvatkaapa millaista se on ollut ennen.


Suomalaiset naiset Turkissa poikkeavat monissa asioissa turkittarista. Vuosien seurannan tuloksena muutamat asiat ovat käyneet selviksi, niin turkkilaisille kuin minullekin. Suomalainen nainen tykkää roinasta ja rojusta, sellaista se on turkkilaisen mielestä. Suomalaisen silmin se on antiikkia, viittä vaille valmista tuunattavaa ja muistoja menneiltä ajoilta. Turkkilainen nainen kantaisi sellaiset kuparipöntöt ja meidänkin olohuoneessa kököttävät sohvakalustot kadunreunaan ja lähtisi ostoksille, miehen luottokortti takataskussa. Suomalainen nainen tarttuu pensseliin tai hiekkapaperiin, maalaa ja tuunaa, jälkikin on monesti parempaa kuin sen edullisen remonttireiskan. Pahimmassa tapauksessa suomalainen raahaa naapurin roskiksen viereen kantamia tavaroita kotiin tuunattavaksi.


Suomalainen nainen säästää. Turkkilainen kaveri pyörittelee silmiään suomalaiselle naiselle, joka on ekologinen, säästäväinen ja järkevä. Hinkkaa muumimukeja ruokasoodalla ja kaataa etikkaa pesukoneeseen. Turkkilainen tuttava kauhistelee mikset sano miehellesi että ostetaan uusia vaatteita, sohvia ja kodinkoneita, se on miehesi velvollisuus, tehdä sinut onnelliseksi tavaroin ja varustein. Kuten paikallinen tuttava aikoinaan sanoi, miehelläsi voi olla tiukkaa rahallisesti mutta ei sinulla, luotolla ja osamaksulla, sana ne!


Suomalainen leipoo  ja turkkilainen anoppi ihmettelee. Kuules, anoppi neuvoo olan takaa kun suomalainen miniä tekee, minä teen aina näin ja poikani niin tykkää. Suomalaisen suun pielissä kiristää ja pian kivahdellaan. Meillä Suomessa perunalaatikko on laatikkoa, jossa on kermaa piste. Vuosien saatossa hankalinkin turkkilainen anoppi hiljenee, viikko viikolta ja kuukausi kuukaudelta. Tuo kummallinen poikansa valloittanut nainen, joka haluaa tehdä töitä, lukea kirjoja ja istuu usein hiljaa, osaa tehdä monia asioita ja vielä samaan aikaan, mutta teetä se ei opi juomaan kuin turkkilainen eikä juoruamaan miehensä selän takana.



Talvella suomalainen nainen kärrää lapset ulos, pakkasella ja räntäsateella, päivästä toiseen. Kadulla vastaantulevat mummelit päivittelevät mutta suomalainen  nainen iskeytyy itsepintaisesti puistoon, yksin, joka päivä. Suomalaisen naisen lapsilla on sadevaatteita ja kurahousuja, turkkilaisilla lapsilla röyhelömekkoja ja kauniita kenkiä. Paikallisessa terveyskeskuksessa sen kulmat kurtistuvat ja väittääpä vielä vastaankin lääkärille. Aloitimme jo kiinteät, ei en ota noita antibiootteja. Lääkäri kummastelee potilasta, jolle pitää selvitellä yhtä ja toista ja jolla on oma analyysi tutkittuna ennen vastaanottoa. Tarhassa taistellaan ja myöhemmin koulussa. Pitäisiköhän teidän puhua vain turkkia lapselle, pää menee sekaisin monista kielistä, missä se Suomi sijaitsikaan, puhutaanko siellä venäjää vai saksaa? Suomalainen puree hammasta ja kertoo hyvällä turkinkielentaidollaan, kauniisti teititellen että ei, minä puhun suomea, perkele tulee vasta kun kukaan ei kuule.


Suomalaisella alkaa jalka vispata liian pitkistä kyläilysessioista ja toimettomuudesta. Suomalaisella pitää olla touhua.  Kummajainen yrittää selvitä kotirumbasta ilman kodinhoitajaa, ja taas turkkilaiset kaverit huokailevat, kaheli, jää kotiin tai ota kodinhoitaja. Suomalainen kiertää alet ja kavahtaa liian hienoja liikkeitä. Suomalainen on aina vähän liian kiltti, anopille, kaupan kassalle ja remonttimiehelle. Turkkilainen olisi jo keksinyt jonkun ikävän tavan kostaa. Vuodet tosin opettavat ja suomalaisestakin kehkeytyy kärkäs, hän oppii huutamaan liikennevaloissa törttöilijälle, pitää huolen hintojen ja vaihtorahojen suhteen ja vaatii palvelua ravintoloissa ja kahviloissa. Tyhmänä voi yrittää pitää mutta vain kerran.

Suomalainen kuuntelee anopin, naapurin, työkaveri ja tuttavan juoruilua, haukut ukoista ja anopeista, rasittavista sisaruksista. Istuu suu supussa eikä ota osaa. Muut kummastelevat, ihmeellinen tuppisuu. Oppivat ettei suomalaisesta saa oikein mitään irti. Työpaikalla suomalainen tulee ensimmäisenä ja lähtee viimeisenä. On ainoa, joka lämmittää eilisen illan jämät mikrossa. Jossain vaiheessa suomalainenkin hoksaa ettei puurtamisella mitään saavuta, tarjoutuneet juorutauot ja kahvihetket kannattaa hyödyntää ja tehdä juuri sen verran kuin on pakko.


Eriarvoisuuteen suomalainen ei totu, eikä sitä hyväksy. Suomalainen kantaa pullot roskiksen vieressä istuvalle laitapuolenkulkijalle, tervehtii aina ohi mennessään. Suomalainen kavahtaa lainoja ja osamaksuja. Suomalainen suosii julkista liikennettä kun niissä pääsee vielä kansan pariinkin, turkkilainen on mielellään mahdollisimman kaukana syvistä kansan riveistä ja ajaa niin isolla autolla kuin mahdollista. Turkkilaisista kylmäveriseltä vaikuttava suomalainen ei vähistä hätkähdä. Koiran karvat, 39 asteen kuume tai torakka ei saa suomalaista tarttumaan kloriittiin, säntäilemään tai vauhkoilemaan. Suomalainen katsoo netistä ohjeita ja rauhoittuu, samaan aikaa toisaalla turkkilainen on ehtinyt soittaa jokaiselle sukulaiselle kauhuissaan tapahtuneesta.

Suomalainen tunnistaa heti toisen, tuntemattomankin. Kun suomalainen odottaa toista vaikkapa lauttaterminaalissa, se tunnistaa heti toisen vaikka ensi kertaa tapaa, suomalaisella on oma tyyli olla, kävellä, pukeutua ja etsiä toista katseellaan, se on sellainen suomalainen katse. Aina toisinaan suomalaisen on pakko soittaa sille toiselle suomalaiselle tai tavata kahvin merkeissä, joskus jopa viinin tai oluen. Silloin tuppisuu puhuu ja avautuu. Kun toinen suomalainen nainen tapaa toisen täälla olijan, on välillä yleensä jo silta, kaikkea ei tarvitse sanoa kun paljon jo tiedetään, huumorilla mennään sillä sehän meitä kantaa. Sellaisia ovat minun suomalaiset naiset Turkissa.

Hyvää Naisten Päivää kaikille lukijoille!

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Heinistä ruokaa osa 5

Eilinen sunnuntai kului pihahommissa. Mies ja minä kitkettiin, Alex ja tyttö apuna, käännettiin maata ja putsailtiin viime vuoden kukkalaatikoista rojut pois.Talven aikana ne ovat toimineet kissojen nukkumapaikkoina mutta kevään tultua kissoillakaan ei ole enää niille tarvetta. Kevät on ollut täällä jo useamman viikon, yrtit ja muutamat vihannekset pitäisi kohta istuttaa ja samalla suunnitella mitä muuta tehdä pihalla.

Maaliskuu on usein kevätsateiden aikaa ja niiden jälkeen taloamme odottaa pintaremontti. Työmiehet eivät juuri istutuksia varo joten yrtit istutetaan ruukkuihin, joita on helppo siirrellä pois remontin tieltä. Rikkaruohojen keskeltä löytyi aarteita sillä pihalle oli kasvanut varsin muhkea nippu kiiltomalvaa eli turkiksi ebegümeci. Se on yksi parhaimmista alueen yrteistä ja todella suosittu izmiriläisten keskuudessa. Kiiltomalvaa keräsin pari pussillista itselleni ja yhden naapurille. Nokkostakin löytyi pussillinen ja sen lisäksi minttua ja persiljaa. Talon seinustalla odottaa vielä rosmariinipensaat, joista pitäisi kuivattaa osa mausteeksi.



Kiiltomalvaa voi käyttää kuten pinaattia eri ruuissa. Kasvi on Suomessa rikkakasvi, jota tavataan tienvarsilla ja villiintyneillä pihoilla. Yrtti on melko helppo tunnistaa joten uskaltaudun keräämään tätä itsekin vaikka olen monesti hieman arka näissä asioissa enkä luota että korissa on juuri sitä mitä kuvittelen. Aikoinaan sitä on kasvatettu Suomessakin lääkekasvina kuten muitakin malvoja. Turkissa kiiltomalvasta haudutetaan teetä, jota pidetään parantavana kurkkukipuun, turvotuksiin ja vatsavaivoihin. Yrtti on hyvä vitamiinilähde ja sitä voi käyttää sellaisenaan myös salaateissa. Joissakin lähteissä varoitellaan sen liiallisesta käytöstä eikä sitä suositella raskaana oleville tai epilepsiaa sairastaville.


Villiyrtin maku on mukavan mieto mutta kuitenkin ihan omanlaisensa, sattuu todella hyvin riisin ja bulgurin sekaan sekä munakkaisiin. Kiiltomalvan isoista lehdistä tehdään täällä myös riisitäytteisiä kääryleitä ja keittoa. 


Turkissa riisi ja bulgur tehdään lähes aina pilahvi-tyylisesti. Ainakin itselläni sen tekeminen vaati hieman harjoittelua sillä alussa riisistä tuli liian puuromaista tai se jäi osittain kypsymättä, ilmavan mutta pehmeän lopputuloksen löytäminen vaati useamman pussin riisiä. Kiiltomalva pilahvi on helppo ja nopea ruoka, johon saa mukavasti vaihtelua mausteilla tai eri yrteillä.


Kiiltomalva pilahvi eli Ebegümeçli pilavı

1 juomalasillinen riisiä
1,5 rkl tomaattipyreetä
1 sipuli silputtuna pieneksi
2 v.sipulinkynttä hienonnettuna
2,5  juomalasillista kuumaa vettä (mielellään vihannes-, kana- tai lihalientä)
1 rkl voita
4 rkl oliiviöljyä
nippu kiiltomalvaa ( noin 25 lehteä)
suolaa
mustapippuria

1. Huuhtele riisi pariin kertaan ja anna kuivahtaa. Kuumenna öljy ja rasva paksupohjaisessa kasarissa. Lisää silputtu sipuli ja kuullota, lisää lopuksi valkosipuli hienonnettuna ja tomaattipyree, sekoittele pyree sipuleihin.


2. Lisää villiyrtin lehdet ja pyörittele niitä hetki pannulla. Lisää riisi ja sekoita se hyvin niin, että pyree ja rasva-öljyseos sekoittuu siihen kokonaan. Riisin jyvistä tulee kuultavia. Lisää mausteita maun mukaan. Lisää sen jälkeen kuuma vesi ja annan ruuan hautua alhaisella lämmöllä niin kauan, että vesi on lähes imeytynyt. Tarkkaile ettei ruoka kuitenkaan pala, älä sekoittele ruokaa hautumisen aikana.

3. Kun vesi on imeytynyt, sammuta liesi ja laita kasarin päälle kansi. Anna ruuan hautua vielä reilu vartti ja tarjoile sen jälkeen tuoreen leivän ja paksun jogurtin kanssa.

Afiyet olsun!



torstai 3. maaliskuuta 2016

Terveisiä tarhalta!

Tytön kevätlukukausi on jo hyvässä vauhdissa ja alkanut vuosi on pitänyt sisällään projektin jos toisenkin. Tarharyhmässä on tällä hetkellä 23 lasta, jonka toiminnasta vastaa nuori ja reipas opettajatar apunaan 1-2 avustajaa päivän ohjelman mukaan. Poikkeuksena viime vuoteen saamme joka perjantai nivaskan harjoitustehtäviä, joiden aiheet vaihtelevat. Lapset harjoittelevat numeroita, hahmottamista, terveellistä ruokavaliota ja ihmisen kehon toimintoja. Mukana on yleensä yksi pohdiskelua vaativa tilanne, jossa mietitään ystävyyttä, auttamista, käytöstapoja ja kiusaamistilanteita. Tarhassa käyminen on ollut alusta asti tytöstä kivaa, itkuisena tyttöä ei ole tarvinnut sinne raahata eka vuoden alkuihmetyksen jälkeen. Mikä tekee tarhasta hauskan paikan?


Tarhassa on kaverit ja siellä tehdään aina jotain jännää. Vaikka osa kotitehtävistä tuntuu omasta mielestä liian vaativilta niin tarhan projektit ja pienet haasteet tuntuvat innostavan, voi sitä onnistumisen iloa kun on oppinut piirtämään numeron viisi oikein tai saanut tarran poskeen hienosti suoritetuista askareista. Tarhan puolelta tyttö on saanut selvästi aimo annoksen kilpailuhenkisyyttä, jota ehkä tulevaisuudessa tarvitaan. Tarhan monipuolinen ohjelma saa aikaan riemunkiljahduksia. Jee, mennäänkö me tänään tiedemuseoon/lastenteatteriin
/lastenjuhliin/voimistelutunnille! Puolipäivää on myös tarpeeksi sillä 4-vuotiaalla neidillä on jo ikävä äitiä, babaa ja Alexia kun kello lyö yksi.


Hieman oman mukavuusalueen ulkopuolella olevat tarhan projektit menevät nyt jo jonkunlaisella rutiinilla. Viime viikkojen aikana olemme koristelleet hattuja syöpäpotilaiden hyväksi, modifoineet vanhoista teepaidoista energia-aiheella uudenlaisia ja näperrelleet saippuapusseja. Perheiden osalta pääprojekti on tänä vuonna ihmiskehoon tutustuminen, jonka tiimoilta jokainen perhe osallistuu osaksi päivää ryhmän mukaan. Tänään lähetin tarhalle muovipullon, pillejä, ilmapalloja ja kuminauhoja, niistä rakennetaan keuhkot ja harjoitellaan niiden toimintaa.

Erilaisten tarvikkeiden hankinta saa edelleen otsani kurtistumaan, varsinkin kun osa tavaroista on tuntemattomia kuten saippuapussi. Opin vasta askartelun aikana että saippuapussi on pieni koriste, pussukka joka itse koristellaan ja täytetään raastetulla tai kokonaisella saippualla ja mahdollisilla tuoksuilla. Nämä porukan yhteiset kokoontumiset ovat olleet itseasiassa kivoja, ollaan tutustuttu toisiimme paremmin ja päästy samalla kurkkaamaan tarhan arkeen.


Tulevan 3 kuukauden aikana tytön ryhmä osallistuu kerran viikossa voimistelutunnille, josta maksamme erikseen mutta onneksi koulunsopimuksella moninkertaisesti vähemmin kuin tavallisesti. Nyt saadaan sitten kosketusta harrastuksiin, voimistelu tuntuu olevan yksi suosituimpia harrastuksia niin poikien kuin tyttöjenkin keskuudessa. Maaliskuun ohjelmaan kuuluu lastenteatteria, tutustuminen paloasemaan, taimenenistutus kampanja metsäviikon kunniaksi, vierailu hammassairaalan lastenosastolle, lastenelokuvissa käynti, saz-soittimeen tutustuminen ja jonkunlainen lasten temppurata koulun pihalla. Opettajan vinkit kotona yhteisiin hommiin jatkuvat, tänään listassa lukee tarhassa harjoitellun laulun esittäminen kotona ja huomisen kohdalla jakamiseen liittyvän tarinan kertominen kotona. Viikonloppuna paistellaan yhdessä omelettia ja ensi viikolla ruokitaan lintuja.


Kevään vanhempainkokouksessa käytiin läpi kevään ohjelmaa ja keskusteltiin mitä on mielen päällä. Olihan sitä, kenen lapsi ei saa tarpeeksi hellittelyä opettajalta ja ketä suututti opettajan kehoitus käydä hammaslääkärin juttusilla. Turkkilaiset vanhemmat ovat suojelunhaluisia ja puolustavat usein lapsiaan villieläinten voimalla joten opettajan osa ei aina ole helppo.

Suurimman haloon nosti kuitenkin ruokailu, pillimehuja ei enää ruokailun yhteydessä ole mutta erilaisissa retkikohteissa sitä edelleen tarjotaan, samoin muuta herkkua. Sokerivalistus alkaa tehdä tehtävänsä Turkissakin ja monen tytön tarhakaverin kotona mehut ja karkit on ainakin arjessa ehdottomasti kielletty. Aika moni vanhempi kyseenalaistikin koulun osan hyvää esimerkkiä näyttävänä paikkana. Samaan aikaan ohjenuorana on terveellinen ruoka mutta toisaalta sokerimehut ja karkit vievät siltä pohjan pois. Jäämme odottamaan valitusrumban tuloksia. Ruokalistan mukaan tänään aamiaisena on ollut juustobörekiä, oliiveja, fetaa, tomaattia, kurkkua, omena ja lasten teetä.



Tulevana syksynä tytöllä on edessä koulunvaihto ja siirtyminen viimeiselle kouluun valmistavalle luokalle. Olemme olleet suurimmaksi osaksi niin tyytyväisiä nykyiseen kouluun ja sen ohjelmaan että se jätetään kesäkuussa taakse haikein mielin. Valtion koulun tarhapuolelle laitoin tytön 1,5 vuotta sitten epävarmana, ilman kovin suuria odotuksia. Projektit, koulun toimintaohjelma ja ryhmätyöskentely saavat minulta pelkkää kiitosta, jopa ne vanhempien aikatauluja sotkevat osallistumiset sillä lopputuloksena niistäkin on syntynyt kivoja tilaisuuksia niin lapsille kuin vanhemmille. Tarhan kautta olen saanut itse uusia ystäviä ja tuntumaa turkkilaiseen koulumaailmaan. Iltapuhteina lauletaan hiiri-laulua, pakataan reppuun tarhalippis ja sporttivaatetta huomista jumppaa varten, sitten suunnataankin katse viikonloppuun ja rentoudutaan.