maanantai 7. maaliskuuta 2016

Heinistä ruokaa osa 5

Eilinen sunnuntai kului pihahommissa. Mies ja minä kitkettiin, Alex ja tyttö apuna, käännettiin maata ja putsailtiin viime vuoden kukkalaatikoista rojut pois.Talven aikana ne ovat toimineet kissojen nukkumapaikkoina mutta kevään tultua kissoillakaan ei ole enää niille tarvetta. Kevät on ollut täällä jo useamman viikon, yrtit ja muutamat vihannekset pitäisi kohta istuttaa ja samalla suunnitella mitä muuta tehdä pihalla.

Maaliskuu on usein kevätsateiden aikaa ja niiden jälkeen taloamme odottaa pintaremontti. Työmiehet eivät juuri istutuksia varo joten yrtit istutetaan ruukkuihin, joita on helppo siirrellä pois remontin tieltä. Rikkaruohojen keskeltä löytyi aarteita sillä pihalle oli kasvanut varsin muhkea nippu kiiltomalvaa eli turkiksi ebegümeci. Se on yksi parhaimmista alueen yrteistä ja todella suosittu izmiriläisten keskuudessa. Kiiltomalvaa keräsin pari pussillista itselleni ja yhden naapurille. Nokkostakin löytyi pussillinen ja sen lisäksi minttua ja persiljaa. Talon seinustalla odottaa vielä rosmariinipensaat, joista pitäisi kuivattaa osa mausteeksi.



Kiiltomalvaa voi käyttää kuten pinaattia eri ruuissa. Kasvi on Suomessa rikkakasvi, jota tavataan tienvarsilla ja villiintyneillä pihoilla. Yrtti on melko helppo tunnistaa joten uskaltaudun keräämään tätä itsekin vaikka olen monesti hieman arka näissä asioissa enkä luota että korissa on juuri sitä mitä kuvittelen. Aikoinaan sitä on kasvatettu Suomessakin lääkekasvina kuten muitakin malvoja. Turkissa kiiltomalvasta haudutetaan teetä, jota pidetään parantavana kurkkukipuun, turvotuksiin ja vatsavaivoihin. Yrtti on hyvä vitamiinilähde ja sitä voi käyttää sellaisenaan myös salaateissa. Joissakin lähteissä varoitellaan sen liiallisesta käytöstä eikä sitä suositella raskaana oleville tai epilepsiaa sairastaville.


Villiyrtin maku on mukavan mieto mutta kuitenkin ihan omanlaisensa, sattuu todella hyvin riisin ja bulgurin sekaan sekä munakkaisiin. Kiiltomalvan isoista lehdistä tehdään täällä myös riisitäytteisiä kääryleitä ja keittoa. 


Turkissa riisi ja bulgur tehdään lähes aina pilahvi-tyylisesti. Ainakin itselläni sen tekeminen vaati hieman harjoittelua sillä alussa riisistä tuli liian puuromaista tai se jäi osittain kypsymättä, ilmavan mutta pehmeän lopputuloksen löytäminen vaati useamman pussin riisiä. Kiiltomalva pilahvi on helppo ja nopea ruoka, johon saa mukavasti vaihtelua mausteilla tai eri yrteillä.


Kiiltomalva pilahvi eli Ebegümeçli pilavı

1 juomalasillinen riisiä
1,5 rkl tomaattipyreetä
1 sipuli silputtuna pieneksi
2 v.sipulinkynttä hienonnettuna
2,5  juomalasillista kuumaa vettä (mielellään vihannes-, kana- tai lihalientä)
1 rkl voita
4 rkl oliiviöljyä
nippu kiiltomalvaa ( noin 25 lehteä)
suolaa
mustapippuria

1. Huuhtele riisi pariin kertaan ja anna kuivahtaa. Kuumenna öljy ja rasva paksupohjaisessa kasarissa. Lisää silputtu sipuli ja kuullota, lisää lopuksi valkosipuli hienonnettuna ja tomaattipyree, sekoittele pyree sipuleihin.


2. Lisää villiyrtin lehdet ja pyörittele niitä hetki pannulla. Lisää riisi ja sekoita se hyvin niin, että pyree ja rasva-öljyseos sekoittuu siihen kokonaan. Riisin jyvistä tulee kuultavia. Lisää mausteita maun mukaan. Lisää sen jälkeen kuuma vesi ja annan ruuan hautua alhaisella lämmöllä niin kauan, että vesi on lähes imeytynyt. Tarkkaile ettei ruoka kuitenkaan pala, älä sekoittele ruokaa hautumisen aikana.

3. Kun vesi on imeytynyt, sammuta liesi ja laita kasarin päälle kansi. Anna ruuan hautua vielä reilu vartti ja tarjoile sen jälkeen tuoreen leivän ja paksun jogurtin kanssa.

Afiyet olsun!



9 kommenttia:

  1. Turkissa en osaa riisiä tehdä,siitä tulee aina lapaa (puuroa) vaikka kuinka kuullotan riisit rasvassa. Anoppi on neuvonut miljoona kertaa ja aina sama tulos. Kuulemma Osmanli pirincistä tulisi parasta.Ehkä kesällä kokeillaan Ebegumecli pilavia, mutta ainakin taas nogutlu pilavia, joka on mun herkkua.
    Tulipa vesi kielelle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on suurin ongelma siina pilahvin teossa etta se menee helposti puuromaiseksi, ihan totta etta riisin laadulla on myös eroa. Ma kaytan yleensa Osmanli pirincia ja se on omasta mielestanikin hyva.

      Poista
  2. Kiiltomalva on herkkua,tykkään paistaa sitä runsaan sipulimäärän kanssa ja lopuksi lisään vähän fetajuustoa joukkoon.Nyt kun täällä on ollut harvinaisen lämpimiä aaltoja,niin ne ovat väsähtäneet ,ja kun käänsin lehtiä,niissä oli pieniä ötäköitä.Tälle viikolle on luvattu taas niin lämmintä,että taitaa olla jo villivihannesten aika lopussa täällÄ.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilla on nyt kiiltomalva hyvaa ja isolehtista, ei ole viela ollut niin kuumaa. Makin tykkaan hauduttaa tata muiden vihannesten kanssa pannulla.

      Poista
  3. Anoppini aikoinaan myos teki malvasta riisitaytteisia kaaryleita taalla Israelissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noista isolehtisista tulisikin varmasti hyvia kaaryleita.

      Poista
  4. Tämä kasvi oli kyllä aivan uusi juttu, jospa löytyisi niin menee kokeiluun :) Tiedätkö missä ruoissa turkkilaiset käyttää rosmariinia..? Tuntuu että harvat käyttää eikä sitä aina ole myynnissäkään kun taas esim. Italiassa käytetään paljon.

    Viivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, on tosi hyvaa! Rosmariinia taalla kaytetaan mun mielesta aika vahan ja sita on tosiaan vaikea löytaakin, netin mukaan kanaruuissa ja joskus kalan kanssa mutta eipa paljon löydy resepteja, joissa tata maustetta olisi. Musta se on hyvaa lampaan kanssa.

      Poista
    2. Rosmariini sopii ihanasti uunivihanneksiin. Perunaa, porkkanaa, naurista, kukkakaalia, parsakaalia ja sipulia, sekoita joukkoon hiukan oliiviöjyä, balsamicoa, suolaa, mustapippuria ja rosmariinia, n. puoli tuntia uunissa, MAUKASTA ja kruunuksi päälle vielä valkosipulijugurttia!

      Poista

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!